Lex Nokia -äänestys: demokratian häpeän hetki

Keskiviikkona eduskunta äänesti sähköisen viestinnän tietosuojalaista toisessa käsittelyssä ja hyväksyi lain. Paitsi että kansan edustus oli vajavainen, koska liki joka neljäs kansanedustaja keksi jotain parempaa tekemistä. 200 edustajasta poissa oli 47. Eniten demokratiaa halvensi Vihreät. Puolueen 14 kansanedustajasta poissa oli kuusi eli noin 43 prosenttia. He taktikoivat puolustaakseen puolueen paikkaa hallituksessa.

Karut tulokset ovat luettavissa eduskunnan webissä.

Etukäteen tiedossa oli, että Vihreissä on sekä Lex Nokian kannattajia että vastustajia. Tiettävästi puoluejohto oli sopinut hallituskumppaneidensa Keskustan ja Kokoomuksen kanssa, että protesti rajoittuu muutaman edustajaan.

Toisessa käsittelyssä lakia vastaan äänestivät puolueen varapuheenjohtaja Jyrki J. Kasvi ja edustaja Johanna Sumuvuori. Kuusi edustajaa äänesti lain hyväksymisen puolesta.

Voi kysyä, mitä merkitystä koko äänestysruljanssilla on, jos tuloksen voi jo etukäteen tietää hallituskokoonpanosta? Äänestäjästä voi perustellusti tuntua, että kaikki on vain teatteria. Kansalaisille annetaan vaikutelma, että voit muka vaikuttaa. Vihreät näyttivät esimerkkiä, että taktikointi on tärkeämpää kuin oman vakaumuksen ilmaiseminen.

Vika ei ole vain edustajissa ja puolueissa. Nykyinen äänestysjärjestelmä ohjaa tähän.

Suomalaiset kansanedustajat ovat aiemminkin väheksyneet tietoyhteiskunnan kysymyksiä. Kun tekijänoikeuslaista (aka Lex Karpelasta) äänestettiin vuonna 2005, poissa oli silloinkin 44 edustajaa eli yli viidennes kaikista edustajista (lähde: Wikipedian artikkeli).

Aivan kaikki poissa olleet edustajat ja ministerit eivät ilmeisesti kuitenkaan pakoilleet mielipiteen ilmaisua Lex Nokiasta. Osa edustajista oli matkoilla tai muuten varattuna. Esimerkiksi keskustalainen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen osallistui Haminassa Googlen Summan palvelinkeskuksen julkistukseen.

Aiheet: Uutiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 46 kommenttia

Demokratia joutuu häpeään joka kerta kun edustajat äänestävät mitä puolue käskee eikä sitä mitä kokevat parhaaksi.

Kova hinta olisi Lex Nokia ollut Vihreille hallituspaikasta.

Jos Leit perehtyisi politiikkaan, niin varmasti ymmärtäisi, että demokratia toimii puolueiden sisälläkin – siis enemmistö. Joskus tehdään sellaisia päätöksiä, että ne eivät itsestä tunnu mukavilta tai järkeviltä, mutta vähemmistössä toimivien on niiden kanssa opittava elämään. Konsensusta ei voida saavuttaa joka asiassa (ehkä onneksi) ja välillä tehdään vääriäkin päätöksiä.

Minä annan laista tuomioni seuraavissa vaaleissa.

En ole tähän asti ymmärtänyt sitä miksei vihreät olisi voinut äänestää lakia vastaan. Se olisi kenties mennyt silti läpi tai ehkä kaatunut. So f*cking what? Hallituksella on varmaan talouskriisissä isompiakin huolenaiheita.

Kritisoitu laki olisi kaatunut / peruuntunut ilman kasvojen menetystä ja vihreät olisi jäänyt ison palveluksen velkaa. Ei huono juttu kepuleille ja kokkareille olisi kai ollut sekään?

Kun se olisikin niin helppoa. Toisaalta on turhauttavaa, kun millään ei tunnu olevan vaikutusta hallituksen esitysten läpimenoon (pykäliä toki tuunattiin valiokunnissa). Toisaalta, jos mitään rotia ei olisi, minkään esitysten läpimenosta ei olisi takeita, ja lainsäädäntö halvaantuisi. Näin kävi 1930-luvulla Saksassa, ja lopulta saksalaiset kyllästyivät siihen, ettei kukaan enää hallinnut tilannetta…

Jos kaikki 200 kansanedustajaa toimisivat samoin aina kuin minä tänään, olisivat yhtä … itsekkäitä itselleen tärkeissä asioissa, tuloksena olisi … populistinen kaaos.

Eikä tässä muita hallituspuolueita ärsytä niinkään parin vihreän lipeäminen hallitusrintamasta vaan se, että meitä voi pitää “huonona” esimerkkinä: “Kun ne vihreät kerran äänestivät sitä vastaan, minä voin äänestää tätä vastaan.” Tosin meillekin on annettu esimerkkiä. Kun sakkorangaistuksen muunnosta äänestettiin, silloin monilla kokoomuksen ja keskustan kansanedustajilla oli vaikeuksia ehtiä istuntoon tai osua JAA-nappulaan.

Hallituksesta on tulossa monia meille vihreille todella tärkeitä hallituksen esityksiä. Toivottavasti minun tämänpäiväinen toimintani ei vaarantanut niiden läpimenoa.

asioissa joissa edustajat äänestävät henkilökohtaisella jaa/ei äänellään pitäisi sen myös oikeasti olla henkilökohtaista, puolueiden kannat pitäisi merkitä vain siinä vaiheessa kun lakia suunnitellaan, lopullisessa äänestyksessä pitäisi edustajalla olla hyväksytty oikeus käyttää omaa kantaansa, kuitenkin jos näin tekee joku niin se on puolueensa pettämistä.. naurettavaa teatteriahan tämä on.

koko instituutio on mätä that’s it.

Suomessa ei käytännössä ole demokratiaa. Enemmän tämä muistuttaa despotismia tai jotain muuta. Mistä kansa täällä muka päättää? Ei mistään. Vaikka 90% kansasta olisi jotain mieltä, mutta poliitikot eivät, niin silti mennään poliitikkojen mukaan.

Sveitsistä päin kritiikkiä jo kuuluikin Suomen “demokratiasta”. Helppohan tätä kansaa on huijata ja kuljettaa kuin sikaa narussa, kun olemme niin nöyriä ja sitä käytetäänkin hyväksi.

Viime sunnuntain hesarissa oli hyvä artikkeli Suomen kansan-
vallasta, mitä ei tosiaankaan enää ole olemassa. Pieni poliittinen
“eliitti” teke keskenään tärkeitä päätöksiä, ja sitten vielä kehtaa
väittää niitä kansan päätöksiksi. Miksi kukaan ei kunnolla ihmettele
miksi yhä suurempi osa suomalaisia jättää äänestämättä?
Seuraava fiasko tulee NATO-keskustelusta, eduskunta aikoo ottaa
asian liittymisestä itselleen, koska tavallinen kansa on kerta toisensa
jälkeen sanonut liittymiselle EI, ja hallitus haluaa liittyä NATOon!
Pitänee alkaa miettimään muita keinoja vaikuttaa asioihin, esimerkiksi
kansalaisaddressien keräämistä.
Ainakin seuraavissa vaaleissa jätän äänestämättä.

Goodwin spotattu!
Parahin edustaja Kasvi. Natsikortin (vaikkakin hieman piilotetun sellaisen) heiluttaminen oman puolueen vastuunpakoilun ja perustuslain vastaisen toiminnan puolustelemiseksi on mielestäni aika heikko esitys.
Jos taas kyseessä oli yritys olla ironinen, entinen kolleeganne Nirvi hallitsee sen huomattavasti paremmin.

Viiden pisteen haaste: Muotoilkaa puolustuspuheenvuoronne uudestaan siten, että siinä käytetään koko värisuoraa (Natsi-, LaPo-, Terroristi- ja Rasisti-kortit).

Arvostan kyllä sitä, että äänestitte omantuntonne mukaan. Harmillista vain että edustamanne puolue on muuttunut aktiivisista toimijoista perinteiseksi konsensuslinjaa tallaavaksi laumaksi poliittisia broilereita.

Teukka: Ei ne kansalaisaddressitkaan varmaan mitään auta, toki kokeilla voi mutta tämä hallitus on niin jääräpäinen ja omapäinen että se tekee tasan sen minkä haluaa. Hiljattain oli jossain pikku-uutisessa tekstitv:ssä että esim. RKP:n Astrid Thors haluaisi että Nato käsiteltäisiin nopeasti ja että ei halua että asiasta tulisi kansan äänestystä…niinpä niin. Tässäkin huomaa että tämä hallitus viittaa kintaalla sille mitä kansa haluaa. Se toteuttaa vain omia märkiä toiveuniaan.

Odotan kauhulla mitähän joku seuraavaksi keksii…kenties valtion määräämät valvontakamerat pakollisiksi jokaiseen asuntoon ja jokaiseen huoneeseen. Ja ehkä se että hallitusta vastaan ei saa osoittaa mieltä eikä sanoa kritiikkiä.

Etenemme hyvää vauhtia kohti diktatuuria ja totalitarismia.

Minusta perustuslakia sivuavissa tapauksissa PITÄÄ edustajien voida äänestää oman uskomuksensa sekä vakaumuksiensa mukaan.
Näillä arvoillahan äänestäjät ovat edustajille äänensä antaneet.

Itse olen sitä mieltä että nykyinen tilanne vain kuvaa päättäjiemme selkärangattomuutta ja sitä että poliittinen järjestelmä suomessa alkaa olla umpikujassa.

J.J. Kasvi kirjoitti:
“Toisaalta, jos mitään rotia ei olisi, minkään esitysten läpimenosta ei olisi takeita”

“Näin kävi 1930-luvulla Saksassa, ja lopulta saksalaiset kyllästyivät siihen, ettei kukaan enää hallinnut tilannetta”

Syy-yhteys ei mielestäni ole lainkaan noin suora. Miksi meillä on edes eduskunta, jos kerta ministerien ja hallituksen esitykset on sitovia? Miksi äänestetään niin paljon ehdokkaita että osa menee oppositioon, tämähän vain haittaa sitä että hallituksen ehdotukset menisi suoraan läpi.

Natsi-kortin käyttäminen oli muutenkin aika heikko temppu, kun analogia oli surke.

Selvä päänavaus kohti Orwellin utopiaa, muutama huolimattomasti säädetty laki ja kansaa kohta valvotaan kuin DDR:ssä.

Nyt hiljaa junaillaan tekijänoikeuksien siirtymistä työnantajalle automaattisesti, kaikista innovaatioista ja keksinnöistä mitä työntekijä keksii. Hyvä Soviet Finland!

“Hallituksesta on tulossa monia meille vihreille todella tärkeitä hallituksen esityksiä. Toivottavasti minun tämänpäiväinen toimintani ei vaarantanut niiden läpimenoa.”

Ai noinko siellä eduskunnassa asiat hoituvat ? “Jos minä äänestän tätä, niin äänestäthän sinäkin sitten tätä..”

HUHHUH!

Ei ole tässä mitään ihmeteltävää – koko Suomen valtio ei ole (pian) muuta kun demokratian irvikuva.

Ihmisillä on käsittääkseni mielipidevapaus myös olemassa. On ollut hyvin hämmentävää kuunnella selityksiä mm. “Meille ei ole ryhmärangaistuksia, jos joku poikkeaa hallitusrintamasta”.

Tähänkö tämä “demokratia” on vajonnut. Vaaleissa ollaan olevinaan niin individuaalia, mutta kun satut sitten eduskuntaan pääsemään, niin et voikkaan olla OMINE mielipiteinesi asioita käsittelemässä. Heti tulee rangaistus jos et olekkaan samaa mieltä kuin “muut”.

On tämä surullista – todella surullista. Yhteiskunnan viholliset numero 1 : eduskunta ! Ei olisi uskonut ikinä, mutta näin se vaan tänä päivänä on.

Vihreät näyttivät täysiltä pelleiltä ja pelkureilta. Eihän niistä ole aatteitaan kannattamaan. Tämä on varmasti nyt Virhreiden viimeinen vuosi eduskunnassa, sillä ei tämänlaista äänestäjien pettämistä unohdeta ikinä. Vihreiden joutsenlaulu on alkanut ! Eläköön perussuomalaiset!

Vain presidentti voi pelastaa tämän yhteiskunnan kansaa tyrannisoivalta ja perusoikeuksia loukkaavalta lailta. Nyt mitataan myös SDP:n kyky toimia asiassa.

Tämä on yhtä kansanedustaja-terrorismia. Eduskunta on yhteiskunnan terroristivihollinen! Eduskunta on lakkautettava ja puoluepolitiikka kiellettävä ihmisoikeuksia rajoittavana toimintana. Onhan se säälittävää, että kansanedustalla ei saa olla omaa mielipidettä ja nappia painaa sen mukaan. Tämähän on törkeää.

Hallitus erottava – NYT !

Jyrki J.J. Kasvi “Hallituksesta on tulossa monia meille vihreille todella tärkeitä hallituksen esityksiä. Toivottavasti minun tämänpäiväinen toimintani ei vaarantanut niiden läpimenoa.”

Ilmeisesti ihmisten perusoikeudet eivät ole teille tärkeitä. Ei teistä ole muuhun kuin seisomaan suon reunalla kahlittuna kauhakuormaajaan. Ihmisoikeuksia teistä ei ole suojelemaan. Olette myyneet kansan perusoikeudet oman perseenne suojelemiseksi. Te olette säälittäviä. Sori vaan Jyrki, vaikka sinä kannoitkin vastuusi. Sinun puolueesi todellinen moraali on nyt mittattu. Te olette pelkkiä sievisteleviä kansanpettireita. Te olette naurettavia!

Silloin tällöin tehty vallankumous puhdistaa ilmaa. Nyt näyttäisi menneen sen verran tunkkaiseksi, että olisi pieni rähinä paikallaan. Miten olisi pojat?

Edelleen olen ymmälläni kuka tämän lain halusi; ei kai Nokiassa olla ihan näin typeriä.

Kyllä vihreät nyt menetti tämän äänen iäksi. Tarpeeksi monta kertaa on puolue nyt tanssinut muiden tahdissa vain hallituksessa pysyäkseen. Aina kun tulee tarpeeksi iso asia vastaan ollaan kääntämässä takkia, jotta voidaan pysyä hallituksen riveissä äänestämässä “meille tärkeistä” asioista. Hoh hoijaa.
Minä äänestän eduskuntaan edustajaa, en puoluetta tai hallitusrintamaa. Jos puoluejohto tai “hallitusrintama” (kuka sen päätkösen sitten ikinä ratkaiseekaan, elinkeinoelämä ilmeisesti) on se joka lopulta asioista päättää on minun aivan sama jättää äänestämättä.
Piruuttani taidan kuitenkin pyrkiä seuraavalla kerralla saamaan Perussuomalaiset eduskuntaan, ihan vain jotta voivat nekin näyttää olevansa samanlaisia pellejä kuin kaikki muutkin.

“Silloin tällöin tehty vallankumous puhdistaa ilmaa. Nyt näyttäisi menneen sen verran tunkkaiseksi, että olisi pieni rähinä paikallaan. Miten olisi pojat?”

Äänestäminen kannattaa aina.
“Vote from the rooftop” siis :)
Valitettavasti Suomen kansa on tätä nykyä lauma apaattisia lampaita, joiden äänekkäimmät protestit sijoittuvat näihin blogikommentteihin ja nettifoorumeilla uhoamiseen.

Ehkä jonain päivänä nuoremmat äänestäjät heräävät, ja vaativat jopa edustajiltaan poliittista vastuuta ja rohkeutta “vetää johtopäätökset” tarvittaessa. Siihen asti, pitäkää hauskaa mokkapaketeilla ja ex-missi -statuksella äänestämään ohjattujen mummopataljoonien valitsemien “edustajien” mokien kanssa elämisessä.

Jarno: Kyllä me nuoret äänestäjät olemme hereillä. Henk. koht en vaan näe mitään syytä vaatia yhtään mitään, kun eivät tunnu vaatimukset menevän lävitse. Usko on mennyt, ja tämä viimeisin äänestys vain vahvistaa sitä.

Ehkäpä tuo Kasvin mainitsema “populistinen kaaos” ei olisi huono asia. Ei se voi ainakaan nykyisestä tilanteesta yhtään pahentua. Kokeillaan jotain uutta!

Pistää taas kerran miettimään, että minkä ihmeen takia sitä äänesti eduskuntavaaleissa. Jos joku kehtaa väittää, että Suomen kansalaisilla on päätösvaltaa tässä valtiossa niin saisi kyllä pitää sen päänsä siellä hiekassa. Vaikka presidentti ei hyväksyisi lakia ja veisi asian korkeimman oikeuden pohdittavaksi niin en nää miten tämä auttaisi enää asiaa, sillä laki tulisi uudestaan eduskunnan eteen ja se menisi taas yllätys yllätys läpi, jonka jälkeen presidentin on pakko hyväksyä se. (näin ainakin muistan, en mene vannomaan)

Aloin juuri googlettamaan, miten Suomessa hallitus kaadetaan. Kutina takalistossa kertoo, että siihen tarvitaan opposition epäluottamus-lause ja vielä hallituksen oma päätös. En nyt muista mitkä kaikki puolueet ovat oppositiossa atm, mutta toivon hartaasti, että siellä älähdettäisiin tästä asiasta. SDP nyt edes yrittää, mutta en usko, että yksin se saa juuri mitään aikaiseksi.

Minusta vihreät saavat täällä ihan aiheetonta kuraa niskaan. Oikeudenmukaisen vertailun äänestyskäyttäytymisestä voi tehdä ainoastaan muiden hallituspuolueiden kanssa ja siinä vertailussa kaikki muut olivat monin verroin huonompia. Kaikki hallituspuolueet, jotka eivät yksin muodosta enemmistöä, joutuvat joskus tinkimään periaatteistaan, nyt asiasta sentään nostettiin kunnon haloo. Pidän tätä melko poikkeuksellisena suomalaisessa hallituskulttuurissa.

Kiitos Jyrki. Aina ei voi voittaa, mutta äänestän sinua myös ensi vaaleissa.

Ikävä kyllä, Kasvi puhuu asiaa. Ne jotka ovat pitemmän aikaa politiikkaa seuranneet alkavat olla tosissaan leipääntyneitä. Vaihtoehtoja toki etsitään, mutta se on ihan sama mitä puoluetta äänestää, tämän “kaupankäynnin” ja puoluekurin takia järjestelmä ei siitä muutu.

Jossain vaiheessa ollaan sitten valmiita äänestämään ihan mitä vaihtoehtoa tahansa, mikä lupaa korjata tilanteen, todennäköisesti riippumatta siitä, onko lupaus mitenkään toteutettavissa. Populistisille ääriliikkeille tämä meininki on siis luonut otollisen kasvualustan.

Toisaalta, kun olen vuosikausia seurannut samaa ilmiötä sosiaalipolitiikan puolella, eli on torjuttu alan tutkimus ja tehty politiikkaa ideologisista norsunluutorneista, niin mitä vaihtoehtoja tässä jää.

Todellinen syy lain laatimiseen: http://www.saunalahti.fi/wtc2001/lexnokia.htm

Jännää sinänsä että vihreät saivat syyt niskoilleen lex nokian vastustajilta. Kyseisessä puolueessa sentään moni jätti äänestämättä puolesta ja kaksi jopa ehdotusta vastaan. Tietenkin parempi vaihtoehto olisi ollut että rohkeasti useampi olisi äänestänyt vastaan, mutta miksei kukaan kitise siitä että kokoomus ja keskusta valtaosin äänesti ehdotuksen puolesta? Vihreiden syyksikö koko laki nyt kaatuikin?

Aika erikoista, että tää laki pistetään Vihreiden selkärangattomuuden piikkiin! Vihreät ovat kuitenkin yrittäneet muuttaa lakia sen minkä ovat voineet. Kokoomus ja Kepuhan tätä ovat ajaneet. Eikös kritiikkiä olisi syytä osoittaa siihen suuntaan?

“Voi kysyä, mitä merkitystä koko äänestysruljanssilla on, jos tuloksen voi jo etukäteen tietää hallituskokoonpanosta?”

Tätähän se hallitusyhteistyö on. Vaalien jälkeen muodostetaan hallituskoalitio, jonka taakse tulee enemmistö kansanedustajista. Hallituspuolueet tekevät hallitusohjelman, jota lähdetään yhdessä toteuttamaan. Peruslähtökohta on, että kaikki eduskuntaryhmät tukevat hallituksen esityksiä.

Hallitusohjelman sisältöön vaikuttaa eniten se, mitkä puoleet muodostavat hallituksen. Lex Nokianhan olisi saatu parhaiten kaadettua siten, että sitä vastustavia on hallituspuoleiden kansanedustajissa riittävästi. Siksi kannattaa todella miettiä, ketä ja mitä puoluetta äänestää.

Onneksi laki koskee vain ‘pukuja’. Tekninen väki tuskin tuohon lankaan lentää.

