Kovin suppea blogibarometri
Suomessa on levinnyt netissä ja lehdissä uutinen pr-toimisto Manifeston Blogibarometri 2010 -selvityksestä, jonka mukaan blogeilla tienataan entistä useammin. Uutiset kertoivat, että erityisesti muoti- ja kauneus-, ruoka- ja sisustusblogien pitäjät ansaitsevat rahaa tai saavat esimerkiksi matkoja tai tuotenäytteitä. Mielenkiinto heräsi, että eikö muunlaisille harrastusblogeille jää mitään? Tekniikkablogeillakin on Oindex-listauksen ja Blogilistan.fi:n perusteella parhaimmillaan kymmeniä tuhansia ja monillakin tuhansia viikoittaisia lukijoita (tarkalleen: eri selaimia).
Soitin siis Manifestoon. Selvisi, että blogin pitämisestä oli kysytty vain muutamilta kymmeniltä muoti-, ruoka- ja sisustusblogien kirjoittajilta. Suomessa on aktiivisuudesta riippuen ainakin tuhansia blogeja, ja liki puolen suomalaisista arvioidaan lukevan niitä. Silti nyt kysyttiin asiasta vain 75 blogin pitäjältä hyvin kapealta osa-alueelta.
Kysely ei koskenut vain tuloja, vaan myös suhtautumista pr-toimistojen ja yritysten yhteydenottoihin, blogin pitämisen syitä, aikeita pitää blogia ammattimaisesti ja niin edelleen.
En väitä, että esimerkiksi tekniikkablogeilla tienattaisiin enemmän kuin muotiblogeilla. Sen tiedän, että tekniikkablogeilla ja muillakin harrastusblogeilla voi tavoittaa tuhansia viikoittaisia lukijoita ja tienata satoja euroja kuukaudessa jo Google-mainoksilla.
Blogibarometri on liian kunnianhimoinen nimi näin köykäiselle web-kyselylle. Asiaa ansaitsisi tutkia kunnolla.

Blogibarometriin haastateltiin 75 blogin pitäjää muoti-, ruoka- ja sisustusaiheista. 23-sivuisessa raportissa on asiaa muun muasa siitä, millaisia tuloja blogeista saadaan, miksi blogia pidetään, millaisia yhteydenottoja blogien pitäjät pitävät hyväksyttävinä jne.









