Android käy edullisten Symbian-puhelinten kimppuun
Googlen Android-alustan osuus älypuhelimissa on kovassa kasvussa. Tutkimusyhtiö Gartner arvioi osuudeksi jo 17 prosenttia huhti–kesäkuussa, kun se vuotta aiemmin jäi mitättömään 1,8 prosenttiin. Tähän asti Android-laitteet ovat kuitenkin olleet melko kalliita, alkaen 400 euroa tai enemmän. Viikon kiinnostava pikku-uutinen olikin, että kiinalainen Huawei uskoo voivansa puristaa 2,8 tuuman kosketusnäytöllä ja 3g-verkkojen tuella varustetun Android 2.2 -puhelimen hinnan 100–200 dollariin (78–156 euroon), näillä näkymin ensi vuoden alussa.
Teleoperaattori Elisan tuotejohtaja Panu Lehti kertoi Tietokoneelle, että Huawein uusi edullinen Android-laite kiinnostaa, kunhan sen esiversion puutteita vielä korjataan. Hän myös arvioi, että näitä hyvin edullisia Android-älypuhelimia odotetaan viimeistään ensi vuonna monilta valmistajilta.
Nokian ajaman Symbian-alustan etuna on pidetty juuri sitä, että älypuhelimet voidaan tuoda alle 200 euron hintaluokkaan, jopa 100 euron tuntumaan ennen veroja, kuten Symbian-säätiön johtaja Lee Williams sanoi keväällä Barcelonan kännykkämessuilla.
Nokia on pitänyt markkinaosuutensa älypuhelimissa noin 40 prosentissa analyytikoiden mukaan sen ansiosta, että edulliset mallit, kuten Nokia 5230 ja 5800 ovat myyneet hyvin. Kilpailijoilla ei ole juuri ollut vastaavaa tarjontaa.
Onkin kiinnostavaa seurata, mikä jää Symbian-laitteiden kilpailueduksi, jos myös Android-alustalle voidaan tuoda hyvin edullisia älypuhelimia. Eteläkorealainen Samsung ei tunnu Symbianin kysyntää enää tällä hetkellä näkevän, kuten yhtiön mobiilibisnesten markkinointipomo YH Lee sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa IFA-messuilla.

HTC Desire sai Tietokoneen tuotearviossa kehuja HTC Sense -käyttöliittymästä ja nopeudesta, mutta parantamisen varaa oli esimerkiksi akkukestossa, asetusten valmiudessa käyttöä varten, suomen kielen ja näppäimistön tuen keskeneräisyydessä ja siinä, ettei Android Marketista voinut vielä ostaa mitään Suomessa.
Tällä viikolla Microsoft ilmoitti saaneensa valmiiksi uuden Windows Phone 7 -alustansa. Ohjelmistoyhtiö on rohkeasti uudistanut käyttöjärjestelmänsä lähes tyhjästä. Se katkaisee pitkästä aikaa sovellusten yhteensopivuuden, ja asettaa tiukat vaatimukset myös laitteistolle. Microsoft näyttää pelaavan rikasta tai rutiköyhää: tehdään mieluummin iso kertauudistus ja hyväksytään rutinat mieluummin kuin kuunnellaan jatkuvaa valitusta alustan vanhanaikaisuudesta.
Helsingissä kuluneella viikolla vieraillut HTC:n Pohjoismaiden toimitusjohtaja Peter Frølund sanoi Tietokone-lehden haastattelussa, että yhtiö laajentaa tuotevalikoimaansa myös edullisempiin älypuhelimiin, mutta aivan halvimpiin malleihin tuskin mennään, koska silloin joudutaan tinkimään liikaa käytettävyydessä ja ominaisuuksissa.
Android asettaa alustana vaatimuksia muistille ja suorittimelle. On kiinnostavaa seurata, miten toimivia halvimmista Android-laitteista saadaan. Näyttää kuitenkin selvältä, ettei Nokia saa helpolla pitää osuuttaan myöskään edullisissa älypuhelimissa.
Tällä hetkellä edullisimman pään uusi Android-laite on Hintaseuranta.fi:n mukaan alle 300 eurolla myytävä HTC Wildfire, kun taas tehokkaammasta Desire-mallista joutuu pulittamaan yhä lähes 500 euroa.
Androidia on kehuttu kosketuskäyttöliittymästä ja sovellusten kehittämisen helppoudesta. Tähän astä HTC:n, Motorolan ja Samsungin ja Sony Ericssonin laitteissa on ollut omat laajennuksensa Googlen peruskäyttöliittymän päällä. Androidin opettelukynnys on myös korkeampi kuin Applen iPhonen iOS:llä. Sen vastineeksi käyttöliittymää pääsee muokkaamaan enemmän omien mieltymysten mukaan.
Onko Android sitten jo riittävän helppo suurelle yleisölle? Google ainakin yrittää madaltaa käyttöönoton kynnystä edelleen tulevissa Android-julkaisuissa.
Nokian toiveena taas on vahvistaa tuotevalikoimaansa kehittyneimmissä ja kalleimmissa malleissa, ensin Nokia N8:n ja myöhemmin muiden Symbian 3 -mallien myötä. MeeGo-älypuhelinta voidaan joutua odottamaan ensi kevääseen.








