Sensuuri ei ole kenenkään vastuulla
Projektityön ikiaikaisen viisauden mukaan projektissa on seitsemän vaihetta: valtava innostus, jumalaton hämminki, helvetillinen sekaannus, järkiintymisvaihe, syyllisten etsintä, syyttömien rankaisu ja projektiin osallistumattomien palkitseminen. Näyttäisi siltä, että sensuurijupakassa lähestytään nyt syyllisten etsintä -vaihetta.
Tai no, ehkä ei, sillä järkiintymisvaiheeseenhan ei ilmeisesti vielä ole päästy. Eikä nyt vielä etsitä syyllisiäkään, mutta toimijat ainakin vakuuttavat kilvan osattomuuttaan toimimattomaan sensuuriviritelmään.
Käsienpesupäivät aloitti jo viime viikolla viestintäministeri Suvi Lindén (kok), joka sysäsi sensuuripäätöksen ainakin osittain edellisen hallituksen syliin. Kyseessä on klassinen keino, joskin hieman ontuva; ikään kuin nykyisen hallituksen ainoa tehtävä olisi taivastella edellisten hallitusten tekemisiä puuttumatta niihin esimerkiksi uuden lainsäädännön avulla.
Seuraavaksi ei-se-meidän-vika-ole -kerhoon liittyivät sensuuria vapaaehtoisesti harrastavat operaattorit. “Operaattori ei voi eikä saa olla se, joka päättää, mitä viestintää verkossa estetään”, Ficom julisti tiedotteessaan samaan aikaan, kun sen jäsenyritykset päättivät, ihan vapaaehtoisesti, asiakkaidensa viestinnän estämisestä. “Vaikka suodattamisen teknisestä toteuttamisesta vastaavat operaattorit, viranomaiset vastaavat siitä, että estettävä viestintä on juuri sitä, mitä sen pitääkin olla”, Ficom selvensi tiedotteessaan.
Maanantaina KRP:n rikosylikomisario Lars Henrikson muistutti Uusi Suomi -verkkopalvelussa, että sivustoille pääsyn estämisestä päättävät teleyritykset, ei poliisi. “Poliisin rooli on tuottaa tietoja teleyrityksille, jotka ratkaisevat teknisen järjestelyn”, KRP:n edustaja selitti.
Eli: poliittinen päättäjä ei oikeastaan ole vastuussa poliittisista päätöksistä (tai niiden tekemättä jättämisestä) ja operaattorit ja poliisi ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, ettei käytännön vastuu kuulu niille. Jotenkin ihmeellisesti on kuitenkin syntynyt tilanne, jossa sensuuria harjoitetaan. Olisiko Skynet jo saavuttanut tietoisuuden?









