Nokia E71 junatöissä – sotaratsulla vanhat varmenteet

Minulle tuli vastaan pitkästä aikaa keikka, joka vaati matkustamista junalla. Toimeksianto voi konsultin  Lappeenrantaan ja tämän myötä pääsin kokeilemaan miten liikkuva tietotyö onnistuu raiteilla.

Ensin piti kuitenkin tutustua VR:n paljon mainetta saaneeseen nettikauppaan. Vaikka nettikaupan pahimmat katastrofiajat ovat jo taaksejäänyttä elämää, kaupan käyttökokemus on silti jokseenkin kankea. Pieniä kiusoja tulee vastaan sieltä sun täältä ja niistä voisi kirjoittaa kokonaan oman juttunsa. Onnistuin kuitenkin lopulta lippujen ostossa ja matka pääsi alkuun.

VR:n InterCity 10 kello 10:12 Helsingistä Joensuuhun kuuluu mitä ilmeisimmin firman tuoreimpaan kalustoon. Bisnesluokassa (viralliselta nimeltään Extra) fasiliteetit ovat varsin hyvässä kunnossa. Penkit olivat mukavia ja osasto siistissä kunnossa. Bisnesmatkaajille oli tarjolla kahvia, keksiä ja päivän Hesari sekä Iltalehti. Menomatkalla olin osaston ainoa matkustaja. Paluureissulla (IC 10 17:28 Lappeenrannasta Helsinkiin) saman vaunun yläosassa istui yhteensä kolme henkeä.

Bisnesvaunun tärkeimmän ominaisuuden osalta törmäsin kuitenkin yllätykseen: virtapistokkeesta ei tullut sähköä. Tämä oli varsin ikävä yllätys, sillä en ollut huomannut ladata koneeni akkua täyteen ennen lähtöä.  Junan konduktööri osasi kertoa, että vaunussa on ”jokin laite ylikuumentunut” ja tämän takia sähköä ei saataisi. Uskoin konnaria ja sadattelin huonoa tuuriani.

Noin puoli tuntia ennen Lappeenrantaa hoksasin kuitenkin, että keskipaikoilla on omat sähköpistorasiansa pöydän alapuolella. Ja näistä tuli kuin tulikin sähköä!

Tämä on piilokuva: etsi kuvasta sähköpistorasia

Vastakkaisilla paikoilla sähköpistorasiat ovat pöydän alapuolella. Muilla katossa.

Joko alun perin kokeilemani pistoke oli viallinen tai InterCityn sähköt kytketään vain myydyille paikoille. Tietääkö joku lukijoista totuuden?

Joka tapauksessa matkustajaosaston sähkönsyöttö on asia, johon VR:n olisi hyvä kiinnittää huomiota. Se on tietotyössä erittäin tärkeä asia. Facebookissa tutut tiesivät kertoa lukuisista tapauksista, joissa sähköä ei olisi saatu esimerkiksi matkalla Helsingin ja Oulun välillä.

Kaiken kaikkiaan kokemukset tietotyöstä junassa olivat kuitenkin varsin positiivisia. Kunhan sähkönsyöttö toimii, junaa pystyy käyttämään varsin hyvin konttorin jatkeena. Jopa Facebookissa tykkäily luonnistuu: yhteys katkesi vain pari kertaa matkan aikana. Nopeus ei tosin päätä huimaa. Speedtest.net kertoo Sanalahden täysnopeusliittymän tulokseksi alaspäin noin 800 kilobittiä sekunnissa ja ylös satasen luokkaa.

* * *

Kokeilin samaisella matkalla miten hyvin vanha sotaratsu Nokia E71 toimii vielä tänä päivänä tietotyöläisen datalähteenä. Yhdistin puhelimen Bluetoothilla kannettavaan ja muodostin nettiyhteyden Nokia Suitella. Iästään huolimatta puhelin on edelleen luotettava työkalu ja sen fyysistä näppäimistöä on suorastaan ilo käyttää Lumian ja iPhonen virtuaalisten lelujen jälkeen.

Nokia E71:n käytössä tuli kuitenkin vastana varsin yllättävä ongelma: sen kartat ovat lakanneet toimimasta.

Puhelimeni on Saunalahden verkossa ja alustin sen asetukset tehdasasetuksiin alta viikko sitten. Tämän jälkeen puhelimessa on vieraillut vain Saunalahden SIM-kortti.

Kun E71:n karttasovelluksen käynnistää, se varoittaa ”Verkkoyhteys voi olla tavanomaista kalliimpi, koska et ole omassa verkossasi”. Häh? Olenpas!

Seuraavaksi Nokia E71:n karttasovellus valittaa jotta ”Web-sivusto on lähettänyt vanhentuneen varmenteen. Hyväksytäänkö silti?”. Varmenteen tiedostoissa kerrotaan, että palvelimelta odc.nokia.com tarjotaan X.509-muotoista varmennetta, jonka voimassaoloaika on päättynyt 4.5.2012.

Myös Facebookin asiakasohjelman asennusyritys törmää varmennevirheeseen. Onkohan Nokialla joku laajempi varmenteiden vanhenemisongelma?

Loppujen lopuksi itse GPS-yhteyskään ei suostunut toimimaan. IPhone nelonen löysi kyllä GPS-signaalin varsin hyvin, eli joko E71:ni on hajonnut tai vanhentunut varmenne sekoittaa sen.

Onko kellään muulla enää Nokia E71:ää käytössä Elisan tai Saunalahden liittymällä? Toimivatko kartat yhä ja saatteko asennettua Facebookia?

 

Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 37 kommenttia

Tämä juttu tuli muuten kirjoitettua paluumatkalla. Olkoon se omalta osaltaan osoituksena siitä, että junassa oikeasti pystyy tekemään töitä :-)

Voi sinua Ossi! Kyllä muistan kun haukuit Iphonea ja ylistit E71:si. Taisi mielipide muuttua? ;)

Oletko kokeillut vaihtaa puhelimen päivämäärää taaksepäin vaikkapa aikaan ”vuosi sitten”?

Tuo vierasverkko-ongelma on vielä ihan arkea tuoreempienkin Nokialaisten kanssa. Homman taustahan on siis se, että Saunalahti toimii siis Elisan ”vierasverkossa” ja sekottaa toiminnan.

GPSn kanssa ongelma on uskoakseni A-GPSn puute, eli siinä nopea sijainti lasketaan puhelinverkon avulla ja tarkentuu kun satelliitteihin saadaan yhteys. Kun vierasverkkoa ei ole hyväksytty yhteyttä ei voida hyödyntää.

Varmenteiden ongelma liittyy todennäköisesti päivittämättömyyteen, eli tuoreemmalla ohjelmistoversiolla olisi varmaan toiminut.

E71:ssä on tuorein ohjelmistoversio.

Varmenne tulee Nokian palvelimelta.

Ossi ei sanallakaan mainitse VR:n junissa olevasta WLAN:sta joka nyt oli toiminnassa ainakin tuossa puoli vuotta sitten vielä, vai onko sekin kuopattu hyödyttömänä? Tosin sekin pätki aika lailla joten surffailu onnistui lähinnä jos juna oli paikallaan.

Tuohon karttojen toimivuuten kannattaa sen verran tarkistaa, että käytössä on uusin Kartat-sovellus puhelimessa.

Itse matkustelen suht paljon junalla ja minusta junien wlan alkaa olla jo ihan ok tasolla. Jos jossain Suomen kolkassa ei nettiä ole, niin ei siitä VR:ää voi syyttää. Feisbuukkailu onnistuu kuitenkin suht kivuttomasti.

Nämä pöytien alla olevat sähköpistokkeet ovat niitä ensimmäisiä, jotka IC-juniin tulivat. Silloin pöytäpaikat olivat ”PC-paikkoja”. Nyt sähköä saa joka ruutuun.

Kuten todettua, Saunalahti toimii ”vierasverkossa” ollessaan Elisan verkossa. Karttoja hieman hämmästelen, ehkä S60 v3.1:stä ei ole vain päivitetty. Omaan N97 miniin pamahti reilu kuukausi sitten karttaohjelman päivitys, kun tuli tehtyä junnujen kanssa kisareissua käänteiseen suuntaan (ja kyseiselle reissulle kaivoin siis vanhemman luurin käyttöön autonavigaattorina).

Mitä aiempina vuosina on tullut toisessa luokassa harrastettua junalla matkustamista joukkueen kanssa, niin sielläkin on jo ihan kohtuudella PC-pistokkeita, joista toistaiseksi kaikista on sähköä löytynyt. Puhelinverkon toimivuus nyt on muutamassa paikassa tuolla välillä vähän heikko mutta olemassa.

Ai onko siellä junassa WLANkin? Kappas. En tullut edes ajatelleksi moista. E71:n 3.5G-yhteys toimi sen verran hyvin, että en osannut edes lähteä etsimään moista.

Muuten kiva artikkeli, mutta kirjoitusvirheiden määrän pohjalta oikolukijalle kenkää. ;)

Jopa mikä tahansa nykyaikainen Android-luuri osaa tunnistaa Saunalahden toimivaksi ”omassa verkossa” eikä heittele tuollaisia viestejä. Ironia on todellakin siinä, että juuri suomalaisen valmistajan luuri ei sitä samaa asiaa hoksaa.

Jos luurissa olisi ollut WLAN hotspot, niin yhteys olisi voinut olla siitäkin johtuen nopeampi, koska bluetooth voi tuossa yhteystavassa olla se oleellisin pullonkaula.

C7 otti osuu joten jouduin palaamaan käyttämään E72:sta. Päivittämällä Ovi kaupasta uusimmat app:it niin oon saanut kapulasta varsin menevän pelin (GPS toimii mainiosti ja kartat viimeisimmät versiot).

Pakko olla samaa mieltä Ossin kanssa fyysisestä näppäimistöstä. E72:sen näppäimistöllä jaksaa jopa vastailla sähköposteihin enemmän kuin yhdellä lauseella. Lumia, Iphone ja N8 ja C7 ollu testikäytössä jokin aikoija joten vertailupohjaa on.

Itse on tullut kuljettua junalla paljonkin ja viimeisellä kolmella nokialaisella (tällä hetkellä N9) ei ole mitään toivoa tavoittaa GPS-signaalia VR:n 2-kerros-vaunuissa. Vanhemmissa yksikerroksisissa IC-vaunuissa toimii jotenkin ja vielä vanhemmissa sinisissä pikajunissa hyvin.

Sinällään jännä että GPS toimii lentokoneissa ihan hyvin (ainakin ikkunapaikalla), liekö jotai ydinräjähdyksen kestävää lyijylasia noissa uudemmissa VR:n vaunuissa…

Perheessämme E71 palvelee vielä mallikkaasti. Saunalahden liittymällä. Alkuperäisen akun jos vain viitsisi vaihtaa…

Näppis on todellakin iphonen rinnalla melkoisen loistava. Isoa näyttöä siihen kaipaa.

Tuo että saunalahden liittymällä et ole ”omassa verkossa” on tunnettu ongelma, ja tulee ihan puhelimesta riippumatta jos jokin roamingista tietoinen juttu on päällä.

Esimerkiksi itselläni on firman liittymä, mutta politiikka on että ulkomailla ei käytetä datayhteyksiä. Firma on kuitenkin ottanut liittymänsä Saunalahdelta, joten vaikka ollaan kotimaassa, niin teknisessä mielessä luuri roamaa ”ulkomailla” Elisan verkossa. Tästä seuraa hilpeyttä kun puhelimen ”estä datayhteydet muualla kuin kotiverkossa”-valintaa ei voi käyttää jatkuvasti vaan se pitää erikseen kytkeä päälle aina lentokoneeseen astuessa.

Ja kyllä, tämän on varmentanut ihan suoraan hevosen suu eli Saunalahden tekninen asiakaspalvelu kun kysyin että wtf.

Olipas siinä jännittävä juttu. Junalippu meinasi jäädä ostamatta, sähkö meinasi loppua junamatkan aikana ja E71 temppuili. Lopulta kaikista haasteista selvittiin kuitenkin neuvokkaasti.

Juttu on kuin 7-luokkalaisen kesäaine. Omaa napanöyhtää tuijottaen kirjoitettu tyhjää täynnä oleva kirjoitus.

Minkä ihmeen takia tällaisia juttuja julkaistaan? Seuraavaksi saamme varmaankin lukea Ossin käynnin lähikaupassa.

”Firma on kuitenkin ottanut liittymänsä Saunalahdelta, joten vaikka ollaan kotimaassa, niin teknisessä mielessä luuri roamaa “ulkomailla” Elisan verkossa. Tästä seuraa hilpeyttä kun puhelimen “estä datayhteydet muualla kuin kotiverkossa”-valintaa ei voi käyttää jatkuvasti vaan se pitää erikseen kytkeä päälle aina lentokoneeseen astuessa.”

—–

Tuossa näkyy suomalaisen matkapuhelinosaamisen kärjenhuippu. Miten ihmeessä täysin ”ulkomainen” käyttöjärjestelmä osataan tehdä sellaiseksi, että tätä ongelmaa ei Saunalahden kanssa ole? Siinä näkyy vaan se, miten on kautta aikojen Nokian ”prosessit” toimineet…

Enpäs menisi koko juttua tyrmäämään. Oli piristävää lukea Nokian ongelmista. Sillä ottaessani itse vanhan E75:sen käyttöön huomasin samat ongelmat ja luulin niiden johtuvan osaamattomuudestani.

VR:n WLAN on ainakin Helsinki-Lahti välillä varsin mainio, tosin hieman riippuen siitä missä vaunussa istuu. Sähköpostit ja webbi toimivat kuten pitääkin ja jopa VPN toimii kohtuullisesti.

suomalaisen IT-konsultaation kärkeä! Tehdään juttu junan etätyömahdollisuuksista ja perään kysytään että ”ai oisko sillä ollut wlan?” LOL! :)

Junan katto on ”tiettävästi” metallia ja satelliitit, joista tuo GPS paikkatiedot saa, ei näinollen kulkeudu puhelimelle saakka. Junan vaunu on faraday-häkki, joka aiheuttaa sen, että kaikki radiosignaalit eivät pääse läpi. A-GPS auttaisi tuohon paikannukseen, koska puhelinverkon signaalit kulkevat eri suunnaassa, ei siis junan katon läpi.

Tuo kotiverkko/verkkovierailu toimii juuri niin kuin sen pitääkin toimia, Elisa ja Saunalahti ovat kaksi eri operaattoria, joilla on vain voimassaoleva verkkovierailusopimus. Kummallakin on olemassa myös ”fyysisesti” omat verkkonsa, tosin Saunalahden verkko ei kata koko maata. Eli tässä kohdassa Androidit eivät toimi oikein. Huomaa myös puhelimesta, aikaajoin puhelin kertoo olevansa Elisan verkossa ja aika-ajoin Saunalahden verkossa. Yleensä junassa ollessani operaattorina on ollut Elisa. Pääkaupunkiseudulla luurissa lukee Saunalahti, samoin monella muullakin paikkakunnalla.

Tuo varmenneongelma ei siis ollut puhelimessa, vaan web-sivulla. Puhelin toimi juuri niinkuin pitikin, eli huomautti, että ympäristö, jonne oltiin yrittämässä, ei välttämättä olisi turvallinen.

”Tuo kotiverkko/verkkovierailu toimii juuri niin kuin sen pitääkin toimia, Elisa ja Saunalahti ovat kaksi eri operaattoria, joilla on vain voimassaoleva verkkovierailusopimus. Kummallakin on olemassa myös “fyysisesti” omat verkkonsa, tosin Saunalahden verkko ei kata koko maata. Eli tässä kohdassa Androidit eivät toimi oikein. Huomaa myös puhelimesta, aikaajoin puhelin kertoo olevansa Elisan verkossa ja aika-ajoin Saunalahden verkossa.”

———-

Se voi olla ”oikein” jonkun Nokia-aivoisen koodarin, muttei käyttäjän mielestä. Asiahan on siinä, että käyttäjän kannalta on täällä merkitystä juuri käytön kannalta eli siinä, jos verkkovierailu-tilalla on merkitystä hänen puhelimen ja palveluiden käytön osalta.

Ei ole näköjään mikään ihme, että on osattu tehdä myös käyttäjä-vihamielisiä laitteita aika ”hyvin”…

En ole tiennytkään, että Lappeenrannan matka voi olla noin hankala. Tarina muuttuisi mielenkiintoiseksi, kun Ossi jatkaisi junamatkaa reilusti eteenpäin. Mielellään aina Ulan Batoriin saakka.

Onko facebookin päivittäminen nykyään työtä?
Laskutettiinkohan tästäkin raiteilla tehdystä työstä asiakasta =)

Tietääkseni IC:ssä ei ole WLANia, se löytyy vain Pendolinoista.

Janne, paikannus onnistui kyllä iPhonella ihan hyvin. Ja ongelma todellakin on Nokian palvelimessa. Sieltä tarjoillaan vanhaa varmennetta.

”tp
Tietääkseni IC:ssä ei ole WLANia, se löytyy vain Pendolinoista.”
Tietosi ovat vanhentuneet,sillä: ”Langaton Internet-yhteys, VR-junaverkko, on käytössäsi kaikissa Pendolino-junien vaunuissa, kaksikerroksisissa makuuvaunuissa sekä useimmissa InterCity-junissa.”
http://www.vr.fi/fi/index/palvelut/palvelut_junissa.html
Junien numeroinnista: Parittomat numerot menevät Helsingistä poispäin, ja parilliset Helsinkiin päin. Ossin oli mahdoton mennä IC10:llä Joensuuhun, kun pitäisi olla pariton numero. Tuohon aikaan(klo 10.12) lähtee Helsingistä IC3.

Kiitos oikaisusta, Junamatkustelija. Tuo on jäänyt itseltä huomaamatta.

Elisalla ja Saunalahdella ei ole erillisiä matkapuhelinverkkoja. Molemmat käyttävät tasan samoja tukiasemia jotka ovat alunperin peruja Radiolinjasta.

Saunalahti on vain markkinointinimi.

Suomessa on kolme verkko-operaattoria Elisa, DNA ja Sonera.

Matkustan itse junalla viikottain ja täytyy kehua WLANia sen verran, että yleensä se toimii puhelinnettiä huomattavasti paremmin. Puhelinten kuuluvuuskin on parantunut merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana.

Jos sähköpistoke ei toimi, kannattaa kokeilla toista pistoketta. Joskus jokin pistoke voi olla rikki, mutta sähköttä en ole jäänyt vielä koskaan.

Ossin kirjoituksessa on jotenkin negatiivinen sävy jatkuvasti, ärsyttää lukea.

Siis herranjumala mitä valittamista. Niin tyypilliset Suomalaiset perkeleen pilkunnussijat taas jaksavat nipottaa joka ihmeen asiasta. Artikkeli ajoi asiansa aivan mainiosti. Se, että joskus unohtuu vaikkapa tarkistaa onko junassa WLAN on i_n_h_i_m_i_l_l_i_s_t_ä. Voi vittu, että ärsyttää toi ikuinen pilkunnussiminen.

Sähkön puuttuminen ja katkeilu matkan aikana on oman kokemukseni mukaan melko yleinen ongelma sekä intercityssä että pendolinossa.

Molempiin ongelmiin on ilmeisesti syynä huonossa kunnossa oleva akusto. Eräs koduktööri tiesi kertoa, että matkan alussa akut saattavat olla tyhjänä jolloin pistokkeet eivät ole kytkettynä ennen kuin akut latautuvat tarpeeksi. Ja jos akuista ei saa virtaa kunnolla niin joka ertousjakson kohdalla virta menee myös poikki.

Kerran kävi jopa niin, että junaverkon tukiasema ei ilmeisesti ollut kiinni akkuvarmistetussa sähkössä. Vaikka kannettava (ilman akkua) pysyikin päällä niin verkkoyhteys meni poikki joka erotusjakson kohdalla.

Voisivat tosiaan panostaa sähkön saatavuuteen ainakin Extra-luokassa.

Minulla on neljä vuotias E71. Kartat toimii, Facebook toimii, akkukin on elossa. Facebook ohjelma on tosin aika kankea. Käytänkin nykyisin C6-01 noksua, missä on myös surkea FB-sovellus, onneksi on Opera… :)

Huomioitakoon noin yleisestikkin, ikkuna remontin yhteydessä tai paremminkin sen jälkeen saattaa tulla yllätys. Jos lasi on ns. selektiivilasia ,niin radiotaajuiset signaalit eivät tahdo läpäistä lasia ! Tämä on yleisesti vähän tiedetty asia.

Jos junarata menee aina samaa kellotettua reittiä ja siellä on tarkoitus työskennellä niin mihin ihmeeseen jotain GPS:ää tarvitset? :)

Minulla on myös E71:ssä gps-ongelma. Ilman a-gps:ää ei löydy satelliitteja. Ennen kyllä löytyi, mutta Ovi-karttojen myötä tuli tämä ongelma. Matkustan paljon ulkomailla ja tosi kurjaa, kun ei voi käyttää gps:ää. Pitänee vaihtaa luuria. Lumiassa on esittely juttujen mukaan sama vika. Kirjoitan tätä Tallinnassa hotellin wlanin kautta. Muuten E71:ssä kaikki toimii hyvin. Syy miksi minulla on jo toinen E71 on yhteensopivuus Macin iSyncin kanssa. Löytyykö gps-ongelmaan mitään ratkaisua?

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös