Internet-estot saavat hiljaisen hyväksynnän

Web-sensuuri tai kiertoilmaisultaan ”web-suodatus” näyttää saaneen kansan enemmistön ja suurten tiedotusvälineiden hyväksynnän. Juuri ketään ei kiinnosta, vaikka lapsipornoa varten luodulla salaisella suodatuslistalla on useiden arvioiden mukaan myös laillisia sivuja. Samaan aikaan listalle on ehdotettu myös nettipokerisivustoja, ja äänitealan etujärjestö ÄKT vahvisti tänään harkitsevansa Pirate Bayn saamista estolistalle poliisin toimesta käräjäoikeuden riita-asiana. Ilmapiiri estolistojen laajentamiseen näyttää otolliselta.

It-alan medioita lukuun ottamatta tiedotusvälineet eivät ole tarttuneet eri tahojen vaatimuksiin tai pyrkimyksiin laajentaa suodatuksia, esimerkiksi nettipokeri- tai vertaisverkkosivuille pääsyn estämiseksi.

Näyttää käyvän juuri niin kuin etukäteen pelättiin; suodatusjärjestelmä luodaan yhtä isoa vihollista (tässä tapauksessa nettilapsipornoa) vastaan, ja myöhemmin sitä voidaan tarvittaessa laajentaa ilman yhtä suurta kohua. Tai ilman erillistä lainsäädäntöprosessia.

Nykyinen lapsipornosivujen suodatus on todettu toimimattomaksi ja sikäli ongelmalliseksi, että jo tämän hetken arvion mukaan listalla on myös laillisia aikuisviihdesivustoja. Viimeksi poliisista kysyessäni listalla oli jo yli 1000 osoitetta. Esto on helppo kiertää proxy-palvelinten avulla. Suurimmaksi käytännön merkitykseksi saattavat jäädä edellisen liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisen (sd) keräämät irtopisteet lasten suojelijana.

Juuri kukaan ei kuitenkaan uskalla pitää asiasta meteliä, ettei leimautuisi rikollisen lapsipornon hyväksyjäksi tai tukijaksi. Kyselyssämme puoluejohtajilta ainoastaan vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jyrki J. Kasvi sanoi ääneen tämän. Muut ilmoittivat kannattavansa nykyistä suodatuslistaa.

Suomessa on tosin myös myönteisiä merkkejä internet-liikenteen ennakkosensuurin suhteen. Tietokone-lehti selvitti suomalaisten eduskuntapuolueiden johdon näkemyksiä webin suodatuksesta. Vastausten perusteella niin hallituspuolueiden kuin suurimpien oppositiopuolueiden johtajat eivät ole tällä hetkellä ajamassa ennakkosensuurin laajentamista.

Tietokoneen lukija Mikko Koskinen kiteytti uutisen keskustelussa: ”Olen itse tyytyväinen Räsäsen linjaa lukuun ottamatta näihin vastauksiin. Web-sensuuria ei olla laajentamassa nykyisestä. Tämänhän vastauksista voi helposti lukea. Erityisesti suurimpien puolueiden johtajien kommentti kertoo siitä, että he ovat asiasta paremmin perillä kuin esimerkiksi arvon sisäministerimme. Asiasta on kuitenkin nyt hyvä keskustella, ettei toista kertaa tehdä tämän pornosivu-suodatuksen tasoista ajattelematonta virhettä.”

Koskinen viittaa sisäministeri Anne Holmlundin (kok) ilmeisenä sammakkona päästäneeseen ehdotukseen nettisivustojen ikärajoista ja valvojista. Kannanoton keskeneräisyyteen viittasi se, että Holmlund ei enää varsinaisessa puheessaan esittänyt lehdistötiedotteessa tuotua ajatusta.

Toisaalta pienempien puolueiden puheenjohtajista kristillisten Päivi Räsänen ja perussuomalaisten Timo Soini olivat korostuneen halukkaita kiristämään internet-liikenteen ennakkosensuuria.

Suomalaisten web-liikenteen estäminen asiattomiksi tai laittomiksi katsotuille sivuille on operaattoreiden näkökulmasta loputon tie. Seuraavaksi voidaan vaatia estettäväksi pääsy sivuille, joilla on pomminrakennusohjeita, väkivaltaa, tekijänoikeuksia loukkaavaa aineistoa, kiihotusta kansanryhmiä vastaan tai poliittisesti epäilyttävää aineistoa, jne.

Kustannukset ovat isot, ja ne päätyvät asiakkaiden ja veronmaksajien maksettavaksi. Viestintämarkkinalain 98 §:n mukaan nämä ylimääräiset kulut on korvattava operaattoreille.

Laittomuuksiin netissä on tietysti puututtava, kun sellaiset on oikeudessa tuomittu. Jos suomalaisen operaattorin palvelimella on laitonta aineistoa, se on määrättävä poistettavaksi. Tämä ei kuitenkaan auta kaikissa tilanteissa, koska harvoin laitonta aineistoa on suomalaisella palvelimella.

Suomalaisten viranomaisten toimivalta ei ulotu ulkomaille, eikä monissa maissa yhteistyö poliisin mukaan kiinnosta paikallisia viranomaisia. Tämän ratkaiseminen vaatii mittavaa kansainvälistä yhteistyötä, ja poliitikoille helpompaa onkin vaatia internetin rajoittamista täällä kotimaassa.

Tagit: —
Aiheet: Uutiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 12 kommenttia

Jooh, olen samaa mieltä tuosta hiljaisesta hyväksynnästä. Koko sensuurihomma on mennyt median läpi ihan uskomattomalla hiljaisuudella. Ei edes sensuuria kannattavia sitä tarkemmin pohtivia uutisia ole näkynyt. Digitoday ja Tietokonetta on käytännössä ainoat jotka on asiaa ylipäätänsä käsitelleet.

Mutta mutta, tuohon teidän kyselyynliittyen. Niin kyllähän suurimmat eduskuntapuolueet SDP ja Kokoomus, jotka samalla pitää sopivia ministerinpalleja olivat valmiita hyväksymään oikeuden päätöksellä tapahtuvan tekijänoikeuksia rikkovien sivustojen sensuroinnin.

Olisi kiva tietää mikä vastaus olisi jos kysyttäisiin olivatko ne valmiita sensuroimaan rakkaassa naapurissamme ruotsissa sijaitsevan Pirate Bayn.

http://www.lapsiporno.info/

Tuolta löytyy paljon asiallista informaatiota kyseisen asian viimeaikaisista käänteistä.

Itseäni vähän huolettaa mihin tässä ollaan ajautumassa. Jos kadulla toimii huume kauppa niin miksi poliisi laittaa verkkoaidan kadun yli eikä tee rikolliselle toiminnalle mitään?

Poliisien estoilmoituksessa oli melkein kuukauden väärä sähköposti osoite, eikä sähköposti palvelin lähetä (toisin kuin standardi määräisi) bouncea jos viestiä ei voida toimittaa. Samalla esim. MPY suodattaa nettisivuja tietämättään (ainakin asiakaspalvelun tietämättä).

Olin jo ensimmäisten suodatuslistojen hyväksynnän jälkeen sitä mieltä että on vain ajan kysymys, koska myös muuta materiaalia aletaan suodattaan. Tämän päivän ÄKT:n uutinen viimeistään vahvisti että olin oikeassa. Mitähän seuraavaksi: estetään pääsy Venäjän nykyhallintoa kritisoiviin sivustoihin, koska niiden koetaan tuottavan Suomelle haitallisia mielipiteitä kansan keskuudessa?
Näyttää olevan nykytrendi vierittää vastuu esimerkiksi kasvatuksesta automaattien hoidettavaksi kuvitellen, että jos sitä ei näe vahingossa eläkeläinen jota se ei kiinnosta niin ei sitä myöskään näe 15v teini joka sitä suorastaan etsii. Haloo päättäjät!

Miten mahtaa edes teknisesti olla mahdollista ko. suodatuksen asettaminen? Toistaiseksi olen onnistunut kiertämään jokaisen sisällönvalvontafiltterin hyvin yksinkertaisia palveluita käyttämällä. Esimerkiksi ilmainen web-pohjainen Proxify-välityspalvelin suostuu näyttämään saitin kuin saitin, vaikka se olisi kuinka filttereissä. Idea on kierrättää liikenne kolmannen osapuolen kautta ja ladata se salattuna omalle koneelle.

http://proxify.net/

Pitääkin ottaa näitä Proxy-sivustoja ylös tulevaisuuden varalle, että on mahdollisimman monta käytettävissä kunhan sensuuri alkaa niihinkin ylettyä joskus tulevaisuudessa tätä menoa.

Piratebay:n sensuroinnoin ehdottaminen on sikäli mielenkiintoista, että se siirtää ihmiset vain käyttämään toisia Torrent-palvelimia joita netti on tulvillaan, ja tästähän alkaakin jo tuttu “Kissa ja hiiri” -leikki kun sivustoja lisäillään sensuurilistalle yksi toisensa jälkeen.

Jos piratebay sensuroidaan, pitäisi sensuroida myös Google. Jos halutaan poistaa kaikki laiton materiaali, joka ei ärsytä ketään, pitää poistaa koko Internet.

Seuraavaksi P2P ohjelmat siirtyvät lopullisesti täysin hajautettuihin ratkaisuihin ja salattuihin verkkoihin, ja sitten lainsäätäjän ainoa keino puuttua asiaan on “vetää töpseli kaikkien seinästä”.

Kiinan “suuren palomuurin”, joka on todella kallis ratkaisu, voi kiertää noin 20 eri tavalla. En todellakaan halua, että verorahojani syydetään Nixun konsulteille ja nettiä filtteröidään. Se tie vaan ei toimi, eikä kuulu demokraattiseen ja avoimeen yhteiskuntaan.

Markku, meinaat että “kissa ja hiiri” -leikki menisi niin että siirrytään sivustosta toiseen? Taitaa käydä niin että siirrytään suodatustekniikasta toiseen, kun sivustot esittävät aina edelliselle kiertomenetelmän. Pirate Bay kun joutui Tanskassa sensuurin alle, julkaisivat he ohjeet miten DNS-pohjainen internet-sensuuri kierretään. Jos seuraavaksi vaihtuu suodatustekniikka niin tulee taas uudet kiertomenetelmät.

“Kissa ja hiiri” -leikki on kyllä tulossa, mutta se johtaa järjestelmien alati kasvavaan sensuurinsietoon. Hajautettuja anonyymejä keskustelujärjestelmiä löytyy jo, bittorrentissa on ollut jo jonkin aikaa DHT-järjestelmä joka tekee Pirate Bayn trackereistä tarpeettomia, jne. Torrent-tiedostoja voidaan siirtyä jakamaan esimerkiksi Tor-anonyymiverkon päällä joka tarjoaa mahdollisuuden web-palvelimelle olla fyysisesti selvittämättömässä sijainnissa ja yhä palvella asiakkaita jotka ovat asentaneet Tor-asiakasproxyn. Seuraavan sukupolven sensuurin kestäviä tekniikoita on olemassa jo valmiina, mutta niiden käyttöaste on toistaiseksi hieman matala koska niille ei ole ollut kovinkaan suurta tarvetta.

PS. Lapsiporno.info:n suodatuslistassa on nyt mahdollisuus näyttää lista linkkien kanssa, ja poliisi on sanonut että listalle lisätään myös sivustot jotka linkkaavat lapsipornoon. Mitäs veikkaatte, päätyykö lapsiporno.info suodatuslistalle vai muuttaako poliisi käytäntöjään? :)

Ennustaminen on vaikeaa, mutta silti:

On paljon arvioita siitä, mitä Web3.0 voisi olla. Ehkäpä siinä tuleekin eteen nykyisenkaltaisesta anonyymisyydestä luopuminen. Valtaosa netin epäkohdista liittyy nimettömyyteen, jolloin mistään ei tarvitse ottaa mitään vastuuta.

Kun nettiin liittyminen on mahdollista vain autentikoidulla identiteetillä, lapsiporno katoaa tai ainakin pakenee maan alle. Roskaposti jää unholaan. Tiedostojen jako tulee avoimeksi ja vapaaksi (tietysti esim. nykyiset levy-yhtiöt kuolevat pois, mutta se on ajan kysymys muutenkin, kun jakelu siirtyy verkkoon).

Ei tämä helppoa tule olemaan. Netille täytyy tulla ylikansallinen administraattori, joka jakaa pääsyjä vain maille, joissa tiettyjä sääntöjä noudatetaan. Autentikointi on vain tekninen kysymys ja voitaisiin toteuttaa jo nyt.

Ja tottakai netin vapautta korostavat haluaisivat lynkata minut, mutta totuus on, ettei ihminen kykene hallitsemaan netin tuomaa vapautta. Sen automaattisesti mukanaan tuomaa vastuuta ei vain pystytä kantamaan. Ainoa keino on tuo toinen tie. Estoille ja suodatuksille löytyy aina kiertotiet.

Tällaisesta Web X.0:sta tulee virtuaalinen reaalinen jatke ja se lunastaa vähän koko ideaan sisältyvää valtavaa potentiaalia.

Ana Lyysin esittämä web 3.0 kuulostaa erittäin utopistiselta, haluaisinpa nähdä tämän toteutettuna käytännössä. Minun puolestani suomalaiset palveluntarjoajat voisivat aloittaa estämällä liikenteen tcp/udp portteihin/porteista 80 ja 21, jos kerran asiallinen/lain puitteissa tapahtuva Internetin käyttö ei onnistu. En ymmärrä sensuuria vastustavien kommentteja siitä miten sensuurin sallimalla ajaudutaan tilanteeseen, jossa lopulta sananvapaus viedään täysin. Varmasti myös painettua mediaa koskee jonkinlaiset säännöt siitä, mitä saa julkaista ja mitä ei saa julkaista, saako lehti esim. julkaista pomminteko-ohjeet ilman seuraamuksia? Miksi Internetin tulisi jotenkin poiketa näistä säännöistä?

Ongelma on myös se, että lapsipornon kieltämistä perustellaan sillä, että se aiheuttaa lapselle kärsimystä.

Erittäin pieni osa lapsipornosta (suomen lain mukaan) on varsinaista aktia alle 12 vuotaan kanssa. Eri piireissä liikkuu isien/äitien ottamia normaaleita kuvia, jossa lapsi on alasti ja kaikenlaisia kotivideoita.
Myös ns. mallikuvat ovat hyvinkin suosittuja nykyisin, ja vanhemmat ovat hyvin usein tietoisia “mallien” toiminnasta.

Lapsipornoa ei ole kriminalisoitu sen takia, että se aiheuttaa ehkä välillisesti hyvällä tuurilla kärsimyksiä jollekin. Vaan sen takia, koska sen katsominen on 99% kansalaisten mielestä väärin ja sairasta. Nykyään en saa levittää edes omia nuoruusajan kuviani vaikka haluaisin – enkä olisi saanut alaikäisenäkään. Eikö se kerro laista jo jotain?

Mielestäni lakia pitäisi muuttaa päinvastaiseen suuntaan. Kriminalisoidaan se, joka suoranaisesti auttaa rankan lapsipornon tekemistä. Eli: sen ostaminen. Sivustoja suodattamalla ei vaikuteta mitenkään näiden piirien tienesteihin.

“Ei tämä helppoa tule olemaan. Netille täytyy tulla ylikansallinen administraattori, joka jakaa pääsyjä vain maille, joissa tiettyjä sääntöjä noudatetaan. Autentikointi on vain tekninen kysymys ja voitaisiin toteuttaa jo nyt.”

Miten autentikointi vaikuttaisi netissä kulkevan tiedon sisältöön? Se ehkä poistaisi kaikkein suorimmat tavat päästä laittomaan materiaalin mutta se ei yleensä ole mikään este rikollisille.

Pitäisi lisäksi tarkkailla kaikkea autentikoitua nettiliikennettä laittoman materiaalin varalta. Koska tietoa voi piilottaa helposti suureen määrään hämäystietoa pitäisi suuret tiedostot kokonaan kieltää. Samoin pienet tiedostot, jotka menevät samaan osoitteeseen koska ne koota suureksi tiedostoksi vastaanottajan päässä. Koska tätäkin voi kiertää pitää kieltää myös pienet tiedostot. Käytännössä siis pitäisi kieltää kaikki liikenne, jota ei voi selkeästi avata ja se menisi toiselle käyttäjälle.

Mitä mieltä on internetissä, johon kukaan ei saa laittaa palveluita tai mitään materiaalia tarjolle (joukossa voisi olla piilomainoksia laittomasta materiaalista, jotka vain rikolliset osaavat lukea), eikä saa olla yhteydessä kehenkään?

Kuinka ollakaan, rikollisuutta oli ennen nettiä ja vaikka netti tuhottaisiin pysyvästi niin silti rikollisuutta olisi. Yhä kulkee perinteinen posti…

Se miksi kys. asia ei päädy mediaan on se että media jo yksityisten eliittien kontrollissa ja sananvapauden rajoittaminen / sensurointi (etenkin poliittinen) on se salainen pyrkimys johon pyritään.

Ottakaa punainen pilleri ja avatkaa silmät. Yksi valtio , yksi pankki, yksi oikeuslaitos. NWO

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Tietokone-lehden toimituksen blogi
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös