iPhone 4 on Applen Vista

iPhone_4Kaiken järjen vastaisesti Apple päätti perjantain tiedotustilaisuudessa mennä sieltä, mistä aita on matalin. Sen sijaan, että iPhone 4:n ilmiselvät antenniongelmat korjattaisiin oikeasti, yhtiö tarjoaa asiakkailleen kymmenen pennin kuminauhaa, jonka voi viritellä suojaamaan puhelimen herkkää antennia.

Minut Apple onnistui yllättämään. Kahdestikin. Olin odottanut suoraselkäistä ongelmien tunnustamista ja viallisten laitteiden takaisinkutsua. Ei tullut. Übersteve kiemurteli tiedotustilaisuudessa kuin oululainen demaripoliitikko Riihi-säätiön vaalirahoista kyseltäessä. Ja tarjottu korjaus on todellakin vain kumisen suojakotelon tarjoaminen asiakkaille.

Hämmästyttävää.

Ei olekaan ihme, että itse Microsoft pääsi naljailemaan kilpailijaalleen. COO Kevin Turner totesi iPhone 4:n olevan Applen Vista. Näppärää.

Eipä Microsoft tosin ole ainoa, joka putoaa kilpailijoiden haukkumisen ansaan. Apple yritti vierittää samaa ongelmaa HTC:n, RIM:n ja Motorolan päälle. Hassusti Nokia puuttuu joukosta.

Seuraavassa tiedotustilaisuuden Youtube-videot niille, jotka eivät halua saastuttaa konettaan QuickTimellä.

Tagit: , ,
Aiheet: Yleiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 71 kommenttia

Mielenkiintoista on, että Jobs kuitenkin lupasi täyden hyvityksen iPhonesta 4:stä niille, jotka eivät ole tyytyväisiä laitteeseen. Jos tämä antenniongelma on vakava, moni iPhone 4:n ostanut voi tarttuakin siihen ja odottaa sitten korjattua mallia tilalle.

Ja kun laitteita on Applen mukaan myyty (tosin kuinka paljon on jo toimitettu?) jo kolme miljoonaa, voi tästä vielä seurata melkoinen vaihtorumba.

Kannattaa muistaa, että kun Applen kilpailijoilla on ollut laitevikoja ja suunnitteluvirheitä, ne ovat usein yrittäneet kiistää ne ensin kokonaan.

Tietokone-lehden virallinen anti-Apple-konsulentti Ossihan se taas vauhdissa, sunnuntaiaamunakin pitää päästä julkaisemaan aivopierujaan nettiin. Menee jo säälittävän puolelle. Mutta pitäähän sitä äkkiä päästä selittelemään, miksi hänen edellisen postauksen 110% varmana pidetty iPhone 4:n takaisinveto ei sitten tapahtunutkaan. Väärässä oleminen tarkoittaa Ossi sitä, ettei ole oikein perillä asioiden kulusta.

Ja Ossille muuten tiedoksi, että Nokia puuttuu taulukosta siksi, että sen markkinaosuus jenkeissä (= maailman tärkein älypuhelinmarkkina) on niin häviävän pieni, ettei se juurikaan kiinnosta kilpailijoita, mediaa tai kuluttajia. Mutta tätäkään ei tietenkään voi ymmärtää, kun ei oikein ole asioista perillä ja tuijoittaa maailmaa sinivalkoisten Nokia-lasien läpi.

Apple lupaa antaa mukisematta rahat takaisin jos asiakas ei ole tyytyväinen puhelimeen. Nokian lippulaivan (lol) N97:n omistajat voivat vain haaveilla tällaisesta asiakaspalvelusta, vaikka puhelimessa on järkyttäviä vikoja sekä hardware ja software-puolella.

Btw, “saastuttaa konettaan QuickTimella” oli sellainen yläastetasoinen fanboy heitto, joka kertoo melko paljon kirjoittajan ammattitaidosta ja kypsyydestä…

Vaikka tälläkin palstalla näkyy, että vähän tiukempi kritiikki Applea kohtaan käännetään henkilökohtaiseksi herjaamiseksi toimittajaa kohtaan, asia kuitenkin on ihan validi ja minusta avointa kritiikkiä tarvitaan, vaikka kritiikin kohde olisi kuinka hieno ja trendikäs. Turha tästä on henkilö-asiaa tehdä.

Se, että muut valmistajat toimivat, ehkä joissakin tapauksissa samalla tavalla, tai jopa huonommin, ei poista sitä totuutta, että tässä tapauksessa Apple toimi niinkuin toimi. Apple osoitti “kuolevaisuutensa”, ja putosi muiden suurten valmistajien joukkoon, koska käyttäytyi ihan samalla tavalla kuin muutkin. Heidän tapauksessaan se jatkuva “jeesustelu” tekee tästä asiasta mielenkiintoisemman.

Miksi tämä asia on niin mielenkiintoinen on, että Apple on esittänyt (ja edelleen yrittää esittää), olevansa paljon parempi kuin muut ja oikeasti antaa jatkuvasti sellaista kuvaa, että he ovat lähes täydellisiä; puhuvat myös olevansa innovatiivinen ja tuovansa markkinoille teknologioita joita ketään ei ole nähnyt ennen: Jos aletaan katsoa iPhone:n ominaisuuksia, siinä ei taida olla hyvän integraation ja UI:n lisäksi juuri mitään mitä ei olisi muiden valmistajien toimesta jo markkinoille tuotu, monet ominaisuudet jos vuosia ennen.

Toinen asia mikä tekee tästä mielenkiintoisen on, että Applen puhelin on aivan tolkuttoman kallis (monesti silti hintansa väärti) ja täysin yhden yhtiön kontrollissa, mistä aiheutuu tilanne, josta Microsoftia on aikaan kovasti herjattu. Toki kalliiseen hintaan voi oikeutetusti odottaa vähän parempaa suhtautumista ongelmaan; heti myöntämällä ja lupaamalla sen mitä nyt on kovan paineen alla vasta luvattu, olisi ollut moiselta “markkinajohtajalta”, oikea teko ja heidän rakentamansa mielikuvan mukaista toimintaa.

Kommentti, jossa hehkutetaan Applen vahvaa johtoasemaa USA:ssa, maailman tärkeimmän smart-phone markkinan kotimaassa, on aika ajattelematon ja hassu. Koska se tärkeys kait kommentin antajalle tulee näkyvyydestä, ei myydyistä laitteista. Maailma tarvitsee älypuhelimia jotka ovat aidosti avoimia, järkevän hintaisia ja omistajansa hallinnassa. Tottakai on markkinoita myös näille “bling bling” -puhelimille, mutta ei se automaattisesti tee siitä tärkeintä markkinaa. Trendipellet on aina erikseen, sitten on nämä työjuhdat, jossa esim. Blackberry on osoittanut voimansa hyvin.

Hassua on myös se, että koitetaan selittää, että jonkun toisenkin valmistajan laitteissa on ongelmia ja vikoja. Entäs sitten. Apple tekee vain yhtä puhelinta ja integroi sen kaiken itse, jos markkinoille tulee samaan aikaan joka vuosi satoja uusia puhelimia, tottakai niihin mahtuu onnistumisia ja epäonnistumisia joukkoon, ei siinä ole mitään ihmeellista, että joukossa on huonojakin vetoja.

Tämä “Ossin blogi”, puhuu nyt Applesta; puhutaan siis Applesta, eikä Ossista, tai muista valmistajista.

Tero Lehdolta kysyisin että mitä vikoja nämä muut ovat “yrittäneet” kiistää aluksi kokonaan. Ja mitäköhän se Apple nyt on oikein myöntänyt?

Eikös se Steve sanonut että Apple lahjoittaa suojakuoret vaan sen takia, kun se rakastaa yksinkertaisesti vaan niin paljon käyttäjiä :)

Ja Applehan ei tässä korjaa mitään vikaa, vaan puhelimeen jää edelleen sama antennivika. Vai onko Terolla tähän joku eriävä mielipide?

Ihmettelen, miten “saastuttaa koneensa Quicktimellä” -tyylistä aiheetonta solvausta voi vakavasti otettava media päästää julki. Olkoon sitten blogi tai ei. Quicktime ei ymmärtääkseni ole miltään kantilta konetta saastuttava ohjelma saati formaatti. Ala-arvoista kirjottamista, kertakaikkiaan.

Mistäs tuo tiedotustilaisuus löytyy QuickTimenä?

Kauno selitä sitte miksi sun mielestä ossi saa tehdä henkilökohtaista ristiretkeä muita yrityksiä kohtaan kuin microsoftia ja trollata sydämmensä pohjasta asti ja levittää valheita? Sitten kun kumotaa jo ossin puheet tekniikalla ja kerrotaa miten se on trolli ja valehtelija ja MS konsultti henkeen ja vereen niin noustaa syyttämää että muutpa eivät ole argumentoineet ossin valheita kumoon!

Ja kerro meille mikä on microsoftin valmistama laite josta sillä ei olisi täyttä hallintaa? Tajuatko edes miksi MS on paha ja apple on hyvä?
Kerro mikä älypuhelin on oikeasti avoin ja sitä voisi kehittää jotenkin muutkin? Ei pääse kai lähelle kuin androidilla toimitetut puhelimet ja niissä on patentit ja kaikki muut paskat mukana että etpä pääse käyttäjänä räplää hardwarea!

Idioottimaista sanoa että blogin kirjottajaa ei saa kritisoida vaa pitäisi niellä kaikki purematta! Se tarkoittaisi vain että pitäisi olla ihan samaa mieltä kuin ossi ja humista samassa tahdissa hänen trollaushoosiannan kanssa!

Tero lehdolle sitte tiedoksi että applella on vain alle seitsemän tuntia jokainen tuote varastossa ennen kuin se on myyty (eli toimitettu) ostajalle. Yli kolme miljoonaa kolmessa viikossa on huimaluku ja 1.7% ongelmia kokeneet käyttäjät on vain ääritapauksia. Ei ole kyse mistää 20-30 tai edes 90% ongelmatapauksista.

Nyt kiertää huhuja että viikon 27 jälkeen valmistetut Iphone 4 puhelimien teräsrunko on päälystetty jollain kemikaalilla että se ei johda sähköä mutta ei kulu pois. Ja läheisyystunnistin olisi tuotu lasiin kiinni että se olisi näkyvillä. Samalla sitte väitetty etu ja taustan mustalasi olisi osittan läpinäkyvää eikä mustaa.

Ainoot jotka pitää applea jotenkin jumalaisena yrityksenä tai valmistavan jotain jeesuspuehlinta on applea sokeasti tajuamattaan inhoavat eikä applen asiakkaat. Väitteet applen yrittävän esittää olevansa parempi kuin muut on myöskin naurettava. Johan apple on usein kertonut että he ovat tehneet samoja virheitä kuin muut. He vain yrittävät tuoda parempia palveluja ja tuotteita kuin muut. Sanovat että heiltäkin pääsee inhimillisesti virheitä läpi. Mutta eihän sellaisen läpi paskanpuhujat osaa mitään nähdä vaan näkee vain ylibookattuu mainosamista!

“Ainoot jotka pitää applea jotenkin jumalaisena yrityksenä tai valmistavan jotain jeesuspuehlinta on applea sokeasti tajuamattaan inhoavat eikä applen asiakkaat”

:) Tommi,tommi, muistithan lääkityksen vai kuumuusko tekee kolttosia? Miten se softavikojen korjaaminen kumilla muuten edistyy, onko algoritmit jo korjattu?

Ja miten MS liittyy tähän Applen “kesäkumi”-kampanjaan?

Mitäs Microsoft hyvitti Windows Vistasta, jotta joku Ossi mainostaa suu vaahdossa? Korjauksia tulee kokoajan mutta edelleen on hidas.

‘Btw, “saastuttaa konettaan QuickTimella” oli sellainen yläastetasoinen fanboy heitto, joka kertoo melko paljon kirjoittajan ammattitaidosta ja kypsyydestä…’

Koska parempia ja kevyempiä vaihtoehtoja on tarjolla jotka myös toistavat QuickTime muotoja ja muita siinä sivussa. Itse olen myös välttänyt tätä ohjelmaa, QuickTime Alternativea käytin ennenkuin löysin ffdshow:n dekooderin ja MPC, VLC:n toistimet :)

‘Apple lupaa antaa mukisematta rahat takaisin jos asiakas ei ole tyytyväinen puhelimeen. Nokian lippulaivan (lol) N97:n omistajat voivat vain haaveilla tällaisesta asiakaspalvelusta,’

Tuosta myös näkee kuinka aikuisen oikeasti olet tosissasi tuossa asiassa (lol)

Normaali väittää että Iphone 4 antennivika on mystisesti nanotekniikalla mennyt 3G ja 3Gs malleihin. On se apple taitava!
Ja normaali väittää että ei ole yhteysongelmat hävinneet porukalla kun ovat päivittäneet ja signaali boostataa että yhteys pysyy ylhäällä.

Mitä jos lopetat paskan puhumisen?

“This change actually presented itself in our numeric signal strength reports – there’s more dynamic range in these numbers too. Previously, the absolute lowest value any iPhone would report was -113 dBm. With iOS 4.0.1/4.1, the value is now a shockingly low -121 dBm. In the iPhone 4 review, I talked a lot about how although the phone is prone to dropping signal from being held wrong, it was measurably more sensitive in weak signal areas. I was shocked that calls and data worked seemingly unfazed at -113 dBm. It seems as though this increased 8 dBm of range below -113 dBm was meant to show really how much more sensitive the radio stack is – it undeniably is more sensitive. Both Anand and I were able to hang onto calls all the way down at -121 dBm.”

“Reception in average conditions is sometimes significantly better on the iPhone 4 than on the 3GS. Take a look at the image capture below. In the same exact location we have better reception on the 4 than the 3GS. Granted this could be due to a number of variables outside of the phone’s antenna itself, but it happened enough times that it’s worth reporting. This is the positive to Apple’s external antenna design – you can and do get better reception. Unfortunately the tradeoff is the scenario I just described before this.”

“iPhone 4 (left) at -103 dBm vs. iPhone 3GS (right) at -104 dBm”
“iPhone 4 being held tightly (left) at -115 dBm vs. iPhone 3GS being held tightly (right) at -107 dBm”

“The iPhone 4 is better at holding onto calls and data at very low signal levels. We’ve mentioned this one before but it’s worth reiterating. The new antenna does let me make calls and transmit data at very low signal strength. With the iOS 4.0.1 update I was able to make a call at -115dB on the 3GS, however the call did drop within a minute of starting it. By comparison I was able to have a much longer conversation without dropping the call at -120dB on the 4. By no means is this a scientific comparison, but anecdotally both Brian and I feel that the low signal strength performance of the iPhone 4 is better than the 3GS.”

“I can’t stress enough that this issue impacts all users. The variability is in how strong of a signal you have to begin with. That’s the absolute only reason there’s debate in these discussions from phone to phone. At my desk I don’t get great reception on AT&T. With the iPhone 4 I’m usually at -96dBm. If I keep a tight grip on the phone or if I’m holding it to send text messages I can sometimes lose all signal entirely. This is a combination of poor reception at my house and the fact that the 4 loses more of its signal than other phones when held certain ways.”

“Brian on the other hand has much better reception at his home. To him, the signal strength drops but it does not drop enough for this to be a problem. I consider myself to be on the border. If I’m mindful of how I’m holding the phone it’s not an issue, and even most of the time if I’m not paying attention to it it’s not an issue.

“Instead of a 24.6 dB drop from cupping the phone tightly without a case, with bare skin, we see a 16.6 dB drop with tape all the way around, and a 14.7 dB drop wearing a rubber glove. Insulating the stainless steel completely from the hand completely results in 9 dB less of signal drop. The remaining 16 dB is then due to the hand being so close to the phone.

“The takeaway is that the best coatings Apple could possibly apply would bring the drop down to 15 or 16 dB – in league with the Nexus One’s worst case drop, and almost in league with the iPhone 3GS worst case drop. It’s hard to argue that bringing the signal drop down to levels other phones have been selling with for a year now isn’t a problem solved type solution.

“However, adding tape won’t completely eliminate the drop in received signal, nor does it mitigate the problem nearly as much as getting a case. In fact, if you’re really concerned about dropping signal on any phone, you should get a case anyways. It demonstrably reduces the signal attenuation added by having your hand so close to the radiative surface of the antenna.”

“The phone itself delivers better battery life than anything else in its class, has good performance and a wonderful screen. Whether or not the antenna design manifests itself as an issue really depends on AT&T’s coverage where you’re using the phone. As a result, AT&T can also share in the blame here. As I mentioned in our EVO 4G review, Sprint and Verizon appear to have slower data rates but more consistent coverage wherever I use them. In comparison, AT&T generally offers higher peak transfer rates but reception that varies more wildly.”

but since i do work for AT&T, and since i have talked to AT&T customers, i know that they DO care about the bars. i cannot tell you how many times people will tell me, “hey, i am only getting one bar on my cell phone at my office”.
and i say, “well, can you make and receive calls?”
and they say, “Yes”.
then i say, “well, can you connect to the internet on your phone without any problems?”
and they say, “Yes”.
then i say, “well, what is the problem, then, sir?”
then they say, “but i am only getting one bar!” then i just smile to myself and try not to scream. it’s almost like the famous old “who’s on first” routine, but in real life.

Iphone 4 soittaa ja datailee siellä missä muut puhelimet etsii verkkoa!!!

Jaa-a, jopsi sanoo “all smartphones do this”

yritin tässä omalla htcn androidluurilla pitää kaikissa asennoissa peitellen kädellä puhelinta ja pitämällä jalkojen välissä.

jostain syystä ei tippunut yhtään 3g-palkkia.

taitaapa olla vaan niin että applefail! :D DD

Applen ratkaisu on muistutus siitä, että yritys kuin yritys ajattelee aina enemmän sijoittajiaan kuin asiakkaitaan.

Kauno: “Maailma tarvitsee älypuhelimia jotka ovat aidosti avoimia, järkevän hintaisia ja omistajansa hallinnassa. Tottakai on markkinoita myös näille “bling bling” -puhelimille, mutta ei se automaattisesti tee siitä tärkeintä markkinaa.”

Tässä tuot esiin oleellisen pointin: Applen valikoimista löytyy vain kallis puhelinmalli, jota suuri osa ihmisistä ei ole valmis ostamaan, oli se sitten kuinka hyvä tahansa. Jos Apple aikoo entisestään kasvattaa markkinaosuutta, sen pitäisi tarjota myös huokeita malleja.

Muutenkin eri valmistajien tuotteiden ominaisuuksia vertaillessa kannattaa huomioida niiden hintaero.

Tommi.S: “Idioottimaista sanoa että blogin kirjottajaa ei saa kritisoida vaa pitäisi niellä kaikki purematta! Se tarkoittaisi vain että pitäisi olla ihan samaa mieltä kuin ossi ja humista samassa tahdissa hänen trollaushoosiannan kanssa!”

Tottakai blokkaajan kanssa saa olla eri mieltä! On eri asia puhua bloggaajan kirjoittamasta asiasta kuin bloggaajan henkilökohtaisista asioista.

asutkos sä brrrr jenkeissä? Enpä uskonutkaan!

Ja on sitte eri asia kanssa blogata asioista mielipiteitä ja ennustuksina kuin mielipiteistä (yrityksien edustajana ja työntekijänä) faktoina ja levittäen huhuja jotka ei pidä paikkaansa ja trollaten!

OlliJT: “Jos Apple aikoo entisestään kasvattaa markkinaosuutta, sen pitäisi tarjota myös huokeita malleja.”

Kommentoisin tähän, että Applen strategiana ei ole koskaan ollut tarjota halpatuotteita suurelle massamarkkinalle. Itse asiassa juuri päin vastoin. Macit, iPhonet ja iPodit ovat aina olleet kalliimpia kuin kilpailijansa. Strategiana on siis mielestäni pikemminkin tarjota sellaisia tuotteita, joissa ei ole tingitty laadusta, ja jotka ovat yleensä helppo valinta sellaiselle asiakkaalle, joka haluaa markkinoiden parhaan tuotteen jostain kategoriasta.

-Miten tunnistat iphönen käyttäjän ?

-Kumin hajusta…

Ja miten ton kumisen luurin voi muka palauttaa jos sen on monivuotisella kytkyllä ostanut ? Helppo luvata kyl tollasia palautusoikeuksia.

On muuten mielenkiintoista nähdä, tulevatko Applen jälleenmyyjät, kuten Sonera, tarjoamaan tuota kumirengasta. Asiassa saattaa olla logistisia ongelmia.

Puhelimen voi palauttaa ja useampivuosine kytky perutaa ja kaikki rahat palautetaa. Jenkeissä homma vaa toimii vähä paremmin kuin suomessa! Oppikaa jo että tämä ongelma ei ole suomessa vielä kun sitä ei täällä myydä ja ne jotka ei malta odottaa saa sitte kärsiä itse palautusongelmat!

Sonera tulee myymää kumisuojusta (ne ketkä sen nyt haluaa kun ei ongelmaa hardwaressa ole kun pudotus on -6dB verra kosketuksesta!) kun apple on nii sanonu! Ossi voi vaikka pohtia mitä tarkottaa kun apple sanoo että kaikille kaikissa maassa ilmasiksi.

Jos ei ole saatavilla heti nii se postitetaa jo olemassa oleville asiakkaille ja uusille asiakkaille. Etkö sä kattonut edes tuota pressi tilaisuutta missä asiat selitettii vai odotitko vain kuulevasi että tulisi massiivine vaihtoohjelma?

Applen jobs ei valitettavasti sanonut muista maista mitään. On hyvinkin mahdollista, että Jobs puhui vain USA:n asiakkaista.

Nimenomaan logistiikan kannalta kumisuojusten jakelu voi olla yllättävän hankalaa.

Eikä ole mikään Vista. Konsulentti taas vauhdissa.
Eikö sen pitäis olla kesälomalla, kuten kaikkien muidenkin?

Ja tuo suojus siis tulee tietenkin kaikille asiakkaille, eli myös Suomessa. Steve Jobs sanoi sen Q&A:ssa, joka ei näy tuolla videopätkällä. Se on niin itsestään selvää, että ainoasta kädetön ja päätön edes sellaista epäilee.

AppleCare pitää asiakkaista huolta.

Microsoftin ei kannata muuten paljon naljailla Applelle.
Tulee nimittäin mieleen esimerkiksi Windows Mobile 7, Windows 7 ja Microsoft Bob. Listaa voisi jatkaa Zunella ja Xboxilla. xD

Mitä hävettävää Microsoftilla on XBoxista tai Windows 7:stä?

Ihan oikeastikko et tiedä vai trollaatko taas?

Kuten tuolla joku toinen jo kertoi HTC:n Adroidistaan niin voin lisätä myös sen, että Galaxy S ei tiputa palkin palkkia. Ja kupitin sen niin täydellisesti kouruuni että ainoastaan osa näytöstä näkyi….

Vaikea tuota “kaikkia” älypuhelimia koskevaa ongelmaa on toistaa. Kokeilin haudata N900:n käsiini samoin, että vain näyttö näkyi, pidin noin kaksi minuuttia, mutta tässä kentässä ei yksikään palkki hävinnyt…
Applen pressikonffassahan ei näytetty Nokiaa, vaan ainoastaan niitä muita puhelimia, ehkä eivät ameriikan markkinoilta löytäneet sellaista Nokiaa missä ongelma olisi niin selkeä..?

Minä käsitin koko tämän tuotevertailun siten, että jos Applen pitää todistella, että muiden tuotteet on “yhtä huonoja”, etkä voi muuten todistaa oman tuotteen hyvyyttä on paniikki jo aika kova. Ja jos katsot sen koko 30min pressikonffan (löytyy Applen webbisivuilta), kyllä Jobs on kuin häkkiin suljettu, todella hermostunut ja selittelevä = paniikin merkkejä sekä esityksen sisällössä, että käytöksessä.
Kaikki merkit siis näyttävät, että kyllä taitaa olla kova paikka Applelle ja Jobsille henkilökohtaisesti.

Vaikka Apple tekee rutkasti voittoa ja laadukkaita tuotteita, sen 3.000.000 luurin takuukorjaus (=vaihtaminen toimivaan) mahdollisten joukkokanteiden takia on kova pala kenelle tahansa. Olen varma, että mm. sitä tässä yrittävät välttää. Tällainen tuskin paljon vaikuttaa heidän myyntiinsä, kyllä ihmiset on niin trendituotteiden lumoamia, ja onhan se käyttökokemus edelleen ihan OK sekin, vaikka yhteys vähän pätkisi ja tekniset ominaisuudet on vähemmän uusia.

Ongelma koskee kaikkia mutta kun eihän idiootit tajua että se riippuu missä paikassa vielä ollaa! Valtaosa Iphone4 omistajista ei kärsi mistää antenniongelmasta vaikka miten kupittaisi (tää ei tarkota että mennää venäjälle hankkimaa kuppa)!
1.7 prossaa palautti puhelimen! Vain ne jotka roikkuu jossain 1-2 (just onnella) palkin alueella kärsii ongelmista ja softa fixaa senkin monilla.

Ja steve joutu selittämää asioita hyvin yksinkertasesti että oikeesti media tajuaisi kun eihän tässä ole nyt ollut kolmen viiko aikana kyse kuin halusta telottaaa apple siitä mistä ongelmista muutkin kärsii. Oon itekkin selittänyt linkkien kanssa missä on testit ja selitykset mutta eihän ketää vittu kiinnosta kuhan saa heitellä mätiä tomaatteja kun tuntuu kivalta.

Selittääkö joku miksi pitäisi 3 miljoonaa kääntää jos 98% puhelimista toimii täydellisesti?

Ja sitte samalla miksi Iphone 4 datailee ja välittää puheen täydellisesti vaikka kenttä on -121dB kun nokialaiset ja blackberryt putoo -113dB kentällä ja -107dB kohdalla hidastelee jo 3G?

Ja sitten kun laitetaankin kumihanska ja suojateippi koko puhelimen ympärille nii saadaa kupituksessa signaalit putoo kun kyse ei ole mistää käsikosketuksesta vaan kentästä!

Asiat on todistettu ja näytetty miksi Iphone 4 antenni on laadukkaampi kuin missään muussa puhelimessa ja miksi se on #1 älypuhelin mitä on myynnissä mutta ketää applea vihaavaa ei kiinnosta kun pelkäävät että ei tulis samanlaista tilaisuutta! Lehdet on lukijoiden metsästyksessä ja härskisti syyttää ilman faktoja toistaen harvojen ongelmia yleisinä faktoja!

Mä en usko että kukaan teistä on katsonut mitää aivojen kanssa vaan rakentaneet mielipiteet jo pari vuotta sitte että apple on paska ja kallis ja vetää johtopäätökset näkemättä todisteita kun yksi youtube video mukamas kertoo miten kaikki Iphone 4 mallit on paskoja!

Tervetuloo digitaaliseen noidanjahtiin, heitetää apple veteen painojen kanssa katsoaksemme onko se paska ja jos se ei kellu niin se oli paska! (joku vois tehä youtubeen videon missä Iphone 4 heitetää meree ja jos se kelluu nii apple on oikeassa!)

Minusta tässä ei ole kysymys mistään “noitajahdista”. Ei Sinun Tommi kannata ottaa noita kriittisiä kommentteja noin henkilökohtaisesti.

Tällä palstalla on paljon asiaa, eikä kovin moni väitä, että muutkaan luurit olisivat täydellisiä.

Tätä keskustelua käydään kokonaisuuden vuoksi: Apple on pitänyt selkeästi linjaa, jossa se on asettunut muiden yläpuolelle, se on epäonnistunut näkyvästi ja joutunut selittelemään tekemisiään, tavalla joka monen mielestä ei sovi heidän aikaisemmin rakentamaansa mielikuvaan. Tällä palstalla sitten spekuloidaan niistä implikaatioista ja erilaisista näkökulmista joita blogin melko kaukaa haettu rinnastus provosoi.

Tekniikkaa en niin paljon ymmärrä, mutta jostakin nämä huhut on nousseet ja jos Apple reagoi noin voimakkaasti, on siellä jotakin todellistakin takana, muutenhan he olisivat jatkaneet toimintaansa spekuloinneista ja väitteistä huolimatta. Niin yleensä toimitaan kun netissä kiertää totuudenvastaisia väitteitä. Ja kyllä minun mielestä Steve selkeästi myönsi, että luurissa on vikaa ja alkoi sitten todistella, että muilla valmistajilla on sama ongelma. Eli vaikka se antenni on kuinka maailman paras, joku siinä kuitenkin taisi mennä pieleen ja nyt jaetaan niitä kumikuoria.

Ehkä myös tuo väite, että vain joku prosentti puhelimista on “viallisia” on vähän outo. Onhan kysymys sen laitteen perus suunnittelusta jota nyt kumikuorella paikataan? Kyllä se silloin koskee niitä kaikkia luureja joita he ovat valmistaneet.

Totta on se, että suuria ja menestyviä aina lyödään ja katsotaan paljon tarkemmalla luupilla kuin pieniä ja merkityksettömiä. Apple oli ennen pieni ja merkityksetön, mutta on nyt jättiläinen jonka jokainen liike näkyy. Vaikka heidän toimintansa ei olisi muuttunut vuosien mittaan, mielenkiinto heidän toimiinsa ja toimintaansa on lisääntynyt huimasti.

P.S.Älä heiluta sitä “apple-vihaaja” kirvestä niin kovasti. Itsellänikin on käytössä kolme Applen tietokonetta ja iPod ja oikein tyytyväisenä noita tietokoneita käytän. Noi luurit ja tuo iPod on ominaisuuksiltaan hieman vanhan-aikaisia, mutta muuten pidän Applen korkeasta laadusta niissä kaikissa.

dilbert.com/blog/entry/high_ground_maneuver/

Tuossa on Scott Adamsin (Dilbertin tekijän) mietteitä Steve Jobsin pitämästä lehdistötilaisuudesta. Konsulentinkin on hyvä se lukea.

Et tiedä tekniikasta mitää mutta silti spekuloit pohjaten ne samoihin huhuihin joihin täälläkin ossi vetää tietokonee viralista linjaa välittämättä mitkä on vaktoja.
Vain pari prosenttia kärsii ongelmista. Täälläkin 100% ongelmaksi todisteena oleva applen ketjukin on yli puolet täynnä ihmisiä kertomassa että heillä ei ole mitää ongelmia vaikka miten kupittaisi puhelintaa!

Ja kun koko maailman media levittää valheita ja perättömiin väitteisii perustumia huhuja yrityksestä niin jokaisen yrityksen pitäisi pistää lehdistötiedotus pystyy ja oikaista ongelmat faktoilla! Aivan kuten apple teki koko homman ja kerto miten antennissa ei ole rakenteellista vikaa mikä aiheuttaisi jotain erikoista mitä ei muissa puhelimissa tapahdu sijainnista riippuen.

Tämä on ihan ilmiselvä noitajahti missä ei ole väliä mikä on ongelma vaan kuhan saadaa hakata applea ja saadaa viihdettä.

Huhuilta pitää katkoa siivet tai muute ne alkaa elämää niin kovasti että faktojen esittäminenkään ei saa mitään aikaiseksi vaan kasvattaa huhulauman jäsenten tahdonvoimaa. Tähänki mennessä apple on kyllä katkonut siivet nopeasti. Niistä ei vain moni edes huomaa. Vaikka koko keltaisten pilkkujen esiintymine näytössä ensimmäisissä malleissa! Yksi kolmane osapuolen työntekijä paljasti että keltaiset pilkut on liimaa ja liima ei ole ehtinyt kuivua tehtaalta myyntiin tullessa kun puhelimien kysyntä niin kova ja että ne katoa kahessa tai kolmessa päivässä kun liima kuivu. Ensin applevihaajat syytti valehtelusta ja vaikka mistä ja selitti kuinka se ei liimaa voi olla. Mutta meni pari päivää ja pilkut katosi ja porukka raportoi että tottahan se on. Se oli vielä helppoa koska jokaine kykeni näkemää että pilkut katosi ja oli tosi yksinkertanen tapaus. Antennijuttu onkin paljon vaikeampaa kun se on kaikkea muuta kuin pistää sormi yhteen kohtaan antennia joka on oire, ei syy. Ketää ei kiinosta noitajahdissa onko noita oikea vai ei. Kuhan vain saadaa hukuttaa ja toivoa että kelluisi että saataisii noita poltettua. Vaikka tuhansia syyttömiä hukutettii nii vain harva kyseenalasti koko jahdin että on aivan idioottimaista koko touhu ekä hukutus todista mitään! Ja sitä vielä lietso kirkko joka sai sen avulla vahvemman kannatuksen ja rahaa. Nykyaikana kirkko on applen kilpailijat ja vahvempi kannatus tuo asiakkaita ja rahaa.

Tommi, tommi, ei täällä taaskaan kukaan muu syyttele ja vauhkoa kuin sinä!

No, oli miten oli. Apple muutti iPhonella kännykkämaailman kertaheitolla. Tuloksena on Nokian tulosvaroitukset ja se, että OPK:lle puuhataan potkuja.

Yksi firma on jo myyty (Palm) ja ruotsalaisten ylpeys kyntää pohjamutia (Sony Ericsson). RIMmin alamäki kiihtyy. Microsoftin kännykkäkäyttiksen markkinaosuus on romahtanut. Kilpailijat räpiköivät kannattavuuden rajoilla ja etsivät epätoivoisesti apua mitä erilaisimmista viritelmistä.

Apple on maailman suurin kännykävalmistaja liikevaihdossa mitattuna ja se tuottaa niistä kaksi kertaa enemmän voittoa, kuin sen KAIKKI kilpailijat YHTEENSÄ. Applen huonoin puhelin on parempi ja menestyksekkäämpi, kuin yhdenkään kilpailijan paras puhelin. Konsulentin on parempi totutella siihen, että Keilaniemen suunnalta ei tule enää hyviä uutisia ja Redmondin suunnalta uutiset vain pahenevat. Googlenkin uutiset ovat vielä hyvällä mallilla, mutta pilvet alkavat jo kasaantua sinnekin.

Tommi.S: “Et tiedä tekniikasta mitää mutta silti spekuloit pohjaten ne samoihin huhuihin joihin täälläkin ossi vetää tietokonee viralista linjaa välittämättä mitkä on vaktoja. Vain pari prosenttia kärsii ongelmista. Täälläkin 100% ongelmaksi todisteena oleva applen ketjukin on yli puolet täynnä ihmisiä kertomassa että heillä ei ole mitää ongelmia vaikka miten kupittaisi puhelintaa!”

Tietokone-lehden virallinen linja? Tämä on kyllä Ossi Mäntylahden ikioma blogi.

Vikaprosenteissa kyse on enemmänkin käyttäjästä kuin laitteesta. Suurin osa käyttäjistä ilmeisesti pitää puhelimesta kiinni niin, että siinä oleva ongelma ei ilmene. Tottakai jokaisen radiolaitteen kuuluvuus heikkenee, jos sen peittää kädellään. iPhone4 kuitenkin näyttäisi kyykähtävän, kun pelkästään sormea pitää tietyssä kohdassa. Puhelin ei tietenkään ole käyttökelvoton, mutta harkitessa sellaisen hankkimista tämä issue kannattaa ottaa huomioon.

“Apple on maailman suurin kännykävalmistaja liikevaihdossa mitattuna ja se tuottaa niistä kaksi kertaa enemmän voittoa, kuin sen KAIKKI kilpailijat YHTEENSÄ”

Ja tämä kertoo sen, että nämä ns.” fanipojat” maksavat varmuudella ylihintaa Applen tuotteista! Kyllä jos joku käyttää yrityksen X tuotteita ja kehuu samalla yrityksen X huimaa tulosta, niin … mietippäs uudestaan! Tyhmyyttä kun ei ikävä kyllä luokitella sairaudeksi.

Ja kuten jokainen (joka on jo siinä iässä, että karvat kasvavat) on huomannut, on puhelinala, ja yleensä koko maailma, hyvin syklistä toimintaa. Eli välillä mennään ylämäkeä ja välillä suunta on alaspäin.

Pidätkö muuten näitä ihmisiä/puhelimia joilla on vaikkapa alle 100 euron puhelin, jollain muotoa ala-arvoisimpina?

“Kyllä jos joku käyttää yrityksen X tuotteita ja kehuu samalla yrityksen X huimaa tulosta, niin … mietippäs uudestaan! Tyhmyyttä kun ei ikävä kyllä luokitella sairaudeksi.”

Koskeeko toi myös MS faneja joita on 90% maailman väestöstä kun käyttävät windowsia ja kehuvat miten loistava ja paras se on ja kun MS tekee tulosta kun tekee laatua?
“Vikaprosenteissa kyse on enemmänkin käyttäjästä kuin laitteesta. Suurin osa käyttäjistä ilmeisesti pitää puhelimesta kiinni niin, että siinä oleva ongelma ei ilmene.”

Valtaosa ei ole saanut mitään ongelmaa toistetua vaikka miten puristaisi puhelinta tai hivelisi sormea liitoskohdasta. Paskanpuhumista väittää muuta että kaikki puhelimet kärsisi siitä. Olen selittäny asiaa useampaan kertaa mutta eihän ketää kiinnosta muu kuin noitajahti!

“Olen selittäny asiaa useampaan kertaa mutta eihän ketää kiinnosta muu kuin noitajahti!”

Tommi, Tommi, selititkö asian yhtä hyvin kuin sen, että että vika oli softan algoritmeissa ja Apple “korjasi” algoritmit kumilla.

Mistä se Tommi tietää sen, että valtaosa ei ole saanut vikaa aikaseksi. Oletko kysynyt ihan henkilökohtaisesti vai ihanko näiden foorumiviestien perusteella olet niin päätellyt. Tietääkö Tommi mitä valtaosa sana tarkoittaa?

“Koskeeko toi myös MS faneja joita on 90% maailman väestöstä kun käyttävät windowsia ja kehuvat miten loistava ja paras se on ja kun MS tekee tulosta kun tekee laatua?”

Tietääkö Tommi että tuo 90% on lähempänä sitä Windows käyttäjien määrää, jotka vähän välittävät, mikä käyttöjärjestelmä siinä koneessa pyörii. Vai on Tommin mielestä 90% maailman väestöstä Windows fanittajia. Tietääkö Tommi miten monta ihmistä elää sellaista elämää, että heidän suuri “fanittamisen” tarve on jokapäiväisen leipäannoksen hankkiminen?

Miten muuten sen softan algoritmien korjaaminen kumilla edistyy?

Itse kävin viikonloppuna mökkeilemässä Ahvenanmaalla. Tuli kokeiltua tuota väitettä että kädet hävittävät sen vähäisen kentän, kun ollaan heikon kentän alueella. Nokia N900 ja vaimon 6300 joko ovat jotain jumalallisia puhelimia tai sitten Tommi S., Apple ja Jobs liioittelevat asiaa. Ei katkennut kummallakaan puhelu tai edes nettiyhteys vaikka kuinka yritettiin peittää käsillä kumpaakin puhelinta, jotka veneen laidalla näyttivät yhtä palkkia kun tukimastoon oli matkaa paljon ja välissä vielä kallio saaria.

Nyt kysynkin suurelta ja kaikkitietävältä Tommi S.:ltä: Miten hitossa heikon kuuluvuuden alueella iPhone 4:ssa voi puhelu katketa ja miten hitossa se on muka kaikissa puhelimissa? Minun testieni mukaan ainakin N900 ja 6300 ovat sitten todella hyvin suunniteltuja puhelimia antenneineen ja softineen, kun todella heikolla kuuluvuus alueella ei edes netti katkennut, vaikka alumiini veneen pohjalla sitä käsillä yritti peitellä.

Jobsin puheille meinasin nauraa, mutta en tiennyt olisiko sittenkin pitänyt itkeä. “Me emme tehneet vikaa, vaan vika on koko teknologiassa ja kaikissa älypuhelimissa.” taisi olla koko Jobsin puhe tiivistettynä. Tosin siinä missä aikaisemmat Apple-pomot ovat välillä jopa myöntäneet virheitään, Jobs myöntäisi tehneensä virheen vasta kun pukisi mustanpuvun päälleen julkaisutilaisuuteen. No Jobs on aina ollut hyvä puhumaan läpi päähän Apple-fanilaumoille, jotka eivät edes osta omenaa kaupasta, jollei siitä joku ole puraissut palaa pois valmiiksi. “Good artists copy, great artists steal” on mielestäni Jobsin paras ikinä antama lainaus (Picassoa). Se samalla kuvaa miten Apple toimii normaalisti (ei kehitetä enään uutta, vaan nojataan muiden kehittämiin ja käyttämiin tekniikoihin, joita voidaan ehkä lisenssoida sitten oikeudessa tai jos ne saadaan ilmaiseksi).

Omissa antennivaimennuskokeiluissa on tosiaan syytä pitää mielessä, että vaimennus luultavasti riippuu kentän voimakkuudesta, käytössä olevasta taajuudesta, onko 2g vai 3g, pääseekö luuri vaihtamaan toiseen tukiasemaan jne. jne.

Applen (kuten muidenkin valmistajien) vaimennusongelmat ovat käsittääkseni hyvin harvinaisia, eikä niitä välttämättä saa noin vain toistettua, elleivät olosuhteet ole juuri oikeat.

Tässäkin ekassa videossa Apple suoraan valehtelee, todennäköisesti heidän “insinöörit” on etsineet yötä päivää puhelimia jossa on tuo antenniongelma.

Oma Motorola Droidini ei kadota yhtään kenttää vaikka miten puristelee. Laitoin jopa mahamakkaran väliin (eikä ole pieni makkara), ja esillejäävän osan peitin kahdella kädellä :D

Ja ei yhtään palkkia muuten hävinnyt, ubeliaveble magically innovational!

Mr. X:llä jäänyt lääkkeet ottamatta?

Hauskat harrastukset vaimon kanssa =). Itse tykkään tunkea Nokia E75 vaimoni peräaukkoon, mutta en näe että tippuuko pykälät. Pitäis varmaan yrittää soittamista…

Mr exä sitte väittää että kukaa ei onnistu tekemää samaa ongelmaa muide valmistajie puhelimilla pitämällä puhelinta toisessa kädessä! Mikä idiootti pitää olla kun ei tajua ettei valtaosa (ja joo tiedän mitä se tarkottaa vai väitätkö yli 90% käyttäjistä vähemmistöksi?) Iphone 4 käyttäjistä onnistu saamaa ongelmaa esille puheluiden ja datan katketessa?

http://www.youtube.com/watch?v=lP_A2aVJhVE
http://www.youtube.com/watch?v=yQ7t75Uo6qQ
http://www.youtube.com/watch?v=WYtJ2dTj2hk
http://www.youtube.com/watch?v=WYtJ2dTj2hk
http://www.youtube.com/watch?v=Ct1nQ2kZNlM
http://www.youtube.com/watch?v=amPG52DVQuk
http://www.youtube.com/watch?v=3DG5By8xoKw

http://www.youtube.com/watch?v=vefQ4I2wOXs
http://www.youtube.com/watch?v=xUAPY-z7zOs
http://www.youtube.com/watch?v=LRFZ7A0zU70
http://www.youtube.com/watch?v=jLJPMcPUi7E
http://www.youtube.com/watch?v=rxbnW0z5hpo
http://www.youtube.com/watch?v=Fuojff1ruwY

Se site todistaaki että Iphone 4 on ainoo puhelin missä signaalin teho putoo kun sitä pitää kämmenessä. Sun N900 onkin se todiste että mikää muu puhelin ei tee mitää pudotuksia vaa Iphone 4 on ainoo joka vaatii kortsua päälle kun softa jo korjasi ongelman että puhelin käyttäytyy kuten muut!

“This change actually presented itself in our numeric signal strength reports – there’s more dynamic range in these numbers too. Previously, the absolute lowest value any iPhone would report was -113 dBm. With iOS 4.0.1/4.1, the value is now a shockingly low -121 dBm. In the iPhone 4 review, I talked a lot about how although the phone is prone to dropping signal from being held wrong, it was measurably more sensitive in weak signal areas. I was shocked that calls and data worked seemingly unfazed at -113 dBm. It seems as though this increased 8 dBm of range below -113 dBm was meant to show really how much more sensitive the radio stack is – it undeniably is more sensitive. Both Anand and I were able to hang onto calls all the way down at -121 dBm.

“Take a look at the image capture below. In the same exact location we have better reception on the 4 than the 3GS. Granted this could be due to a number of variables outside of the phone’s antenna itself, but it happened enough times that it’s worth reporting. This is the positive to Apple’s external antenna design – you can and do get better reception.”

“We’ve mentioned this one before but it’s worth reiterating. The new antenna does let me make calls and transmit data at very low signal strength. With the iOS 4.0.1 update I was able to make a call at -115dB on the 3GS, however the call did drop within a minute of starting it. By comparison I was able to have a much longer conversation without dropping the call at -120dB on the 4. By no means is this a scientific comparison, but anecdotally both Brian and I feel that the low signal strength performance of the iPhone 4 is better than the 3GS.

“I wrapped the tape all the way around the phone – not just the lower left trouble corner – to guarantee complete insulation. Of course, it’s impossible to use the phone like a phone this way since you cover the dock connector, speakers, and microphones, but just for testing. The other thing the tape simulates is how the iPhone 4’s antenna would behave with a thick 1-mil (25.4 µm) coating. To test, I cupped the phone just like I did to cause the 24 dBm drop before.

I also took an ordinary natural latex glove (yes, really) and held the iPhone, this time without any Kapton tape wrapped around the phone. Nothing special here, just a laboratory glove and cupping the phone.”

Drop in -dB
Bare Phone = -24.6dB
1 mil Kapton Tape Coating = -16.6dB
Natual Latex = -14.7dB

“Instead of a 24.6 dB drop from cupping the phone tightly without a case, with bare skin, we see a 16.6 dB drop with tape all the way around, and a 14.7 dB drop wearing a rubber glove. Insulating the stainless steel completely from the hand completely results in 9 dB less of signal drop. The remaining 16 dB is then due to the hand being so close to the phone.”

-16dB pudotus pelkästä kädestä. -9dB pudotus ei ole mitään merkittävää joka aiheutuu käden kosketuksesta tiettyyn paikkaan. Iphone 4 puhelinta vaivaa sama ongelma kuin muita puhelimia ja ongelmana on sijainti missä puhelinta käytetään ja kentän vahvuus ja käyttäjien määrä ja ympäristö.

“However, adding tape won’t completely eliminate the drop in received signal, nor does it mitigate the problem nearly as much as getting a case. In fact, if you’re really concerned about dropping signal on any phone, you should get a case anyways. It demonstrably reduces the signal attenuation added by having your hand so close to the radiative surface of the antenna.”

Oletko mister x hankkinut jo kaikkiin muihin maailman puhelimiin kortsut päälle ennen kuin otat ne käyttöö vai väitätkö edellee että mikää muu puhelin ei voi pudottaa signaalia ja youtubevideot on vääristelty? Iphone 4 kärsii aivan samasta ongelmasta kuin muutkin puhelimet ja iha yhtä herkästi. Sen antenni on vaa paljo herkempi kuin minkään muun että se kykenee pitämää puhelin päällä tai datan liikkumassa peräti -121dB verkossa kun muut puhelimet hukkaa jo -113dB kohdalla verkon kokonaa!

Sun N900 testihän siis todisti sun mielestä että mikää muu maailman puhelin ei voi kärsiä signaalin pudotuksesta kuin vain Iphone 4 koska se on applen tekemä ja olet täysin sokeana noitajahdissa!

Nomen, jäänyt lääkkeet ottamatta (ei tarvitse edes arvuutella)!

No joha ihmettelijä tietää noista lääkkeistä niin paljon. Ihan kuin ne kumoaisi faktat että nokiankin puhelimet kärsii verkon putoamisesta. Nokiakin joutu tekemää ilmoituksen että porukka pitää ihan väärin puhelinta että ei se oikein pidettynä pudota palkkeja.

Ensin ehtivät kuitenkin vittuilla että heidä puhelimiaan voikin pitää ihan miten tahansa eikä signaali heikkene. Porukalla vaan putoo palkit ja puhelin verkosta kun pitää normaalisti puhelinta. Kortsu olisi jokaiselle puhelimen käyttäjälle tarpeen ettei synny lisää idiootteja tähä maailmaa.

“Apple on maailman suurin kännykävalmistaja liikevaihdossa mitattuna ja se tuottaa niistä kaksi kertaa enemmän voittoa, kuin sen KAIKKI kilpailijat YHTEENSÄ.”

Apple kyllä tekee muitakin kuin puhelimia, kyllä se Nokia suurin on puhelimissa. Ja on yrityksenäkin paljon suurempi, noin neljä kertaa enemmän henkilöstöä, että Apple on siihen verrattuna pieni kioski.

Onko sillä firman koolla väliä? Ei isompi firma tee aina mitää parempaa tuotetta kuin mitä pienempi firma! Työntekijöiden määräkää ei kerro laadusta mitää. Paskaa saa vaikka kullalla jos vain haluaa.

Idioottimaista kuvitella että iso firma tekee paremmin asiat!

Tommi, Tommi, eihän täällä kukaan olekaan väittänyt, että firman koolla on jotain väliä. Onko sinulla lukemisen vai tajunnan kanssa ongelmia?

No sulla näyttää olevan kun et tajua että ihan turha sitä helvetin applen kokoa ja liikevaihtoo on rehvastella että olisi parempi kuin muut firmat tai kuvitella että nokia olis parempi kuin apple kun on neljä kertaa enemmä työntekijöitä! Mitää helvetin väliä onko miljardi vai viisi tuhatta työntekijää jote ihan turha edes tuoda koko yrityksen koko eroja esille ja naljailla sillä että olisi jotenkin se tärkeä komponentti ongelmissa tai tuotteessa. Vain idiootit kattoo jotain firman markkinatietoja tuotteen sijasta!

Onhan se kiva, että saa päästellä höyryjä “jossakin”, mutta toisaalta olisi myös kiva, että joku moderoisi näitä keskusteluita. Tälläkin palstalla on niin kovin henkilöön meneviä kommentteja ja heittoja joista ei ole kyllä satunnaiselle lukijalle mitään hyötyä. Ja samalla tulee mieleen, että en kyllä halua olla osa tällaista keskustelua; joten kommentit jäävät antamatta.

Minusta siivoamisen voisi aloittaa tuosta kielenkäytöstä; hurjaa herjaamista ja suoranaista kettuilua vailla mitään tietosisältöä, tai edes itse kirjoitukseen liittyvää lisä-arvoa.

Vaikka joissakin on aina joku tiedonjyvä, mutta minusta olisi kiva, jos kirjoittelu olisi edes jollakin tavalla asiallisella linjalla?

Epärealistista, tiedän sen …

Joopajoo, nämä moderoimisesta valitus viestit pitäis siivota ekana. Koittaisit sinäkin sopeutua nykymaailmaan. Tämä on seurausta pumpulikasvatusmallista joka pohjautuu windowsin tietoturvaan.

No nyt kun tämäkin kommenttihommeli meni moderoinnista huomauttelevien takia offtopiciksi, niin kysyisin Mäntylahdelta mielipidettä nasu vuohesta?

I rest my case :-)

Itse epäilen, että Nasu-vuohi on ollut eläintarhassa koko ajan, mutta se ei ole vain saanut signaalia.

Kiitoksia Tommille ja kumppaneille tästä illan huumoriannoksesta. Mikään ei piristä päivää niin kuin kunnon fanipoikien tappelu jossain hikisellä blogi palstalla.

Ps. Riippumatta siitä kuka on oikeassa/väärässä faktahan on se että Applella on käsissään kesän paras PR-katastrofi.

Jatkakaa…

Pitäis ne Nasunkin kavioraot peittää kumella, niin signaalit olis kunnossa.

Eilen tuli hankittua ensimmäinen ei-nokialainen, ja ennen sitä tullut hankittua nokioita jokaisesta hinta luokasta. YHTÄÄN puhelua ei ole “tippunut” ja imo 1/100 puhelusta on aika paljo (ja se oli lisää siihen mitä edellinen malli tiputti). Puhelimia on käytetty myös heikolla kuuluvuus alueella mökillä {1-2 palkkia 2g:tä}. Omien nokioiden kohdalla ne ongelmat oli ihan muualla, enkä niihin kyllästyneenä enään osta yhtäkään nokialaista.

Applea en edes harkitse niin pitkään ku puhelimeen ei voi asentaa muita kuin app storesta hankittuja softia. Androidissa käyttäjä sentään pystyy asentamaan muitakin softia, kuin mitkä on “marketissa”.Käyttäjälle kuitenkin annetaan mahdollisuus rajoittaa asennettavat softat pelkkiin android marketin softiin jos niin haluaa.

Tuhka voikin mennä takas saunan taakse etsimää aivojaan kun fanittaa niin homona että ei näe muita kun faneja joka paikassa! Idiootti kun ei tajuu että ongelmat on aiheuttanut nokia ja MS fanit jotka ei tajuu mistä ongelmassa on kyse ja media vaan mässää nautinnolla vaikka apple olisi syytön. Kärpäsestä tehtii härkänen. Varmaa olisit ilolla heittänyt ekan kiven tai sytyttänyt kokon noitajahdissasi välittämättä mistä oikein on kyse!

Tommi (=fanittava idiootti), joko sä olet kumittanut ne algoritmit ja desibelit?

Tietääkö Tommi että toisten nimittely idiootiksi on epäkohteliasta? Minä kyllä tiedän!

Tommy.S:

Miten ihmeessä ongelma voi olla mitätön, kun yhdellä sormella saan iPhone 4:ssa antennit OIKOSULKUUN!

Lopetappas tuo turhanpäiväinen fanitus, koska Apple on jo takuuvarmasti tekemässä 4.01 mallia, jonka antennit on eristetty (reunan alumiini on päällystetty jollain).

Tämä malli sitten kaikessa hiljaisuudessa korvaa nykyisen viallisen mallin.

Näin Apple on toiminut MacBookeissaakin (omakohtainen kokemus) ja ties missä muussakin.

Macbookin tarina on sellainen, että ostin unibody-mallisen läppärin Applelta heti kun se tuli myyntiin. Mystisiä kaatuiluja kokoajan, pari kertaa kävi huollossa. Viimeisin huolto kesti yli kuukauden, jonka jälkeen minulle toimitettiin kokonaan uusi Macbook, vain kiintolevyt oli kloonattu.

Seuraava on vaan huhupuhetta, kuulin Humacin työtekijältä: Unibody macbookeissa oli kuulemma väärin muotoiltu alumiinikotelo, joka aiheutti ylikuumenemista. Uudet mallit jaeltiin Applecaren kautta vaivihkaa.

Kyllä Tommy täällä taitaa olla rölli, mutta ihan siltä varalta että ei ole niin.

RAUHOTU HYVÄ MIES!

Hengitä välillä, kannattaa ehkä myös löysätä sitä kravattia.

Tiedätkö muuten Tommi mikä on huonon, nurkkaan ahdistetun väittelijän tunnusmerkki. Hyökkäys vastapuolen persoonaa eikä argumenttia kohtaan. Ts. henkilökohtaisuuksiin vajoaminen.

iPhone 4 anteeni suunnitellussa on ilmiselvä virhe jos anteeniin saa oikosulkuun puhelimen luonnollisessa käyttöasennossa. Tämän suunnitteluvirheen kanssa Nokia tai MS fani pojilla tuskin oli mitään tekemistä.

Ja totta kai media on tehnyt “härkäsestä kärpäsen” ja (lisää suosikki IT firmasi) fanipojat ovat repineet juttuja ja otsikoita tästä mokasta koska Apple itse on käsitellyt tätä virhettä ensin yrittämällä kieltää sen olemassaolon ja sen jälkeen todella keskenkasvuisesti vetoamalla siihen että kaikilla valmistajilla on sama ongelma (Anteeni oikosulkuja???).

Ja toisekseen koska Applella on tämä maine laadukkaiden , jokseenkin pahasti yli hinnoiteltujen, tuotteiden tekijänä ja koska Apple itse teki iPhone 4 julkistamisesta niin massiivisen media tapahtuman.

Jos media jotain rakastaa niin juuri näitä “Fall from Grace” tapauksia ja sitä kun tunnettu suur-yritys tekee itsestään täyden pellen.

“Lopetappas tuo turhanpäiväinen fanitus, koska Apple on jo takuuvarmasti tekemässä 4.01 mallia, jonka antennit on eristetty (reunan alumiini on päällystetty jollain).”

Mene muualle höpisemään kun olen jo tuosta kertonut mitä on huhuttu joidenkin saaneen uudet mallit! Ja antennit ei mene oikosulkuun mitä et väittäisi jos tietäisit tapauksesta minkä olen pari kertaa jo selittänyt ja antanut lähteet erilaisiin mittaustuloksiin ja testeihin.
“Tiedätkö muuten Tommi mikä on huonon, nurkkaan ahdistetun väittelijän tunnusmerkki. Hyökkäys vastapuolen persoonaa eikä argumenttia kohtaan. Ts. henkilökohtaisuuksiin vajoaminen.”

Olen antanut tekniset faktat ja lähteet useisiin kolmanne osapuolen testeihi joita kukaan teistä ei ole voinut kumota. Samoin testejä että apple puhuu totta että kaikissa puhelimissa on signaalin pudotuksia että jää 1-2 palkkia. Loppu olisikin idiootillekkin selvää jos vain ei otettaisi huhuja faktoina vaan ajateltaisii sitä tekniikkaa ja testejä mitkä todistaa tämänkin blogin olevan vain trollausta ja idioottien valheiden levittämistä! Onpas se hauskaa kun te rupeette höpisemää lääkkeistä ja levittelette ilmiselviä valheita mutta muuta ette osakkaan!

“iPhone 4 anteeni suunnitellussa on ilmiselvä virhe jos anteeniin saa oikosulkuun puhelimen luonnollisessa käyttöasennossa. Tämän suunnitteluvirheen kanssa Nokia tai MS fani pojilla tuskin oli mitään tekemistä.”

Kerro mite -24dB pahin mahdollinen signaalin pudotus on oikosulku ja josta vain ihon kosketuksesta johtuu -9dB ja loppu -16dB on aivan normaalia? Kerro miten 4.0.1 versio on korjannut porukalla ongelmat että 3G antaa täyden nopeuden ja loistavan äänen laadun -121dB kenttään asti? Kerro miksi algoritmi ei ole se syy että vain alle parilla prosentilla katkesi puhelu kun olivat 1-2 palkin alueella ja algoritmi ei laskenut oikein signaalin nostoa?
Kerro miksi samanlaiset Iphone 4 ongelmat vaivaa nokian ja samsungin malleja kun niitä pidetää samalla tavalla kädessä luonnollisesti?

” sen jälkeen todella keskenkasvuisesti vetoamalla siihen että kaikilla valmistajilla on sama ongelma (Anteeni oikosulkuja???).”

Todista että antenni menee oikosulkuun äläkä levitä valheita! Yleismittarilla mitattuna mitään oikosulkua ei muodostu. Kolmanne osapuolen testien mukaa mitää oikosulkua ei muodostu vaan signaali heikkenee normaalisti!
Voisit vaikka alottaa todistamalla miten saat kaksi antennia oikosulkuun kun pidät kumihanskaa kädessä ja kumihanskalla yhdistät antennit? Väittäisit siis että kumi johtaa sähköä! Jos kumi ei johda sähköä niin mite antenni voi olla oikosulussa? MIte sitte nokialaiset ja samsungit tekee saman signaalin pudotuksen malleissa missä on täysi muovikuori tai metallikotelointi?

“Jos media jotain rakastaa niin juuri näitä “Fall from Grace” tapauksia ja sitä kun tunnettu suur-yritys tekee itsestään täyden pellen.”

Jos joku tekee itestään pellen on ne jotka väittää antennin menevän oikosulkuun ja bloggaavan valheita ja huhuja tositietoina tai omia ennustuksia faktoina mitä tapahtuu!
Kukaa teistä tääällä ei näytä tajuuvan mikä avainmerkitys algoritmeilla on antennien toimintaan!

Oliko se nyt se mystine oikosulku joka ei ollutkaa oikosulku kun se ei aiheuttanut mitää vai että muissaki puhelimissa putoo signaalit?

Itse myin oman iPhone 4:seni pois. Ostajaa ei tarvinnut kauaa hakea.

Ymmärrän hyvin että ongelma ei koske kaikkia käyttäjiä — ei absoluuttisesti tai ei sen takia että usko Appleen on niin kova. En itsekään onnistunut yhtään puhelua katkaisemaan mutta kyllä muuhun vastaanottokykyyn oli turhan helppo vaikuttaa. Kiinteitä koteloita en käytä, joten se ei ole ongelmaan ratkaisu.

Applen refund-politiikka on ok jenkeissä, jossa Apple Store löytyy jokaisesta isommasta mall:ista. Täällä Euroopassa tilanne on vaikeampi, varsinkin näin kesällä kun ei kenties ole edes luurin ostomaassa. 30 päivää meni myös tänään umpeen ennakkotilauksesta.

Todennäköisesti lakimiesten johtamassa Yhdysvalloissa Apple ei voi ikinä tunnustaa että antenni olisi viallinen.

Mielenkiintoinen detalji on myös hyvittää Applen omat bumperit automaattisesti luurin kanssa sellaisen ostaneille. Näin Apple saa ison osan hyvityksistä omaan pussiinsa sen sijaan että käyttäjät valitsisivat kolmansien osapuolten koteloita. Hiukan törkeä temppu..

Itse ostan nyt tilalle halvan Nokialaisen puhelimen. Verenpaine nousee syksyn ajaksi mutta siirryn kyllä iPhone-käyttäjäksi takaisin heti kun Steve korjaa antenninsa. iPhone 4 on upea laite mutta huono puhelin.

Osta N8, se tullee syyskuussa myyntiin (ainakin facen mukaan), sen pitäisi olla Nokian uusi yritys näyttää tietä innovaatioissa. Sen pitäisi olla tuote jonka featuret on tätä vuotta.

http://www.t3.com/reviews/phones/smartphones/nokia-n8-review

Se ei ole tolkuttoman kallis, mutta ainakin sitä on niin kovasti hehkutettu, että eiköhän sen pitäisi olla hintalaatusuhteeltaan hauska peli, sitä iPhonen korjattua versiota odotellessa?

Verkkokauppa arvioi N8:n hinnaksi 570e. En tasan maksa mistään “lupaavasta nokialaisesta” niin paljoa. Nokian mainosvideot ovat olleet viime vuosina järkyttävän kaukana todellisuudesta, ja N8:n hands on -tyyppiset videot kertovat lähinnä että on se varmaankin parempi UX kuin tähän asti mutta laitteen bugisuus yms. eli Nokian perussynti jää nähtäväksi.

Tilasin saunalahdelta Nokia C5:sen 96 eurolla. Pudotin samalla datapaketin täydestä nopeudesta minimiin, eli puhelin maksaa itseään takaisin aika nopeasti. Odotusarvot eivät ole sen korkeammalla kuin että puhelimella voi soittaa ja tekstiviestitellä.

Nokia on unohtanut että viime vuosien huonot tuotteet ovat johtaneet myös siihen että vaikka pientä kiinnostusta “kokeilla” uutta nokialaista olisikin, kaikki eivät halua ottaa riskiä. Pettymys v*aa aina.

PS. Viikonloppuna kokeilin 5230:aa, halpa laite toki mutta jeesus että se oli huono. Aivan syntisen surkea esitys.

Höh!

Huhut keväällä oli, että se olisi paljon halvempi :-(

Nojuu; kuullostaa kyllä siltä, että niillä on työsarkaa sen luottamuksen takaisin saamiseksi. Itse olen ihan OK tämän N900:sen kanssa, vaikka tätä vaivaa enemmänkin se, että se on kiva vehje, mutta ei niin hyvä puhelin ja hintakin… nojoo.

Odotukset korkealle :-o

“Apple kyllä tekee muitakin kuin puhelimia, kyllä se Nokia suurin on puhelimissa. Ja on yrityksenäkin paljon suurempi, noin neljä kertaa enemmän henkilöstöä, että Apple on siihen verrattuna pieni kioski.”

Apple myi 8400 000 iPhonea edellisellä kvartaalilla ja keskihinta oli 595 dollaria. Tämä jäi alle oman arvioni, joten ohi ei menty tuolla kvartaalilla. Arvioni heitti kolmella kuukaudella.

8 400 000*595=4 998 000 000 dollaria, eli noin 3 844 000 000 euroa. Tuo pikkukiska teki siis 2/3 liikevaihto kännyköillä ja siitä 1/3 on voittoa, eli rapiat 1,2 miljardia euroa. Tällä kvartaalilla Apple myy sen yli 13 miljoonaa iPhonea, niin Apple siirtyy vankasti Nokian ohi liikevaihdossa. Tulosessa Apple on jo nätisti Nokian edellä. Tulos kännyköistä on moninkertainen Nokiaan verrattuna.

Tuossa aikaisemmin oli juttua Nokia N8:n hinnasta.

Joku ketä pitää Facessa N8-nimistä ryhmää juuri kommentoi sen hinnaksi 370 EUR? On se silloin aika halpa verrattuna tuohon mitä Verkkokauppa sanoo?

http://www.facebook.com/home.php?#!/NokiaN8?v=wall&story_fbid=129309487111695&ref=notif&notif_t=share_reply

… siitä laadusta katsotaan sitten onko se edullinen, vai halpa… uskoisin, että puhelut ainakin toimivat.

En tiedä enää onko Tommi S. ottanut kaikki pillerit vai ei,
mutta hänen ns tekno perustelunsa kaatuvat ihan omaan itseensä:

Jokaisen hemmetin ihmisen käden sähkönjohto kyky on erilainen, eikö tämä opetettu jo yläasteella ?
Jokainene fysiikan kurssinsa yläasteellä läåi käynyt tietää mitä tapahtuu kun antenni yhdistetään maahan/toisee anteniin/tms.

Ottakaa se vanha radiohaunuri .. ottakaa kiinni antennista ja kuulkaa ero.

Näin Iphone 4 toimii … miettikää sitten se pieni hetki, miksi kellään muulla valmistajalla ei ole enää ollut 20 vuoteen puhelinta, missä voit sormella koskea antenniin.

“No sulla näyttää olevan kun et tajua että ihan turha sitä helvetin applen kokoa ja liikevaihtoo on rehvastella että olisi parempi kuin muut firmat tai kuvitella että nokia olis parempi kuin apple kun on neljä kertaa enemmä työntekijöitä!”

Ainoa mistä ollaan puhuttu on se, että Nokia on Applea suurempi kännykkävalmistaja ja tämä on fakta. Fanipojalla alkaa nyt totuus sekoittua mielikuvien kanssa.

Miksei tässä lue aihelistalla “trolli”?

Minulla on tuo luuri.Kokeilin ”death gripe” otetta ja yllätys oli että se oli täyttä huijausta.Ei tohon mitään suojakuorta tarvitse.Kyllä on täydellinen kapula.

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös