Ensitesti: Nokia N810 Internet Tablet
Tietokone-lehti pääsi tutustumaan Nokia N810 Internet Tabletiin tuoreeeltaan, Nokian uusimpaan Linux-mobiililaitteeseen. Isoja uudistuksia ei ole monia, mutta ne ovat käytettävyyden kannalta tärkeitä. Täysiverinen qwerty-näppäimistö helpottaa kirjoittamista ja integroitu gps-sovitin saattaa tehdä N810:stä Nokian houkuttelevimman gps-navigaattorin.
Julkistuksesta on myös uutinen. Tämä blogimerkintä sisältää toimittajan henkilökohtaista innostunutta hehkutusta.
N810 on selvästi edeltäjäänsä N800:aa kevyempi kädessä pidettynä, ja kooltaan pienempi. Silti näytön koosta ei ole tingitty.
Tietokone-lehden melko raskas web-sivusto mainosbannereineen latautui uudella Mozilla-selaimella yllättävän nopeasti. En heti huomannut isoja eroja N800:n Opera-selaimeen muutamien sivujen perusteella.
Käyttöliittymä on uudistunut miellyttävästi siten, että tärkeimpiin sovelluksiin pääsee nopeasti sormin koskettamalla. Mukana tulee edelleen kynä, mutta sitä tarvitsee harvemmin. Päävalikkoa pystyy myös säätämään OS 2008:ssa hieman joustavammin kuin OS 2007:ssä ja 2006:ssa. Edelleen siihen saa Google-hakupalkin lisäksi vaikkapa rss-syötteet, web-suosikkilinkkejä ja muita sovelluksia.
N810:ssa on kahdet kauittimet, ja äänenlaatu oli matka- ja mökkiradioksi ajatellen yllättävän hyvä.
N810:ssa saattaa olla Nokian tähän asti paras qwerty-näppäimistö, ja se on heti alkuunsa saatavana myös ääkkösten kera. Näppäintuntuma oli sangen hyvä. Ennustan N810:sta hittiä jo tämän pitkään kaivatun näppäimistön ansiosta.
N800:ssa ollut ulos ponnahtava ja kääntyvä kamera on vaihtunut yksinkertaisemmaksi. Se kuvaa enää käyttäjän suuntaan. Nokian mukaan ratkaisuun päädyttiin siksi, että tärkein käyttökohde kameralle ovat olleet videopuhelut Google Talkin ja Skypen kautta.
Nettiin pääsee nopeasti wlan-verkkojen kautta. Nettiyhteyden muodostaminen bluetooth-kännykän kautta on määritettävä vain kerran, ja toimii sen jälkeen automaattisesti.
N810 on hieman harmaa ulkoisesti, mutta pyöristetyn muotoilunsa myötä aiempia malleja virtaviivaisempi.
Nokia arvioi N810:n tulevan saataville jo marraskuussa 450 eurolla veroineen. Odottelen innolla, että pääsen testaamaan laitetta tosissaan. Aiemmista internet tableteista en ole niin innostunut, mutta nyt Nokia on kehittänyt laitetta entistä suurempia yleisöjä houkuttelevaksi.

Nokia N810:ssa on mainio uusi qwerty-näppäimistö, ja heti ääkkösten kera.

N810 (oik.) on ulkomitoiltaaan pienempi leveydessä, korkeudessa ja paksuudessa kuin edeltäjä N800, mutta näytön koko on onnistuttu pitämään samana.









