Ossi
Avainsanan ‘Nokia’ Arkisto
Q1/2013 – Hyviä Nokia-uutisia
Olen odottanut Nokian vuoden 2013 tuloksia suurella mielenkiinnolla ja vast’ikään julkaistu tulos on hyvin positiivisen kuuloinen. Nokia ei ole enää kriisiyhtiö.
Ensituntumassa Lumia 920
Kokeilin viime vuoden toukokuussa päivitystä Nokian Lumia 800 -malliin, mutta tuolloin jouduin palaamaan takaisin iPhonen käyttäjäksi. Lumia 800:ssa oli pahoja ominaisuuspuutteita ja kerrassaan kelvoton kamera. Nyt vuorossa oli Nokia 920. Tämä on jo aivan eri luokan laite, mutta onko siitä iPhone nelosen korvaajaksi?
IPhone nelonen on osoittautunut luotettavaksi arjen pääasialliseksi älypuhelimeksi ja välttämätöntä tarvetta sen päivittämiseen ei ollut. Muutama asia siinä kuitenkin oli alkanut riepoa…
Mitä uutta Nokialta vuonna 2013?
Apple-tuotteisiin keskittynyt Tietokoneen blogaaja Teemu Masalin kysyy omassa eilisessä blogissaan mitä uutta Apple tulee tuottamaan tänä vuonna. Ketä moinen kiinnostaa? Vuorossa on tietenkin minimipäivitetty iPhone 5s (joka jälleen ”muuttaa kaiken”) ja hieman nopeampi versio iPadista sekä mahdollisesti iPad kolmoseen perustuva mini-iPad. Paljon mielenkiintoisempi kysymys on, mitä uutta Nokia tuottaa tänä vuonna.
Microsoftilta jännittävä Surface-taulutietokone – missä Nokia?
Ennustelut ja arvuuttelut Microsoftin kovan luokan uutuudesta pitivät kuin pitivätkin paikkansa. Microsoft julkaisi tänään Surfacen nimellä kulkevan sormitietokoneensa.
Surface näyttää ensitutustumisella olevan referenssi-rautatoteutus Microsoftin Windows 8 -sormitietokoneista. En usko, että Surface-koneita tulee kaupoista löytymään sellaisinaan.
Nokia tulee ostamaan RIM:n
Ennustan RIM:n tulevaisuuden olevan Nokian sylissä.
Nokia tulee ostamaan RIM:n pois ja saavuttamaan tämän avulla jalansijaa erittäin tärkeässä Jenkkilän yritysmarkkinasegmentissä. Tätä varten Nokia kuitenkin tarvitsee bisnes-kelpoisen Windows Phonen. Käytännössä siis mallin, jossa on E71/72-tason mega-akku ja fyysinen näppäimistö.
Nokia 808 -kamerahirviökännykkä on pakko-ostos
Nokialta osattiin odottaa tämänpäiväisessä tuotejulkistustilaisuudessa Lumian 900-mallia ja 600-halpismallia. Myöskään kehittyvien markkinoiden Asha-puhelinjulkistukset olivat odotettujen kaltaisia. Show’n varsinainen jymy-yllätys tuli kuitenkin uuden kamerapuhelimen julkistuksesta.
Nokia PureView 808 on aivan käsittämätön tuote. Sen ”41 megapikseliä” pitää sisällään tietysti markkinointihöttöä, mutta kuvien laatu ei.
En osta Lumiaa
Nokia julkaisi tänään uudet Lumia 800 ja 710 -puhelimensa. Windows Phonet kiinnostavat kovasti, mutta puolen päivän mittaisen harkinnan jälkeen olen päättänyt jättää ne väliin. En osta Lumia-puhelinta.
Vinkki: näin asetat Nokia Tune Dubstep Editionin iPhonen soittoääneksi
Nokian Tunen uudesta Dubstep Edition -soittoäänestä innostuneena halusin asettaa sen iPhoneni soittoääneksi. Samalla tuli opeteltua kuinka MP3-tiedostosta saa asetettua iPhonen soittoäänen. Operaatio hakee monimutkaisuudessaan vertaa ja onkin paikallaan antaa siitä askel-askeleelta -ohjeet. Näin se käy.
Missä viipyvät näppäimistölliset Windows Phonet?
`Yksi ominaisuus Mangoissa hämmästyttää. Kaikki julkaistut mallit ovat pelkkiä kosketusnäytöllisiä luureja. Tarjolla ei ole ensimmäistäkään konetta, jossa olisi fyysinen qwerty-näppäimistö.
Omalta osaltani tämä tarkoittaa Windows Phonen hankinnan lykkääntymistä. Vuoden kokemus iPhonen kammottavasta ninjanäppäimistöstä on saanut minut erittäin skeptiseksi pelkkien kosketusnäyttöjen suhteen.
Vakavaan työkäyttöön tarkoitetussa puhelimessa täytyy olla fyysinen näppäimistö.
Uusi Nokia-soundi dubsteppaa
Uudistaessaan puhelintensa brändiä Windows-kuosiin Nokia ei jätä kiveäkään kääntämättä. Uudistuslistalle on joutunut myös kaikkien tuntema Nokian oletussoittoääni ja se valittiin joukkoistamalla. Nyt voittaja on julkistettu. Uusi soundi dubsteppaa.
Selaa blogikirjoituksia
| Aiheet |
|
| Arkistot | |
| Hakusanat |
IT-työpaikkailmoitukset
- Junior Test Engineer, Telecom Barona
- Junior Software Engineer, Telecom Barona
- Sovellusvastaava 5189 - Espoo LTC-Otso Oy / co Eilakaisla
- SAP HCM -asiantuntijoita 5190 - Espoo LTC-Otso Oy / co Eilakaisla
- TEKNISK SYSTEMEXPERT Veritas Pensionsförsäkring
- TEKNINEN JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJA Veritas Eläkevakuutus
- Web-sovelluskehittäjä Insta DefSec Oy