“Demokratian häpeän hetki?” Melko voimakas ilmaisu ottaen huomioon, että demokraattinen prosessi on nimenomaan toiminut ja päätöksestä äänestetty normaalisti siitäkin huolimatta, että julkisuudessa käsittelyyn on yritetty voimakkaasti vaikuttaa. Ei sieltä ollut poissa poikkeuksellisen paljon edustajia eikä äänestys ei ollut edes tiukka.

Kansa on puhunut edustajiensa kautta: 48 % puolesta, 28 % vastaan ja 24 % ei kiinnosta. Demokraattinen prosessi on toteutunut!

“demokraattinen prosessi on nimenomaan toiminut ja päätöksestä äänestetty normaalisti”

Suomen edustuksellinen demokratia on toiminut ja juntannut taas kerran huonon lain läpi. Kansaa tai asiantuntijoita demokratiajuntan ei tarvitse kuunnella.

“siitäkin huolimatta, että julkisuudessa käsittelyyn on yritetty voimakkaasti vaikuttaa.”

Ja julkisuuden takana on käsittelyyn ei vain yritetty, vaan voimakkaasti ja onnistuneesti vaikutettu.

Demokratia elää Suomessa vain juhlapuheissa.

En kyllä oikein ymmärrä mitä tässä oikein purnataan. En kannata lain voimaantuloa missään nimessä, mutta mitä muuta on odotettavissa, kun äänestetään porvarihallitus valtaan. Eikö se ole aivan selvä asia, että siinä tapauksessa yrityksille tulee lisää oikeuksia? Kansa on valintansa tehnyt.

“En kyllä oikein ymmärrä mitä tässä oikein purnataan.”

Jep jep, totalitaarisissa systeemeissä ei keskustella.

Vihreät on se puolue jota minä viime vaaleissa äänestin, siksi heitä myös suomin. En olisi miltään kokoomukselta edes odottanut vastarintaa tälle laille. Vihreät sen sijaan oli ainakin jossain määrin sitä vastaan, mutta silti liki yhteisenä rintamana äänestivät joko “Jaa” tai olivat rintamakarkureina poissa paikalta. Tällaista poliittista käyttäytymistä en voi hyväksyä, siksi kaadan kuraa omien edustajieni niskaan – ja mielestäni täysin aiheellisesti.

“”En kyllä oikein ymmärrä mitä tässä oikein purnataan.”

Jep jep, totalitaarisissa systeemeissä ei keskustella.”

Eihän tämä ihan vielä ole totalitaarinen systeemi. Ensin liitytäään Natoon, jotta saadaan pakottava tarve perustaa palkka-armeija, jota voidaan sitten käyttää kansalaisten “opastamiseen”.
Nykyisiä puolustusvoimiahan on todella hankala käyttää rikkaiden etujen turvaamiseen, koska “sotilaat” ovat kaikista yhteiskuntaluokista ja näin ollen erittäin hankala pakottaa toimimaan omatuntoaan vastaan… aika offtopiccia.

Olen “urkintalakia” vastaan. Ymmärrän kuitenkin, ettei pienehkä hallituspuolue voi saada kaikkia haluamiaan asioita läpi. Jos puolueet eivät tekisi toisilleen myönnytyksiä missään asioissa, saisivatko esimerkiksi vihreät mitään ajamiaan asioita läpi hallituksessa ollessaan. Jos haluaa osakseen myönnytyksiä, joutuu niitä tekemään myös toisille. Pienemmät joutuvat väistämättä tekemään myönnytyksiä enemmän, koska ovat saaneet heikomman mandaatin vaaleissa.

Jos kansanedustajana haluaa äänestää joka asiassa oman mielensä mukaan, miksi edes kuulua puolueeseen? Samalla tavoin kuin puolue joutuu tekemään myönnytyksiä hallituksessa ollessaan, joutuu edustaja tekemään niitä puolueelleen. Jotkin asiat toki katsotaan enemmän tai vähemmän omantunnon kysymyksiksi, mutta puoluejärjestelmä ei toimisi, jos yksittäiset jäsenet eivät enimmäkseen tukisi puolueensa linjaa. Jo kahden ihmisen yhteistyössä on todennäköistä, etteivät kaikki ratkaisut ole kummankin mieleen. Tuhansien ihmisten ja näistä koostuvien ryhmien yhteistyössä se on mahdotonta. Ikävä kyllä pieni, valtaa omaava taustaryhmä saattaa kyetä masinoimaan puolueen toimimaan joissain asioissa omaksi edukseen yleistä etua vastaan.

On mielestäni huono merkki, että urkintalaki tuli tällaisenaan edes äänestettäväksi. Olisi mukava tietää, ketkä ovat sen todelliset taustavaikuttajat. Yksityisyys on olennaisen tärkeä asia, jonka puolustaminen käy sitä vaikeammaksi mitä vähemmän sitä on. Silloin kun ihmisiltä halutaan viedä jotain suurta ja arvokasta, käy se helpoiten pieni pala kerrallaan.

“Nykyisiä puolustusvoimiahan on todella hankala käyttää rikkaiden etujen turvaamiseen”

Suomella on jo mellakkapoliisi, vaikka täällä ei sille oikeasti ole mitään tarvetta. Kerratataan vielä, Suomessa ei ole oikeasti mitään tarvetta mellakkapoliisille. Silti tänne on sellaiset haluttu perustaa joidenkin tahojen toimesta.

Eliitti on siis varautunut hallitsemaan voimalla tyytymättömiä kansalaisia jo joitakin vuosia. Jouha-joukkojen läskiniskat ovat vain innoissaan, kun pääsevät hakkaamaan “anarkisteja”. Anarkisteja ovat siis mm. kaikki jotka kritisoivat Suvi Lindeniä.

Tästä se alkaa.

Sitten poliitikot vielä kehtaavat ihmetellä miksei politiikka kiinnosta nuoria.

Kun tiedetään se, ettei poliitikot uskalla painaa sitä EI-nappia joka saattaa vaikuttaa myöhempien asioiden ajamiseen niin ei ole mikään ihme kun nuoria ei kiinnosta.
Tulos on etukäteen tiedossa kun se ensimmäistä kertaa esitellään tiedotusvälineissä jotka nostavat ainoastaan yhden asian esille ja jättävät mainitsematta loput kohdat, kuin tarkoituksella joka parhaimmillaan täyttää petoksen tunnusmerkit.

Toinen mielenkiintoinen seikka on sanapelit laeissa tai ainakin niiden säätämisissä. Jätetään ovelasti jokin määrittelemätön sana, kuten yhteisötilaaja, jolla oikeastaan on montakin ristiriitaista määritettä.
Nyt kun laki menee lävitse niin sitten voidaankin eläkeikäkeskustelun humun taustoilla säätääkkin laki tai ainakin tarkentaa sitä mikä on yhteisötilaaja ja taas viedään pässiä narussa teuraaksi.

Kepu pettää AINA ja vihreet perässä.

Tää on ihan pelleilyä koko eduskunta. Eikö tätä laitosta voisi lakkauttaa ja leikata palkat sadasosaan. Nyt nää palikat tietysti taas nostavat omia palkkojaan ja matkustavat tietoliikennefirmojen piikkiin tutustumassa kaiken maailman palmuihin. Ekopalmulturismi kukoistaa taas.

On tää niin turhauttavaa katsoa kun “aikuisset” ihmiset pelleilevät kanslaisten oikeuksilla. Sitten on vielä niitä sikoja, jotka eivät edes viitsi äänestää. Se on minusta välitän irtisanomisperuste, jos ei vaivauduta äänestää. Vihreiden joukkopako oli juuri sitä. Hännät koipien välissä luikittii karkuun, kun ei uskalleta edes olla eri mieltä asioista Vanhasen kanssa. Onko Kepulaiset luvanneet istuttaa puun jokaiselle viherpakolaiselle?

En kerralla äänestä tyhjää tai Perussuomalaisia, koska niillä on ainakin munaa olla eri mieltä!

Ai niin – muistakaa tämä ikivanha sananlasku nyt tosissaan: KEPU PETTÄÄ AINA!

Tämä kun nyt meni politiikaksi niin…

Sinne äänestyskoppiin pitäisi joka vaaleissa pistää yksi ylimääräinen ruutu… MITÄTÖIDÄÄN VAALIT JA EHDOKAAT VAIHTOON! Yli 50% ja vaihto! Lisäisi muuten äänestysaktiivisuutta, kun kansa valitsisi ehdokkaat. Lisäksi, pitäisi kausien määrä rajata esim. kahteen… yksi kausi voisi olla liian lyhyt aika vaikuttaa. Tällä tavalla saataisiin uusia ajatuksia pääkallon paikalle, mutta tietenkään mitään puolue “sopimuksia” se ei estäisi, kun “vanhat” takapiruina toimisivat, mutta kuitenkin… Eikä mikään estäisi tietenkään “vanhojen” hakeutumista eri poliittisenavustajan virkaan. No, saataisiin kokemus pidettyä työelämässä.

Tai sitten järjestetään joka neljäs vuosi työhönottohaastattelu ja pääsykokeet eri ministerin salkuille ja parhaat saisi paikat! “Varasijoille” jokaiseen ministerin paikkaan seuraavaksi parhaat, kunnes se 200 täyttyisi, joka muodostaisi eduskunnan. Näin ainakin pitäisi olla ammattilainen ministerinä, eikä mitään “musta tuntuu” -päätöksiä juuri tulisi. Ja jos ministeri on estynyt tulemaan paikalle, niin seuraavaksi paras tuuraamaan. Ok, luultavasti tulisi vielä enempi poliittinen eliitti, kun puolueet havittelisivat riveihinsä “parhaat”, mutta sillä porukalla ainakin olisi toimeen tarvittavat tiedot, eikä voisi syyttää tietämättömyyttä tai jotain muuta pahaa “henkeä”. Siinäpä tietoyhteiskunta! Pressa olisi sitten valvoja sille kaikelle ja väärinkäytökset tulisi oikeasti rangaistaviksi!

Jep jep, sähköisen viestinnän tietosuojalain suuresta vääryydestä päästäänkin kätevästi siihen, että Suomesta on lakkautettava poliisi, puolustusvoimat ja eduskunta. Tämähän on varsinainen vasemmistolainen itku- ja valitusfoorumi nykyään tämä tietokone.fi.

“Suomella on jo mellakkapoliisi, vaikka täällä ei sille oikeasti ole mitään tarvetta. Kerratataan vielä, Suomessa ei ole oikeasti mitään tarvetta mellakkapoliisille. Silti tänne on sellaiset haluttu perustaa joidenkin tahojen toimesta.”

Suomeen perustettiin Ahon hallituksen aikana (90.luvun lama) vara-mellakkapoliisi, eli kansalaisia voidaan rekrytoida mielenosoittajien pamputtajiksi.

HS.n verkkosivuilta vapaaehtoisia varmaan löytyisikin, mutta ovat piruparat niin vanhoja, että saisivat vain itse selkäänsä kompastelisivat kusipusseihinsa.

“Jep jep, sähköisen viestinnän tietosuojalain suuresta vääryydestä päästäänkin kätevästi siihen, että Suomesta on lakkautettava poliisi, puolustusvoimat ja eduskunta. Tämähän on varsinainen vasemmistolainen itku- ja valitusfoorumi nykyään tämä tietokone.fi.”

Elikkä jos joku on eri mieltä oikeiston (eli mm. sinun) kanssa niin on tyhjästä itkijä vasemmistolainen? Ilolla ja ylpeydellä voin ilmoittaa että mielummin kuulun ihmisoikeuksia ja vapautta puolustavan vasemmiston kannattaja kuin sortoa ja Orwellilaisuutta puolustavan oikeiston kannattaja. Itkijäksi en kuitenkaan tunnustaudu. Muistakaahan kokoomuksen ja kepun kannattajat että juuri te itse olette vuosia itkeneet sitä touhua mitä DDR:ssä ja neuvostoliitossa sekä Kiinassa on harrastettu ja nyt ajatte itse samaa Suomeen. Varsin kaksinaamaista touhua teiltä, tosin eihän mitään uutta. Ikinä en luottaisi oikeistoon (Kes, Kok, RKP, KD, Vihreät, PS). Vain vasemmistopuolueet on oikeasti ihmisten asialla, muut ajavat vain omia, poliittisen eliitin ja isojen yritysten asioita.

Nimimerkille Anton, häpeällistä ei minusta ollut se, että eduskunta olisi äänestänyt minusta ”väärin”, vaan se, että 47 edustajaa ei äänestänyt lainkaan.

Edustukselliseen demokratiaan käsittääkseni kuuluu se, että kansanedustajat käyttävät äänestäjiltään saamansa valtaa.

Lisäksi, kun aihe on herättänyt näinkin paljon keskustelua julkisuudessa, kansanedustajilla on mielestäni korkea moraalinen velvollisuus kertoa äänestäjilleen mielipiteensä.

Tero Lehto: “Lisäksi, kun aihe on herättänyt näinkin paljon keskustelua julkisuudessa, kansanedustajilla on mielestäni korkea moraalinen velvollisuus kertoa äänestäjilleen mielipiteensä.”

Ei kansanedustajilla ole moraalista velvollisuutta kertoa mitä mieltä he ovat, se on heidän työnsä edustaa kansaa ja äänestää kansan haluamia asioita. Tai näin se oikeasti toimisi demokratiassa. Mutta Demokratiaa ei ole olemassa. Vallan pitää yritykset ja kaikki ne jotka pystyy lobbaamaan eniten. Kansalaisten lobbaamista ei edes oteta kuuleviin korviin vaan äänestetään juuri mitä puolue käskee tai mitä ne “kaverit” ovat halunneet. Koko valta sijoittuu ihan muualle kuin kansalle tällöin.

Mutta kuten sanoitte, niin Edustajien kuuluisi käyttää sitä saanutta valtaa. Mutta vain äänestämällä jokaisessa äänestyksessä ja käyttämällä sitä valtaa siten miten kansa haluaa, ei mitä yritykset haluaa tai mitä puolue haluaa jos kansa haluaa muuta.

———
Perusongelmat “Demokratiassa” on että valtaapitävät uskovat että he tietävät mikä on parhaaksi kansalle. Kansa on liian tyhmä tietääkseen mikä on heille hyväksi ja tämän takia heitä ei tarvitse kuunnella edes. Ja kansa kuuluu pitää “tyhmänä ulvovana laumana” joita hallitaan median välityksellä ja sitten aina vaalien aikaa on kansalaisten velvollisuus äänestää oikein, eli sellaisia puolueita/ehdokkaita joita valtaapitävät haluavat.

Pelkästään jo “Demokratiassa” mennään vikaan siinä, että kansa ei pysty äänestämään koska tahansa ketään edustajaansa pois virastaan, ei vaikka adressissa olisi kymmeniä tai satoja tuhansia nimiä ja edustaja olisi käyttäytynyt lainvastaisesti tai muuten ei täytä vaatimuksia.
Kun koko vallan keskityksen hoitaa valtaapitävät itse (mm. ministerien valinnat) niin korruptio kasvaa heti merkittävästi. Kansalla vain ei ole niitä valtuuksia päättää omista asioistaan kuin mitä heillä kuuluisi olla.
Ongelma löytyy edelleenkin siitä että ne jotka saavat valtaa, eivät halua luopua siitä enää ja tekevät lähes kaikkensa pitääkseen sen vallan.

Demokratiaan täytyisi kuulua rajoitettu aika toimia kansanedustajana. Enintään kaksi kautta saisi olla putkeen kansanedustajana ja sen jälkeen yksi kausi poissa politiikasta, tehden sitä työtä mihin on koulutettu. Jos on missi, urheilija, kirjailija, opettaja tai vastaavassa ammatissa, niin sitten tehdään se yksi kausi sitä työtä. Ja yhden välikauden jälkeen saa taas hakea seuraavalle kaudelle jos haluaa. Hyvät äänestetään takaisin sisään mutta huonot jäävät pois. Ja selkeät julkiset listat jokaisesta henkilöstä saatavilla että mitä on äänestetty missäkin asiassa, mitkä ovat meriitit ja missä asioissa on epäonnistunut ja näistä jotkin selkeät yksinkertaiset linjaukset vielä, ilman mitään markkinointia.

Monille poliitikoille on oikeasti vain kauhukuva että kansa ottaisi osaa politiikkaan, että sitä käsiteltäisiin, siitä puhuttaisiin ja kansa kertoisi selkeästi mielipiteensä ja pahimmillaan se voisi tapahtua kuin yhdestä äänitorvesta, jolloin ruvetaan puhumaan masinoinnista ja ties mistä.

Ja sehän vasta onkin kansan huijaamista kun saadaan heidät kisaamaan että mikä puolue on paras. Haukkumaan toisiaan kommunisteiksi jne. Saadaan siirrettyä huomio pois niistä asioista jotka oikeasti vaikuttavat kansalaisiin mutta mistä he eivät saa keskustella yleisesti. Tähän käytetään paljonkin mediaa hyväksi.

Politiikka on nykyään enemmän mediasirkuksena ja valtaapitävien leikkikenttänä toimivana alana. Meneehän jo koko “Demokratia” pieleen siinäkin että ihmiset asettuvat ehdolle, eikä niin että kansa valitsee paristaan sellaiset henkilöt jotka ne haluavat ajamaan asioitaan. Todella monet potenttiaaliset edustajat jäävät pois koska he eivät halua/uskalla asettua ehdolle. Nyt vaalit ovat kuin Missi-kisat että sinne hakeutuu vain ne tietynlaiset ihmiset ja niistä on pakko tehdä valinta että vähiten-paha tulee valituksi.

Sitä voi aina myös miettiä miksi Presidentti on nykyään “vain edustustustehtävissä” kun todellinen valta on Pääministerillä ja muilla ministereillä. Miksi on tehty valtiosta sellainen, jonka johtajat valitaan rajoittuneen piirin sisältä eikä kansalaisten joukossa tapahtuvan äänestyksen perusteella?

Öööö… utopia: “Sinne äänestyskoppiin pitäisi joka vaaleissa pistää yksi ylimääräinen ruutu… MITÄTÖIDÄÄN VAALIT JA EHDOKAAT VAIHTOON! Yli 50% ja vaihto”

Sellainen on jo, en vain muista itse äänestysnumeroa tarkkaan. Täytyy selvittää. Jos äänestysnumero on tuo kyseinen ja se ylittää määrällään voittaneen puolueen äänimäärän, on kansa ilmoittanut että ketään sopivaa poliitikkoa ei ole ollut tai vaalijärjestelmässä on vikaa. Tällöin joudutaan uusimaan vaalit uusilla henkilöillä ja tarkistamaan myös vaalijärjestelmä että toimiiko se oikeasti. Mutta eipä tätä tietoa löydy edes Googlella vaikka miten etsisi vaalinumeroa jolla ilmaista mielipiteensä äänestettävistä ja äänijärjestelmästä. Tämä juttu tuli kansanradiostakin neuvona niille jotka eivät halua mennä vaaliuurnille tai haluavat äänestää tyhjää, vinkkinä siis että äänestävät tällä kyseisellä numerolla jolla ilmaista mielipiteensä uusista vaaleista.

Sanomattakin on selvää että tälläistä tietoa ei haluta kansalaisille antaa, koska hehän saattaisivat äänestää sillä ja vesittää kaikkien ehdolla olleiden mahdollisuus päästä eduskuntaan… sehän olisikin kauheaa kun ei olisi näitä kymmeniä vuosia siellä olleita enää eduskunnassa yhden kauden aikana…

“Sellainen on jo, en vain muista itse äänestysnumeroa tarkkaan. Täytyy selvittää. Jos äänestysnumero on tuo kyseinen ja se ylittää määrällään voittaneen puolueen äänimäärän, on kansa ilmoittanut että ketään sopivaa poliitikkoa ei ole ollut tai vaalijärjestelmässä on vikaa. Tällöin joudutaan uusimaan vaalit uusilla henkilöillä ja tarkistamaan myös vaalijärjestelmä että toimiiko se oikeasti.”

Kuulostaa väärinkäsitykseltä. Suomessa vaalikäytännön määrää vaalilaki ja siellä ei tietääkseni mainita mitään “protestinumeroa”. Vaalit voidaan uusia lähinnä jos vaalitulosta on peukaloitu. En tiedä pidettäisiinkö listan ulkopuolisen numeron äänestämistä peukaloimisena, edes siinä tapauksessa, että ihmiset päättäisivät yhteistuumin äänestää samaa väärää numeroa.

On se vaan kummallista miten _puolue_ ohjaa sitä mitä sen edustajat äänestävät. Ilmeisesti kansanedustajilla ei ole “munaa” äänestää toisin kuin puolue suosittaa – paitsi tietyillä henkilöillä. Pitäisi olla myös joku sääntö että 90% kansanedustajista on oltava paikalla jotta äänestystulos on validi – tai lyödään luku vaikka sinne 180 tienoille suoraan.

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Tietokoneen toimituksen blogissa ruoditaan ajankohtaisia tietotekniikan ilmiöitä.
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös