Tietoyhteiskuntapuolue on ja ei ole voimissaan. Meidän saamamme kannatus ja erityisesti kiinnostuneet ja seuranta oli niin pientä että tällä hetkellä elämme valittavan hiljaiseloa – ja se on tarkoituksenakin, koska puolueen/yhdistyksen hallituksen pyörittäminen itsessään ei ole kenellekään hyödyksi.
Tietoyhteiskunta tulee olemaan olemassa jatkossakin, mutta tällä hetkellä varsinaiset vaaliteemat ovat jäissä. Pyrimme olemaan EFFI:n ja Piraattiliiton rinnalla toimimassa, mutta roolimme on lähinnä poliittinen – ja mielipidevaikuttaja. Nythän näyttää että nämä “anarkistiset liikkeet” ovat uhka nykyiselle valtiojärjestelmälle ja siksi pienpuolueiden rekisteröintiä pitäisi rajoittaa! 
–
No mutta, itse asiaan: Matti Nikin sivujen sensurointi, ja Ministeri Lindénin kommentit ovat siksi juuri hirmuisia, koska Matti Nikki:
1. ei suosi lapsipornoa (missään kannoissa)
2. ei vaadi lapsipornon vapaata levittämistä, vaan sallii sen erityisaseman, eli aiheen jota saa rajoittaa sananvapaudessa.
3. ei levitä lapsipornoa
4. ei levitä lapsipornolinkkejä, koska linkit päätyvät POLIIISIN sivuille. Hän on jopa SENSUROINUT (itse) sellaiset sivut listasta jotka saattaisivat olla oikeasti vakavaa lapsipornoa, etteivät ne päädy julkisuuteen vapaasti rieposteltaviksi ja etsittäviksi
5. ehdottaa teknisesti ja moraalisesti pätevämpiä ja tehokkaampia ja enemmän lapsipornoon puuttuvia ja syylliset syytetyiksi saavia keinoja joilla asiaan pitäisi puuttua. Eli siis ehdottaa parannuksia ja tehostuksia nykyiseen lapsipornon torjuntaan!
6. osoittaa nykyisen sensurointimenetelmän heikkoudet, selkeästi mitattavilla tavoilla ja osoittaen että siellä tapahtuu virheitä ja tulee aina tapahtumaan tuollaisilla menetelmillä.
7. osoittaa että nykyinen lista ei edes piilota mitään, vaan voi toimia päinvastoin _apuvälineenä_ lapsipornon löytämiseksi! Edes ilman hänen omaa apuaan, Poliisin sensuurisivua hakevan hakubotin osaisin minäkin tehdä.
(8. jossain määrin osoittaa että nykyinen sensurointimenetelmä on täysin toimimaton edes suodattamisessa. Matti Nikki ei sentään markkinoi läjää tapoja kiertää sensuurilistaa… Ja toisaalta minäkin osasin kiertää sensuurin puolessa minuutissa – käyttämällä Googlen välimuistia!)
Näillä perusteilla (jotka olen itse lukenut ja tulkinnut Nikin sivuilta, enkä voi sanoa että edustaisin itse aktivisti Nikkiä! Ihailen kylläkin.) minusta tästä asiasta PITÄISI olla enemmän haloota, juuri siksi että jos ylläolevan kaltaisia faktoja pitäisi nyt huomioida, ennenkuin Matti Nikki leimataan yhteiskunnan viholliseksi numero yksi.
Ja kyllä ne faktat pitäisi huomioida myös Ministeri Lindénin sanontoja tulkitsessa. Kuten ystävämme Yog-Sothot ilmaisee: se on kaikkein pelottavin skenaario että Ministeri Lindén tietääkin mistä puhuu. Siihenkin suuntaan on pessimistisimmillä ihmisillä indikaatiota.
Tämä ei ole enää yhtään hauskaa. Tietyllä tavalla Poliisin sivu on vähän korni (amatöörimäisyydessään) kun siihen törmää muutaman kerran (etsiessään Nikin sivua informaatioreferenssiksi), mutta sen tarkoitus ei ole ollenkaan hauska. Tämä VOISI oikeasti olla tahallista jolla pyritään hyvällä vihollisella esittelemään sensuurikoneisto jota pikkuhiljaa laajennetaan. Ja niille jotka eivät usko että sitä laajennettaisiin: Matti Nikin sivuston sensurointi on JUURIKIN SITÄ: vastakkaisten mielipiteiden, perusteltujen, laillisten mielipiteiden sensurointia, siksi etteivät ne sovellu nykyiseen hallinnon (?) maailmankuvaan!
Kuten olen moneen otteeseen TYPin yhteydessä sanonut: Maailmasta pitää pitää huolta nyt kun siitä vielä voi! Siitä pitää pitää huolta hyvinä aikoina, koska pahoina aikoina se ei enää ole mahdollista!
Stallmanin “Right to read” on niin tyly teksti, niin tyly, vaikka sitä paranoidiksi voikin sanoa. Mutta siinä ei ole mitään mikä ei voisi toteutua nykyisellä skenaariolla, ei mitään ufoa, ei mitään liian fanaattista (~zealot).
Kiitoksia Tietokoneelle että on asian noteerannut. Myös Helsingin Sanomat on tavanomaiseen linjaansa nähden ollut tässä muutaman kerran aktiivinen, mutta vielä vähän vähäisellä otteella. Kirjoitin heidän (Ministeri Lindénin uutisesta vastaaville) toimittajilleen kyllä vastaavan vetoomuksen sananvapauden puolesta kuin mitä tuo Lauran avoin kirje on. Suunnittelen myös itse laittavani vastaavan avoimen kirjeen jollekin osalle valtapitäviä, ja joista Ministeri Lindén on yksi.
Ekkotan: Jyrki vietsintäministeriksi!