Ossi

Avainsanan ‘Tekijänoikeus’ Arkisto

Vinkki: näin vältät Teostoveron

Kun kasettimaksun päätösoikeus vietiin opetusministeriön yksittäisiltä virkamiehiltä ja siirrettiin valtioneuvostolle, luuli moni mielivallan loppuneen. Kattia kanssa. Kasettimaksu on vain muuttunut Teostoveroksi.

Käytetäänkö usb-levyjä merkittävässä määrin tv-ohjelmien tallentamiseen? Jokaisen oma, arkipäiväinen kokemus sanoo että ei käytetä. Niinpä lain edellytys ei täyty.”

Nyt tehty kasettimaksun laajennus on yksiselitteisesti lainvastainen.

Onneksi Teostoveroa on kohtuullisen helppoa kiertää. Lakia toteuttava asetus kun on laadittu niin, että se suorastaan kutsuu kaikkia ruuvimeisselin kädessäpitotaitoisia talkoisiin.

Fin-tv.comin jäljillä

Olen aikaisemmin kuullut Fin-tv.comista ja sen sisarsivustosta, ruotsinkielisestä fin-tv.orgista (sic.) keväisestä Tietokoneen uutisesta, mutta nyt asiaan oli aihetta tutustua hieman tarkemmin. Omakohtainen tutustumiskierros antaa selkeän kuvan palvelun sisällöstä: se on huonolaatuista roskaa ja härskiä piratismia.

Tekijänoikeusjärjestöt: Ethernet-kaapelille hyvitysmaksu

Juuri tulleen tiedon mukaan mukaan tekijänoikeusjärjestöt Gramex, Teosto, Tuotos ja Kopiosto esittävät opetusministeriölle uusia maksuja. Järjestöjen esityksen perusteella lähiverkoissa käytetylle Ethernet-kaapelille on tulossa aiemmin kasettimaksuna tunnettu hyvitysmaksu. Järjestöt kertovat, että suurin osa kopioinnista tehdään nykyään laitteilla, jotka eivät kuulu hyvitysmaksukorvausten piiriin. Etujärjestöjen sponsoroiman kyselytutkimuksemme mukaan lähes kaikki musiikin kopiointi tietokoneiden välillä kulkee jossain vaiheessa lähiverkkokaapelia pitkin. “Kyllä tekijänoikeuslain [...]

Oletko www-julkaisija? Varo Google AdSenseä!

Olen mielenkiinnolla seurannut europarlamenttivaaleissa epäonnistuneen Piraattipuolueen sekoilua sisällön tekijöiden oikeuksilla. Puolue ajaa jonkinasteista lutuista utopiaa, jossa tekijöillä on nykyistä enemmän oikeuksia, mutta kuka tahansa saa kopioida tuotoksia ja tekijät saavat tuloja esiintymisistä, hyväntahtoisista lahjoituksista ja tietysti mainostajilta. Siinäpä loistava idea, oikea hopealuoti! Kukaan tuskin kuitenkaan tulee kuuntelemaan kirjallisten teosten sisälukua, joten Sisältö kannattaa jakaa ilmaiseksi Internetissä ja tuotot tulevat, kun [...]

Piraattipoukama upposi omaan nokkeluuteensa

Hetki sitten julkaistussa tuomiossa Tukholman käräjäoikeus on tuominnut Pirate Bayn ylläpitäjät vuodeksi vankeuteen ja maksamaan 30 miljoonaa kruunua (n. 3 miljoonaa euroja) sakkoja. On selvää, että oikeuden päätöksestä tullaan valittamaan ja tapaus tullaan katsomaan Ruotsin korkeinta oikeutta myöten läpi. Mutta on vaikeaa kuvitella miten nämä oikeusasteet voisivat päätyä radikaalisti erilaisiin tulkintoihin. Suomessa tosin on varsin [...]

Sisällön korporaatiot ja laajakaistavero

Olen seurannut mielenkiinnolla julkisuuteen pulpahdellen esiin tulleita tietoja Teoston ja Kopioston tuoreista aloitteista. Teosto haluaa suojelurahaa musiikkipuhelimista. Kopiosto puolestaan haaveilee laajakaistaverosta, koska televisiokanavia saatetaan välittää tietoverkoissa. On tärkeää ymmärtää kummankin organisaation todelliset motiivit. Julkisuudessa ne puhuvat paljon luovan työn ja kulttuurin sekä taiteilijoiden varjelemisesta. Mutta taustalla hääräävät kyllä paljon raadollisemmat tahot; kaupalliset julkaisijat ja sisältöteollisuuden [...]

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös