Tietoja Koneesta
Avainsanan ‘Spotify’ Arkisto
Kokeiltua: Spotify Windows Phone 7.5:llä
Microsoftin tavoittelu älypuhelinten käyttöjärjestelmiin on toistaiseksi onnistunut heikosti, mutta Nokian Lumia-puhelinten ja uusien sovellusten ansiosta tilanne voi parantua. Noin kuukauden käytössäni ollut LG Optimus 7 (E900) -puhelin Mango-päivitettynä ei kuitenkaan vakuuttanut; laite ja softa-alusta olivat monin tavoin epävakaita. Heikko ohjelmavalikoimakin vaivasi. Nyt olen päässyt käyttämään luotettavammalta tuntuvaa HTC:n laitetta, ja kaiken lisäksi kovasti odotettu Spotify-sovellus [...]
Kokeilussa Voddler: elokuvia ilmaiseksi netistä
Internet on totuttanut ihmiset siihen, ettei oikein mistään kannata maksaa, ainakaan paljon. “Elokuvien Spotifyksi” hehkutettu ruotsalainen Voddler iskee markkinarakoon elokuvien ja tv-sarjojien latauspalvelulla. Pikainen kokeilu osoittaa, että idea on hyvä, mutta paljon on vielä parantamisen varaa. Tietokone.fi:ssä kerrottiin jo marraskuussa, että Voddler yrittää tulla Suomeen. Kuluneella viikolla entistä useampi suomalainen on saanut kutsun mukaan, joten palvelu [...]
Kokeilussa Spotify for Symbian S60
Musiikkipalvelu Spotify on kova hitti ilmaisohjelmana Macilla ja Windowsilla, mutta onnistuvatko ruotsalaiset tekemään siitä kannattavan bisneksen maksullisen palvelun avulla? Yksi uusi yritys siihen suuntaan on maanantaina julkaistu Symbian-versio lähinnä Nokian, mutta myös parille Samsungin ja Sony Ericssonin S60-älypuhelimelle. Asensin Spotify-mobiilisoftan m.spotify.com-sivujen kautta kahteen S60 5th Edition -kosketuspuhelimeen, Nokia N97 ja Samsung Omnia HD. Mutkatonta asennusta [...]
Ensivaikutelmat: Spotify Mobile ja Ipod touch
Odotin innokkaasti Spotifyn saamista Ipod touchille. Maanantaiaamuna tökkäsin taas App Storen kuvaketta ja hakua, kuten monena päivänä aiemminkin. Tällä kertaa etsintä tuotti tulosta, ja App Store löysi ohjelman. Ohjelman lataaminen onnistu heti, mutta käynnistäminen vaatii noin 10 €/kk maksavan Premium-tunnuksen. Maksoin Spotify Premiumin heti luottokortilla ja netissä, ja toistamaan musiikkia Ipod touchiin. Ensivaikutelma oli niin [...]
Saisipa jo Spotifyn S60-puhelimiin
Yliammutusta hehkutuksesta huolimattakin ruotsalainen Spotify on erityisen miellyttävä musiikkipalvelu. Ohjelma toimii nopeasti ja sulavasti, sisältöä on jo kiitettävä määrä, eikä ideaa tarvitse erikseen selittää kenellekään. Enää puuttuu mobiiliversio, jolla ohjelman saisi mukaansa. Spotify yrittää päästä Iphonen ja Ipod touchin App Storeen, mutta Applen on arvioitu pistävän vastaan pitääkseen Itunesin, jos ei nyt suoran, niin ainakin [...]
Sonera Music Player ei uhkaa Spotifyä
Laittomille musiikkilatauksille on tullut uusia kiinnostavia vaihtoehtoja, kun musiikkia saa maksutta tai kuukausimaksua vastaan laillisesti monista paikoista Suomessakin. Olen jo ihastunut Spotifyn maksuttomaan tarjontaan Macilla ja Windowsissa, joten oli kiinnostavaa kokeilla Soneran äskettäin lanseeraamaa Music Player -palvelua.
Spotify vs. Nokia Music Streaming
Pitkästä aikaa tuntuu olevan tarjolla suomalaisillekin uusia laillisia tapoja nauttia musiikista netissä. Otin vajaa viikko sitten käyttöön kovasti hehkutetun Spotify-palvelun, ja hieman vastaavan Nokia Music Storen Suoratoiston (streaming) tilasin jo aiemmin. Suoratoisto- eli streaming-palvelut eroavat ladattavista kappaleista siiä, ettei tiedostoja tallenneta pysyvästi kiintolevylle. Nettiradioista ne taas eroavat siinä, että kuuntelija voi valita kokoelmasta vapaasti, mitä [...]
Selaa blogikirjoituksia
| Aiheet |
|
| Arkistot | |
| Hakusanat |
Blogin esittely
IT-työpaikkailmoitukset
- Testauspäällikkö Barona
- PHP-osaaja Barona
- Projektipäällikkö, IT Barona
- Microsoft BI-konsultti Barona
- Mobiilikehittäjä Barona
- Työnohjaaja Barona
- TEKNINEN SAP-ARKKITEHTI Fujitsu_Isoworks_Nice_Nico - Recruitment Portal









