Google kerjää verta nenästään

Googlen uutishaku ja kokoomasivusto on tulossa Suomeen. Tätä on osattu odottaa vuosia. Nyt se on kuitenkin aiempaa lähempänä, sillä suomenkielisten uutisten indeksointi on aloitettu, mistä Tietokone-lehti kertoi keskiviikkona. Google kerää uutissivustoilta otsikoiden lisäksi kuvia ja osan artikkelitekstistä. Eilinen soittokierros mediataloihin osoitti, että asiasta ollaan mediataloissa ihmeissään, ärtyneitä ja välinpitämättömiä.

Google Newsissä hiertää eniten se, ettei lehtiyhtiöillä ole yleensä sopimustensa rajoissa oikeutta välittää kuvia tai välttämättä edes artikkelitekstiään ulkopuolisille sivustoille. Tekstien suhteen voisi ajatella, että Google käyttää vain siteerausoikeutta, mutta kuvien suhteen ei tällaista oikeutta ole.

Asia on lehtitaloille vielä uusi, ja palvelukin on vasta kehitysvaiheessa. Eräs päätoimittaja jopa ehdotti, että kysyisin lehden linjaa asiaan webmasterilta. Jalostuneet näkemykset muodostuvat myöhemmin.

Jonkinlainen jakolinja näyttää menevän siinä, että perinteisessä mediassa suhtaudutaan Googlen aggressiiviseen toimintatapaan nyrpeästi, kun taas talous- ja tekniikkasuuntautuneissa julkaisuissa ajatellaan enemmän niin, että Google tuo vain lisää kävijöitä ja siten välillisesti mainostuloja. Hakukoneen linkit sinänsä kelpaavat kaikille.

Haastattelemiani päätoimittajia ja mediayhtiöiden johtajia, joista kaikki eivät halunneet vielä kommentoida asiaa julkisesti, vaikuttaa ärsyttävän se, että Google omatoimisesti kerää uutistekstiä ja kuvia kysymättä tai sopimatta asiasta etukäteen.

Erityisen ongelmallinen toimintatapa on uutistoimistojen kannalta. Mediat ostavat niiltä sähkeuutisia, mutta sopimukset eivät salli artikkeleiden levittämistä eteenpäin. Uutismediat ja suomalainen STT joutuvat miettimään reagointiaan, jos Google kerää uutispalveluunsa näitä sähkeuutisia.

Lehtitaloissa katsotaan, ettei Google kunnioita tekijänoikeuslakeja. Google taas on tulkinnut lakeja niin, ettei se kopioi, vaan linkittää. Uutiskuvien kopiointia Googlen palvelimelle voi olla vaikea selittää vain linkittämiseksi.

Google on internetajan yritys, jonka johto bloggaa ja kommentoi toimintaansa. Suomessa tämä avoimuus ei kuitenkaan näy. Maajohtaja Petri Kokko ei saa sanoa juuri mitään. Tämä vaikeuttaa luottamuksen syntymistä.

“Ei bisnestä tehdä niin, että hymyillään kauniisti ja sanotaan, ettei kommentoida, emme kerro etukäteen”, totesi yksi päätoimittaja taustakeskustelussa.

Tilanne on ristiriitainen, kun samaan aikaan Google tekee mainossopimuksia mediayhtiöiden kanssa. Yleensä kumppanille kerrotaan, mitä ollaan tekemässä seuraavaksi.

Lehtien ja muiden uutisjulkaisujen saiteilla on jo Google-mainoksia, ja se on myös merkittävä liikenteen tuoja. Tämä vähentää kaikkien haluja riidellä. Kättä väännetään siitä, pitäisikö Googlen maksaa jotain siitä, että se käyttää uutistekstejä ja -kuvia, esimerkiksi luovuttamalla osa uutispalvelunsa mainostuloista. Google on tähän mennessä tehnyt sopimuksen ainakin ranskalaisen uutistoimisto AFP:n kanssa.

Tagit: —
Aiheet: Uutiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 9 kommenttia

“Google Newsissä hiertää eniten se, ettei **lehtiyhtiöillä ole yleensä sopimustensa rajoissa oikeutta välittää kuvia**” JA

“Erityisen ongelmallinen toimintatapa on uutistoimistojen kannalta. Mediat ostavat niiltä sähkeuutisia, mutta sopimukset eivät salli artikkeleiden levittämistä eteenpäin.”

Niin kertokaapa tyhmälle: eihän tämä ole lehtiyhtiön ja median ongelma että Google nappaa kuvia vaikka näillä lehtiyhtiöillä ei ole niiden edelleenlevityslupaa…Koska eihän se ole hemmetti sen uutistoimiston vika jos GOOGLE käy “pöllimässä” niiltä kuvan ja linkittää artikkeliin! ELI se alkuperäinen kuvanomistaja, ei se helise sille Hesarin nettisivustolle vaan Googlelle siitä prkl!

Miksi kukaan ei ole tätä yksinkertaista typeryyttä osoittanut sormellaan? Siis kyse on siitä että mulla on kaverin cd-levy lainassa ja murtovaras tulee ja pöllii sen. Ei se mun frendi tietenkään MULTA sitä hiton levyä vaadi tilille vaan siltä murtovarkaalta kun se saadaan kiinni. Ja tässä tapauksessa se murtovaras on jättänyt käyntikorttinsa ja osoitteensakkin (eli kaikki tietää että se oli Googlen setä joka sen kävi pöllimässä!)

DOH

Voisiko uutistoimistolla tai vastaavalla olla sopimus asiakkaansa kasnsa, että niiden on puututtava aineiston luvattomaan jatkolevitykseen?

Onhan lehden puututtava myös siihen, jos sen keskustelufoorumissa joku rikkoo lakia.

Ingressi/synopsis -tyylinen parin lauseen nappaus uutisesta itsestään kuvaamaan uutista menee ainakin omalla maalaisjärjellä täysin siteerausoikeuden piikkiin, sanoi Hesari tai STT asiasta mitä haluaa.

Google on myös muistaakseni onnistuneesti puolustanut kuvahakunsa “minikuvien” arkistointia ja näyttöä siteerausoikeudella ja tämähän on idea Google Newsissäkin — ne 80×80 pikselin kokoiset miniminikuvat eivät ole uutiskuvia vaan niiden “siteerauksia”, IMO.

Mutta eipä siinä, monelle pienemmälle verkkojulkaisijalle olisi varmasti tervetullut veto, että Google News tulisi Suomeen, mutta SanomaWSOY, Alma ja kumppanit jäisivät palvelusta pois ;-)

Kannattaakohan olla noin herkkähipiäinen Googlen uutislinkityksistä kun huomioi että suomalaiset it-julkaisut metsästävät omat juttunsa englanninkielisiltä uutissivustoilta ja siinä kääntämisen tohinassa unohtuu lähdeviittaukset ja tekijänoikeusmaksut alkup. uutisen tekijöille.

Sitten nyt oma lukunsa on iltapäivälehdet kuten tämän lehden kanssa samaan konserniin kuuluva IS, joka otsikoi juttunsa tyyliin ‘Katso kuvat XXX bikineissä’ ja jutussa sitten kerrotaan että Sun -lehdessä kuvia, jostain julkkiksesta bikineissä ja sen sijaan että olisi ostettu kuvat niin linkataan Sunin verkkosivulle.

Aika pientä tuo Googlen uutislinkkien kerääminen yllämainittuihin nähden.

Tavalliselle sukan kuluttajalle on aivan yksi lysti keräsi google news uutisensa miten tahansa tai onko koko googlen newsiä olemassakaan.

juu, en mäkään muuta tee kuin linkitän musiikkia ja elokuvia koneelleni, kysehä ei ole kopioimisesta?

Tämän asian voisi ajatella myös niin, että kun nk. Matti Meikäläinen Nykäisee ravintolassa perseet olalle ja tai pahoinpitelee vaimoaan, niin hänellä on ko. tapauksessa tekijänoikeudet tapahtumaan.

Kuitenkin suomalaiset ja ulkomailla toimivat mediayhtiöt (pois lukien Kiina ja Venäjä ;) kaappaavat tapahtuneen “rahan arvoisen tilanteen” ja julkaisevat siitä kuvia sekä tekstejä ilman asianomistajan, siis varsinaisen tekijän lupaa.

Media saa ko. olevasta tapauksesta lisämyyntiä lehdilleen ja sitä kautta lisää mainostuloja, mutta tekijänoikeuksien haltija joutuu maksumieheksi (vaimo ja valtio), ilman että muut kuin 7-Päevee tai Ilta-päevälehdet osallistuisivat kustannusten jakamiseen.

Onko tämä oikein?

Minusta tuntuu että Googlen linkitykset ovat pientä verrattuna perinteisten medioiden, kuten lehdistön omiin tekijänoikeusrikkomuksiin. Kun kotetaan muutkin kuin lehdistö huomioon.

Toisaalta, ymmärrän hyvin harmituksen: En minäkään pidä siitä jos joku muu huomaa minun saavan ilmaista “tuotantoa” ja alkaa käyttää sitä hyväkseen.

Kun asiaa oikein ajattelee, miettii ja puntaroi syvällisesti, herää myös kysymys; Onko kuvan ottajalla tai tekstin kirjoittajalla tekijänoikeudet ilman että he jakavat saamansa taloudellisen hyödyn julkaisemiensa artikkelien “lähteille eli oikeille tekijöille”.

Vanha suomalainen sananlasku: Se koira älähtää, johon kapula kalahtaa…

Koko pitkällä vuodatuksella (hieman karrikoiva, tämä tosikoille) tarkoitan sitä, että kun media tekee rahaa uutisoinnilla ja uutisoimalla niin hyviä kuin huonoja, useimmin täysin ihmiskunnalle täysin merkityksettömiä asioita ja on kovasti huolissaan oikeudenmukaisuudesta, se unohtaa toimivasta useimmin perinteisen moraalin äärirajoilla, enkä tarkoita että positiiviseen suuntaan….

P.S.

Tero on oikeassa, tämä on vakava asia!

Ei keskitytä yhteen yhtiöön, vaan otetaan käsittelyyn koko julkaisuketju ja laitetaan kaikki osalliset jakamaan saamansa taloudellinen hyöty niille, joille se kuuluu ;)

Se olisi tosi oikeudenmukaista, jos vain olisi mahdollista.

Nykäisisi Mattikin monta arvokasta lisäeuroa eläkerahastoonsa!

Hyvä Arto, olen samaa mieltä! Georgian ja Venäjän välinen sota pitäisi jättää uutisoimatta sillä heillä on oikeuksia joita pitää suojella!

Hemmetti sentään, mediatalot saa kuvat ja tekstit ilmatteeks vaan jostain eikä toimittajille makseta kunnon palkkoja, riistoa!

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Tietokone-lehden toimituksen blogi
Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös