Kuukausittainen arkisto: huhtikuu, 2007

Drm-vapaata musiikkia EMIltä

2.4.2007

Itunesista on toukokuusta lähtien mahdollista ostaa EMIn artistien kappaleita ja levyjä drm-suojaamattomassa muodossa, kuten uutinen kertoo.

Sekä Steve Jobs, että Bill Gates älähtivät taannoin drm-suojausten hankaluudesta ja “turhuudesta”, nyt ensimmäinen suuri levy-yhtiö lähtee kokeilemaan kepillä jäätä. Mikäli myyntiä suojaamattomille musiikkitiedostoille kertyy, seuraavat muut musiikkijättiläiset hyvin suurella todennäköisyydellä perässä.

Täysin ilmaista lounasta ei tässäkään tapauksessa ole, vapaudesta – ja samalla paremmasta äänenlaadusta – joutuu maksamaan hitusen ekstraa. On mielenkiintoista nähdä, lanseeraako Apple vielä lisäksi kuukausimaksullisen mallin Rhapsodyn, Napsterin ja Zune Marketplacen tyyliin. Näin yhtiöllä olisi tarjota kolme erityyppistä tuotetta kolmeen eri hintaan – ja kolme eri “vapauden astetta”. Voittajana järjestelmässä on kuluttaja, musiikinystävällä on tulevaisuudessa runsaasti valinnanvaraa miten haluaa musiikkinsa hankkia, ja miten siitä maksaa.