No, kyllä mekin olemme tästä duunissa keskustelleet työkavereiden ja alaisteni kanssa. Miettisin kyllä kannattaako sitä pistää kaikkea mahdollista nettiin. Ne pysyvät siellä seuraavat 50 vuotta, tai pidempään. Minäkin olen asiasta alaisille sanonut eikä siihen liittynyt mitään “vakoilua”. Kissan nostaminen pöydälle on silti hyvä asia!

Jälleen klassinen kysymys, onko turvallista laittaa henkilötietoja internettiin mistä kuka tahansa voi ne napata ja esiintyä sinuna tai hyödyntää niitä muutoin?

Esim kumpi on parempi palkata. Työpaikkaan on hakijoita kaksi, joilla molemmilla on yhtä hyvät paperit ja henkilöt vaikuttavat mukavilta. Valinta on vaikea.

Palkkaava henkilö napsauttaa hakukone-sivuston auki selaimessaan ja sen jälkeen näpyttelee hakijoiden nimet ja katsoo mitä saa tulokseksi.

Toisesta löytyy facebook, myspace sivustot, blogisivusto ja onnellisen perheen kuvia picasawebista tai flickr! palvelusta.
Toisesta taas ei löydy yhtään mitään muuta kuin yksi maininta jostain vuosia vanhasta kilpailusta minkä voittanut.

Kumpi päätyy helpommin saamaan työpaikan?

Vaikka kuinka paljon haluaa suojella omaa minuuttaan pitämällä tiedot poissa internetistä, se voi oikeasti olla hyödyksi. Mitä sitten vaikka tiedot ovat näkyvillä? Sellaista henkilöä on vaikeampi esittää josta on satoja kuvia nähtävillä ja jatkuvasti realiaikaista tietoa missä kulkee ja tekee. Mutta samaan aikaan siitä hyötyy välittömästi kaikki yritykset ja muut henkilöt jollain tavalla.

Onko meillä oikeastaan yksityistä elämää? Kaikki mikä tapahtuu kotioven sisäpuolella on yksityistä mutta kodin ulkopuolella kuka tahansa saa kuvata sinut lain sallimissa rajoissa lähes missä vain ja koska vain. Saa kuvata videota jne.

Missä vaiheessa menee raja oikeastaan kyttäilystä ja missä vain tarkoitusperättömästä seuraamisesta? Jos baaria vastapäätä asuva näkee jatkuvasti ketä kulkee missäkin ja kertoo omassa blogissaan aina kun näkee kuuluisi ihmisiä ja kuka poistaa kenenkin kanssa, onko se pahasta?

Entä onko se kuinka pahasta että juurikin pomo napsauttaa sen selaimen auki ja lukee tiedot mitä löytää ja sattumoisin löytää tiedot tälläiseltä blogilta?

Mielestäni on aivan väärin että työnantaja tutkii asioita mitä työntekijä tekee työajan ulkopuolella. Tietenkin riippuen asemasta, se kun vaikuttaa asiaan. Onko edustustehtävissä oleva henkilö kuten diplomaatti toisessa maassa, jossa diplomaatin täytyy antaa tietty kuva 24/7. Aivan kuten ministereistä ja muista yritysjohtajista lähtien.

Mitä jos työnantajat alkaisivat bloggaamaan työntekijöistään ketkä tarkistelevat tietoja netistä ja kertovat johjtajien mokia edustustilanteissa ja julkisissa paikoissa? Mitä jos työnantajat alkavat sijoittelemaan eri yrityksien johtajia keskenään jonkin kaltaisella boss-ranking -sivustolla? Kerrotaan kuka johtaja on seksuaalisesti häiriköivä, kuka flirttailee, kuka on jatkuvasti vihainen, kuka suosii naisia tai miehiä eikä ole yhdenvertaisuutteen pyrkivä johtaja. Kenen kanssa johtaja menee syömään ja kenet tapaa ym….

Taitaisi nopeasti loppua johtajien ja muiden työntekijöiden seurailu ja tietojen muu urkkiminen asioista jotka eivät heille kuulu.

raips, hyvillä sanoilla kissa nostettu pöydälle

“Mielestäni on aivan väärin että työnantaja tutkii asioita mitä työntekijä tekee työajan ulkopuolella.”

Jos laittaa itsestään tietoja julkisesti näkyville, millä perusteilla työnantajat eivät saisi niitä katsella siinä missä kuka tahansa muukin? Jos kokee omissa asioissa olevan sellaista ettei halua kenen tahansa tietävän, ei pidä laittaa juttuja kenen tahansa näkyville. Ei kai sentään vaadita, että pomot ja työnantajat olisivat jotakin moraalisia yli-ihmisiä: heti kun alaisen/työntekijän ei-työasioihin liittyvää tietoa vilahtaa, työnantajanko pitäisi kiireesti vaihtaa sivua ja katsella kattoon sinä aikana kun sivu vaihtuu…? Jokaisessa meissä on annos tirkistelijää, isompaa tai pienempää, koskee myös pomoja ja työnantajia

Kiintoisa ajatus on tuo kuviteltu blogi, jota joku pitäisi esimerkiksi baarin ovenkäyntiä kytäten ja ovesta kulkevien henkilötietoja raportoiden. Enpä tiedä mitä ajattelisi. Julkisella paikallahan baari on, mutta mutta…Kuinka vakavasti tuollaista blogia sitten kukaan ajatteleva ihminen edes ottaisi? Facebookissa tai vastaavassa olevaa profiiliahan ylläpidetään itse, johonkin juorublogiin taas voisi päätyä ihan bloginpitäjän pahanilkisyyden takia.

En ymmärrä, miten julkisten ( = sellaisten, joille pääseminen ei edellytä mitään vippaskonsteja) verkkosivujen katselua voisi rajoittaa tai joidenkin sivujen katselua tuomita. No, ehkä laittomien sisältöjen katselu voisi olla moraalisesti tuomittavaa, mutta jos ne sivut tarjoutuvat katseltaviksi hakukoneilla tai niille muuten on vapaa pääsy, se on vain henkilökohtainen moraalikysymys.

Facebookin vapaasti nähtävinä olevien sivujen katselun tuomitseminen on aivan sama kuin kauhisteltaisiin sitä että on lukenut Iltalehdestä Hytösen julkkiskolumnin, kun niissä aina juorutaan pahansuovasti julkkisten yksityisasioista. Tai että elämöitäisiin siitä ettei lukija pane silmiä kiinni iltapäivä- tai naistenlehtien sellaisten sivujen kohdalla, joilla ihmiset avautuvat elämästään.

Onko olemassa sellainen naamakirjailija, joka kuvittelee kirjoittelevansa pöytälaatikkoon kun kirjoittelee naamakirjaan? Jos on, en voi sanoa muuta kuin että voivoi.

Niin. Tuossa työnantajanäkökulmassa lähdetään usein vain työpaikan sisäisestä näkökulmasta mutta usein unohdetaan se että nuo tiedot ovat näkyvissä myös muille työliitännäisille sidosryhmille..

Näkökulma kääntyy paljon moniulotteisemmaksi jos asetut suomalaisen työntantajan asemaan jossa jossain vaiheessa havahdut siihen että asiakkaittesi tutut ostopuolen kontaktit alkavat mikrobloggaamaan yhä useammin ja useammin Kiinan ja Intian teollisuuspaikkakunnille suuntautuneista työmatkoista vaikka merkinnöissä ei sen enempiä sanottaisikaan…

Outi: “Jos laittaa itsestään tietoja julkisesti näkyville, millä perusteilla työnantajat eivät saisi niitä katsella siinä missä kuka tahansa muukin?”

Perusteluitahan ei ole että miksi ei saisi, vaan oikeastaan miksi ei kannata.
Nimittäin ihminen, oli johtaja tai palkollinen, on tunteita käsittelevä olio siinä missä muutkin eläimet.

Johtajan ei kannata mennä katsomaan työntekijän henkilökohtaista elämää koska jos sieltä löytyy asioita, jotka vaikuttavat johtajan näkemykseen työntekijästä, vääristää se välittömästi johtajan ammatillista suhtautumista alaisiinsa.

Kuviteltu tilanne vaikka siitä että katkeran avioeron jälkeen johtaja on edelleen rakastunut entiseen aviopuolisoonsa. Yhtäkkiä vuosien päästä työntekijän facebookista löytyykin liiankin tuttu henkilö ystävänä. Johtaja rupeaa vilkuilemaan vähän väliä henkilöä ja mustasukkaisuus iskee, johtaja alkaakin etsimään pientäkin tekosyytä erottaa työntekijä.

Tämä siis täysin fiktionaalisesti mutta mahdollisesti tapahtuva.
Ainakin ennen Saksassa eivät johtajat menneet koskaan lounaalle kenenkään työntekijän kanssa, ei sihteerien ym. Ei ollut työlounaita vaan kaikki tapahtui etikettien mukaisesti. Tällä ehkäistiin sitä että kukaan alainen ei saanut minkäänlaista suosiollista etuoikeutta johtajalta muiden alaisten silmissä.

Samanlaista harjoitettiin ei montaakaan vuotta sitten vielä Suomessa aliupseerien ja upseerien välillä. Aliupseerin vaimo ei seurustellut upseerin vaimon kanssa. Raja oli selkeä kenen kanssa sai seurustella juhlissa ja keskustella. Sittemmin tietenkin tuo raja on hävinnyt kun aliupseeriklubi on yhdistetty upseeriklubiin.

Samaista voisi kysyä suoraan, kuinka soveliasta on opettejan olla yhdelle tai muutamalle oppilaalle enemmän huomiota antava? Miten se vaikuttaa muiden opiskelijoiden mielipiteisiin että kuka on opettajan suosikki?

Ja samaa tehdään facebookissakin. Seurataan kuka on kenenkin ystävä ja halutaan päästä sellaisten henkiöiden ystäviksi joilla on vaikutusvaltaa ym.

Kukaan ei estä johtajaa seuraamasta työntekijänsä yksityiselämää facebookin kautta, tarkistamaan työntekijän henkiökohtaista elämää internet-hakukoneen avulla ja tekemään päätöstä sen vuoksi. Mutta se tekee välittömästi työnantajasta kelvottoman henkiön päättämään kenet valitsee työtehtäviin jos täytyy tehtäviin valita sopivin henkilö ja siihen ei liity millääntavoin tiedot mitä työntekijä tekee työajan ulkopuolella tai ketä hän tuntee.

Tietenkin aina on vaikeaa välttää ystävystymistä alaisen ja johtajan välillä jos toimivat tiiviisti yhteistyössä. Tietyissä tehtävissä sellainen asia on tärkeää ja voi jopa vähentää stressiä kun tietää että pomo on ymmärtäväinen. Mutta välittömästi tällöin jälleen ajaudutaan tilanteeseen, missä eri työntekijät eivät ole enään yhdenvertaisia toisiinsa nähden vaikka sama palkka ja työtehtävät olisivat olemassa, vaan ovat etulinjassa mm. ylennyksien tai parempien tehtävien suhteen. Johtajan päätöksen teot muuttuvat hyvinkin helposti suosimaan niitä alaisia jotka ovat myös ystäviä.

Kieltämättä hyviä pointteja. Ihminen ei siitä pohjimmiltaan ole muuttunut kun puusta tipahti, häntänsä katkaisi ja lähti tuskissaan kahdella jalalla juoksemaan. Vaikutusvaltaisten mielistely, suosikkijärjestelmät, kyttääminen yms. ovat yhtä vanhoja kuin ihminen, joten kyse ei ehkä ole mistään muusta kuin ihmisen normaalista toiminnasta uusilla välineillä. Koska väline on nopea, tieto (ja luuleminen!) lisää tuskaa aina vain nopeammin. Onko tässä sitten aikaansaatu jotakin, joka jo asettaa paineita vähän paremmalle päänsisäisten mielenliikkeiden tiedostamiselle ja hallinnalle kuin mihin tällä hetkellä pystytään? Loppujen lopuksihan pitäisi olla lukijan/katselijan vastuulla, miten tuntemustensa antaa lähteä viemään.

Kyse on paljon kieltäytymisestä itseään kiinnostavista asioista. Tämän vuoksi on jossain tutkimuksissa (vai oliko peräti ihan käytäntönä) tehty parempia tuloksia henkilöpalkkauksessa kun valinta on tehty ns. sermin takaa. Eli se joka haastattelee työnhakijat, eivät näe tai kuule, millään tavoin saa siis tietoa että kumpaa sukupuolta hakija on, eikä hakulomakkeessa kysytä mitään sellaista mikä voisi nuo tiedot paljastaa.

Eräs dokumentti tuli pari vuotta sitten Britannian työnhausta. Laissa kielletään tiettyjen asioiden kysyminen kuten onko asuntolainaa, montako autoa on perheessä, montako lasta ja edes sitä että millaisessa suhteessa asuu ja mikä on seksuaalinen suuntautuminen.

Tutkimuksessa seurattiin niin maahanmuuttajia kuin ihan maan syntyperäisiä kansalaisia työnhaussa ja mitä tietoja heiltä kysyttiin. Lähes kaikissa työnhakupaikoissa kysyttiin kysymyksiä joita lain mukaan ei saisi kysyä koska ne vaikuttavat juuri haastattelijan mielipiteisiin henkilöstä persoonana, eikä niinkään työntekijänä.

Tälläisen asian myös pystyi huomaamaan yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden ja varapresidenttiehdokkaiden TV-väittelyissä.

Yleisö pimennettiin eivätkä ehdokkaat nähneet ketään muita kuin “tuomarin”. Yleisöä oli kielletty antamasta minkäänlaista palautetta, taputuksia, vihellyksiä, hurraamista tai buuausta jne, väittelyn aikana.

Tämä samainen asia täytyisi tuoda myös Suomeenkin koska yleisön reagoiminen puheisiin, vaikuttaa myös väittelijöihin koska pystyvät poimimaan tietoja mitä mieltä yleisö on ja mistä kannattaa puhua. Tällöin ruvetaan helpommin puhumaan sillä tavalla joka kertää suosiota. Ja vaikka television kautta katsoo väittelyä, niin tällöin välittyy se laumakäyttäytyminen kotiinkin ja mielipiteet muuttuvat sen avulla. Tällöin yksilön omaa mielipiteeseen vaikuttaa lauman oma reagoiminen.

Voihan sitä aina huomata miten yhden henkilön taputtaminen jossain saa herkästi kaikkien muiden aloittamaan taputtamisen. Laumakäyttäytyminen on niin järjettömän vahva ja vietteihin perustuvat tapahtumat vaikuttavat päätöksiin hyvinkin huomaamatta.

Tietyissä tilanteissa tälläiset viestit on tärkeää saada huomatuksi ja seurata niitä oska ne paljastavat asioita, mutta tietyissä tilanteissa ne pitäisi pystyä tukahduttamaan tai välttämään niiden viestien näkemistä.

Aina voi kuitenkin miettiä että onko se niin hirveän väärin oikeastaan olla sitten se laumaeläin mikä Ihminen on? Tunnetusti ystävät saavat enemmän etuja kuin tuntemattomat ihmiset jotka ollaan tavattu ja vielä vähemmän saa etuja täysin tuntemattomat ihmiset. Tämä “julma” käyttäytyminen on syvällä jo 5 vuotiaan lapsen käyttäytymisessä ja se on aikuisellakin ihmisellä vaikka yrittäisi piiloitella asioita.

Näistä syistä johtajien väliset keskustelut, täytyisi olla täysin avoimesti tehtyjä. Vielä tärkeämpää kun keskustelut koskevat suurempaa joukkoa ihmisiä kuten valtiopäämiesten välillä tapahtuvissa kokouksissa. Mitään sopimuksia tai neuvotteluja tai edes kirjeenvaihtoa ei saisi suorittaa ilman että kansa saa lukea mitä oikeasti ollaan puhutu ja sovittu. Nimittäin tälläisissä keskusteluissa on vahvana omat ystäväpiirit joita halutaan auttaa. Ja tällöin kärsii herkästi ne henkilöt jotka ovat tuntemattomia, kuten kansa.

Tämä on myös hyvin suuri ongelma ennakkosensuurissa ja mediakontrollissa. Päätoimittaja ei saisi estää ketään toimittajaa tekemästä haluamiaan kirjoituksia millään tavoin. Mutta kun päätoimittaja tehdään vastuulliseksi kaikesta siitä mitä toimittajat kirjoittavat, joutuu päätoimittaja suojelemaan myös itseään. Samoin käy toimittajien ja PR-ihmisten välisissä haastatteluissa. Sitä tarjotaan kahvia ja pullaa ja muita pieniä lahjoja joilla vaikutetaan positiivisesti välittömästi toimittajan omiin aatteisiin ja mielipiteisiin ja tällä tavalla saadaan enemmän ohjailtua sitä toimittajan mielipidettä.

Lahjuksia kun on kaikki pienet asiat, oli juuri kyse kahvitarjoilusta tai lahjakynästä aina lupauksiin yksinoikeuteen julkaista asiasta tai lupauksia kuulla ensimmäisenä uusista asioista.

Muistaakseni uusimmassa Tiede-lehdessä oli juttu tutkimuksesta missä tutkittiin lämpimän ja kylmän mukin vaikutusta ihmisen päätöksiin.
Kun lämmintä kahvikuppia pitää käsissään 10 minuutin aikana niin pitelijän mielipiteet muodustuvat positiiviseksi vastakkaisesta henkilöstä. Ja vastaavasti kun kädessä pidettiin kylmää kuppia, mielipiteet muuttuivat negatiivisemmiksi. Tutkimuksessa tutkittiin mm. sitä miksi kannattaa treffeillä tarjota kuppi-kuumaa kuin esim lasillinen jääteetä.

Ja kun toimittajalle tarjotaan kahvit ja lämpimät leivät tai munkit, voidaan vaikuttaa hyvinkin paljon lahjalla+lahjan laadulla niin fyysisesti kuin psykologisesti. Tämähän putoaa samaan kastiin kuin että edustustilat ovat aina paremmat kuin normaalit tilat, koska niillä luodaan tietyt mielleyhtymät yrityksestä. Samoin PR-henkilöiden täytyy pukeutua tietyin tavoin ym.

Ja samalla tavallahan sitä johtajat ja työntekijät ovat keskinäisessä kanssakäymisessä vaikutuksille alttiita. Voidaan käyttää herkemmin seksuaalisuutta, ystävällisyyttä kuin muita huomionosoituksia hyväksi vaikuttaakseen toiseen.

Näitä asioita varten aikoinaan kehittyi myös aikoinaan käytöstavat, säännöt joiden mukaan toimitaan tilanteissa jolla ehkäistiin että kukaan ei saa erityistä kohtelua kun kaikkia kohdellaan samalla tavalla. Tämän vuoksi jos oikeasti haluaa yhdenvertaisuutta saada naisten ja miesten välille, täytyy ennen kaikkea vaalia käytöstapoja. Kuitenkin koska jokainen ajaa omaa etuaan, oli se sitten yrityksen tai jonkun muun tahon nimissä, kaikkia asioita ei voi välttää.

Facebook ja MySpace ja muut niiden kaltaiset sosiaaliset ketjut “kuuluvat” ihmisen omaan laumakäyttäytymiseen mutta niillä vaikutetaan henkilöihin niin paljon enemmän kuin vain tiedon saamisella harmittomasti kuka on kenenkin ystävä.