Huovisen sensuurilaki on sekava farssi

Lapsipornon sensurointiin tähtäävästä laista on kehittymässä lähihistorian sekavin tiedotusfarssi. Ministeriö ja ministeri Huovinen ovat vuoronperään ilmoittaneet, ettei mitään lakimuutoksia tarvita, tämä toteutetaan vaikka lakimuutoksella ja asia etenee vapaaehtoisesti. Nyt ollaan kehittämässä uutta erityislakia.

Johdonmukaisuus on puuttunut LVM:n tiedotuksesta asiassa alusta lähtien. Joko asia vaatii lakimuutoksia tai ei vaadi. Uskottavaa ei ole, että parin kuukauden välein asiasta saadaan ristiriitaisia tiedotteita.

Web-sensuurin ongelmia ei vieläkään ole ratkaistu. Teknisen selvityksen valmistelleesta yrityksestä on myönnetty, että dns- tai ip-pohjaisen suodatuksen mukana todennäköisesti suodatetaan myös laillisia sivuja.

Rohkenen ennustaa, että jos tämä erityislaki saadaan läpi, ei mene kuin vuosi tai pari, kun luodulle tekniselle järjestelmälle aletaan etsiä muitakin kohteita. Saastaa ja laittomuuksia internetistä löytyy reilusti. Lasten suojelemiseksi voidaan vaatia sensuroitavaksi esimerkiksi väkivaltasivuja. Tai kenties loukkaavat Muhammed-sivut olisi myös syytä sensuroida?

Ruotsissa tekijänoikeusjärjestöt ovat jo ehdottaneet sikäläisen järjestelmän laajentamista esimerkiksi tekijänoikeuslakien vastaisten sivujen sensurointiin. Kun hyvä järjestelmä on luotu, miksei sitä käytettäisi muuhunkin? Halukkaita suodatettavien osoitteiden tarjoajia ilmantuu aivan varmasti, ja listan jatkamista voidaan perustella niin kansantalouden edun kuin lasten web-käytön turvallisuudenkin nimissä.

Tagit: —
Aiheet: Tekniikka, Uutiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 1 kommenttia

No muutetaan Singaporeen ja kaikki on kunnossa Huovisen mielestä, tai tuodaan Singapore tänne pohjolaan.

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Tietokone-lehden toimituksen blogi
Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös