Tietoja Koneesta

Avainsanan ‘Nokia’ Arkisto

Unelmien älypuhelimeen tungetaan kaikki mukaan?

Millainen on hyvä älypuhelin? Tätä sai miettimään Nokian yritysblogin video, jossa Nokian tutkimuskeskuksen johtava tutkija Mikko Uusitalo määrittelee oman unelmiensa Nokia-laitteen. Luvassa ei tosin ole konkreettisia vihjeitä tulevista malleista. Mikko Uusitalo sanoo, että hienon konseptilaitteen pitäisi herättää paljon intohimoja. Perään hän kertoo, millainen olisi hänen unelmien Nokia-laitteensa. * * * Mikko Uusitalon visio on aika [...]

Nokian Kallasvuon potkujen spekulaatiot kiihtyvät

Maailman suurimman kännykkävalmistajan Nokian johto ei ole päässyt helpolla julkisuudessa. Siltä on vaadittu visiota siitä, miten yhtiö palaa perässähiihtäjästä kehityksen kärkeen. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on lupaillut parempia älypuhelimia, uudistettuja ohjelmistoja ja uutta iskua Yhdysvalloissa. Vielä tuloksia ei ole nähty, ja spekulaatiot Kallasvuon seuraajasta ovat voimistuneet. Pieniä hyviä uutisia on tänä vuonna Nokiasta tullutkin. Yhtiö sai [...]

Nokian navigaattori kaipaa vielä parannusta

Kännyköiden valmistamisesta palveluihin laajentanut Nokia julkisti torstaina suunnitelmansa navigaattorimarkkinan valtaamiseen. Lähestymistapa on aggressiivinen, lisätä palvelu älypuhelinten mukaan ilman erillistä veloitusta. Nokia haluaa vähintään tuplata mobiilinavigoinnin käyttäjämäärän. Nokia kehuu ohjelmaansa ensiluokan navigaattoriksi, mutta onko puhelimesta erityisen autonavigaattorin korvaajaksi? Parannuksia ohjelmaan ainakin kaivataan. Rohkeimmat tiedotusvälineet kirjoittivat jo torstaina, että julkistuksellaan Nokia tappaa autonavigaattoreiden valmistajat, kuten Garmin ja [...]

Kokeiltua: Nokia N900 ja pr 1.1 -päivityspaketti

Nokian ensimmäinen Linux-älypuhelin N900 jäi kosketusnäytöllisten älypuhelinten vertailussamme kolmanneksi muun muassa siksi, että akkukesto ei yltänyt kärkipäähän, Microsoft Exchange 2003 -tuki ei toiminut, ja ladattavien sovellusten valikoima oli testihetkellä vielä hyvin suppea. Nokia kehittää kuitenkin Maemo-alustaansa nopeasti, ja jo nyt tärkeän pr 1.1 -päivityksen myötä parannuksia tulee useita kymmeniä. Minulle tärkein uudistus on Exchange 2003 [...]

Kokeilussa Spotify for Symbian S60

Musiikkipalvelu Spotify on kova hitti ilmaisohjelmana Macilla ja Windowsilla, mutta onnistuvatko ruotsalaiset tekemään siitä kannattavan bisneksen maksullisen palvelun avulla? Yksi uusi yritys siihen suuntaan on maanantaina julkaistu Symbian-versio lähinnä Nokian, mutta myös parille Samsungin ja Sony Ericssonin S60-älypuhelimelle. Asensin Spotify-mobiilisoftan m.spotify.com-sivujen kautta kahteen S60 5th Edition -kosketuspuhelimeen, Nokia N97 ja Samsung Omnia HD. Mutkatonta asennusta [...]

Jääkö Nokia yksin Symbianin kanssa?

Vaikka Symbianin markkinaosuus älypuhelinten käyttöjärjestelmien kilpailussa onkin pudnnut, on se yhä ylivoimainen ykkönen 44…49 prosentin osuudellaan (laskutavasta ja tutkimusyhtiöstä riippuen). Silmiinpistävää on kuitenkin se, ettei Symbianin osuus ole enää kauheasti suurempi kuin pelkän Nokian osuus. Älypuhelinvalmistaja toisensa perään näyttää päätyvän Googlen Androidiin.

Älypuhelimiin tarvitaan lisää vääntöä

Nokian markkinaosuus älypuhelimissa on laskenut, kun uudet Applen, HTC:n, RIM:n ja Samsungin laitteet ovat tuoneet kovan haasteen. Nokia kertoi kuitenkin myyneensä tämän hetken kärkimalliaan Nokia N97:ää 1,8 miljoonaa kappaletta menneen vuosineljänneksen aikana. Rohkenen veikata, että sitä olisi myyty enemmänkin, jos kovalle hinnalle saisi enemmän vastinetta.

Nokia N900: Hyvä ensivaikutelma, muttei Iphonen veroinen

Nokian Helsingin myymälään saapui tänään 3. syyskuuta (kuten uutisoimme) yksi kappale Nokia N900 -protototyyppiä asiakkaiden kokeiltavaksi. Tietokone-lehden toimittajaa ei huolittu vielä Nokia-taloon tutustumaan laitteeseen kaikessa rauhassa, joten ei muuta kuin jonottamaan muiden kanssa Aleksanterinkadun putiikkiin. Nokian yritysblogissa julkaistuista videoista jäi ristiriitaiset vaikutelmat. Niihin nähden N900 teki myönteisen vaikutuksen.

Lomatestissä Asus Eee PC vs. Nokia N97

Heinäkuun huhut Nokian uusista Cseries- ja Xseries-puhelinmallistoista sekä aikeista esitellä uudenlainen minikannettava pistävät miettimään sitäkin, millainen työnjako tulevaisuudessa on kannettavien ja älypuhelinten välillä. Tuoreimmat Nokia-huhut levisivät Suomessa tiedotusvälineisiin Puhelinvertailu.comin artikkelista. Siellä on linkkejä myös jatkojuttuihin. Symbianiin turhautuneet softakehittäjät ovat huhujen myötä haaveilleet, että Nokia viimein luopuu Symbianista ja siirtyy Linux-pohjaiseen Maemoon kokonaan. Siitä ei liene [...]

Muistakaa päivittää S60-puhelimenne

Nokian uusi Nseries-puhelinten kärkimalli N97 saapui Suomessa myyntiin 9. heinäkuuta. Ensikommenteissa foorumeilla ja mikroblogeissa on haukuttu ohjelmiston epävakautta ja keskeneräisyyttä. Ensimmäisen viikon käyttökokemusten perusteella on tunnustettava, että suurin osa kritiikistä pitää paikkansa. Siksi onkin paikallaan muistuttaa puhelimen firmware-ohjelmiston päivittämisen tärkeydestä. Nokian tiedotusvälineille lähettämä testilaite saapui yllättävän varhaisella 15.05.2009 päivätyllä ohjelmistolla. Hieman erikoiselta noin vanha versio [...]

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Tietokoneen toimituksen blogissa ruoditaan ajankohtaisia tietotekniikan ilmiöitä.
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös