DVD-kopiosuojaukset saa murtaa

Nykyisen, 1.1.2006 voimaan tulleen tekijänoikeuslain, aka Lex Karpelan kiisteillyimpiä kohtia oli vahva suoja “teknisten toimenpiteiden” eli esimerkiksi kopiosuojausten murtamista vastaan. Ensimmäinen tulkinta oikeuskäytännöstä tuli siis eilen Helsingin käräjäoikeudessa eilen. Se katsoi, että dvd-elokuvan css-suojauksen saa murtaa.

Kannattaa ensin lukea eilinen uutisemme, jos se jäi huomaamatta. Jutussa on mukana puolustuksen lakimiehen arvioita.

Laintulkinta on netissä synnyttänyt innostuneita kommentteja ainakin kuluttajien ja käyttäjien näkökulmasta, vaikkei käräjäoikeuden päätöksellä erityistä ennakkopäätöksen voimaa olekaan.

En eilen enää tavoittanut syyttäjää varmistaakseni, viedäänkö juttu hoviin ja mahdollisesti loppuun eli korkeimpaan oikeuteen asti. Minusta kannattaisi viedä, koska kysymys on koko tekijänoikeuslain kannalta perustavanlaatuinen.

Koko pykälä oli tietysti alun perinkin hullu. Kuten jossain foorumissa oivasti kommentoija kirjoitti, olisiko poliisi tätä valvoakseen kadulla tarkistanut ihmisten kännyköistä ja videosoittimista, onko niissä oleva elokuva kopioitu suojatusta lähteestä ja ohittamalla kopiosuojaus?

Käräjäoikeus katsoi, ettei css-suojausta voida enää pitää teknisesti tehokkaana toimenpiteenä, eikä teknisen toimenpiteen loukkausrikkomuksen tunnusmerkistö täyttynyt. Syyte siten hylättiin.

Minun nähdäkseni – ja myös syytettyjä edustaneen Turre Legalin lakimiehen Mikko Välimäen mukaan – tämä tarkoittaa lainvoimaiseksi jäädessään sitä, että käräjäoikeuden mukaan voin ohittaa dvd-elokuvien kopiosuojaukset kopioidakseni elokuvat vaikka Nokia N95:een, Sony PSP:hen, kannettavan pc:n kiintolevylle tai muuhun haluamaani laitteeseen.

Opetusministeriö perusteli teknisten suojausten vahvaa asemaa sillä, että syntyisi digitaalisten tuotteiden markkina. Sama suomeksi tarkoittaisi sitä, että viihdeteollisuus haluaisi meidän ostavan elokuvat erikseen olohuoneeseen, PSP:hen (umd) tai kännykkään.

Tämän eilisen käräjäoikeuden tulkinnan mukaan kuluttajan ei täytyisi enää pelätä teknisten toimenpiteiden tarkistuskaarteja kylänraitilla, vaan elokuvansa voi näillä näkymin huoletta ripata mukaansa. Tuskin kukaan tuota pykälää noudattikaan, joten mikään ei muutu. Heikosti valmistellun lain ja tehokkaasti lobatun ministerin päättömyydet tosin korostuvat, sillä arkielämän käytäntöjen ja pykälien iso epäsuhta murentaa lainsäädännön uskottavuutta.

Epäselvää edelleen on se, saako elokuvat kopioida myös blu-ray- tai hd-dvd-levyiltä? Tai missä menee raja, että kuluttaja saa kiertää suojauksen? Helsingin käräjäoikeus katsoi, ettei css-suojaus ole enää tehokas, koska sen pystyy ohittamaan helposti monilla internetistä saatavilla ohjelmilla. Suomalaisten kuuluu siis vain odottaa, että blu-ray- ja hd-dvd-suojausten purkutyökalut riittävästi yleistyvät? Ei tämä aivan selvältä tunnu, ja toivottavasti asia siksi katsotaan loppuun asti.

Oikeusjutun taustalla ei ollut viihdeteollisuus, vaan nettiaktivistit Mikko Rauhala ja hänen toverinsa halusivat niin sanotun organisoidun keskustelun kampanjan kautta selvittää uuden tekijänoikeuslain rajoja. Monen yllätykseksi käräjäoikeus joutui ottamaan samalla kantaa paljon isompaan kysymykseen.

Lisää aiheesta:

Lopuksi vielä päätöksen ydinkohta laajemmin (ilman syytettyjen nimiä), koska täällä webissä on tilaa.

Rikos kohdistuu tekijänoikeuslain mukaan suojatun teoksen suojana olevaan tehokkaaseen tekniseen toimenpiteeseen, jolla tarkoitetaan tekniikkaa, laitetta tai osaa, joka on suunniteltu tavanomaisessa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teoksiin ilman tekijän tai oikeuksien muun haltijan lupaa kohdistuvia tekoja ja jolla tavoiteltu suoja saavutetaan.

Asiassa todistajina kuultujen tietotekniikan asiantuntijoina pidettävien Lari Huttusen ja Kai Puolamäen kertomusten perusteella on luotettavasti selvitetty, että sen jälkeen kun norjalainen tietokonehakkeri vuonna 1999 onnistui murtamaan DVD-levyjen CSS-suojauksen, on loppukäyttäjän näkökulmasta tilanne muuttunut sellaiseksi, että vastaavia purkuohjelmia on helposti saatavilla Internetiståä kymmenittäin jopa ilmaiseksi. Osassa tietokoneiden käyttöjärjestelmiä tällainen ohjelma on jo valmiina.

Tekijänoikeuksien haltijoiden kannalta A:n ja B:n syytteessä kerrotun menettelyn ei voida katsoa aiheuttaneen CSS-suojaukseen vähäisemmässäkään määrin lisää “aukkoa” jo vallitsevaan olotilaan verrattuna. CSS-suojausta ei voida enää pitää laissa tarkoitettuna tehokkaana teknisenä toimenpiteenä. Tästä seuraa, ettei teknisen toimenpiteen loukkausrikkomuksen tunnusmerkistö täyty. Syyte on näin ollen hylättävä.

Tagit: —
Aiheet: Tekniikka, Uutiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 9 kommenttia

Jep, nyt voi Ossikin rauhallisin mielin käyttää libdvdcss:ää ja myös Blu-Rayn ja HD DVD:n murtamiseen tehtyjä kirjastoja. Muut eivät asiasta sitten välittäneetkään. Tosin taisipa olla Ossillekin vain pelkkä tekosyy, josta valittaa ja ainahan uusia tekosyitä voi keksiä. :)

Tämä Organisoidun keskustelun oikeudenkäynti on DRM:n ja kopiosuojausten kannalta äärimmäisen merkittävä. Olisin hämmästynyt, jos tekijänoikeusjärjestöt eivät aloittaisi lobbausta valittamisen puolesta.

Olin itse seuraamassa oikeudenkäyntiä ja odotin tuolloin, että CSS itsessään olisi nähty lain tarkoittamaksi “tehokkaaksi tekniseksi suojakeinoksi” (sana ‘tehokas’ saattaa hämätä, mutta älkää antako sen häiritä. Koko kolmisanainen termi on määritelty laissa tarkasti). Mutta en uskonut vastaajia tuomittavan sillä rikoslaissa edellytetään merkittävän haitan aiheuttamista – jota ei selvästikään ollut tapahtunut.

Jenkeissä muistaakseni oltiin vastaavantyyppisessä oikeudenkäynnissä verrattu CSS:ää heikkorunkoiseen lukkoon. Triviaalisti tiirikoitavalla lukolla suljettuun tilaan murtautuminen on murto, sillä tila on tarkoitettu suljetuksi. (Ja “lukot eivät ole varkaita varten”).

Tekijänoikeuslain 50b-pykälässä on kuitenkin heikon salauksen tyrmäävä lopputarkenne: “… ja jolla tavoiteltu suoja saavutetaan”. Ilmeisesti jos murto-ohjelmia on saatavilla laajalti, suojaa ei enää empiirisesti saavuteta. Blu-Rayn ja HD DVD:n murto-ohjelmien suhteen tilanne on eri, sillä ne on murrettu vasta äskettäin.

Merkittävämpää kuin se, voinko käyttää DeCSS:ää, on se, voinko minä *levittää* sitä. Jos tämä tuomio saa lainvoiman, niin levittäminen on sallittua.

Linuxin kannalta tämä on merkittävä juttu. Jos tuomio saa lainvoiman, voin minäkin ehkä rakentaa itsetehdyn laillisen digiboksin (jahka emolevyn piirisarjaa tukeva distro joskus ilmestyy) :-) .

- Ossi

Voihan nyt linuxilla katsella sitä DVDtä ihan laillisestikkin DeCSSlla.

>”Jenkeissä muistaakseni oltiin vastaavantyyppisessä oikeudenkäynnissä verrattu CSS:ää heikkorunkoiseen lukkoon. Triviaalisti tiirikoitavalla lukolla suljettuun tilaan murtautuminen on murto, sillä tila on tarkoitettu suljetuksi. (Ja ”lukot eivät ole varkaita varten”).”

Tässätapauksessa murtautuja on rikkonut jonkun toisen lukon päästäkseen käsiksi omistamaansa tuotteeseen.

Kuluttajallehan tämä on hyvä asia, sillä saadaan nyt sitten itse valita millä järjestelmällä omia aitoja DVD-elokuvia katsellaan.

Perjantaina umpeutuu tuomion valitusaika, saa nähdä mitä siihen mennessä tapahtuu. Olisi myös kiva kuulla elokuvayhtiöiden setien ja tätien kommentteja tapaukseen. Sekä RIAA:n.

Jos tämä päätös jää lainvoimaiseksi, niin se osoittaa ainakin sen, että Suomi oikeusistuimet ovat järkeviä. Aivan käsittämätöntä, kun kuluttajilta viedään oikeus käyttää ostamiaan tuotteita, niinkuin he itse haluavat. Tässähän ei ole kysymys mistään piraatit vastaan laki oikeudenkäynnistä. Piraatit ottavat laittoman sisältönsä joka tapauksessa. Mutta se on käsittämätöntä, että esimerkiksi uusien teräväpiirtotekniikoiden kanssa kuluttajalta viedään oikeus päättää alusta, jolla hänen itse maksamiaan elokuvia voidaan esittää. Toivottavasti tämä juttu alkaa koskemaan myös teräväpiirtomateriaalia.

Keskustelua voinee jatkaa täällä, vaikka blogimerkinnän jälkeen onkin tullut uutta tietoa. Uutinen tänään kertoo, ettei tuomio jää lainvoimaiseksi, vaan rikosjuttu menee hovioikeuteen:

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=30610

Hoviin siis mennään.

Tekijänoikeusneuvoston kokoonpano on sivulla

http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=11999&tVNo=6&sTyp=Selaus

Mielenkiintoista tulee tosiaan olemaan. Jännityksellä seuraamme mitä tuleman pitää. Lähteekö hovioikeus määrittelemään “vahvan teknisen lukon” uudelleen.

Toivotaan menestystä.

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Tietokone-lehden toimituksen blogi
Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös