Iphone 3g:n hakkeroinnista tulee kansanhuvia
Teliasonera julkisti tänään Iphone-pakettinsa, joista on vaikea saada heti tolkkua. Selvää on, ettei 3g-Iphonea saa halvalla käyttöönsä, ja jonkinlaiseen 24 kuukauden sopimukseen joutuu sitoutumaan joka tapauksessa – vähintään 1,99 euroon kuukaudessa kahdeksi vuodeksi.
Soittelin Teliasoneralle kahdesti tänään selvittääkseni hinnoittelua. Ensin sain tietoja, ettei yritysliittymä kävisi sellaisenaan. Seuraavaksi selvitettiin, että on mahdollista hommata Minun Sonera -liittymä alkaen 1,99 eurolla kuukaudessa, eli noin 48 eurolla kahdeksi vuodeksi. Lopulta uutinen toivottavasti sisältää oikeat tiedot.
Ilman Soneran Small-, Medium- tai Large-pakettia Apple Iphone 3g maksaa 429 (8 Gt malli) tai 519 euroa (16 Gt). Päälle tulee vähintään Minun Sonera -liittymän kuukausimaksu 24 kuukauden ajalta (1,99 * 24 €), eli yhteensä noin 48 €.
Iphonea saa siis Soneralta vain 24 kuukauden sopimuksella. Yllättävää on se, ettei yksikään valmiista paketeista sisällä rajoittamatonta (flat-rate) dataa, vaikka juuri tällaisessa laitteessa sellaiselle olisi tarvetta, Okei, 1 Gt datapaketti Large-paketissa riittää aika pitkälle, mutta kuinka moni jaksaa tai edes osaa laskea megatavuja? En ymmärrä, miksi Sonera näin tekee kuluttajan elämän vaikeaksi.
Soneran paketeissaan tarjoama Homerun-käyttöoikeus on vain pieni lohtu, koska ne reilut 1500 wlan-pistettä ovat keskittyneet pohjoismaihin. Yhteensä Teliasoneralla on kumppanuussopimus yli 45 000 wlan-pisteeseen kymmenissä maissa, mutta näitä eivät Iphone-paketit kata.
Sonera on pistänyt sen verran tiukat ehdot 3g-Iphonelle, että rohkenen ennustaa operaattorilukon hakkeroinnista tulevan suosittua. Haastetta lisää se, ettei laitetta saa ilman vähintään Minun Sonera -sopimusta.
Teliasoneran mobiiliyksikön kaupallinen johtaja Pasi Mehtonen kertoi Tietokone-lehdelle, että yli 10 000 potentiaalista asiakasta on etukäteen kiinnostunut Iphonesta. “Kysyntä on aika kovaa”, hän totesi puhelimitse. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nämä rekisteröinnit on tehty siinä vaiheessa, kun Applen pääjohtaja Steve Jobs oli ilmoittanut uuden Iphonen hinnaksi US$199 (noin 126 €).
Harkitsin tähän asti Iphonen hankkimista omaan käyttööni työsuhdeliittymälleni. Teliasoneran malli ei oikein tue sitä. Pasi Mehtonen sanoi, että voinhan pyytää työnantajaani hankkimaan minulle Iphonen yrityspaketin. Heh-heh.
Realismia peliin. Yksikään yritys ei lähde neuvottelemaan yksittäiselle työntekijälleen jotain Applen vehjettä. Koko Sanomien konsernissa – kuten aika monissa muissakin suomalaisissa yrityksissä – muita kuin Nokian puhelimia ei edes hyväksytä työnantajan maksamiksi laitteiksi.
Jää nähtäväksi, saako Iphonea Suomessa esimerkiksi Verkkokauppa.com:n kautta ilman Teliasoneran operaattorilukkoa. Kysyin asiaa uudelleen tänään Verkkokauppa.com:sta. “Ei valitettavasti ole julkista tietoa antaa meillä tästä”, totesi toimitusjohtaja Samuli Seppälä.
Teliasonera ei paljasta, millainen sopimus Applen kanssa on solmittu. Monia kiinnostaisi tietää, saako Apple provikkaa kuukausimaksusta tai onko Teliasoneralla yksinoikeudellinen sopimus pohjoismaissa.
Kilpailija Elisan johtajilla on nähty Iphonea käytössä. Myyntijohtaja Pasi Mäenpää kommentoi Tietokone-lehdelle, että työntekijöillä saattaa olla yksityishenkilönä hankittuja (eli hakkeroituja) laitteita. “Emme spekuloi mahdollisilla neuvotteluilla”, hän vastasi tiedusteluihini Iphonen tarjoamisesta Elisan ja Saunalahden asiakkaille.
Näin ollen 3g-Iphonen hakkeroinnista operaattorista riippumattomaksi tulee luultavasti Suomessa yleistä kansanhuvia.
Onko 3g-Iphone sitten hyvä laite? Siihen en pysty vielä vastaamaan, koska en ole päässyt kokeilemaan sitä. Apple jakaa Iphonea testiin ensimmäisille suomalaisille toimittajille jo viikon päästä, joten nettiin on odotettavissa Suomessakin ensimmäiset testijutut 11. heinäkuuta, kun laite tulee saataville.

Iphone 3g tuo laajan kirjon sovelluksia uuden sdk:n myötä. Lukitusten hakkerointi tuskin loppuu Suomessakaan, kun saatavuus on rajoitettu Soneran 24 kuukauden paketteihin tai Minun Sonera -liittymiin.









