Minikannettava työkoneena – ei kiitos

HP 2133 Mini-Note

HP 2133 Mini-Note

Viime viikolla matkustin IBM Lotusphereen uutiskeikalle, jonne otin mukaan varsinaisen työkoneen lisäksi toimituksessa lainassa olleen HP 2133 -pikkukannettavan. Ajatus oli selvittää, pystyisikö juttuja näin tekemään enemmän ja nopeammin, kun kone toivottavasti kulkee paremmin mukana. Tai voisiko minikannettava peräti korvata saman valmistajan ison kannettavan? Totesin pikkukannettavan hetkittäin hyväksi apuriksi, mutta ainoaksi koneeksi se ei kävisi.

Meillä on toimituksessa pohdittu asiaa sikäli, että pitäisikö täällä olla matkoja varten muutama pikkukannettava yleisessä käytössä. Olen nyt itse vähemmän innostunut ideaan kuin aiemmin, koska ainakin pitkälle reissulle joutuu minusta joka tapauksessa ottamaan myös varsinaisen työkoneensa mukaan.

Pikkukannettava osoittautui verrattomaksi muistiinpanoja tehdessä esitysten ja tiedotustilaisuuksien aikana. Se pysyi sujuvasti sylissä, ja käyttö onnistui, vaikka kamera oli välillä toisessa kädessä. Ison kannettavan kanssa on yleensä liian ahdasta näissä tilaisuuksissa. Loppupäässä HP 2133 tosin kävi tosin niin kuumana, ettei sitä ollut enää kiva pitää sylissä.

HP:n miniläppärin näppäimistö on isompi kuin monissa kilpailijoiden laitteissa, mutta sekin on silti liian pieni, jos on tarpeen kirjoitella pitkiä tekstejä. Ja sitähän piisaa tässä ammatissa. Huomasin sormien ja ranteiden väsyvän huonon työskentelyasennon takia.

Pc:n kanssa on ollut usein matkustellessa hankaluuksia, kun muistiinpanot pitää saada varmasti talteen, mutta kannettavan akku hyytyy usein yllättäen. Kynää ja paperia kannettava ei pysty korvaamaan ennen kuin akuissa ja virranhallinnassa tapahtuu isoja läpimurtoja. Aika harvoin esimerkiksi tiedotustilaisuuksissa on tarjolla sähköä. Aina sitä ei ole edes toimittajille tarjottavissa työskentelytiloissa kaikille. Hotellihuoneessa sähköä sentään saa – tyypillisesti irrottamalla jonkun minibaarin tai television seinästä.

* * *

Pelkkään kalenteri- ja sähköpostin seuraamiseen minikannettavakin on minusta liian iso ja raskas, kun kännykkä riittää useimmiten siihen. Nokian S60-puhelimella pääsen kuitenkin lukemaan sähköpostit ja voin seurata omaa kalenteria ja jaettua web-kalenteriamme.

Jo viikon käytön kuluessa eteen tuli myös ongelma, jota en tullut etukäteen ajatelleeksi. Lainakoneessa ei ollut kaipaamiani ohjelmia asetuksineen ja web-linkkeineen. Ensimmäiset tunnit matkalla koneen kanssa kuluivat siihen, että asentelin ohjelmia, kopioin selaimen kirjanmerkit, viritin tulostinten ja verkkolevyjen asetukset, säädin Windows-työpöytää ja niin edelleen.

Olisi kätevää, jos Windows-ympäristössäkin voisi fyysisestä koneesta riippumatta kirjautua omaan työpöytäänsä ja sovelluksiinsa miltä tahansa koneelta, Se olisi mahdollista, jos sovelluksia ajettaisiin virtualisoituna palvelimelta.

Linux- ja Unix-maailmassa sovellusten ajaminen palvelimella on ollut aina arkipäivää, ja paikallinen kone toimii vain näkymänä (screen) palvelimelle. Saa nähdä, yleistyykö joskus Windows-ympäristössäkin. Tällä hetkellä ainoa “screenamani” sovellus on Irssi, jota ajan Puttyllä nettikaverin Freebsd-koneella. On se aika kätevää.

Nykyisin siirtelen tiedostoja, kirjanmerkkejä ja muita virityksiä muistitikulla kodin ja työpaikan välillä, mikä on aika vanhanaikaista nysväystä. Minikannettava toisi hallittavaksi vielä kolmannen koneen. En kauheasti innostu ajatuksesta enää.

* * *

Niin joo, meinasin unohtaa alkuperäisen ajatuksen. Otin minikannettavan mukaan, jotta blogi- ja uutisjuttuja syntyisi matkalla enemmän ja nopeammin. Tuo ei toteutunut. Kirjoittaminen vaatii hetken työrauhaa, kuvat on käsiteltävä ja niin edelleen, joten pienemmän koneen hyöty jäi ainakin minulla vähäiseksi.

Uskotteko, että minikannettavista tulee pysyvästi osa pc-markkinaa, vai meneekö villitys hetken päästä ohi?

Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 41 kommenttia

Taitaa olla pysyvä markkina. Netbook-koneet ovat liian sopivia lapsille ja ennen kaikkea tavallisille ihmisille jotka haluavat vain sähköpostin, nettiselaimet ja perusvideot/kuvat katsottua/käsiteltyä. Tuollaisiin tarpeisiin 1024x600px resoluutio riittää erinomaisesti ja 1.6Ghz prosessorista riittää vääntöä vaikka ei tavallisten kannettavien tietokoneiden perässä pysy.

En silti tavallista kannettavaa unohtaisi jos täytyy tehdä töitä tietokoneella reissun päällä, eli kuvankäsittelyä, videoeditointia, ohjelmointia. Kirjoituksiin netbook kelpaa erinomaisesti, mitä olen nyt parin viikon aikana kerran lähes putkeen näpytellyt sen verran että joka päivä tullut n. 20 A4 sivua niin sanoisin että kelpaa erinomaisesti siihen. Sen sijaan kuvien säätö jää auttamattomasti melkein vain niihin toimintoihin että kuva vain rajataan, muutetaan kuvan pikseliresoluutiota ja ehkä vähän muita perussäätöjä, kuvankäsittely ei siis tule kysymykseenkään koko laitteella. Videoeditointi taas onnistuu juuri sen verran että pystyy leikkaamaan ja muuttamaan muodot. Äänenkäsittelyä ei voi suoranaisesti tehdä, mitä nyt Audacityllä kokeilin että miten hyvin sillä voisi ns. “lennossa” leikellä, ei vain tullut siitä oikein mitään.

Tiedostojen siirtelyssäkin kone on vähän siinä ja siinä, vaikka useampi USB-liitäntä löytyy ja useimmissa jopa useampi SD/MMC/xD-korttipaikka, niin joskus edes se DVD-asema olisi kiva että voisi polttaa tiedot levyillekkin talteen postittaakseen ne.

Jos verrataan ihan tuollaista 17″ tehokannettavaa (olkoot vaikka Applen jokin Mac-tietokone) ja netbook-konetta niin kyllä sen eron huomaa suhteellisen nopeasti.

Mukavia koneita, sopivat peruskäyttöön juuri sopivasti, melkeinpä kuin “istuu hansikas käteen”. Voin hyvinkin kuvitella kuinka nuoret voisivat käyttää netbook-koneita tehokkaammin jos mukana kulkee pieni videokamera joka tallentaa SDHC-kortille, sopiva digitaalikamera joka tallentaa xD/SD-kortille ja sitten päivän päätteeksi tai sopivan ajan tullessa (esim kahvilassa/baarissa, junassa/bussissa jne) siirretään tiedostot ja tehdään perusasiat ja sen jälkeen laitetaan jakoon kotisivuille, youtubeen, sähköpostiin jne.

Mutta kun ottaa esille järjestelmäkameran jossa on 64Gt CF kortti niin netbook-kone ei enää riitäkkään alkuunsa. Siinä sitten raahataan mukana ulkoisia kiintolevyjä, kun koneesta ei löydy kuin se 120Gt kiintolevy ja sellainen 500Gt levy on vain “haave”.

Olen käyttänyt Acer Onea reilun kuukauden verran kolmoskoneena: kotona on isompi kannettava ja duunissa toinen.

Omat kokemukset ovat kyllä pääosin positiivisia. Pienempään näppäimistöön tottuminen vei vähän aikaa, mutta pienen totuttelun jälkeen se on kyllä erittäin käyttökelpoinen. Koneen pääkäyttötarkoitus minullakin on juuri kirjoittaminen sekä webin käyttö.

Tiedostojen siirtämiseen ja synkkaamiseen ilmainen Google Docs tai jokin Basecampin tapainen maksullinen ratkaisu on omiaan. Kirjanmerkit saa tietenkin synkkautumaan Deliciousin tai jonkin selaimen lisäosan (Firefoxissa vaikkapa Weave) avulla. Tästä synkkausongelmasta tosiaan pääsisi eroon, jos työnantaja tarjoaisi käyttöön vaikkapa Citrixin…

Teeppä galluppi, jossa kysyt mitä kaikkea ihmiset tekevät sillä minikannettavalla ja ovatko olleet tyytyväisiä ostokseensa. Vähän veikkaan, ettei sitä nimittäin voi täysin yhden ihmisen maalaisjärjellä selittää. Sellaista yleispätevää syytä sen omistamiseen on vaikea keksiä, että sen perusteella voisi sanoa boomin olevan pysyvä. Erilaisia pienempiä käyttötarkoituksia sille kuitenkin löytyy vaikka pilvin pimein. Itseäni laite kiinnostaisi sähköisten kirjojen lukemista varten, mutta en ole vielä saanut sellaista hankituksi.

Ehkä mielipiteesi voisi olla toinen, jos olisit ottanut mukaan jonkun muun kuin yhden surkeimmista minikannettavista.

Joku Asus Eee PC 901 tai 1000 tai 1000h olisi kyllä ajanut asian paremmin, ja mikä nyt estää sitä linuxia asentamasta?

Työkäytössä oman kokemukseni mukaan tämän tyyppiset koneet ovat hyvä kompromissi:
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=3533

Pieni, kevyt ja akku kestää virransäästö tapissa HSDPA päällä hyvinkin neljä tuntia. WiFin kanssa en ole kokeillut.

Ja työpöytäkäytössä kaveriksi vaikkapa 24″ ulkoinen näyttö plus muut vermeet, niin Vistaakin käyttää ihan ilokseen. Toki omat kokemukset rajoittuvat aika tavalliseen toimistokäyttöön, joten raskaasta tehokäytöstä ei ole kokemusta.

Mitä olen saanut tietää käyttäjien kokemuksista, niin pääpiirteittäin on aika tyytyväisiä olleet miniläppäreihin.
- IRC-galleria toimii
- Facebook toimii
- Sähköposti toimii
- Mesetys onnistuu
- Pankkiasiat saa hoidettua
ja jos on vaan yhtään isompi kovo, niin junamatkoilla voi vaikka katsoa leffaa tai jotain telkkusarjaa.

Mitä sitä tavallinen käyttäjä koneella paljon muuta reissussa tekisi. Soraääniä on tullut lähinnä ihmisiltä joilla tuo on ainoa kone. Muutamat ovat tunteneet itsensä huijatuiksi. Tosin aika moni on myöntänyt, että konetta käytetään paljon sellaiseen mihin sitä ei alunperin hankittu.

Toi verkkokaupan kompromissi oli ihan hyvä huuli laittaa 299€ hintaisen HP:n verrokiksi:)

Itsekin käyttelen tota HP:ta toisinaan reissussa, ihan ok laite, mutta näytön koko on itseäni haitannut. Täytyy jossain vaiheessa testata jotain 10″ laitetta. Menee meinaan merkit turhan pieniksi huononäköiselle. Muuten olen laitteeseen ollut todella tyytyväinen. Arvostelukin on tulossa lähipäivinä, jossa testailen sitä XP:llä, Vistalla, 7:lla sekä Muutamalla Linuxilla.

Vielä en ole aivan varma korvaako reissukäytössä perinteisen läppärin.. Lähinnä sisäänrakennetun 3G:n puuttuminen on tuossa HP:ssa ongelma. eee904go versiossa sekin olisi korjattu kuten myös 3 kennoinen akku. Täytyy ottaa tuo asus seuraavaksi kokeiluun.

12″ koneet ei ole mitenkään isokokoisia, eivätkä enää niin hirveästi maksakaan. 2 tuumaa sinne tänne. Eiköhän mahdu konferenssiinkin mukaan.

Itse olen tehnyt kompromissin tiedostojen siirtelyn välillä. Siirryn kahden kämpän väliä kaksi kertaa viikossa, ja aiemmin tuli monta kertaa se *facepalm*-tunne, kun ne tiedostot jäi taas toiselle koneelle. Nykyään mukana kulkee näppärä 15″ läppäri, eikä tiedostot enää jää muualle. Miniläppärin kanssa tulisi varmaan sama homma, ellei se olisi todellakin tarkoitettu vain pidemmille matkoille, joilla tosin 12″-15″ kone kulkee ihan yhtä hyvin mukana…

13,3″ MacBook ja yhteensopiva puhelin (esim. lähes mikä tahansa Nokialainen) niin työt kuin työt sujuu reissussa ilman mitään klikkejä. Vuosikausia väänsin pc-maailmassa ajureiden, ohjelmien ja asetusten kanssa, mutta viime vuoden sain keskittyä omenan kanssa puhtaasti työntekoon :-)

Suosittelen.

Ite oottelen kieli pitkällä sitä T91 vai mikäs se olikaan se asuksen uusi kosketusnäytöllinen miniläppäri. 9″ näyttö on aika kiva, itse konekin pikkusen reilun, paksuhkon A5-muistilehtiön kokoinen näyttö avattuna. Siihen vaan xournal ohjelmistoksi, niin alkaa muistilehtiö olla sellainen että kannattaa tavoitella.

Kyseessä on pieni ja kevyt, hyvällä akkukestolla varustettu tietokone, jossa on enemmän potkua kuin omassa muutaman vuoden ikäisessä 15,4″ läppärissäni. Lisäoptiona on helppo muistiinpanojen tekeminen, kun ei tarvitse inhottavasta qwerty-asettelusta kärsiä ja voi piirrellä vaikka hymynaamoja (ei hymiöitä) muistiinpanoja piristämään. Erinäköisten miellekarttojen ja muiden havainnollistavien diagrammien piirtely kun on tietokoneella tuskaa, jos pitää samalla pystyä seuraamaan esitystä tai luentoa.

Toki telakka ois näppärä tommoiseen, jolloin kotosalla tai töissä ei tarvitsisi “kärsiä” pienestä näytöstä ja näppäimistöstä. Hyvä innovaatio olisi telakassa oleva tuhdimpi prosessori ja lisää muistia, jotta kaikenlainen pikkunäpertely kuvien, videon ja äänen kanssa olisi mielekästä. Parin vuoden kuluttua luulisi SSD-kovojenkin olevan sen hintaisia, että tuollaisessa pikkunäppärässä reissukoneessa on sitä kovalevyä 200-1000 gigaa :P

Lyhyesti sanottuna: kehittyvät maat. Pikku läppärit on erinomainen toimiva vaihtoehto talouksille joiden tulot on 200-3oo euroa kuussa kun halvimpiin pikkuläppäreihin pääsee käsiksi 200 eurolla. Eli harkitkaa sitä että Suomi ei ole ainoa maa maailmassa. :)

Terveisiä Aasiasta jossa miniläppärit menee kuin kuumille kiville kun vihdoin on tullut tarjolle näin halpa mahdollisuus päästä QQ:taan ja Mesettään ja ties mitä.

Tämä on ehkä marginaalinen huomio, mutta minun työtottumuksen (olen koodari) ovat sellasia etten tarvitse mitään muuta kuin terminaalin (ja tietenkin vi editorin) ja selaimen. Sähköpostini, irc clientini etc. ovat tekstipohjaisia ja jos tarvitsen tehoa (esim. koodin kääntämiseen) voin tehdä homman ssh:n läpi serverillä.

Tosin taannoin kyllästyin, kun selaimen asetukset/salasanat/kirjanmerkit eivät siirry koneelta toiselle. Homma selvisi, kun väänsin skriptin pätkän joka mounttaa usb-tikun kotihakemmistoksi.

Ostin lapsille miniläppärin joululahjaksi ja nyt muksut pelaa työasemallani ja minä koodaan pikku asuksella.

Firefoxiin löytyy kolmannen osapuolen tekemä synkronisointihärpäke jolla saa omat tiedot selaimelle. Ja kai tommoseen minikannettavaan nopeasti asentuu kaikki firman jätkien tarvitsemat ohjelmat?

Nämä asiat on niin paljon käytöstä kiinni että mitään laajamittaisia yleistyksiä on aika paha vetää.

Omissa tarpeissani nuo vehkeet ovat lyömättömiä. Kun aina välillä mutta toistuvasti on tarpeen päivystää siltä varalta että jokin suunnattoman tärkeä tietojärjestelmä tai bitinliikutin hajoaa, niin tuollainen pikkuvehje on huomattavasti helpompi kanniskella mukana kuin täysikokoinen laite, siinä määrin että sitä jopa tulee tehtyä. Vaikka E90:llä voisi vajaamerkkisestä näppäimistöstään huolimatta hommista selvitä vpn:n ja puttyn kanssa kikkailemalla, niin käytännössä viimeistään selain on se heikoin lenkki joka pettää. Minikannettavalle näissä jutuissa ei ole edes mitään haastetta, mikä on mukavaa jos on oikeitakin ongelmia mitä ratkoa.

Tässä on tietysti suuri ja perustavaa laatua oleva ero – kanniskelen mukanani minikannettavaa siinä toivossa etten ikinä joutuisi käyttämään sitä. Normaaliin työntekooni on erikseen pöytäkoneet ja kunnollinen läppäri, eikä tuollainen minikannettava niitä korvaa nyt eikä lähivuosina. Sen sijaan se on erittäin kätevä lisä, ja muutamassa kuukaudessa useasti osoittautunut hintansa arvoiseksi.

Acer Aspire Onen käytettävyyttä lisäävä mukava freeware on http://www.computentsystems.de/aceraspireonefancontrol/ joka hiljentää sen aika ikävä-äänisen tuulettimen tarvittaessa kuten pienryhmäkokouksissa jossa sen vaihtelevakorkuinen vihellys voi olla aika häiritsevää. Käynnistymisen lämpötilarajan voi määrittää itse.

Ostin puolisen vuotta sitten vähän niin kuin koekäyttöön Asus eee 901 -koneen ja laitoin siihen XP:n ja Office 2007:n. Ihastuin koneen näppäryyteen, keveyteen, äänettömyyteen, kuumenemattomuuteen ja kuuden tunnin akkukestoon niin paljon, että kokeilin jättää muut koneet aktiivikäytöstä pois kokonaan. Hankin hyvin edullisesti käytetyn 15 tuuman näytön, ulkoisen näppiksen ja hiiren kotitoimistoon, joihin 901 liittyy “heittämällä”. Ihastukseni jatkuu yhä. Käytän vieläkin ainoana koneenani eee 901 läppäriä ja teen koneella töitä ainakin 8 tuntia päivässä. En luonnollisestikaan odota, että pelit tai Second Life toimisivat pehmeästi koneessani, mutta perustarpeiisiin täydellinen kone! Suosittelen kokeilemaan. (P.S. Asus voisi lahjoittaa minulle seuraavan koneen kiitokseksi ylistyksistäni, jotka ovat oikeasti vilpittömiä :-)

Hyvä kirjoitus ja mukava kuulla niin Teron kuin muidenkin kommentteja. .. Nimim. Itsekin pähkinyt asiaa _kovasti_ viime aikoina.

Omat kriteerit kaipaavat siedettävän näppäimistön lisäksi sujuvaa toimintaympäristöä softien, tiedostojen, verkkomerkkien ja ylipäänsä erinäisten kustomointien/ asetuksien mutkattomuudessa.

Niin paljon kuin olen ollutkin valmis säätämään erinäisiä asetuksia testaillessa erinäisiä laitteita ja softia vuosien varrella, niin onhan se ihan dorkaa. Kivointa on, kun ei tarvi säätää. Ja siinä mielessä parasta olisi, ettei olisi ykkös- ja kakkoskonetta vaan vain yksi kone. Ja sen nojalla näppäimistön pitää kyllä olla huomaamaton.

Tähän lopputulemaan tultua oma valinta on 12″:n pienehkö läppäri, jossa on kokemukseni mukaan kohtuuhinnalla täysikokoinen näppi ja mikä kuitenkin pirun olennaista, joka kulkee pikkurepussa (ja fillarilaukussa).

HP:n tx2000 oli viime kesän valikoimasta silloiseen hinta-ominaisuuspuntarointiini sopivin. Fyysisten puitteiden puolesta oon ollut kohtuullisen tyytyväinen. Suoritustehoon — eli Vistaan — en.
.. Painoa saisi olla vähän vähemmän ja akkukestoa enemmän.

Mutta tuon päälle tarttee tietty älypuhelimen. S60 on jees. Googlen Tmopiili-puhelin oli kiva kokeilu, mutta jäin kaipaamaan mm. E90:n fyysistä näppistä, parempiresoista näyttöä, radiota, sekä myös insinöörimäisiä ominaisuuksia (joku tykkää niistäkin, vaikka käytettävyys sais olla parempi) – ja ihan ylipäänsä parempaa viimeistelyä.

Se mitä aiemmin esitettiin kompromissiratkaisuna, on omasta mielestäni ideaaliratkaisu. Itselläni on Toshiban 12″ läppäri, tehoa ei paljoa ole, mutta ehdottomasti riittävästi. 1,2Ghz Ultra Low Voltage Pentium M, 1.5GB muistia, alumiinirunko, riittävän suuri näppis ja näyttö työskentelyyn, ei kuumene eikä pidä ääntä.

Jos vaihtoehdot olisivat vain 9″ tai 15″ näytölliset läppärit, harkitsisin vakavasti haluaisinko kumpaakaan matkassa pitää mukana, mikäli siis on työnteosta kyse. Jonakin irc clienttina tuollainen 9″ menisi hyvin :P

Tehoa vaativat pelit taas ei läppäreissä pyöri yleensäkään hyvin. On joitain malleja joissa pelitehoihin on panostettu, mutta niiden sijasta pöytäkone on lähes poikkeuksetta parempi ratkaisu.

Windowsissa on voinut ajaa ohjelmat palvelimelta jo vuosia. Sitä kutsutaan Terminal serveriksi.

Mutta ei kai kukaan tosissaan käyttää ohjelmia palvelimelta, edes Linuxissa?
Irssia screenin kautta vielä voi käyttää, mutta että graafisia ohjelmia? Millainen yhteys pitäisi olla, kun edes 100Mbit/s kaapeliverkko ei riitä Firefoxin sulavan käyttöön verkon kautta.

Meinaisitko käyttää sillä minikannettava graafissia ohjelmia mukkulan kautta, Vai kuinka?

Vähän provolta vaikutta koko kirjoitus, kun et tiennyt muka Windowsin Terminal palvelimesta ja mainostat unix ohjelmien ajoa, vaikka on kyse langattomasta päätteestä.

EEE901 ollut nyt puoli vuotta käytössä eikä kaduta. Näin verrokkina pitää mainita että aikanaan tohinassa hankittu Nokia 770 jäi vähälle käytölle alkuinnotuksen jälkeen.

EEE toimii kätevästi navigaattorina autossa BT-GPS:n kanssa, kartat tarjoaa Google 3G-yhteyden yli puhelimen kautta (jos karttoja ei vielä ole TangoGPS:n muistiin ladannut kotona). Matkalla saa iltaisin hotellissa karsittua[1] päivän digijärkkärin tuotokset ja tallennettua usb-tikulle tai -levylle talteen. Firefox pyörii ja kaikki oleelliset saitit toimivat, Foxmarks pitää huolen siitä että kirjanmerkit ovat ajan tasalla. SSH-yhteys kotiserveriin ja käytössä on kaikki oleelliset viestintätavat (IRC, MSN, Twitter)

Ei tätä ainoaksi koneeksi ottaisi, mutta matkoille kätevä, kunhan kotoa löytyy ripeä pöytäkone ja linuxserveri tueksi.

1) KARSITTUA, ei käsiteltyä – joku nillittää kuitenkin.

Miikalle:
Linuxin etäkäyttö onnistuu mielestäni parhaiten Nomachine NX -ohjelmilla (Kannattaa tarkistaa myös vapaa vaihtoehto, FreeNX). Client löytyy Windowssillekin.
Kaistan tarve on todella pieni, hitaalla ADSL-liittymälläkin etäkäyttö sujuu varsin sulavasti.

Eikös artikkelin kirjoittaja ole koskaan käyttänyt Windowsin omaa etätyöpöytää? Itselläni on tuo päivittäin käytössä ja toimii täydellisesti. Kaikkia softia mitä on työ- tai kotikoneella, voi ajaa etänä vaikka GPRS/3G-yhteyden kautta. Vaatii vain terminal servicet päälle kohdekoneesta ja clientin (mstsc.exe) käynnistämisen koneelta jolta yhteys otetaan.

Ei kannata nyt sekoittaa taas etätyöpöytää ja yksittäisen ohjelman ajamista esim VPN:n läpi.

Pari ohjelmaa menee helposti vielä 1Mbits yhteydellä graafisesti vaikka SSH:n kautta. Tosin videot voivat olla ongelma tuolloin.

Koko UNIX ja *nix järjestelmien X11 (eli nykyisin yleensä muille Xorg versiona tuttu) on suunniteltu verkkokäyttöön. Verkon kautta näytetään ohjelmat tai kokonaiset työpöydät. Ei sitä koko ohjelmaa tarvitse sieltä verkosta ladata, vain ne asetustiedostot ym. Tällöin käyttö on sulavaa.

Itse olen kokeillut mokkulalla jossa 1Mbits yhteys (GPRS yhteysnopeudella tuolloin), etäkirjautumiseen omalle työpöydälle ja se toimi vielä suhteellisen mukavasti pieniin asioihin, jos on vähän aikaa. Tämän perusteella rupesin jo harkitsemaan itse ikioman netbook-koneen hankkimista ja mokkulaa siihen jolla voisi näppärästi ottaa yhteyden omaan pöytäkoneeseen tarvittaessa.

54Mbits WLAN verkossa taas käyttö on täysin sulavaa että eipähän ole moittimista ollut. Siinä on mukava vaihdella “kahden koneen” välillä Ctrl+Alt+F7 ja +F8 napeilla, toinen on kannettava tietokone ja toinen on X11-yhteys palvelimelle jossain päin Suomea.

Mites tämä toimisi asetuksille.
DataTraveler 400
The DT400 is available up to 32GB with 20MB/sec. read and 10MB/sec. write, enhanced for Windows ReadyBoost, preloaded with MigoSync software, and features a capless design for added functionality. MigoSync software lets you synchronize your files, email and internet browser settings on your DT400. Password protect your files with SecureTraveler2 software. SecureTraveler allows you to create and access a password protected secure area, called a “Privacy Zone” on your DT400.

Noin esimerkkinä.

Macbook Air on painonsa ja kokonsa mukaan minikannettava, jonka ominaisuudet ovat yleensä riittävät myös matkakäytössä. Hintansa puolesta MBA ei pysty toki kilpailemaan Windows-kannettavien kanssa. USA:sta hankittuna Macbook Air oli hieman kohtuuhintaisempi, joskun Macbook Pro:n omistajalle ehkä suhteellinen hyödytön ostos. Joissain tilanteissa laitteen pieni koko ja keveys on kuitenkin ollut eduksi, mutta yleensä painavampikin kone kulkee lähes yhtä helposti mukana.

Täydellisellä OS X- käyttiksellä ja kohtuukokoisella näppiksellä varustettu Applen PDA- laite tai 8 tuumaisella näytöllä varustettu Applen miniläppäri voisi kuitenkin olla menestystuote: iPhonen heikot editointiominaisuudet rajoittavat ko. puhelimen työkäyttöä ja toisaalta muiden valmistajien älykännyköiden (esim. E90) ominaisuudet eivät myöskään ole kovin vakuuttavia.

Miten olisi esimerkiksi Nokian E71 tai vastaava känny ja siihen bt näppäimistö. Sillä saa tekstit talteen päivän aikana. Sit illalla voisi pistää kaikki pakettiin isommalla koneella. Kokeilin itse yhdistelmää päivän ajan ja jäin koukkuun siihen helppouteen.

Koko artikkelista paistaa kirjoittajan asiantuntemattomuus. Olen aiemminkin pistänyt merkille ontuvan asiantuntemuksen tämän kirjoittajan jutuissa.

Eikö Suomessa ole asiantuntevia toimittajia kun tälläistä roskaa julkaistaan, suht arvostetussa Tietokone-lehdessäkin?

Timo Vakkala wrote: Miten olisi esimerkiksi Nokian E71 tai vastaava känny ja siihen bt näppäimistö…

Onko Nokian tai jonkin muun valmistaja bt- näppis E90-yhteensopiva, ainakin aiemmin N9300:n ei löytynyt ulkoista bt- näppistä?

Myös E90 on osoittautunut työkäytössä todelliseksi pettymykseksi, esim. copy -paste puuttuu jos ei sitten yllättäen tähän kivikautiseen rakkineeseenkin olisi tullut asiaa korjaavaa käyttispäivitystä, mitä epäilen.

Itse teen suhteellisen samanlaisia töitä kuin tämän artikkelin kirjoittaja ja kokemukset ovat kyllä olleet täysin päinvastaisia.

Itselläni on ollut käytössä Acer Aspire One työkoneena reissussa parin kuukauden ajan. Sitä ennen mukana kulki 15″ laajakuvakannettava ja en kyllä enää vaihtaisi takaisin.

Sähköpostien lukeminen ja asioiden hoitaminen onnistuu täysin vaivattomasti ja kone kulkee mukavasti mukana. Myös esimerkiksi koodaaminen ja jopa pienimuotoinen kuvankäsittely onnistuu suhteellisen kivuttomasti.

Yleensä työpaikalla on sitten aina käytössä jossain joutilas näyttö, jonka voi helposti lykätä pieneen kannettavaan näytöksi, jolloin työnteko onnistuu täysin vaivattomasti.

Kirjoittaminen Acer Aspire Onella sujuu ihan kohtuullisesti. Ainoa hankaluus, jonka olen huomannut on shift-näppäimen käyttäminen, josta jostain syystä vieläkin saan aina Caps Lockin päälle.

Kaikkea ei voi saada samassa paketissa, mutta kyllä minikannettavat mielestäni täysin puolustuttavat paikkaansa kun verrataan vaivatonta liikkumista ja ominaisuuksia.

Nyt uusimpana asiana hankin matkapuhelimeen JoikuSpotin, jolloin kannettavalla pääsee verkkoon lähes kaikkialla vaivattomasti.

HP 2133 on myönteinen “yllätys”. Arvelin, että minuuttia vaille 300e on hinta, jonka voin epäonnistuessanikin uhrata. Mutta sitä mukana pidettäessä on muistettava, että se on ‘notebook’. Silloinkin, kun kytkin siihen aikaisemmin läppäriä varten ostamani (tarjous, siinä 20e) MS:n langattoman hiiren ja näppäimen.

Varsinaista, tosin jo vanhaa 15,4″ tuuman läppäriä, en enää paljon käytä. Työkoneena kotona on desktop 24″ näytöllä.

HP2133 sisältää lähes kaiken tarpeellisen, wlan, bluetooth, ethernet. Käyttöjärjestelmä XP SP2 (oliko jokin Home Editon – no se ei vaikuta) . Sen päivitin helposti MS:n sivuilta SP3:ksi. F-Securen lisenssi riitti tähänkin vempaimeen. USB-puhelinmokkula ja USB-TV-mokkula OK. MS Officen tuputus ja uhkaus downgrade’istä pian kenkutti, mutta latasinkin Tuliketun, Thunderbirdin ja Open Officen.

No kuumeneehan se. Kannattaa välillä ehkä sulkea. Hintaansa nähden hyvä vempain ja oikeaa kokoa.

“Myös E90 on osoittautunut työkäytössä todelliseksi pettymykseksi, esim. copy -paste puuttuu jos ei sitten yllättäen tähän kivikautiseen rakkineeseenkin olisi tullut asiaa korjaavaa käyttispäivitystä, mitä epäilen.”

Jouheva käytettävyys ei oo ollut näissä kehittyneemmissä puhelimissa Nokian vahvuus, mutta copy-paste on kyllä löytynyt S60-kapuloista (pois luettuna webbiselain) jo pitkän aikaa. Muistaakseni jo 7650:ssa oli, vähintään 3650:ssa, missä piti painaa kynää ja nuolta tjsp. E70:ssä skulaa ihan “normaalisi” painamalla shift pohjaan ja sit nuolinäppäimillä.

.. Noihinkin kyllä liittyy se, että käyttäjä saa itse oivaltaa ja joistain kuulla asiasta. Valmistajan dokumentaatiosta ei ainakaan E70:een saakka tuollaisia “ylellisyyksiä” löytynyt.

Mutta eipä sen puoleen. Eipä löydy copy-pastea _missän muodossa_ myöskään es. Googlen G1:stä.

Hei,

tuossa etteikö windowsia voisi käyttää etänä voin lisätä omat kokemukseni.
Entisessä työpaikassani käytin etäyhteyttä vpn:än yli.
Tämän jälkeen otin Remote Desktop Connection -ohjelmalla yhteyden omaan työpaikalla sijaitsevaan työasemaani. Ohjelmat pyörivät työasemalla eivätkä etäkoneella. Tällöin heikkotehoisempikin tietokone ajoi asiansa.

Itse käytän miniläppäriä (eee 701) kotona nettikoneena. Toimii sohvalla huomattavasti oikeaa läppäriä mukavammin. Käyttiksenä ubuntu.

Miika kirjoitti: “Mutta ei kai kukaan tosissaan käyttää ohjelmia palvelimelta, edes Linuxissa? Irssia screenin kautta vielä voi käyttää, mutta että graafisia ohjelmia?”

Minä käytän etänä graafisia ohjelmia päivittäin (ok, 100M yhteys) ja hieman harvemmin pienemmänkin yhteyden kautta. Ei ole ollenkaan niin hankalaa kuin kuvailet. Windows-maailmassa on vain totuttu tuohon “yksi kone-yksi käyttäjä”-asenteeseen, jonka mukaan kaikki pitää kuljettaa siinä yhdessä koneessa mukana.

Miniläppäri ihan hyvä toiseksi koneeksi.Kyseinen laite piti saada nettiin sim kortin ja puhelimen kautta . Ostin IPhonen.Ei kuulemma kyseistä puhelinta voi käyttää modeemina.IPhone oli viimeinen minulle tuleva apple tuote.Onneksi nuori innokas bittinikkari halusi ostaa kyseisen mätääntyneen omenan.Ostin Nokia E-90 ja toimii kuin junan vessa.ELI IPhonen saa vetää mielestäni alas junan vessasta sinne se kuuluu.

Eipä tuo E90 ole kovin Mac OS X-yhteensopiva.

31.01.2009 klo 10.15 kirjoittamastani artikelista koskien mätää omenaa haluan tarkentaa että IPhone oli tarkoitus liittää Lenovo miniläppäriin joka käytää windows Vistaa .Kiitos kaikille mielenkiinnosta

# Andy kirjoittaa:
31. tammikuuta 2009 kello 18.04

Eipä tuo E90 ole kovin Mac OS X-yhteensopiva.

Ja perustelut tuolle?

http://www.nokia.com/mac

Vertailun vuoksi olisi kiinnostavaa saada näkökulmaa siitä miten käytettävyyden optimi muiden mielestä sijoittuu asteikolla minikannettava – 12″ kompakti – 17″ tehomylly ja mistä joukosta löytyvät ne parhaat kompromissit eri tapauksiin.

Itse olen työkäytössä tykästynyt tuohon 12″ kokoon johon saa jo täysikokoisen näppäimistön mutta joka kulkee vielä laukussa kuin laukussa ja mahtuu lennettäessäkin syliin mutta mitenköhän muilla ?

Nimimerkille Mineraalimies:

Millaista asiantuntemusta jäit kaipaamaan? Blogimerkinnässä kerroin henkilökohtaiset kokemukseni HP:n miniläppäristä työkoneena matkalla.

Jos tekstissä on asiavirheitä, kuulen niistä mielelläni. Muutoin valituksesi jää arvottomaksi itkemiseksi nimimerkin takaa.

1. tammikuuta 2009:” Eipä tuo E90 ole kovin Mac OS X-yhteensopiva.”
“Ja perustelut tuolle? http://www.nokia.com/mac

iSyncilla toki siirtyvät kalenteri- ja osoitetiedot, mutta esim. E90:n ohjelmien asentaminen ei käsittääkseni onnistu OS X- käyttistä käyttämällä. Tietysti voin myös syyttää yhteensopivuusongelmista joissain tapauksissa esim. Navicore- ohjelmiston valmistajaa, joka tarjoaa ainoastaan Windows- installerin.

Nokia Multimedia Transfer osoittautui toimivuudeltaan epäluotettavaksi, mutta ehkä ohjelman uusin päivitys on jo astetta parempi.

Kuinka onnistuu E90:n sisäisen muistin turvakopiointi Macilla os X -käyttisympäristössä?

Nykyään Nokian sivustolla näyttää olevan myös ohjeet Macille: ” use your Nokia device as a modem. ” Hyvä niin mutta ovatko ohjeet riittävän yksityiskohtaiset. Minä olen käyttänyt jo oin 5 v ajan Nova Median modeemiskriptiohjelmaa, jonka avulla esim. Nokian kännykkää voi käyttää Macin 3G- modeemina, mutta ohjelma on kallis ja sen päivittäminen myös maksullista.

Missing sync- ohjelma on myös hyödyllinen , tosin Nokia- versiosta ei ole kokemuksia. Missing syncin Palm- versio on varsin monipuolinen.

http://www.markspace.com/products/nokia/nokia-sync-mac-overview.html

Itse ostin juuri HP:n 2133 miniläpyskän, sen terästetyimmän business version. Tämähän on hurjan näppärä kapistus. Näppäimistö juuri oikean kokonen ja kaikki toimii upeasti. Vertailin aika paljonkin eri vaihtoehtoja, asuksissa, acereissa, puhumattakaan fujitsuissa oli ensimmäisenä vikana jo halvalta näyttävä muoviolemus. Fujitsussa karsein? Kuka keksii laittaa valkoista mattamuovia rannetueksi? Entäs sitten näppisten koot. Oon sen verta isonakkinen jässikkä ettei tulisi mitään ilman kunnon näppistä. Noh motiivina hankinnalle oli se, ettei aamulla herättyä tartte alkaa virittelemään kilowatin sähköä rohmuavaa pöytäkonetta tai edes iltasellakaan töistä palattua, jos meinaa vain mesettää, lukea mailit ja uutiset… Laittaa klohmuran päälle vain jos meinaa kattella hd leffoja jnejne. Tämä on juuri sopiva kapine reissuille mukaan. Voi kanniskella vaikka kahden sormen varassa. Pieni näppärä kevyt ja tyylikäs. Vista toimii upeasti, meinasin downgradeta XP:hen mutta kun vistan virittelin kuntoon, otin turhat hp roinat pois ja asentelin kaikki viimittenpäälle kuntoon, vistakin toimii nopeasti. Eli en sitten downannu xp:hen turhaan. Eli tämä mahtuu hyvin aamusin ruokapöydälle puurolautasen vierelle tai niinkuin nyt olohuoneen pöydälle, ja sähköä säästyy. Oikea ekoteko. Virittelin myös bluetoothin kautta nokia E71:seen yhteyden. Sillä hoituu sitten datayhteydet – tien päältä irkkailut ja mailien luvut jos jossain reissulla on. Kotona homma toimii tietysti WLANin avulla… Tyytyväisempi ei voisi olla (:

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Tietokoneen toimituksen blogissa ruoditaan ajankohtaisia tietotekniikan ilmiöitä.
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös