Ossi
Avainsanan ‘Vaalit’ Arkisto
Presidentinvaalit ja Facebook
Presidentti Tarja Halosen kauden käydessä viimeisiä viikkoja kilpailu seuraavasta presidentistä käy kuumana. Varsinkin sosiaalisessa mediassa kuohuu ja tapahtuu. Facebook tuskin ratkaisee vaaleja tälläkään kertaa, mutta some ei voi olla vaikuttamatta.
On vaikea uskoa todeksi, että Facebookia ja Twitteriä ei ollut olemassa edellisten vaalien aikana kuusi vuotta sitten.
Kansanvallan palveluksessa
Sain viime vaaleissa kunnianarvoisen luottamustehtävän: olin Helsingin vaalilautakunnan jäsenenä itäisen Helsingin alueella. Oma komennusalueeni oli äänestyspaikka 47D (Kontula).
Vaalilautakunnan jäsenenä toimiminen oli mielenkiintoinen kokemus ja avasi hyvin silmiä prosessin toimivuudelle tai toimimattomuudelle. Toisin kuin monet sähköisen äänestyksen kriitikot esittävät, manuaalinen lippuäänestys ei ole suinkaan vedenpitävä tai ongelmaton.
Avoimen datan vaalit 2011
Protestipuolue perussuomalaisten sähköistämä eduskuntavaaliasetelma on tehnyt vaalitunnelmista jännittävimmät vuosikausiin. Olen itse seurannut suurella mielenkiinnolla sekä vaalien sisältöasioita, että uuden tekniikan hyväksikäyttöä kampanjoinnissa. Näistä ehkä mielenkiintoisin on vaalikonevastausten datan avaaminen jatkohyödynnettäväksi.
Eurovaalit – miksi äänestäisin?
Tänään Suomessa järjestetään Euroopan parlamentin vaalit ja äänioikeutettujen on aihetta vaivautua pienelle kävelylle lähikouluihin. Edes tietotekniikka-asioihin keskittyneiltä eurovaalit eivät ole missään nimessä tarpeeton tapahtuma. Suurin osa Suomen lainsäädännöstä tulee EU:sta ja kansallinen liikkumavaramme on kohtuullisen kapea monissa tärkeissä asioissa, kuten ohjelmistopatenteissa, tekijänoikeusasioissa ja yksityisyyskysymyksissä. Lisäksi jos taannoista kulttuuriministeriä on uskominen, EU:sta on peräisin myös Lex Karpelan [...]
Sähköisen äänestyksen business case
Sähköinen äänestys näyttää pysyvän sitkeästi otsikojen vakioaiheena. Minkä ihmeen takia tätä äänestystapaa ylipäätään ajetaan eteenpäin? Mitä järkeä hommassa on? Mikä on sähköisen äänestyksen business case? Vastaukset löytyvät julkisista dokumenteista.
Vielä äänestyksestä ja koneista
Kirjoitin noin viikko sitten blogimerkinnän sähköisen äänestyksen kritiikistä. Suhtauduin kriittisesti siihen lokaan, jota sähköisen äänestyksen päälle surutta viskotaan. Nyt tehdyssä sähköisen äänestyksen harjoituksessa on vikoja ja ne on syytä tunnustaa. Esimerkiksi oikeusministeri Braxin väite puolentoista vuoden ajanjakson riittämättömyydestä järjestelmän testaamiseen, hiomiseen ja kehittämiseen lipoo jo huonon huumorin rahoja. Silti useiden kriitikkojen argumenteista paistaa läpi argumenttien [...]
Hysteriaa sähköisestä äänestyksestä
Kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen virheistä noussut kohu on saavuttanut jo hysterian piirteet. Oikeusministeriä vaaditaan eroamaan ja ruuhkamaksupuolueen kansanedustajat keräilevät poliittisia irtopisteitä vaatimalla uusia vaaleja. Suhteellisuudentaju hoi! Rajansa se on pelottelullakin!
Selaa blogikirjoituksia
| Aiheet |
|
| Arkistot | |
| Hakusanat |
IT-työpaikkailmoitukset
- Web-analytiikan asiantuntija Mediatalo ESA
- Myyntiryhmäpäällikkö DNA Oy
- Electrical Engineer - Diagnostics Services Team Barona
- Haavoittuvuustestaaja/Tietoturvatestaaja Barona
- SoC design flow, tools & process specialist Nokia Siemens Networks
- SoC design flow, tools & process specialist Nokia Siemens Networks
- Senior Software Specialist, WCDMA/Radio Network Controller Nokia Siemens Networks









