Pelottavan tehokas ratkaisu roskapostiin
Roskapostittajat käyvät entistä rohkeammiksi ja röyhkeämmäksi. Tämän päivän uutisemme kertoo jo palvelunestohyökkäyksistä roskapostin torjujia vastaan . Roskapostia on halpaa ja helppoa lähettää, mutta mitä jos näin ei olisikaan?
Uuden ajan sähköpostissa lähetettävän sähköpostin (smtp) palvelimet olisi rajoitettu luvanvaraiseksi toiminnaksi. Luvat myöntäisi Suomessa viestintävirasto, ja lähtevän postin palvelimen oikeudet saisi esimerkiksi Suomessa valtionyhtiö Itella (eli entinen Suomen Posti). Myös teleoperaattorit ja suuryritykset voisivat ostaa smtp-palvelimeen oikeudet, jos ne järjestäisivät tietoturvan asianmukaisesti.
Suomi ei tietenkään ole roskapostin lähetysmaana ongelman ytimessä, ei itse asiassa edes osallisena juuri viestintäviraston mukaan. Vastaava kuvio olisi EU:n tasolla tulevan tietoturvaviraston ja USA:ssa FCC:n (Federal Communications Commission) hallitsema järjestelmä.
Lisäksi pitäisi päättää, mitä tehdään Afrikan, Väli-Amerikan ja Aasian maista tuleville viesteille, missä lainsäädäntö ja viranomaiset eivät tehokkaasti estä roskapostia. Kenties länsimaissa vain lopetettaisiin viestien vastaanottaminen muiden kuin luotettavaksi sertifioitujen palvelinten kautta.
Lähetetyt viestit voisivat maksaa 0,50 senttiä kappaleelta tai ehkä vähemmänkin. Kustannukset pysyisivät alhaisina kansalaisille ja yrityksille. Sen sijaan yhden onnistuneen roskapostihuijauksen toteuttaminen miljoonaa hukkaviestiä kohti ei olisi enää yhtä kannattavaa.
Tosissaniko toivon tällaista? En sentään. Sen jälkeen yritysten ja valtioiden olisi entistä helpompi valvoa kansalaisia. Pahoin vain pelkään, että tähän suuntaan jossain vaiheessa mennään, kun roskapostiongelma vain paisuu. Ihmisten työajasta jo suuri osa kuluu roskaviestien siivoamiseen tai asiaviestien etsimiseen roskan seasta.
Pitäisikö sähköpostin lähettämisen mielestänne olla maksullista?









