Ossi

Avainsanan ‘Microsoft’ Arkisto

Vinkki: MS Live Meetingin sisäänsoitto helpoksi

Microsoftin Office 365:n Lync ja vanhempi Office Communicator 2007 ovat vauhdilla valtaamassa yritysten puhelinvaihteita ja neuvottelujärjestelmiä. Kumpainenkin on mainio työkalu ja erityisesti näytön jakaminen näiden avulla tekee etäkokousten pitämisen oikeasti mahdolliseksi.

Live Meetingissä on kuitenkin yksi hankala piirre: sen puhelinkonferenssien sisäänsoittaminen on hankalaa liikkeestä. Ongelma johtuu siitä, että konferenssien tunnuskoodi on kahdeksan numeron pituinen ja täten liian pitkä lyhytmuistille. Näinpä numeron näppäileminen on erittäin vaikeaa jos kokoukseen soittaa sisään matkapuhelimella liikenteestä. Yhdessäkään kosketusnäytöllä varustetussa älypuhelimessa ei nimittäin voi yhtä aikaa katsoa kalenteritapahtuman tietoja ja näppäillä puhelimeen numeroita.

Ongelma on onneksi ratkaistavissa hienoisella kikkailulla.

Valintanauha resursienhallintaan

Yksi Windows 8:n tulevia varsin mielenkiintoisia uudistuksia on Resursienhallinnan, eli Windows Explorerin uudistaminen. Kahdeksikossa Explorer tulee saamaan Office 2007:n myötä julkisuuteen tulleen valintanauhan.

Suuri Linux-lahjoittaja: Microsoft

”Lähes kaikki Open Source on kaupallista”, sanoi David A. Wheeler ja nostatti pienen myrskyn Free / Libre Open Source -väen keskuudessa puolustaessaan näin Avoimen lähdekoodin ja kaupallisten toimijoiden läheistä yhteistyötä. Nyt Wheeler nostaa jälleen kohua kertomalla Microsoftin nousseen Linux-kernelin top-5 lähdekoodilahjoittajien joukkoon.

Kyse on jo muutama vuosi sitten kohua nousseesta Hyper-V -virtualisoinnin tukiajureista. Wheelerin blogauksen mukaan Microsoft on muutosten perusteella viidenneksi ja muutettujen rivien perusteella viidenneksitoista suurin koodilahjoittaja.

Hillitön nosturionnettomuus

Tietotekniikkka-alalla työskentelevät lienevät törmänneet jossain vaiheessa törmänneet Microsoftin VoIP as You Are -kampanjaan. Kampanjan mainosvideoissa esitellään jos jonkinlaisia onnettomuuksia, kuten esimerkiksi ikkunan läpi paiskautuvaa kaapelikelaa ja tavaralastin arvoauton päälle pudottavaa nosturia.
Elin itse autuaasti siinä uskossa, että nostokorkionnettomuutta esittävä video on vain mainos. Mutta Ilta-Sanomien tuoreen uutisen perusteella on syytä korjata käsitystä.

Ilkeämielinen voisi syyttää maan johtavaa iltapäivälehteä Youtube-journalismista, mutta kyse lienee vain Seksihelteen aikaansaamasta kepposesta lehden lukijoille.

Skype-kauppa lupaa hyvää Nokialle

Redmontin jättiläinen ostaa Skypen kuudella miljardilla eurolla. Tämä on valtavan hyvä uutinen Nokialle.

Skype-kaupan myötä Microsoft tulee saamaan oman globaalin matkaviestinverkon ilman laiteinvestointeja. Microsofista tulee tämän ja Nokia-yhteistyön myötä yksi maailman suurimpia virtuaalisia teleoperaattoreita.

Nokian Ollila: Developers, Developers, Developers!

Nokian strategiauudistuksen julkistamisen jälkeen esiin tullut hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila esiintyi Ylen A-Plus -ajankohtaisohjelmassa myöhään keskiviikkoiltana. Haastattelun lopputulema oli harvinaisen selkeä: strategia liittoutumisesta Microsoftin kanssa on oikea, sillä on hallituksen vahva tuki ja se tullaan toteuttamaan.

Olen samaa mieltä. Liitto Microsoftin kanssa on Nokian tulevaisuuden kannalta oikea valinta. Kännykkäkisan säännöt ovat muuttunut peruuttamattomasti.

World of Warcraftia Kinectillä

Microsoftin Kinect-liiketunnistin on valtavan hauska kapistus. Xbox 360 -pelikonsolille juuri ennen joulua julkistettu liiketunnistin muuttaa Boxilla pelaamisen sohvalla lojumisesta aktiiviseksi pelikonsolin ja näytön edessä heilumiseksi.

Niin hauska kuin pelikonsolin Kinect onkin, vielä enemmän hupia saadaan liikkeentunnistimen hakkeroinnista.

Miltä kuulostaa World of Warcraft Kinectillä?

Bing Facebook – Microsoftin ja Facebookin yhteisöhaku haastaa Googlen

Microsoft ja Facebook ilmoittivat yhteistyöstä uudenlaisessa hakutekniikassa.

Jatkossa Bing-hakujen relevanttiuteen vaikuttaa se, miten asiaa on käsitelty Facebook-käyttäjän tuttavaverkostossa. Onko esimerkiksi joku tuttu tai tutuntuttu antanut tuotteelle tykkäämispeukkua.

Tällä liikkeellä Facebook avaa datansa sisällön Microsoftin Bingille. Googlella ei ole pääsyä tähän tietoon!

Zuckerberg itse perustelee diiliä sillä, että Microsoft on hakukoneissa altavastaajana ja heillä on suuri tarve saada aikaiseksi jotain innovatiivista.

Kokeilussa Internet Explorer 9

Google Chromen ja Firefoxin kehittyessä nopeasti, on moni epäillyt Microsoftin jääneen pysyvästi selainkilpailussa kilpailijoittensa jälkeen. Lähdin kokeilemaan tuoretta Internet Explorerin yhdeksännen version betaa.

Hämmästys olikin aikamoinen. Explorer ysi tekee melkoisen vaikutuksen suorituskyvyllään.

Hyvää syntymäpäivää, Windows 95

Elokuussa 1995, liki päivälleen 15 vuotta sitten, tietotekniikan maailmassa tapahtui mullistus. Microsoft julkaisi tuolloin täysin uudistetun version Windows-käyttöjärjestelmästään.

Windows 95 oli aikanaan valtava hitti ja muutti tietotekniikka-alaa. Perustellusti voidaan väittää, että Ysiviitosen ansiosta Microsoft voitti tuonaikaiset käyttöjärjestelmäsodat ja työnsi Macit marginaaleihin. Linuxista nyt puhumattakaan, josta tuolloin vain harvat olivat edes kuulleet.

Myös tanssiva norsu, OS/2 Warp taisteli urheasti, mutta hävisi lopulta. Näin kävi, vaikka itse Pehu, Abyss ja Janina Frostell puhuivat sen puolesta.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös