Mikä suomalaisissa nettikaupoissa mättää?

Olen kummastellut suomalaisten internet-kauppojen heikkoa tasoa. Monesti hinnat ovat yhtä kalliit kuin tavallisessa kaupassa, toimitukset ovat hitaat ja tuotetiedot puutteelliset. Tiedän, että moni kaveri ostaa netistä arvokastakin tavaraa. Kokonaisuudessa tuota on vaikea arvioida, koska asiaa hyssytellään.

Suomen elektronisen kaupankäynnin yhdistys (ECF) on kuitenkin karkeasti arvioinut (ks. uutinen), että viime vuonna jo 900 miljoonaa euroa nettikauppaa suuntautui ulkomaille Suomesta. Se on paljon, kun koko sähköisen kaupan arvo viime vuonna oli noin 3,3 miljardia euroa.

Ilmiön havaitsee parhaiten harrastajien nettifoorumeilla. Erityisesti nuorten suosimissa foorumeissa ja yhteisöissä, kuten dvdplaza.fi, plaza.fi/muropaketti.fi ja pelit.fi, keskustelijat vertailevat sujuvasti hintoja ja palveluita suomalaisten ja ulkomaisten nettikauppojen välillä. Jopa taulutelevisioita, blu-ray-soittimia ja muuta viihde-elektroniikkaa näkyy tilattavan Saksasta, koska hinta saattaa olla 20 tai 30 prosenttia Suomen hintatasoa alhaisempi.

Myös elokuvia, kirjoja ja pelejä tilataan netistä. Tunnen suomalaisia, jotka ovat tilanneet jerseyläisestä kaupasta jo satoja elokuvia tai pelejä. Syitä ovat hinta, toimitusten varmuus ja hyvä nettipalvelu. Eräs kollega väitti, että suomalaiset ovat jo kaupan suurin yksittäinen asiakasryhmä.

Miksi suomalaiset eivät ole vieläkään oppineet nettikauppaa? Usein vaikuttaa siltä, että sivut ovat kivijalkakaupan tai tavaratalon tuoteluettelo netissä, eikä palvelun käytettävyyteen ja palvelun tasoon muutenkaan ole panostettu. On kummallista, että esimerkiksi kirjoja, pelejä tai jopa viihde-elektroniikkaa kannattaa kuljettaa Suomeen edullisemmin ja nopeammin toiselta puolelta Eurooppaa kuin tukkurin varastosta Vantaalta.

Asia on Suomessa tietysti tavattoman arka. Kissan nostaminen pöydälle ei ole suotavaa. Edes aamun Helsingin Sanomien taloussivujen jutussa (ks. ilmainen nettiversio) ei ole haluttu tai uskallettu ottaa tätä puolta nettikaupasta esille. Tämä on vähän sääli, sillä nykyisellään internet-kaupat eivät näytä kehittyvän Suomessa. Täällä toivotaan, että kansa ei osaa katsoa Suomen rajojen ulkopuolella, tai että rajoja edes internetissä olisi.

On tietysti aloja, joissa nettikauppa toimii Suomessa hyvin. Esimerkkejä ovat kaksi suurinta kirjakauppaa, joista opiskelijat ymmärtääkseni tilaavat jo suuren osan oppikirjoistaan. Tosin englanninkielisten kirjojen kohdalla tilanne ei ole enää kovin hyvä.

Leffaliput saa ostettua helpoimmin netistä. Tietotekniikkaakin saa melko sujuvasti kotiin kannettuna. Suomalaiset pakettimatkojen järjestäjät näyttävät myös saaneen jopa puolet tilauksistaan verkkoon. Finnmatkat aikoo myydä peräti 80 prosenttia matkoistaan netissä muutaman vuoden päästä.

Ehkä on muitakin alueita, joissa suomalainen nettikauppa päihittää ulkomaiset kilpailijat?

Tagit: —
Aiheet: Tuotteet, Uutiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 16 kommenttia

Itse olen oppinut arvostamaan takuu- ja huoltonäkökulmaa tilatessani tavaraa netistä. Jos joku iso härveli pitää lähettää takaisin vaikkapa Saksaan tai Englantiin, siitä on kauheasti vaivaa. On huomattavasti helpompaa hoitaa takuuasiat kotimaassa, mieluiten kotikaupungissa.

Toisaalta esimerkiksi Applen takuuasiat hoituvat mallikkaasti siten, että yhtiö itse huolehtii laitteiden noutamisesta kotoa tai työpaikalta TNT-kuriirin avulla. Olenkin ostanut kaikki Maccini ja iPodini aina suoraan Applen verkkokaupasta.

Tämä jerseyläinen kauppa Play.com käyttää suomalaisia pahvipakkauksia (pakkauksissa on suomalaisen firman logo ja yhteistiedot, en nyt muista nimeä), joten ainakin joku mikroskooppisen pikkuriikkinen osuus bisneksen tuotosta päätyy Suomeenkin!

Takuu ja huolto ovat myös itselläni syyt ostaa suomesta suurimman osan aikaa. Joskus jopa ihan kaupasta, etenkin gigantin järkevä palautussysteemi on houkutellut tekemään ostoksia.

Sen ymmärrän että hinnat voivat olla ulkomailta tilatessa olla matalammat, mutta sitä en että Honkongista tulee roinaa nopeammin kotiin, kuin suomesta tulee edes tilausvahvistusta. Ainoa suomalainen verkkokauppa jota uskaltaa suositella on verkkokauppa.com. Yleensäkkin muuta kuin atk-roinaa kauppaavat kaupat ovat olleet aika pettymyksiä. Lisäksi huonot kauppasivut karkoittavat ostajat nopeasti.

Eipä taida käyttää, itse saan yleensä n. puolet Play.com:sta tilaamistani paketeista hyvin pehmustetuissa kirjekuorentapaisissa paketeissa, joissa on Play:n oma logo myös kuoressa. Sen sijaan Suomen tulli (?) käyttää Pussikeskus Oy:n paketteja avaamiensa pakettien tilalla ainakin dvd-leffojen tapauksessa.

Toimivan nettikaupan ja sen takana olevan organisaation ja infrastruktuurin rakentaminen on iso juttu. Volyymien pitää olla todella isot.

Esim. Saksan nettikauppojen volyymit ovat sitä luokkaa, että kaikki prosessit on automatisoitu (esim. tuotteet lähetetään asiakkaalle suoraan maahantuojan varastosta ilman nettikaupan välivarastoa) jolloin monelta ongelmalta vältytään.

Hintavertailu todellakin kannattaa, esim. osoitteessa http://www.idealo.de

Oma taulutelevisio tuli alle viikossa, rahti 80 eur, säästö 400 eur. Ja koska telkkari on ostettu toisesta EU-maasta, voin viedä sen (takuu-)korjattavaksi Suomalaiselle maahantuojalle.

Totta, Suomalaiset nettikaupat ovat kalliita ja huonoja. Itse käytän myös tota http://www.idealo.de mutta muistakaa että kun viette tuotteen takuhuoltoon siinä sama takuu kuin se olisi suomesta ostettu. Eli jos saksan nettikauppa antaa tuotteelle 2v takuun niin se voi olla että se on vain vuoden suomessa

Jaska: Tuota harrastetaan jo Suomessakin. Esim. Nettori.org toimittaa suoraan GNT:n varastosta ja onhan näitä pari muutakin. Myyvä liike sitten poimii hieman välistä ja hoitaa RMA:t.

Kaikki vähänkään arvokkaampi elektroniikka on tullut hankittua Saksasta jo pitemmän aikaa. Syinä vähintään 20-30% halvemmat hinnat, paremmat valikoimat, helppo asiointi, nopeat ja halvat toimitukset. Takuu pelaa kotimaassakin kunhan katsoo että valmistajalla on vähintään euroopan kattava takuu. Kuljetuskustannukset jaksaa joka kerta hymyilyttää: lähi gigantin kotiinkuljetus kalliimpi kuin Saksasta kotiovelle; puhumattakaan jos yrittäisi saada kotimaisesta verkkokaupasta kotiovelle.

Henkilökohtaisesti käytän ulkomaisia nettikauppoja jonkun verran.
Syynä ei ole kuitenkaan hinta.

mm. Elokuvien osalta ulkomailta saan leffan melkeinpä yli puoli vuotta aikaisemmin, ennenkuin elokuva tulee Suomeen myyntiin.
Näin ei kuitenkaan ole kaikkien leffojen kohdalla.
Ohjelmistojakin tulee ostettua ulkomailta vain sen vuoksi, koska joitakin ohjelmistoja ei Suomesta saa.

Pyrin kuitenkin aina ostamaan paikalliselta toimijalta vaikka hinta olisikin kalliimpi. Näin ainakin pyrin “takaamaan” että palveluja saa myös täältä, eikä jatkossa ole siten, että joutuisin kaikki ostokseni tekemään liikkeistä tai nettikaupoista, jotka sijaitseekin satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä.

Mikähän on Suomen Postin nyk. Itellan osuus kotimaisten nettikauppojen hitaaseen lisääntymiseen? Olen kuullut väitettävän, että ainakin pienille yrityksille postikulut ovat huomattavasti korkeammat kuin ulkomaisille kilpailijoille. Tähän tuntuisi viittaavan sekin, että ulkomaisissa nettikaupoissa tuotteen hinta saattaa sisältää toimituskulut jo valmiiksi ja jäädä silti alle Suomen tason.

Se miksi ostan ulkomailta ovat seuraavat:
- Hinta ulkomailla selvästi halvempi
- Postituskulut halvemmat (Saksasta saan paketin joka painaa max 30kg = 12,95e, suomessa samainen paketti (suomen sisällä vielä) 15,20e ulkomaille: sama max 30kg paketti maksaa Postilla/itellalla 52,90e…)
- Kotimaisten nettikauppojen “asiakaspalvelu” on heikkoa verrattuna ulkomaisiin (poislukien verkkokauppa.com).

“On tietysti aloja, joissa nettikauppa toimii Suomessa hyvin. Esimerkkejä ovat kaksi suurinta kirjakauppaa, joista opiskelijat ymmärtääkseni tilaavat jo suuren osan oppikirjoistaan. Tosin englanninkielisten kirjojen kohdalla tilanne ei ole enää kovin hyvä.”

Perustapauksessa se vielä toimii. Itselleni joskus lähettänyt parikin suomalaista kirjakauppaa laskulla kun pyysin postiennakolla. Jos kirjan saatavuus on huono, homma voi kosahtaa käytännössä täysin. Jostakin Amazonista saa harvinaisemmatkin kirjat todella hyvin verrattuna suomalaisiin verkkokauppoihin, jotka ovat veteliä toiminnassaan ja mustia aukkoja tilannetiedon suhteen.

“Leffaliput saa ostettua helpoimmin netistä.”

Joo, silloin kun se teknisesti aivan pilipali-viritys ei ole mennyt polvilleen kun on tullut pari yhtäaikaista asiakasta.. Suuret ensi-illat ovat perinteisesti hajottaneet Finnkinon järjestelmät täysin.

“Tietotekniikkaakin saa melko sujuvasti kotiin kannettuna. ”

Postitus- ja toimituskulut vaan ovat suoraan sanottuna kaameat. Kyllä sitä vaan ihmettelee kun TNT tuo päivässä sveitsistä paketin samaan aikaan kun Itellalla voi Suomen sisällä mennä 4 päivää ja hinta on melkein puolet kovempi…

Ja juu, käytettävyys on aivan kaamea useimmissa suomalaisissa verkkokaupoissa. Näytölle saa kerrallaan vain pari tuotetta, omalaatuisia selainvirityksiä (pakotetaan popupeihin tai webbikauppa hajoaa jos laittelee välilehdille tuotesivut jne), ei näe varastosaldoa (tai toimitusaikaa tukkurilta jne), ei näe toimitusaikaa jos se muutenkin vaihtelee, … Suurin osa on todella pohjasakkaa, eritoten kansainvälisessä vertailussa.

Ainoa oikeasti käytettävä verkkokauppa suomessa on yllättäen nimeltään verkkokauppa.com. Ei se täydellinen ole, mutta sillä jo pärjää kun oppii jipot. Harmi, että sekin on nykyään kallis.. Tulee katseltua sieltä nörttituotteista infoa ja vertailtua, sitten tilattua tuotteet muualta :-)

“Ainoa oikeasti käytettävä verkkokauppa suomessa on yllättäen nimeltään verkkokauppa.com. Ei se täydellinen ole, mutta sillä jo pärjää kun oppii jipot.”

Tuota, kyllä minä kutsuisin aika monia muita enemmän käytettäviksi. Koko noitten systeemi toimii haulla, myös “tuoteryhmät.” Eli “ryhmissä” voi tulla ihan asiaankuulumattomia tuotteita kun teksti mätsää. Pelkillä numeroilla ei voi hakea nopeasti kun mennäänkin tuotenumeron mukaan. Argh. (Itse fyysinen kauppa on vielä kauheampi, mutta hehän ovatkin “verkkokauppa”…)

Teknisessä näkökohdassa pitää nostaa omaa häntää sen verran, että tulipahan aikanaan pyöritettyä verkkokauppaa ja oli ainakin ensimmäisten joukossa automatisoitu hyvin paljon toimintaa ja tietoa meni ostajille heti kun sitä sai, tilauksen tilaa sai seurattua verkosta heti kun sen oli tehnyt jne. Monille vieläkin tuntuu olevan mahdotonta saada edes moisia perustoimintoja kuntoon.

Tietystihän sitä voisi rakentaa täydellisen järjestelmän, mutta vaatii paljon myös kauppiaalta että homma toimii muutenkin. Postitella ei tosiaan paljoa auta, kuljetusliikkeet eivät löydä osoitteita, hukkaavat paketteja jne. Yritäpä siinä sitten pitää mitään lupauksia kun muutkin sössii kunnolla.

Ja eihän kukaan juuri mitään verkkokaupasta maksa kun saa parilla kympillä naapurinpojankumminkaiman virittämään jonkin systeemin kasaan ja sillä sitten porskutetaan.

Itse käytän runsaasti erilaisia nettikauppoja.

Syyt:
-Hinta.
-Toimivampi/Nopeampi takuuhuolto. (Yksi vahvistin viipyi Thomannilla peräti 8 päivää, seuraava korjaus suomessa kesti kolme viikkoa. Myöhemmin kävi ilmi, että ne käyvät aivan samassa paikassa huollettavana… Eräs DVD levy oli mennyt postissa rikki, lähettivät uuden tilalle ja kehoittivat työntämään vanhan roskiin. Ei mitään turhia edestaas lähetyksiä.)
-Aikaisempi saatavuus
-Laajempi valikoima
-Paremmat tuotekuvaukset
-Toimitusajat (Esim. Playn kohdalla leffat tulevat nopeammin kuin tilattuna vaikkapa Netanttilasta tai Hobbyhallista)
-Ripeä asiakaspalvelu sähköpostitse ja puhelimitse.

Itse olen tilannut lähinnä cd-levyjä cdonista, sekä lävistyskoruja saksalaisesta crazy factorystä. Jälkimmäisen hinnat ovat noin 10% suomalaisten nettikauppojen/lävistysliikkeiden pyytämästä, sillä kauppa ei pidä varastoa lainkaan vaan lähettää tilaukset suoraan valmistajalle Thaimaaseen. Tämä tietenkin vie pari viikkoa aikaa, mutta rahaa säästyy siinä määrin ettei haittaa.

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Tietokone-lehden toimituksen blogi
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös