Ossi

Kirjoitukset aiheesta "Lumia"

Q1/2013 – Hyviä Nokia-uutisia

Olen odottanut Nokian vuoden 2013 tuloksia suurella mielenkiinnolla ja vast’ikään julkaistu tulos on hyvin positiivisen kuuloinen. Nokia ei ole enää kriisiyhtiö.

Ensituntumassa Lumia 920

Kokeilin viime vuoden toukokuussa päivitystä Nokian Lumia 800 -malliin, mutta tuolloin jouduin palaamaan takaisin iPhonen käyttäjäksi. Lumia 800:ssa oli pahoja ominaisuuspuutteita ja kerrassaan kelvoton kamera. Nyt vuorossa oli Nokia 920. Tämä on jo aivan eri luokan laite, mutta onko siitä iPhone nelosen korvaajaksi?
IPhone nelonen on osoittautunut luotettavaksi arjen pääasialliseksi älypuhelimeksi ja välttämätöntä tarvetta sen päivittämiseen ei ollut. Muutama asia siinä kuitenkin oli alkanut riepoa…

Mitä uutta Nokialta vuonna 2013?

Apple-tuotteisiin keskittynyt Tietokoneen blogaaja Teemu Masalin kysyy omassa eilisessä blogissaan mitä uutta Apple tulee tuottamaan tänä vuonna. Ketä moinen kiinnostaa? Vuorossa on tietenkin minimipäivitetty iPhone 5s (joka jälleen ”muuttaa kaiken”) ja hieman nopeampi versio iPadista sekä mahdollisesti iPad kolmoseen perustuva mini-iPad. Paljon mielenkiintoisempi kysymys on, mitä uutta Nokia tuottaa tänä vuonna.

Tankkasin Nokiaa

Nokia on työskennellyt kovasti Microsoftin kanssa saadakseen Windows Phone -käyttöjärjestelmän toimimaan myös heikommissa malleissa. Jos nyky-Lumioissa teho ei riitä Windows Phone 8:n ajamiseen, onko Windows Phone 8:aa mahdollista ylipäätäänkään skaalata alaspäin heikkorautaisiin halpismalleihin? Tuskinpa vain.

Viikko Lumiaa

Sain Nokian Lumia 800 -puhelimen käyttööni noin viikko sitten ja otin tällä viikolla sen lopulta työkäyttöön. Kokemukset viikon käytöstä ovat lupaavia, mutta loppujen lopuksi päädyin palaamaan takaisin iPhone neloseen. Tärkeimpänä syynä ovat Lumian ominaisuuspuutteet ja yksi jymy-yllätys: huono kamera.

Ensituntuma Lumiasta

Hienoisen seikkailun jälkeen siirryin minäkin Nokia Lumian käyttäjäksi. Musta Lumia 800 saapui tänään ja ehdin viritellä sitä käyttökuntoon yhden illan ajan.

Ensimmäisen illan kokemukseni Lumian käyttöliittymästä ovat erittäin positiivisia. Lumian Windows Phonen käyttäminen on aivan mielettömän hauskaa. Mutta ongelmiakin tuli vastaan. Suurimpana ja vaikeimpana Outlook-synkronointi.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös