iPhone 4 – tylsä ja tarpeeton pikkupäivitys

iPhone_4Tuorein Applen kehittäjäkonferenssi on par’aikaa menossa ja olen seurannut sen julkistuksia kursorisella kiinnostuksella. Siinä missä Apple-fanit ovat läikyttäneet mehulasinsa näppäimistölle jälleen kerran, minua iPhonen tuoreimman version uudistukset lähinnä pitkästyttävät.

Nykyisille iPhonen omistajille nelosversio puhelimesta on tylsä ja tarpeeton pikkupäivitys.

Merkittävin uuden iPhonen uudistuksista on näytön resoluution parantuminen. Vanhasta 480 x 320 -resoluutiosta on kasvettu 960 x 640 -tarkkuuteen. Laitetta livenä näkemättä uudistuksen merkitys kuulostaa tarpeettomalta hifistelyltä. Vanhassakin iPhonessa on ollut hyvä resoluutio, joten ilman näytön koon fyysistä kasvatusta lisäresoluutio on lähinnä vain virtaa kuluttava feature.

Versiofragmentaatio eri näyttöresoluutioista tulee olemaan varmasti ongelma Applelle. Jo nyt on tuettavana iPad mukaan lukien kolmea resouutiota grafiikkakiihdytyksellä ja ilman. Saa nähdä, miten paljon softakehittäjät tulevat tästä kärsimään.

Apple mainostaa iPhonen nelosversiota “maailman ohuimpana älypuhelimena” ja tätä se saattaa ollakin. Tosin jo muutaman vuoden takainen Nokian E51 oli kokonaista 0,2 millimetriä uutta iPhonea paksumpi. Millimetrien desimaaleja on tietysti hauskaa metsästää, mutta oikea hyöty moisesta on kyseenalainen.

Missä ovat oikeasti merkittävät ominaisuudet? Erityisesti bisneskäyttäjien kaipaamat sellaiset.

Vuoden kokemuksella voin sanoa, että iPhonen virtuaalinäppäimistö on tavattoman heikko esimerkiksi E71:n fyysiseen näppäimistöön verrattuna. Haloo, Apple, missä viipyy fyysinen näppäimistö?

Missä ovat oikeasti merkittävät kamerauudistukset? Apple käyttää edelleenkin noname-optiikkaa ja kameran resoluutio laahaa nokialaisten perässä. 720p-tarkkuuden filmaaminen ei paljoa auta, jos linssi on huono.

Entä missä lisämuisti? Jo viime vuoden malli oli 16/32-gigatavuinen. Ja edelleenkään laitteen muistia ei voi laajentaa omilla muistikorteilla. Vaihdettava akku puolestaan olisi aivan liikaa pyydetty.

Softapuolella sentään on saatu aikaiseksi alkeellinen moniajo, mutta ohjelmistopakettien ominaisuuksissa ei olla edistytty. Mukana ei seuraa autonavigaattoria ja karttoja. Koettakaapa käyttää Google Mapsia sellaisella alueella, jossa 3G-peitto on huono. Tarve puhelimeen etukäteen ladattaville kartoille Nokian Ovi Mapsin tapaan käy aika nopeasti esille. Ja poissaolollaan loistavat niin Flash-tuki kuin WebM-videoiden tuki. Ja edelleenkin käyttäjiä kiusataan iTunesin pakkoasennuksella. Kehitysympäristöä ei myöskään saa Windowsille, vaan softankirjoittajilta vaaditaan Apple-infrastruktuuriin panostamista.

Jotain huvia sentään on siitä, että Apple uudelleennimeää iPhone OS:nsä iOS:ksi. Ciscolla asia lienee herättänyt enemmänkin hilpeyttä.

Näillä uudistuksilla iPhone 4 jää allekirjoittaneelta ostamatta. Nokia E71 palvelee bisneskäytössä vielä varsin hyvin ja pakottavaa tarvetta sen vaihtamiselle ei toistaiseksi ole. Perheen surffilaudaksi iPhone taas on ihan kiva - joskin kallis – lelu.

Tagit: ,
Aiheet: Yleiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 194 kommenttia

LOL :D

Pikkasen on toimittaja kebabilla ;D Paras oli ehkäpä

“Missä viipyy fyysinen näppäimistö” .

Mutta hinta on tietenkin päivitetty. Voihan tuosta paremmasta näytön resoluutiosta nyt vaatia ainakin kolmesataa dollaria li$$ää. :) Onko näytön “koko tosiaan vieläkin sama?

Itsekin olin odottanut jotakin puolittain mullistavaa, mutta ei niin ei. Alkaa tämä kotimainen Nokiakin kursia iPhonea kiinni N8:lla, kun Jobsi ei ole keksinyt enään mitään uutta…

Makuasioita Ossi, makuasioita erittäin paljon. Minusta jo iPhone 3G S päihittää etenkin yrityskäytössä kaikki Nokialaiset kuusi-nolla.

Exchange-postia on todellakin mukava käyttää, kun taas Nokian MfE on hidas ja alkeelinen softa. Eikä se ole radikaalisti käyttöliittymältään parantunut vielä tässä S60 3.0 -alustan versiossa ainakaan (uusin 3.x-päivitys asennettu).

IPhonella pystyy sentään webistä lukemaan jotain, kun taas työpuhelimellani Nokia E71:llä muisti ei riitä mihinkään.

Qwerty-näppäimistön tarve on tietysti tottumisasia. Minusta iPhonen näppäimistö vaaka-asennossa on parempi kuin pipinpieni sormi-qwerty.

Nokian laite hidastelee ja kaatuu, jos yrittää ajaa edes mp3-soitinta ja selainta samanaikaisesti, joten moniajo on aika teoreettinen ominaisuus.

Minulle kyllä kelpaisi iPhone työpuhelimeksi, mutta toistaiseksi sellaisia näyttävät saaneen meillä vain pomot.

Saapa nähdä miten Nokia N8:sta tule, olisiko siitä käytön mukavuudessa iPhonen haastajaksi? Sitä en ole päässyt vielä kokeilemaan yhtään.

taas näiden apple vihaajian ala-arvoisia “arvosteluja”….

Myönnä, nokia on kuollut ja kuopattu nyt.

Kyllä nokia hakkaa nuo tyhmille jenkeille tarkoitetut lelut omainaisuuksissa…mutta se hypetys…se myy!

Vaikka itse en iphonesta niin välitäkkään mutta kyllä tässä on toimittaja ollut melkosen pihalla :D

Nykyinen känny on iPhone 3G. En nähnyt järkeä päivittää 3GS malliin, mutta tämä uusin iPhone 4 vaikuttaa jo eri hyvältä 3G:n ominaisuuksiin nähden. Eli varmaan tulen tuon iPhone 4:sen hommaamaan.

tais saada tyhjäntoimittaja nokialta bonuksen tämän artikkelin KEKSIMISESTÄ.

Huhhuh.. Tietokone-lehden arvostus laski tämän iphone-päätelmän myötä aika paljon.

Voiko tuosta puhelin juuri enää parantua?

Mutta jälleen kerran unohtui tekstistä se käytettävyys! iPhonen kaikki ominaisuudet on nivottu niin hyvin yhteen, että siitä saa ottaa Nokiakin mallia. Käyttämisen helppous tekee siitä ylivoimaisen, ei ne kameran pikselit.

Voi voi voi. Taitaa vaan kaivertaa kun firma antaa E71 työpuhelimeksi, ei siinä mitään. Laatu puhelinhan E71 on mutta täysin kelvoton ja turha Internet selailuun, mp soittimeksi tai viihdekapulaksi.

Sähköposti sekä toimisto ominaisuudet taasen ovat plussaa.

Mutta nyt on kyseessä on kuitenkin viihde kapula.

Iponessa ei mielestäni tuo softa-ajo todellakaan ole alkeellinen, tosin kuin jokaisessa Nokialaisessa on ollut koko käyttis alkeellinen. Omasta mielestäni Nokia ei ole päässy edes lehelle sitä käyttistä mitä Omppu firma teki heti ensimmäisellä kerralla.

ps. Iponessa on paikannus palvelu, navigaattorina sitä ei kukaan ole mainostanut. Sitäpaitsi navit ja puhelimet erikseen.

Enempää en lähde Iponea pulustelemaan riittäkään tämä
Suomalaisille surulliseen kuuloiset numerot jääkiekosta

Aplle 6 Nokia 5.

Olikohan tämä tietokonelehden “virallinen” anti/kontribuutio wwdc:hen? :)
Muistaa taas, miksi tuli lopetettua lehden tilaus; journalismin taso saa taas uusia ulottuvuuksia…

Onhan tuossa nyt paljon uutta.

- kokonaan uusi käyttöjärjestelmä (nyt täysi moniajo), yli 1500 uutta APIa ohjelmoijille
- Koko runko antennina, n-sarjan Wlan sekä quad-band HSUPA (7,2 Mbps/5.8 Mbps)
- monta mail-kansiota yhdessä näkymässä
- gyroskooppi, joka lisää entisestään liiketunnistaminen mahdollisuuksia
- Kaksi kameraa, edessä ja takana, LED-salama, pääkamera 5 mpix
- Kaksi microphonia
- Ilmaiset videopuhelut ilman mitään konffausta wlanin kautta
- Teräskuori
- HD-tallentava videokamera (720p/30 fps)
- A4 CPU, sama kuin iPadissa -> tehoa riittää
- Akkukesto standby-tilassa yli kaksi viikkoa, videota 10 h
- lasinen etu- ja takakuori, josta takakansi osallistuu kameran työskentelyyn

Akkua ei tarvitse vaihtaa. Kuka on koska viimeksi kantanut vara-akkua puhelimessa mukanaan ja vaihanut sellaisen? Käsi ylös?

Olen E71 näppäimistöä yrittänyt käyttää sähköpostikäytössä…näppäimet ovat yksinkertaisesti liian pieniä, Iphonen virtuaalinäppiksellä kirjoittaminen käy kuin leikkiä vain…älykäs virheenkorjaus korjailee uskomattoman hyvin pienet näppäilyvirheet kirjoitusvauhdin kasvaessa. Käytän Iphonea landscape muodossa kirjoittaessani.

En ole mikään erikoinen Apple fani..Nokia osakkeitakin on lakkarissa liikaakin :( Silti on todettava Iphonen käyttämisen paremmuus verrattuna Nokiaan..(kaikki omistettu ja kokeiltu..N900, N97, E71 jne.)
Näytön kosketustarkkuus on yksi Iphonen tärkeistä ominaisuuksista verrattuna Nokian kosketusnäyttöihin..Nokialaisessa suurinpiirtein joka kolmas painallus johtaa “ääh..perhana” kommetteihin.
Alkaa pitemmän päälle turhauttamaan, kokemusta on.

Kattavalla ominaisuuslistalla ei ole pierunkaan merkitystä jos toteutus ja käyttö on sitä luokkaa mitä Nokia tarjoaa. Ole insinööri ja löydä featuret on heidän filosofiansa ja ikävä kyllä 99% maailman väestöstä ei taida olla. Apple julkaisee ominaisuuksia sitä mukaan ne on oikeasti käyttökelpoisia.

Kyllähän matkapuhelinkin oli jo olemassa 80-luvulla, mutta koska kirjoituskoneen kokoinen tuote ei ollut vielä ihan valmis, ei se mennyt kaupaksi.

Voe voe kun on Ossi taas kerran pihalla kuin tampaxin naru, hyvä verrata esim. tuon ohuuden osalta tätä laitetta ja tuota Nokian E51 -mallia, ensinnäkin noilla laitteilla on _hieman_ eroja featureiden suhteen, toisekseen, E51 ei kaikilla markkinoilla edes lasketa älypuhelimeksi, vaan ns. featured phones -luokkaan, se, että siellä on pohjalla susihuono s60 -käyttis, ei vielä tee älypuhelinta.

Resoluutioissa ei muuten tule mitään ongelmia 3G/3GS vs. iPad vs. 4 -asettelussa, rauta ja käyttis hoitaa tuon automaattisesti, siihen ei tarvita koodaajien tehdä koodia riviäkään enempää.

Tuo fyysisen näppäimistön ihmettely oli kyllä tosiaan piste i:n päälle. Kamerapuolen tietämättömyyteen en viitsi edes ottaa kantaa, Ossi on ilmeisesti tyypillinen markettikameroiden ostaja joka katsoo vain pikselien lukumäärää. Kerron sulle Ossi tässä vielä salaisuuden, Nokiankaan ‘linssit’ eivät tule Zeissilta, vaikka niissä niin lukeekin. Ei ihme jos Ossilla on duunissa luppoaikaa kirjoitella näitä tarinoitansa nettiin.

Toimittaja kyllä tosiaan täysin hakuteillä…

En omista ainuttakaan Applen tuotetta tai koe tarvitsevanikaan mokomia, mutta sen artikkelista kyllä huomaa, ettei toimittaja ole seurannut WWDC julkistusta erityisen hereillä. Jos on niin sietäisi hävetä.

Hassuinta tässä artikkelissa on se, että toimittaja antaa ymmärtää, että hän käyttäysi kumpaakin iPhonea ja Nokian E71 ja tekee tämän perusteella omia päätelmiään.

Totuus on kuitenkin se, että oikeesti toimittaja ei ole voinut kuin kokeilla jossain iPhonea, ei käyttää rinnan E71 kanssa, koska jos hän omistaisi kummatkin, niin hän ei oikeesti kysyisi “Missä viipyy fyysinen näppäimistö” tai antaisi muuten noin ala-arvoisia kommentteja, jossa hän viellä kaiken huipuksi ylistää Nokiaa… LOL.

Mulla sentäs on oikeesti kummatkin noi puhelimet ja iki päivänä noita puhelimia ei voi edes verrata. Sen verran iPhone hakkaa E71 mennen tullen kaikessa. E71 on aivan hirvee kanki käyttää, verrattuna iPhoneen, mutta sitähän ei toimittaja näytä tietävän.

Jännä, että Ossin trollista unohtui kokonaan pois FaceTime. Se on kuitenkin se ominaisuus, jota Apple nostaa nyt esille kaikkein eniten, ja joka on samalla vaarassa olla pahin floppi.

Toisaalta on äärimmäisen kiinnostavaa, mikäli Apple onnistuu tekemään videopuheluille saman mitä alkuperäinen iPhone teki kännykkäwebbiselailulle. Se tarkoittaisi, että vuoden sisällä soitamme kaikki oikeasti videopuheluita, mitä Nokia ei ole saanut vielä aikaiseksi N vuodessa.

Ossi ei tainnut muuten tietää, että iOS-tuotenimi on lisensoitu Ciscolta, kuten iPhonekin:

http://blogs.cisco.com/news/comments/cisco_and_apple_agreement_on_ios_trademark/

Ja näytöstä… toimittaja raukka ei ole tainut nähdä tarkkaa Samsungin OLED näyttöä käytännössä.

Sen kun näkee, niin ymmärtää mitä kaikkea tarkka näyttö voi saada aikaan. Se tarkka näyttö on oikeasti kova juttu.

Tuo FaceTime pitäisi myös toimia täysin Macin tietokoneiden iChat kanssa ;) .

Jännä tosiaan nähdä, että onko Apple viimein se, joka osaa hyödyntää videopuheluita siten, että ihmiset alkaa niitä oikeasti käyttämään.

Olihan tämä trolli? Olihan?

- Onko mielestäsi vihdoinkin 900 MHz 3G merkityksetön?
- Samaa kuraa se Carl-Zeiss on kuin se nimetönkin optiikka. Nimi myy.
- Ja että pitäis olla 20 Mpix kamera? 5 Mpix on enemmän kuin riittävä kännykameralle – itseasiassa kuvan laadun kannalta jopa parempi kuin suuremmat tarkkuudet. Sitä paitsi iPhone on älypuhelin, ei kamera.
- No entä sitten akkukeston parannus, ihan turhako sekin?
- Ja mitä yritysominaisuuksiin tulee, niin vilkaiseppa iOS 4:n uudistukset Applen sivuilta. Jo nykyisen iOS 3:n Mail Exchange-tuella hakkaa Mfe:n mennen tullen ja palatessa.
- Uusi antenni-idea voi olla ihan toimiva.
- iPhonella ei ole ollut tapana jumiutua niin kuin Nokialaiset –> vaihdettavaa akkua ei tarvi. Vai oletko joskus vaihtanut akun puhelimeen?
- iPhoneen saa Navigonin ja TomTomin navigaattorit. Ne ovat parempia kuin Nokian. Ai mutta nehän maksaa jotain eikä niitä konsultin palkalla osteta.

Ps. vajaan vuoden vanhassa taskussa pidetyssä iPhonen näytössä ei ole naarmun naarmua eikä mitään suojia ole käytetty. Uudessa luvassa vielä kestävämpi lasi.

Ossi sä oot kyllä huumorimiehiä! Sä muistutat kovasti noilla sun jutuillas legendaarista Irakin tiedotusministeriä Muhammed Saeed al-Sahaf:a! :) )

“The information was correct, but the interpretations were not

höhö – saippuakotelo-Ossi pomppii riemuissaan :) No pitäköön tunkkinsa ja naurakoon itselleen omassa kuplassa. (HUOM! En omista yhtään Applen tuotetta)

Tosin asiasta puhuen, kun täällä tuli mainituksi E51, niin tuossa on oikean floppaamisen mestarinäyte – tehtiin jopa yllättävän hyvä ja kompakti puhelin, jonka kanssa tehtiin tuo pahin virhe – sen tekeminen lopetettiin nopeasti eikä tilalle tullut mitään. E52 ei kelpaa verrokiksi, koska se on laatutasoltaan täysin kelvoton teknisine ongelmineen.

“Versiofragmentaatio eri näyttöresoluutioista tulee olemaan varmasti ongelma Applelle. Jo nyt on tuettavana iPad mukaan lukien kolmea resouutiota grafiikkakiihdytyksellä ja ilman. Saa nähdä, miten paljon softakehittäjät tulevat tästä kärsimään.”

Käytännössä resoluutioita on kaks, iPad ja iPhone. Jos herra toimittaja ottaa laskimen käteen, niin hän varmasti huomaa että iPhone 4:n resoluutio on tasan tuplat vanhaan verrattuna, joten skaalaus ei vaadi mitään muutoksia ohjelmiin.

Vertaa tuota kahta Nokian eri resoluutioyhdistelmiin Symbian/Series60-brändin alla…

““Missä viipyy fyysinen näppäimistö””

HAHAHAHAH :D Tuossa lauseessa oli kyllä tämän artikkelin pohjat. Koko juttu kuulosti enemmän trollilta kuin ammattitoimittajan(???) kirjoittamalta artikkelilta.

Suomessa Nokiauskovaiset luottavat insinöörien sanaan että vain megapikseleillä on merkitystä ja käytettävyys on jotain esihistoriaa josta Nokia oli kiinnostunut joskus kultaisella yhdeksänkymmentäluvulla. Tässä ei paljon Nokian “suomalaisuus” auta, kun Nokialla ei ole mitään hajua siitä mihin ollaan menossa.

iPhonea en osta Soneran kytkyllä, joten joku Android-puhelin taitaa olla seuraava luuri. Onnettomalla Symbianilla varustettu Nokia ei vain ole vaihtoehto, vaikka kuinka yrittäisin olla patrioottinen ja isänmaallinen. Ei kyllä hyvältä näytä, näin suomalaisin silmin katsottuna…

@Kosbe

Minulla kohta 2 vuotta ollut iPhone 3G ja tässäkään ei ole naarmun naarmua näytössä, ei mitään suojakoteloa ole ollut käytössä. Muutaman kerran on tippunut portaat alas. Kestävä peli :)

Ainut Nokia josta kokemusta on N73, joten en noista Nokioista osaa niin sanoa. N73:sta jäi mieleen lähinnä natiseva muovikuori ja kaatuileva käyttis. Onneksi sen patterin sai edes irti, koska joskus känny meni niin jökkiin ettei muu toimenpide auttanut kuin akun irroitus.

Asiallinen kirjoitus siinä mielessä, että se kertoo, miksi kaltaiseni omaa liiketoimintaa mobiililaitteella pyörittävä nörtti ei osta IPhonea. Artikkeli ei Ossin kirjoitustapaan ole objektiivinen, mutta miksi pitäisikään, kun kyse on henkilökohtaisesta blogista?

Ymmärrän IPhone-käyttäjien yskän. IPhone on onnistunut luomaan teknologiaa, joka vastaa käyttäjien käyttötottumuksia; se on käyttöliittymältään edistyksellisin. Jo pelkkä kosketusnäytön edistyksellisyys merkitsee paljon. Silti se ei vastaa niitä ei-niin-kovin-seksikkäitä tarpeita, joita minulla ja ehkäpä Ossilla on.

Jos IPhonen, N8:n ja N900:n parhaat ominaisuudet saisi koottua yhteen, olisi kyseessä mielestäni markkinoiden edistyksellisin mobiililaite. Täydellisyyttä ei vielä mikään valmistajista ole saavuttanut.

Vaikka iPhone onkin varmasti hyvä puhelin, niin miksi se pitää jatkuvasti päivittää uuteen? Itselläni on tällä hetkellä HTC HD2 ja sillä mennään niin pitkälle, kuin se toimii. Edellinen Nokia N95 8Gb kesti lähes kolme vuotta. iPhonea tunnutaan vaihtavan aina kun uusi sellainen tulee. Ei ne ominaisuudet voi niin ankarasti päivittyä, että on tarvetta joka kerta vaihtaa uuteen. Ihan eri asia onkin sitten se, että tarvitseeko noita kaikkia ominaisuuksia? Itselleni tärkeää on hyvä ja sujuva netin käyttö, siksi valitsin isolla näytöllä ja nopealla prossulla olevan HTC:n. Kuka nyt mitään tuolla kamerallakaan oikeasti kuvaisi, kun niihin hommiin on omat digijärkkärinsä ja HD-videokamerat.

En tajua niitä jotka itkee fyysisen näppäimistön perään, kokomaailma yrittää päästä niistä eroon ja nää vanhanaiakaset Nokia-landepaukut ei tajua mitä oikein tapahtuu.
BTW, iphone 4 näyttää täydelliseslta, tuntuu varmaan vielä paremmalta.
CANT WAIT!

Päivitän puhelinta sen takia heti jos parempi tulee markkinoille, koska se on sellainen laite, jota käytän joka päivä ja useasti, joten käyttöä löytyy.

Vielä kun käytän oikeasti monia ominaisuuksia oikeasti, niin tämänkin takia luuri on kyllä isolla käytöllä.

iPhone tapaa hienosti luppoajat… mikä on sen mukavampaa viettää cittartin jonossa, kun katsellessa elokuvaa ja surffailessa netissä ja tarkastaen uudet sähköpostit ja RSS- feedit. Ja… musiikki soi luureissa aina kun olen yksin ja matkalla johonkin jaloin.

Nyt tuo uusi iPhone 4 näyttää paremmalta teknisesti kuin vanha 3GS puhelimeni, joten päivitän sen heti kuin se vaan on mahdollista. Videoita ja Vodcasteja siitä on varmaan mukavampi katella kun näyttö on parempi.

Aivan loistavaa “journalismia”, tää on just tää ongelma, kun ei ole koskaan käyttänyt oikeaa älypuhelinta tms. kosketusnäytöllistä laitetta (niin no onhan niissä joissain nokian yritelmissä kosketusnäyttö), niin kiinnittää huomiota asioihin, joita kosketuslaitteiden käyttäjät pitävät nykyään jo toisarvoisina kuten tuo fyysinen näppäimistö. Laitteen osa joka muuten on vielä melkein käytettävä tuossa mainitussa E71 mallissa,mutta sen jälkeen ei olekaan tullut nokialta yhtään hyvällä näppäimistöllä varustettua puhelinta.

Ihan muuten vaan Ossille tiedoksi, että tulee se google mapsin data ihan sieltä tavallista gsm verkkoakin pitkin ihan riittävällä vauhdilla, tosin ei tule jos välttämättä haluaa käyttää satelliittikuvanäkymää.

Itsellänihän ei tosin Applen tuotteita ole enää kotona yhtään, mutta olen kokeillut kaikkia Suomessa viimeisen parin vuoden sisään julkaistuja Applen tietokoneita ja puhelimia, sekä soittimia, ja voin sanoa, ettei ainakaan Nokia ole ihan heti saamassa käytön helppouden osalta Applea kiinni. Varsinkin kun markkinoilla on muitakin varteenotettavia kilpailijoita kuten Android (jonka 2.1 tuntuu jo ihan mukavalta käyttää) ja tuleva WinMo 7 (joka omien aiempien WinMo:jen käytön perusteella voisi olla jopa aivan loistava alusta verrattuna Nokian virityksiin, harmi että se on suljettu alusta).

Kyllä nyt Ossi on aivan oikeilla lähteillä tässä. iPhonet, Nokiat ja Androidit läpi kahlanneena voin sanoa itsekin että kyllä se Nokia vaan hyviä _puhelimia_ tekee. Ja varsinkin työkäyttöön. Niillä vaan homma toimii verrattuna muitten puhelimien kanssa säätämiseen. Onhan tuo iPhonen ja androidinkin UI hieno ja muka-helppo, mutta tosipaikan tullessa lirissä ollaan. Se on ihan sama kuinka monesti apple fanboyt tänne käy avautumassa, koska todellinen laitteen kyvykkyys mitataan ihan eri talossa. Ja akunkestossa on varmaan turha lähteä kilpasille E71:sen kanssa. Seuraavaa E-sarjalaista odotellessa.

Fyysinen näppäimistö on oikeasti aivan paska verrattuna iPhonen virtuaalliseen näppäimistöön.

Kirjoitan huomattavasti helpommin iPhonellani kuin E71 tai jopa N900.

Sitä ei vaan tajua ennen kuin oikeasti kokeilee… sitä ennen sitä vaan luulee, että fyysinen näppäimistö olisi parempi. Oikeesti sitä se ei ole jos verrataan iPhonen virtuaali näppäimistöön. Siksi kommentti “Missä viipyy fyysinen näppäimistö” paljasti koko artikkelin tason.

Nyt on kyllä ihan pakko kysyä että oletko Ossi ihan tosissasi?

“Akkua ei tarvitse vaihtaa. Kuka on koska viimeksi kantanut vara-akkua puhelimessa mukanaan ja vaihanut sellaisen? Käsi ylös?”

Niin no, niissä Noksumalleissa mitä minä olen omistanut, tämä on ollut tuiki tarpeellinen ominaisuus. Ei vara-akun vaihtotarpeeseen, vaan siihen että saa laitteen ylipäätänsä buutattua, kun edistyksellinen moniajo on ajautunut määrittelemättömään loogiseen tilaan :D !

No…ei lyödä lyötyä enempää…mutta pakko todeta että Applen etumatka on jäätävä.

“Kehitysympäristöä ei myöskään saa Windowsille, vaan softankirjoittajilta vaaditaan Apple-infrastruktuuriin panostamista.”

Haloo…ei Aplen laitteille softaa kehittävä halua tehdä työtä Windowsilla :D !?. Tai no….jos monialustaista ohjelmistoa tehdään, niin Windowsia ja Linuxia voi turvallisesti ajaa Virtualboxissa.

Ossi tuntuu olevan nyt vähän loukkaantunut Nokian huonosta menestyksestä tai jostaki kun mikään ei tunnu riittävän. Samantien olisit voinut kirjoittaa että missä viipyy fyysinen jalkapallo ettei tarvitse pelata hirvittävän vaikeita virtuaalisia pelejä. Tehosekoitintakaan uudessa iPhonessa ei ole koska se ei ole kodinkone eikä fyysistä näppäimistöä siksi että kaikilla joilla ei ole ennakkoluuloja virtuaalinäppiksiä vastaan osaavat sellaista käyttää. Btw, Nokian navigoiti kartat lisättiin vain koska tarvittiin jotain hyviä uudistuksia korvaamaan onnetonta sovelluskauppaa ja huonoa käyttöjärjestelmää (symbian^2).

Kopioin nimeni tuosta kommentointikentän yläpuolella olevasta ohjetekstistä. Tämä artikkeli ja tuo kirjoitusvirhe kuvaa tietokone-lehden nykytilaa täysin.

Luin viikon sisään kaksi artikkelia. Toisessa väsynyt citylehtipopulisti trollaa rumbassa Helsinki Live -festivaalin artisteja oivaltamattomalla tekstillään. Toisessa esihistoriallisilta ajoilta peräisin oleva tietokone-lehden kolumnisti vertaa älypuhelinta Nokiaan, jonka älypuhelinmallistosta menivät ohi kaikki muut valmistajat niin idästä kuin lännestä. Idässä Samsung ja HTC jyllääät, pääosin Googlen avulla lännessä RIM ja Apple ovat kiusanneet puhelinjättiä jo vuosia, ilman että Nokialla on ollut muuta vastattavaa kun patenttikiukuttelu.

Nokian ongema muutenkin tuntuu olevan virastomainen hajanaisuus jättimäisessä organisaatiossa, jossa innovoidaan mielipuolisesti, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä miten näistä ideoista saataisiin edes yksi kunnollinen tuote. Toki kunnollisen tuotteen voidaan sanoa olevan firman strategian vastaista. Miksi valmistaa yhtä hyvää laitetta ja keskittää siihen voimavaroja kun voi hukuttaa kuluttaja-asiakkaan runsaudenpulaan ja tehdä kahdeksan rampaa puhelinta, joiden ominaisuudet yhdistämällä saisi aikaiseksi ihan kelvollisen tuotteen, kunhan unohtaa sen nykivän valikkohelvetin mitä S60:ksi kutsutaan, ja kosketusnäytön joka aiheuttaa useamman virhepainalluksen kuin maailman pienin qwerty-näppäimistö, jolla kirjoittaminen on lähinnä verrattavissa masturbaatioon raastinraudalla.

Ja voi sitä kameraa.. Anssi Vanjokihan uhosi että kännykkäkamerat tulevat korvaamaan järjestelmäkamerat, ihan kuin järjestelmäkameran käyttäjä haluaisi salamakenkiä, vahvistettua vaihdettavaa linssiaukkoa (koetapa tunkata valovoimalla 1.2 oleva linssi nokian pieneen carl zeissiin), pikanäppäimiä kuvausmoodinvaihtoon, salaman käyttöön jne. kännykkäänsä “sopiviin paikkoihin”. Kamera kamerana, pokkarin kännykkäkamera on jo osin syrjäyttänyt. Transformer-lelut sitten voivat muuttaa muotoaan vapaasti.

Mikä tästä artikkelista tekee surullisemman kuin rumban selkeästä vittuilusta? Puhutaan versiofragmentaatiosta ja ylistetään nokiaa. S40, S60v1, v2, v3, v4, voi v…., Mae.. MeeGo, ostapa nokian puhelin, seuraavaksi ostat kaikki softat uusiksi. Paitsi että Nokialaisiin suunnatulla hintatasolla et edes osta, ja oikeastaan, OVI-storesta ostaminen on yhtä hauskaa kuin naaman upottaminen happokylpyyn. Valitetaan optiikan brändäämättömyydestä. Miksipä ostaa kallista lasia ja muovia Carl Zeiss-brändiltä kun Apple-brändillä myy varsin hyvin. “käyttäjää kiusataan itunesin pakkoasennuksella”… Jep, OVI Suite onkin varsin mahtava esimerkki toimivasta kännykkäsovelluksesta, ja ovi suiten cross-platform-tuki.. ei taida olla… En itseasiassa taida pystyä käsittelemään tämän artikkelin puolueetonta kritiikkiä.

Laittaisitte edes artikkelin loppuun sen summan, jonka Nokia on maksanut teille/toimittajalle, journalismin nimissä.

Linkki rumban artikkeliin: http://www.rumba.fi/”guns-n-roses”-kapylassa-–lansimaisen-sivistyksen-rappio-8478/

Oho, korjaanpa edelliseen.. eihän kyseessä olekaan poikkeuksellisesti toimittaja vaan sivuilla blogaava randomtyyppi. No toimituksellinen aineisto lehdessä on samaa tasoa, joten hyvää jatkoa vaan Tietokone-lehdelle.

Tässä on oikeastaan vain 2 vaihtoehtoa. Joko toimittaja on:

1) trolli
tai
2) pesunkestävä insinööri

@Jukka Juvankoski

Jos käyttösi on lähinnä sitä, mitä mainitsit, niin tuo nykyinen HTC:ni kykenee kyllä varsin mallikkaasti noihin kaikkiin asioihin, mitä mainitsit ja löytyy vieläpä 4,3″ näyttö. En epäile, etteikö iPhone ole hyvä, mutta viime aikoina HTC:lta on kyllä tullut melko hyviä luureja. Käyttöä luurille löytyy toki minultakin, mutta puhelin ei ole minulle mikään itse tarkoitus. Kotona käytän pöytäkonetta, matkalla kuuntelen musiikkia oman autoni B&O järjestelmästä ja duunissa tehdään duunia.

That was an excellent troll you posted.

Aloittajalle: Mitä sienii sä vedät. Mä haluun kans :)

Ja mattilalle: Miten iPhone tarvitsee säätää? Ei mitenkään tai androidia. Se toimii pertti peruskäyttäjällä oikein hyvin.

Modaajat sitten erikseen. Toki applella on puutteeensa, mutta UMTS 900:Sen myötä niitäkin yksi vähemmän.

Kaikeinkaikkiaan oikein hyvä uudistus joka heikentää nokian asemaa entisestään. Meikä tilaa heti ensimmäisten joukossa.

iPhone oli tullessaan hieno ja selvästi edellä kilpailijoistaan usemmassakin asiassa, mutta nytten sitten julkaistaan valmiiksi yli vuoden Samsungin ja HTC:n lippulaivojen tekniikasta jäljessä oleva vehje. Todella omituinen veto ompulta, kun katteissa olisi kyllä varaa parempaankin. Ehkä naurettavan iPadin saama hurja suosio pisti kokeilemaan vielä kerran voittojen maksimointia. Uskon, että onnistuu.

Tuo akun vaihdettavuus (ja myöhäisempi saatavuus tarvikkeena) lisää laitteen käyttöikää merkittävästi. Eihän tämä tietenkään suomessa ole yhtään mitään kun kännyköiden ikä on alle 3 vuotta varmaan keskimäärin. Kun rakkine kuitenkin toimii ja kiertää uudelle omistajalle, voisi jossain vaiheessa laitteen elinkaarta olla ihan kiva että voisi tuon akunkin vaihtaa.

Vai pitäisikö estää akunvaihto myös autoissa ? Uusiutuisi suomalainen autokanta melko nopeaan…

Olen Ossin kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä-

Julkistuksen perusteella näyttää siltä, että uudessa iPhoneussa uutta muihin valmistajiin nähden on lähinnä gyroskooppi, iBooks kirjakauppa ja suuri resoluutio näytössä. Muuten tuo vaikuttaa taas vain sellasten ominaisuuksien lisäämiseltä, jotka on löytynyt Nokian ja muiden valmistajien puhelimista jo pitkään. Gyroskooppi on ainut oikeasti mielenkiintoinen uutuss, joka toivottavasti yleistyy muillakin valmistajilla.

Tulee muuten olemaan jännä nähdä miten iPhonefanit muuttaa mielipidettään noiden kansioiden suhteen. Tähän astihan ovat suureen ääneen haukkuneet kansioita sekaviksi ja vaikeiksi käyttää. Kuulemma normaali käyttäjä ei niitä osaa käyttää vaan haluaa kaiken yhdeksi sekamelskaksi päätasolle. Nyt kun iPhonessa on Symbianin tapaan mahdollisuus ryhmitellä sovellukset eri kansioihin niin taitaa ääni muuttua kellossa nyt se tietenkin on sitten yhtäkkiä mainio ominaisuus.

Moniajon suhteen olen kyllä edellen erittäin epäileväinen. Sen mitä iPhoneOS 4:n tarkemmista ominaisuuksista on vuotanut tietoa, niin kyseessä ei kyllä edelleenkään ole oikea moniajo vaan ihan samanlainen viritys kuin Push-tekniikkakin, jota sitäkin yritettiin aluksi kutsua moniajoksi.

Edelleenkin monet applen “puutteista” eivät ole harrastajalle puutteita, koska ne on 3rd party sovelluksilla paikattavissa. Ne käyttäjät jotka eivät osaa / viitsi säätää voivat ostaa tuotteensa muualta, jos ei valmistajan vakiotarjoomukset ole mieleisiä.

“Akkua ei tarvitse vaihtaa. Kuka on koska viimeksi kantanut vara-akkua puhelimessa mukanaan ja vaihanut sellaisen? Käsi ylös?”

Minä, minä, minä! =D N900 syö akkua hyvällä ruokahalulla mutta onneksi vanha 5800 lataa toista samaan aikaan.

5/5

Minultakin meni ohi että tämä oli tosiaan Ossin blogi. Tosin se miksi tämä blogi on tietokone-lehden sivuilla on vähän kysymysmerkki…

iPhone on täyttä paskaa… :) Ja Apple-fanit sai taas suu vaahdossa sydänpysähdyksiä…

Kun luin artikkelia, oli pakko välillä katsoa toimittaja Ossin naamankuvaa, kerätä itsensä lattialta, ja jatkaa lukemista loppuun kyyneleet silmissä.

“Vuoden kokemuksella voin sanoa, että iPhonen virtuaalinäppäimistö on tavattoman heikko esimerkiksi E71:n fyysiseen näppäimistöön verrattuna. Haloo, Apple, missä viipyy fyysinen näppäimistö?”

Lukijat hei, ymmärtäkää Ossya, lihavan pojan nakkisormilla on yksinkertaisesti välttämätöntä tuntea fyysinen näppäimistö, myönnettäkööt siis että läskisormilla voi olla vaikea kirjoittaa nykypäivän kosketusnäyttöpuhelimilla – kun tähtään yhteen kirjaimeen niin painuu samanaikaisesti kuusi kirjainta ympäriltä.
Ossiboy, pidä tyhmyyttä yllä.

Täytyy kyllä hävetä, miten Ohmi voi kirjoittaa arvostelun näinkin perusteettomasti ilman kunnon tutkailua. Kaikkein eniten minua hävettää iPhonen omistajien aikaisemmat pihinät ja naljailut etteikö moniajoa tai kansioita tarvita, nyt kuolataan sen perään, te senkin… säärystimien kääntäjät. Kolmanneksi hurjasti hävettää Lehdon leukailu päihittämisestä. Ei hyvää päivää toimittajalta?! Nyt ropisi kaikki pisteet ja muutamia kierreruuvia lattialle ja toimituksen on syytä siirtää kaikki kännykkäarvostelut jollekin toiselle henkilölle, ettei johtaisi ihmisiä harhaan palvomisensa ohessa…

Minimaalisia päivityksiä iPhone toi mutta pari hyvää päivitystä, loput on sitten vanhaa. Lievä pettymys ja luonnon maatumislannoitteen maku jäi suuhun infernaalisen hypen jälkeen. Voevoe.

No näinhän se on. Applen uudistukset ovat samaa vanhaa. Sitten myydään uutta luuria tyhmille apple fan boyille kovaan hintaan. Ja applepojat maksaa kiltisti appleveroa.

Ihan mielenenkiintoinen puhelinvaihtoehtohan tuo uusi 4 sarja on niille kenellä ei vielä iphonea ole. Ei mitään supermullistavaa mutta eihän aina markkinoiden parasta ole helppoa uudistaa (tuttua nokialle). Syksyllä tulee uuuden puhelimen osto eteen ja täytyy sanoa että nykyisellään alkaa samsung, htc, nokia ja apple olemaan kaikki samalla viivalla.

Kerrassaan loistava trolli-artikkeli! Mutta on tuossa asiaakin. Uudet iPhonen ominaisuudet eivät ole maata mullistavia.

On suorastaan ilo katsoa, kuuinka Apple-fanipojat repäisevät ihokkaansa. Joku on kehdannut sanoa jotain kriittistä heidän unelmalaitteestaan.

Kyllähän se niin on, että fyysistä qwerty-näppäimistöä ei päihitä mikään, lihavat applen faniboyt tietysti tarttee sitä kosketusnäyttöä mutta kunnon kirjoitushommiin tarttee oikean näppäimistön!
Jos iPhoneen tulis partakone, niin faniboyt tietysti ostais sen ja sanoisivat sitä tärkeäksi uudistukseksi, vaikkei heillä parta kasvaisikaan…

Tekisi mieli halata teitä iUskovaisia!! isot miehet itkee täällä kuinka hieno känny sitä on taaskaan tulossa jumalaltanne Steveltä! paremmat naurut teistä saa kuin xbox/ps fanipojista :D ja se on suuri saavutus!! :D

Toi on lihava mies.

Artikkeli kertoo totuuden ja Applen fanit ei kestä totuutta. Yhyyy, minä fanitan ja minua on loukattu. :D

Vaihtakaa nyt ihmeessä tuo Mäntylahti pilaamasta Tietokone-lehden mainetta uskottavana it-julkaisuna.

Merkittävin seuraus tästä uudesta mallista taitaa olla se että innokkaimmat iFanboyt hankkivat tuon nyt heti kun sen vaan suomeen jotenkin saa, koska vanha malli muuttui nyt yhdessä yössä huonoksi :) Vähän samaa henkeä kuin erään kopiokonevalmistajan järkkäriuudistuksissa ;)

Toki tuossa on se etu että käytettyjen markkinoille tulee järkevän hintaisia(?) vanhempia malleja kiertoon.

Hankintaan menee täällä, mutta kyllä objektiivisuus on unhontunut molemmissa leireissä:

1.Jos iphonessa ei ole jotain ominaisuutta, korostetaan et se on vaan puhelin. Kenen mielestä on oikeasti huono asia, et Noksu toimii täysverisnä navigaattorina vaikka onkin vaan puhelin?
2.Yhtäkkiä dissatut puutteet onkin hyviä kun ne tulee iphoneen. vrt. moniajo ja kansiot. Tosimies joka on niitä aikaisemmin dissannut jättäisi nyt puhelimen ostamatta kun kerran tuollaisia kauheuksia on lisätty.
3.Vanjoen kameraläppää jaksetaan vieläkin muistella, vaikka paikalla olijoiden toimesta on saatu kuulla, että se oli vaan pikainen läppä putken kanssa kompuroineelle toimittajalle. Ei mikään nokian virallinen uho.
4.Kukaa ei ole naureskellut ku 4g ei päässy tilaisuudessa nettiin. Jos sama olis käyny Nokialle ois kuittailun määrä ollut suunnaton.

Asiallinen kirjoitus kyllä. Luulisi oikeesti noin kehitysvaiheessa olevaan puhelimeen olisi tulossa oikeasti jotain hienoa ja kehittynyttä tekniikkaa. En ylistä nokiaa tai applea, mutta nokian laitteet ovat kehittyneempiä. Kyllä sen näkee kuka on tehnyt vuosia puhelimia ja kuka ei. En mitenkään väheksy myöskään iphonea, mutta sen ominaisuudet jne näyttävät aivan olemattomilta. Tietenkin se käytettävyys, jota nokialla ei ole…

Tämän jutun ohjeita noudattamalla Apple voisi saada edes jonkun verran puhelima myytyä. Mutta ei ne vieläkään ymmärrä miten tehdään businesta tai tyytyväisiä käyttäjiä. Onneksi kotimaasta löytyy alan taitoa, kirjoittaja voisi olla sitten vahva seuraaja kun Jobs jää eläkkeelle.

Artikkelin kirjoittaja on lapsellinen trolli. Ei kannata lähteä tähän liekitykseen. Ossi Mäntylahti haista paska.

Apple tehny yhden puhelimen, jota se myy vuodesta toiseen… hinta vaan nousee joka kierroksella, kun taas lisätään jokin “mullistava” ominaisuus, joka tosin on muista puhelimista löytynyt – ja parempana – jo vuosia sitten =)

Ja Apple fanit ostaa joka version ko. laitteesta…

iPadkin on vain suurempi versio iPod Touchista, joka on iPhone ilman puhelinta…

iPhonen käyttäjät nyt voisivat valaista, että miksi nauravat tälle fyysisen näppäimistön puuttumiskommentille? Itselleni se on kynnys kysymys.

3G iPhonea kokeilleena tulee nopeasti ikävä N97:n fyysistä näppäimistöä. Ehkä tottumuskysymys? Toisaalta N97:n “käyttömuistin” vähyys ja kosketusnäytön iPhonen huonompi herkkyyss ajaa välillä hulluuden partaalle.

Minulle unelma luuri olisi N97:n näppäimistö ja moni ajo + Iphonen kosketusnäyttö.

Taitaa Ossia odottaa syyte jumalanpilkasta.

Ihan hyvä kolumni tämä oli. Vai eikö Applen laitteita voi vertailla muihin laitteisiin, onko se vähän sama kuin piirtäisi Muhammedin kuvan.

Vastaus: se on täysin sama.

Ihmeellisintä on että jos sanoo että jokin asia on jossain paremmin kuin Applella vastaavassa tuotteessa, niin sen laitteen valmistaja leimataan heti paskaksi.

Apple on edelleen puhelimissa täydellinen nappikauppias jos määriä katsotaan. 20 Miljoonaa fania ostaa iphonen, muut ostaa Nokian, jonkun Android-puhelimen. Tai jos ollaan Jenkeissä niin jonkun RIM nimisen valmistajan puhelimen.

Applella myy ihan hyvin, mutta muilla myy paremmin. Ehkä muutkin valmistajat osaa tehdä jotain oikein.

Nimimerkki “Voi ei” kirjoitti:
“Kolmanneksi hurjasti hävettää Lehdon leukailu päihittämisestä. Ei hyvää päivää toimittajalta?! Nyt ropisi kaikki pisteet ja muutamia kierreruuvia lattialle…”

En ymmärrä mistä vouhotat. Olen jo aiemmin kertonut, että oma suosikkipuhelimeni on ollut viime aikoina HTC Touch Pro 2, ja iPhone 3G tuli vasta selvästi perässä. Myös Nokia N900 oli kiva, mutta viimeksi kokeillessani softa ei vielä ollut riittävän pitkällä.

Nyt olen päässyt käyttämään kuukauden päivät HTC Desireä (Android 2.1), ja se on myös mukava; aika hyvä kosketusohjaus yhdistettynä käyttöliittymään, jota saa virittää enemmän kuin iPhone OS:ssä (3.x:ssä ainakin). Tosin kokonaisuus on vielä aika kesken tässäkin, tulee mieleen “nörtin iPhone”.

Nokian osalta totesin, ettei E71:hen saatavan MfE:n ja web-selaimen käytettävyys ole kovin hyvä, ja siksi se on turhauttava työpuhelin. N97 taas oli muuten keskeneräinen. Jälkimmäisen on Nokian johto itsekin todennut julkisuudessa monesti.

On kyllä pakko myöntää, ettei ollut kovin tasokas artikkeli Ossilta. Nokia on tällä hetkellä niin vastaantulija kuin olla ja voi, eikä ole mitään järkeä verrata iPhonea yhteenkään Nokian malliin.

Tosin myös iPhone on jo niin väsynyt tapaus ettei siitä vaahtoa kuin jälkiliukkaista innostuvat juntit. Applen arvostus laskee tällä hetkellä aika huimaa tahtia, tosin tätä eivät tuulipuvut tule vielä vähän aikaa ymmärtämään.

———————————-
7.6.2010 22:20 Jukka Juvankoski
LOL

Pikkasen on toimittaja kebabilla ;D Paras oli ehkäpä

“Missä viipyy fyysinen näppäimistö” .
———————————-

Jukka nörtin kannattaisi joskus lähteä ulos lenkille niin tietäisi että liikkuessa tarvitaan fyysinen näppäimistä. –>> ei tarvitse katsoa kokoajan mitä näpyttää luuriin.

Tää artikkelihan on ihan täys trolli.

haters gonna hate 8)

Ossiii, sää oot niin pihalla ku voi olla :D Käytä sää vaan E71 vaikka maailman tappiin asti.

“3G iPhonea kokeilleena tulee nopeasti ikävä N97:n fyysistä näppäimistöä.”

Heh, ihan oikeastiko? Olin itse N97-mallin (kuten myös E71- ja N900-mallien) ensikäyttäjä, eli hankin luurin julkaisupäivänä, kun tuli ensimmäinen tilaisuus. N97:n vikoja ei alussa halunnut noteerata, koska puheet maagisesta 2.0-softasta ja suuremmasta C-aseman vapaasta tilasta kummittelivat jo ihan alussa.

Tuli päivitys, tuli toinen päivitys, ja kolmas, ehkä neljäskin. N97 oli kuitenkin päivitysestä toiseen yhtä hidas (kävi huollossakin) kuin alussa. Desktopin “mullistava” Facebook-feedi vilkkui ja räpsyi kuin stroboskooppi, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi surffata m.facebook.comiin, kuten E71:n kanssa. Kun neljä päivitystä oli takana ja Uusi SMS -pikakuvakkeen reagoiminen (työpöydältä tekstiviestin kirjoitustilaan) kesti joka kerta yli viisi sekuntia, niin tiesin, että Nokia on menossa käyttiksiensä kanssa perse edellä puuhun ja pahasti.

N900 oli voidetta haavoihin. Se toimi “ihan hyvin”, ja oli melko monipuolinen näiden uusien tee se itse -softien ja kikkakolmosten ansiosta. Ja hei, olihan siinä skanditkin, toisin kuin N97:aan. Puhuin vielä tuohon aikaan iPaskasta, kun iPhonesta oli puhe. 3G S:n telkkarimainos (joka pyöri viikkokaudet) sai minut naurahtamaan ylimielisesti: “joo hei varmaan se toimii noin suvasti oikeasti, lololoo…”

Sitten firman osastolle hankittiin mm. mobiilijuttujen takia testiin muutamia luureja, joista yksi oli iPhone 3G S. Suhtauduin tuohon vielä tuossa vaiheesa tosi suurella varauksella. Hekottelin vielä avoimesti halveksuen ja käytin iPaska-sanaa. Sitten kokeilin puhelinta. Hetkinen – netti aukesi jo? Mitä, inbox on valmis? Sähköpostin osoitekirjassa on…automaattitäydennys? GPS-signaali…LÖYTYI JO? Ehkä wlan-verkkojen etsiminen ja niiden käyttäminen oli se viimeinen niitti, joka sai miettimään asioita uudelta kantilta. “Miksi Nokia ei tee asioita näin sujuviksi? Miksi nokialaisissa kestää kaikki niin kauan? Miksi N97 piti bootata monta kertaa päivässä?”

Seuraavana päivänä hämmennyksessä nukuttujen yöunien jälkeen aloin miettiä, että antaisinko iPhonelle mahdollisuuden. Tuossa vaiheessa en käyttänyt enää iPaska-termiä. No, kävin hakemassa puhelimen (kesken työpäivän), menin kotiin ja aktivoin puhelimeni. Tuon jälkeen kaikki onkin ollut melkoista ihmettelyä sen osalta, että miksi Nokian pitää tehdä kaikki niin vaikeasti.

Applelle tulee aina löytymään omat vihaajansa. Nettikeskusteluissa kuulee vieläkin huudeltavan copy-pastesta, videokuvauksen puutteesta ja muista vastaavista, jotka on oikeasti ollut iPhonessa jo pitkään. Apple osaa olla oksettava markkinointipuheissaan, mikä saattaa olla osasyynä siihen, että sitä vihataan niin kovasti. Käyttäisikö kukaan itseään kunnioittava suomalaismies ikinä taianomainen-sanaa MISSÄÄN YHTEYDESSÄ? Jos pystytte raottamaan niitä Nokia-lasejanne hetkeksi, ja ehkä lopettamaan sen huutelun iTunes-kytkystä, moniajon puutteesta (iOS 4:ssä fiksattu), natiivista Wi-Fi-synkrosta jne, niin antakaa 3G S:lle edes 15 minuuttia. Saatatte yllättyä. Lisäksi muistakaa se, että markkinoilla on varmasti puhelimia, jotka ovat suorituskyvyltään ja ominaisuuksiltaan parempia kuin iPhone 4 – kokonaisuus on kuitenkin se, joka ratkaisee käytettävyyden.

T: entinen iPhone- ja Apple-vihaaja

Artikkelin paraasta huumoria ovat nämä miljoonat Apple fanaatikot jotka tulevat haukkumaan ensimmäisenä toimittajaa hyvistä ja oleellisista havainnoista.

Apple on päivittänyt puhelimensa taas eilispäivän tekniikkaan ja markkinoinnin uhrit huutavat käänteentekevistä ominaisuuksista. Monet iPhonen uusista “ominaisuuksistahan” keksittiin vasta 60-luvulla.

Parasta on, että samojen fanaatikkojen mielestä nämä kaikkien kilpailijoiden itsestäänselvät perusominaisuudet olivat vielä täysin tarpeettomia kolme kuukautta sitten, nyt käänteentekeviä innovaatioita.

“Jukka nörtin kannattaisi joskus lähteä ulos lenkille niin tietäisi että liikkuessa tarvitaan fyysinen näppäimistä. –>> ei tarvitse katsoa kokoajan mitä näpyttää luuriin.”

Jack – miksi luuria pitäisi näpytellä lenkin aikana? Sinun kannattaisi lähteä joskus oikealle juoksulenkille, niin osaisit jättää puhelimen kotiin. En tiedä miten paljon se Nokian SportsTracker vaatii, mutta iPhonen RunMeteriä käytettäessä pitää painaa nappia lenkin alkaessa ja toisen kerran lenkin päätyttyä.

Risto on niin tyhmä, ettei osaa käyttää puhelinta silloin kun liikkuu.

Ompulla on jo hieman yritystä. 900 MHz:n 3g on huikea edistysaskel. Nopeudetkin alkavat lähestyä jo Nokian huippumalleja, näppäimistö vaan puuttuu kuten flash-tuki. Pysyn kuitenkin Nokia N900:ssa, avoin ympäristö on aina parempi.

Ihan mukavia päivityksiä sinänsä, aika kevyeksi kieltämättä jäi. Suurimmat on varmaan tehon ja akkukeston paraneminen, 900mhz 3g (koska soneran 3g-peitto ja toimivuus on nykyisellään aika huonoja) sekä tuo näyttö. Itsellä on 3Gs enkä lähde varmaan tähän vaihtamaan. Suurin osa ominaisuuksista tulee kuitenkin softan kautta päivityksenä tähänkin.
Täytyy sanoa, että kuulun silti jonkinasteisiin apple-faneihin. Noi moniajot sun muut on varmaan ihan kivoja, mutta eipä niitä ole hirveästi tullut kaivattua. Erinomainen copy-paste korvaa sen aika hyvin. Enpä juuri musiikkiakaan kuuntele tuolla, kun korvat väsyy nopeasti jatkuvassa metelissä.

Sitten tähän fyysiseen näppäimistöön: jos joku oikeasti väittää kirjoittavansa minikokoiselle qwerty:llä nopeammin kuin iphonen landscapella niin huhhuh!

Toimittajalta aika provosoiva kirjoitus.

Tietokone-lehden journalistinen taso on tämän mukaista. Kunhan saadaan lukijoissa herätettyä fiiliksiä kuin jossain naistenlehdessä piittaamatta siitä mitä oikeastaan kirjoitetaan.

Vähän huonoa makua lehdeltä. Ja toimittajalta. Jos keskustelua halutaan niin tämä oli halvin mahdollinen keino, eikä oikein kannusta perusteltuun mielipiteiden ilmaisemiseen.

Ehkä se on lehden tavoitekin.

Avautukaa fanipojat avautukaa. Jos uusi iPhone olisi ollut mullistava, ainutlaatuinen tai täydellinen ei täällä tarvitsisi kenenkään olla sitä puolustelemassa. Tuote ja sen ominaisuudet puhuisivat puolestaan.

Ainakin omaan silmään vaikuttaa siltä että tarjolla on taas sitä samaa vähän kiillotetummassa paketissa. Monet ns. asiantuntijatkin ovat olleet jo pidemmän aikaa sitä mieltä että Apple ei voi koskaan kasvattaa markkinaosuuttaan kovin suureksi jos heillä on vain yksi “identtinen” malli myynnissä. Yhdyn Ossin fyysinen näppäimistö kommenttiin täysin. Tokihan fyysinen näppäimistö on turha koska sitä ei iPhonessa ole, monelle sen olemassaolo on kuitenkin kynnyskysymys.

Applen tuotejulkistuksissa on näkynyt jo pidemmän aikaa se, että laitteita pikemminkin lähinnä kosmeettisesti parannetaan jotta saadaan myytyä uutta. Kannettavat, iPdodit ja iPhone. Samanlaista tavaraa vuodesta toiseen. No mitä sitä hyvää riskillä rikkomaan, mutta ehkä heikompi iPhone fani alkaa tuntea vetoa valoisalle puolelle missä tuntuu olevan menossa ominaisuus ja megahertsiorgiat ohjelmistojen vapaudella höystettynä. Siitä selviää vähän köyhempikin jenkki ilman henkilökohtaista 2 vuoden velkavankeuttakin.

Vielä tuohon fyysiseen:
Jos oikeasti kirjoittaa paljon niin saahan iPhoneen tämän uuden ohjelmiston myötä bluetoothilla näppäimistön kiinni. (esimerkiksi applen oma alumiininen perhanan hyvännäköinen, kestävä ja kevyt)
Väitän sitäpaitsi edelleen kirjoittavani paljon nopeammin ja enemmän iPhonen landscape-näppiksellä kuin kukaan teistä millään minifyysisellä hässäkällä.

iphone runnerin kun pistää päälle niin eipä sillä kapulalla voikaan muuta tehdä. Ei tarvita näppistä muihin mahdollisiin toimintoimin.

Masa, mistä sä saat vaikutelman, että iPhone 4 maksaa enemmän kuin iPhone 3GS tai 3G? Hintahan on sama, ainakin jenkkimarkkinoilla.

Suomen hinnoittelu on sitten eri juttu, mutta siitähän ei ole mitään tietoa, vain kenties arvailua.

Ossi tuossa selittää, että Google Maps on käyttökelvoton 3G:n ulkopuolella. No, Soneran tapauksessahan tuo tarkoittaa suurinta osaa Suomea, noin maantieteellisesti. Mutta esim. autossa GPRS alueella iPhone 3G:n karttasovellus pysyy oikein hyvin rytmissä mukana vaikka autolla on nopeutta 100 km/h. Ja se kyllä riittää minulle.

Ossin jutun täytyy olla tarkoituksellinen trollaus, jotta saadaan tänne paljon kommentteja. Sillä ei kokenut toimittaja voi millään oikeasti hyljeksiä täysin uudentyyppistä näyttöpaneelia (ainakin mobiililaitteessa) sitä itse näkemättä. Noin niinkuin esimerkkinä. Paitsi trollatakseen.

Otin jutun todesta, kunnes huomasin kirjoittajan olevan konsultti. Sen jälkeen nauroin ja mietin montako tonnia tästäkin veloitettiin.

“Vanhassakin iPhonessa on ollut hyvä resoluutio, joten ilman näytön koon fyysistä kasvatusta lisäresoluutio on lähinnä vain virtaa kuluttava feature.”

Oletko kovastikin paneutunut eri näyttöpaneelien virrankulutukseen resoluution funktiona vai oliko tämä vain heitto?

Hieno artikkeli kiitos!
Kiva lukea välillä objektiivista arviota tuotteesta eikä aina sitä samaa macätystä tai iHössötystä.

E71:n näppäimistöstä olen täysin samaa mieltä. Mahtava puhelin on kyllä. Nyt siirryin N900:een ja näppäimistö/kosketusnäyttö yhdistelmä on aivan loistava ja ylivoimainen.

Muutenkin on jouhevampi, teknisesti parempi ja helpommin muokattavissa työpöydät omanlaisekseen kuin vastaavassa omenatuotteessa.

iPhone-fanipojat närkästyvät ihmeen helposti! :D Pientä kritiikkiä ja kokot palavat jo.
Minulla on iPhone 3GS ja se on kiva peli, mutta ei mitään syytä närkästyä, jos joku ei ylistä sen kameraa tai ohjelmistoa…tai onhan sille miljoona pieruohjelmaaa á 5€ kpl. iPhonessa on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta Googlemapsia ei kannata uskottavuuden nimissä vertailla Nokian navigaattoreihin!!! Ja vaikka iPhone yrityskäytössä kelvollinen onkin, ei se pysty MILLÄÄN lailla kilpailemaan esim. kadehtimani kaverin N900:n kanssa. Fyysisen näppäimistön ansiosta ei tule edes kaivanneeksi tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmia.

Ei tämä iPhone mikään pyhä ole!

Tänään narinkkatorilla klo 12 vaihdan iPhoneja pornolehtiin! Tulkaa kaikki vaihtamaan uskonnollinen hapatuksenne aitoon asiaan!

Se on makuasia, sano Ossi kun muniaan nuoli

Näyttää aika paljon vanhalta N96:lta, lol

http://i50.tinypic.com/334u4w7.jpg

Mistäs tuo paksuus on puhelimesta poissa, mutta tartteeko kaikki edes huipputehokasta älypuhelinta kun tehotomampikin riittää.

Onkohan toi bloggaaja kesätöissä.. Oli sen verran huono kirjoitus laadultaan. Se on tässä jo monessa vastauksessa tullut ilmi. En kanna siinä sen enempää korttani kekoon.

Multa löytyy 3GS ja varmaa on et päivitän neloseen. Uudistuksia on monia ja en tiedä mitä niistä kaikkii opin tai tulen käyttämään. Muotoilu ja toiminta on mulle tärkeitä. Kaikki muut ovat hymyilyttävää ekstraa, josta voi nautiskella.

Suosittelen ottamaan pään pois puskasta ja tunnustamaan tosiasian:

Nokia on jäljessä ja pahasti.

Hyvä että toimittajakolumnistit uskaltavat sanoa asiat suoraan, eivätkä ole hypetyksen talutusnuorassa – kuten monet nykyään tuntuvat täysin zombeina olevan. Applen härpäkkeissä hömppä-lisäaineosuus on aika suuri.

Apple-uskovaisten kommenteissa on sitä pelkkää kirjoittajan panettelua ja kyvyt kommentoida asiasta kertovat vain täydestä puutteesta. Aivan kuin jos Ossi olisi ruotinut Steve Jobsia eikä kirjoittanut iPhone 4:ästä, kuten kirjoitti.

Vaikuttaa kovasti siltä että Applella on alkamassa taas se 90-luvun liki konkurssikypsään vaiheeseen lasku. Korskeus käy kykyjen päälle.

Jukka Juvankoski on sitä mieltä, että fyysinen näppäimistö on täysin turha, koska Jukka Juvankoski ei itse semmoista tarvitse tai käytä.

Itse olen käyttänyt iPod Touchin virtuaalista näppäimistöä ja Nokia E72:n fyysistä näppäimistöä. Pystyn kirjoittamaan E72:n näppäimistöllä huomattavasti nopeammin kuin Touchin virtuaalisella vastineella. En silti ole tuomitsemassa turhaksi virtuaalistä näppistä. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä.

…Taikka huvittavaa merkkitottelevaisuutta! Hyvä poika! Istu! Seiso! Osta3G! Osta 3GS! Osta 4! Osta 4G! Osta 4GS!

Onko täälläkin joku ammattimainen foorumilobbaaja suoltamassa iPhone-hoosiannaa ja vartioimassa mustasukkaisesti kommentteja 8h/päivä? Tottahan vuonna 2007 puhelinten maailma järkyttyi iPhonen ilmestyessä, mutta tarkoittaako se sitä, että täytyy ryhtyä uskonnolliseksi seuraajaksi ja lukita vastaus lopullisena totuutena!?!? Teknologinen kehitys on niin nopeaa, että suosittelen iPhonisteja ottamaan pään sieltä vuoden 2007 puskasta ja katselemaan muuttunutta maailmaa. Yhden ihmeen ponin, eli Applen sijaan, muilla valmistajilla on PALJON hyviä puhelimia ja tarjota paljon sellaisia ominaisuuksia, joita iPhonesta ei löydy.

Ja pointsit toimittajalle, kerrankin joku kirjoittaa asioista suoraan niinkuin ne ovat.

“Yhden ihmeen ponin, eli Applen sijaan, muilla valmistajilla on PALJON hyviä puhelimia ja tarjota paljon sellaisia ominaisuuksia, joita iPhonesta ei löydy.”

OK. Mitäs muut tarjoavat App Storen tilalle? Montako sovellusta esim. Nokian uskomattoman mullistavassa OVI Storessa on ladattavana? :)

Täällä monesti kuulee väitteen eilispäivän tekniikasta ja siitä, miten Nokialla samat ominaisuudet olivat käytössä jo pari vuotta sitten. Mitään perusteluja luulolle ei kuitenkaan jakseta kaivaa.

Tällä hetkellä Applen A4 on nopeimpia mobiiliprossuja maailmassa. Nokian tulevassa lippulaivassa (N8) tai vanhassa “tappajassa” (N900) ollaan vielä nuhapumppusarjassa tuohon verrattuna.

Näyttö on tarkka. Monessako eilispäivän mobiililaitteessa on ko. resoluutio? Monessako kesällä myytävässä laitteessa?

Oliko Nokialla pari vuotta sitten gyro puhelimessa? Eihän niillä ole kompassiakaan kuin vasta muutamassa mallissa.

HD-tarkkuuden (720p) videokuvaus alkaa olla jo nykyaikaa, mutta monellako kännykällä videoeditointi onnistuu? ;)

Ei tuo puhelimena mikään mullistava uutuus ole, mutta medialaitteena sitäkin enemmän. Pelikoneeksi tuo on aika uskomaton (pl. “oikeiden” ohjaimien puute) ja sisältöä löytyy niin kirjoissa, peleissä, musiikissa kuin elokuvissa.

Kannattaa muuten muistaa yksi asia noita mainosjuttuja kuunnellessa: USA:ssa kännykät ovat hiukan eri asia kuin täällä. Täällä 3G-videopuhelut ovat olleet jo kauan mahdollisia, mutta ehkäpä tuolla ne ovat jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Täällä taas netissä toimivat videovuokraamot ovat lapsenkengissä, tuolla taas arkipäivää.

Olen eri mieltä.

iPhone 4 on ensimmäinen iPhone, jonka todella haluan. Aikaisempia malleja olen vain harkinnut ja todennut, että ne eivät ole vielä tarpeeksi hyviä, vaikka ovatkin monessa suhteessa (ei kaadu, ripeämpiä, ylivoimainen käyttöliittymä) parempia kuin nykyinen Nokia N81 8GB-luurini. En ole halunnut iPhonea, jonka jo vuoden päästä haluaisin vaihtaa seuraavaan malliin vaan jotain kestävämpää. Yksi erittäin merkittävä syy on ollut myös Soneran monopoli, kiskovat älytöntä hintaa liittymästä eikä “rajaton netti” ole oikeasti rajaton.

Ratkaisevaa ei ole näytön tarkkuus tai parantunut akkukesto. Ei myöskään uudemmista nokialaisista ja iPadista tuttu gyroskooppi.

Ratkaisevaa on moniajo.

En tiedä toteutuksen teknisestä puolesta vielä mitään, mutta moniajo on elintärkeä periaatteellinen konsepti; minun täytyy voida pitää esim. irkkiä ja nettiselainta yhtä aikaa auki, jos haluan. Tähän mennessä vissiin lähinnä musiikin kuuntelu on ollut mahdollista yhtä aikaa surffauksen kanssa, jos sekään. Kahdella viimeisellä nokialaisellani (S60) moniajo onnistuu, ja edellytän sitä myös Applelta.

Jos joku hypetys oli eilisessä Stevenotessa liikaa niin FaceTime-videopuhelut. Ne ovat olleet jo ainakin viisi vuotta Suomessa mahdollisia 3G-verkon yli, ja nyt siis vain WLAN-verkoissa iPhonesta toiseen. Varsin rajoittunutta. Toivottavasti softapäivityksissä tulee 3G-verkkojen tuen lisäksi tuki muillekin standardeille ja toivottavasti FaceTime tulee myös tietokoneille, jotta voin soittaa vaikka iPhonella kodin “kuvapuhelimeen” eli MacBookiin ja kysyä, kumpaa leipää tuon kaupasta. :) Jos tämä ei onnistu, sitten käytetään Fringiä. 3G-videopuheluiden tuki taitaa olla liikaa toivottu, mutta se ei ole kynnyskysymys.

Vaillinaisen videopuhelutuen lisäksi harmittamaan jää ilmeisestikin defaulttina puuttuva copy-paste-tuki (tosin eipä sitä nokialaisessanikaan ole) ja tietenkin puuttuva Flash-tuki. GPS:n puute on puute, mutta itselläni ei sitä tähänkään asti ole ollut. Google Maps on toiminut ihan hyvin noksullakin. Akun vaihto pitäisi olla mahdollista, kertakäyttö-iPhone on kestämätöntä kehitystä.

Sitten vähän vastinetta kritiikkiin:

Eikös S60-puhelimillakin ole eri resoluutioita? Käsittääkseni kyllä ja ilmeisesti siltikin toimii. Jostain syystä kuitenkaan S60-käyttikset eivät ole alaspäin yhteensopivia, eli N70:lle hankkimani 2. sukupolven S60-ohjelmat (.sis) eivät toimi enää 3. sukupolven S60-puhelimessani, joka vaatii .sisx-ohjelmia.

Itselläni ei ainakaan ole mitään tarvetta 16 GB isommalle muistimäärälle, 32 GB olisi jo ruhtinaallisesti. Bisneskäyttäjänä tarvetta olisi varmaan vielä vähemmän, 4 GB:kin riittäisi. Ei sitä multimediaa tarvitse siellä luurissa hautoa, musiikinkin voi pitkälti streamata Spotifystä. Ymmärrän kyllä, että joidenkin tottumukset ovat erilaiset, että he haluaisivat 64 GB mallin ja joutuvat siis odottamaan.

Näppäimistön saa “ennustavaksi” erillisellä App Storesta ladattavalla 3rd party-ohjelmalla, jolloin todennäköisesti painettavat näppäimet levenevät niin, että nakkisormetkin osuvat. Kaipaan vielä jonkinlaista Palmeista tuttua kirjoitustyyliä, jossa piirrettäisiin yksinkertaistettuja aakkosia ruudulle. Joku iPhone Keyboard Dock olisi myös hyvä olla olemassa. iPadin telakka ei taida olla iPuhelimen kanssa yhteensopiva.

Palaan Nokian asiakkaaksi heti, kun tekevät iPhonea oikeasti paremman laitteen, joka on siis yhtä helppo käyttää, mutta monipuolisempi ja vapaampi. Tällä hetkellä monipuolisuus ja vapaus-ehdot täyttyvät, mutta käytön helppous ei. Symbianille voisi sanoa jo hyvästit ja panostaa linukkapohjaiseen MeeGoon, joka ilmeisesti jatkaa siitä, mihin Maemo jäi.

Yksi Nokian iso ongelma on laitteiden ja käyttöjärjestelmien sillisalaatti. On S40:ä ja S60:ä eri sukupolvissa, eivätkä ne juttele keskenään. Sitten vielä tämä uusi Symbian^n-alusta, Maemo ja MeeGo ja vuosittain vehkeitä tulee kymmeniä. Ei ihme, jos ihmiset siirtyvät seksikkäämpään iPhoneen, kun nörtti-Nokian ostaminen vaatii jo alan asiantuntemusta.

Nokian pitäisi tehdä iso remppa ja karsia laite- ja käyttisvalikoimaansa.

Vuodessa pitäisi julkaista yksi all-in-one clamshell bisneskommari, joka sisältää kaiken paitsi tiskialtaan. Tämä Linux-pohjaisella MeeGolla ja brändätty E-etuliitteellä (N900:n ja E90:n jälkeläinen).

Sitten kuluttajille tarkoitettu sormetusnäytöllinen state-of-the-art “iPhonen tappaja” jossa panostettaisiin helppokäyttöisyyteen, käyttiksenä niinikään MeeGo, tai sitten tuo Symbian^, N-brändillä (N900:n ja N8:n jälkeläinen). Tämäkin sisältäisi kaiken tähän mennessä keksityn, kuluttajan kannalta hyödyllisen tekniikan (myös triviaaliset UMA-verkkotekniikka ja NFC-kännykkälippu) sen sijaan, että jokainen niché ja houkutin olisi eri puhelimessa ja valinnan tekeminen olisi mahdotonta.

Alustoista joko S60 tai S40, ellei molemmat tulisi heittää romukoppaan ja kehittää näistä jompaa kumpaa halpissarjalaisten peruspuhelinten systeeminä, joita myös tulisi yksi malli kerran vuodessa. Onkohan Symbian^-alustaa mahdollista venyttää halpismalleille?

Nokia PC Suite ja Ovi Suite ovat muuten sekavia käyttää, onnistuin jopa kopioimaan samat valokuvat kahdella eri synkkauskerralla kahteen eri paikkaan, kun toisella kerralla siirsin kuvat ja toisella kerralla käytin Lifeblogia. iTunes on puutteistaan huolimatta mukava musiikkisoitin. Aiemmin käytin Winamp 5:ä, mutta siitä tuli yhtä bloatattu kuin kolmosesta ja iTunes ainakin tuntuu keveämmältä.

Mitähän viidennessä iPhonessa 2011 mahtaa olla? OLED-näyttö? Vaihdettava akku? Laser-heijastusvirtuaalinäppäimistö? Sisäänrakennettu JailBreak-kytkin disclaimerin kanssa? :D

Todellinen kannettavien päätelaitteiden messias olisi laite, joka yhdistäisi iPhone 4:n ja iPadin ominaisuudet. Siis lyhyesti sanottuna iPad moniajolla ja kahdella kameralla. Tämä ilmestyy varmaankin ensi vuoden alussa, arvaan.

“OK. Mitäs muut tarjoavat App Storen tilalle? Montako sovellusta esim. Nokian uskomattoman mullistavassa OVI Storessa on ladattavana? :)

Sitä samaa skeidaa, mitä App Storessa, mutta useammin ilmaiseksi. Ne pieruohjelmatkin löytyvät ja kaikki! Joka päivä tulee kymmenittäin lisää halpaa tuubaa. Ne hyvät ohjelmat ovat kaikilla samat.

Itse käytän miniläppäriä jossa on myös 3G ja paljon paljon enemmän ominaisuuksia kuin noissa turhuuksissa joista kinastelette. hoituu työt ja huvit. koko/paino ei ole rasite kuin heikkopeikoille

Hahahhah, kiitokset toimittajalle en ole pystynyt puoleen tuntiin lopettamaan nauramista. Lopulta tajusin ettei kukaan voi oikeasti olla näin pihalla. Ehkäpä Ossin piti saada blogille pitkästä aikaa lukijoita kun eihän noita edellisiä Master Data Management höpinöitä kukaan ole jaksanu lukea.

Pakko vielä kommentoida samalla tasolla tuota fyysisen näppäimistön puutetta:

http://www.apple.com/keyboard

Siinä toimittajalle näppäimistö työntekoon ja toimii muuten myös iPhonessa.

Hämmentävää. Kirjoittaja väittää samalla omaavansa vuoden kokemuksen iPhonen käytöstä, ja melkein samaan hengen vetoon väittää olevansa ylpeä E71:n käyttäjä joka ei aio vaihtaa Applen puhelimeen.

Aikanaan kun vielä tein mobiili ohjelmointia työkseni, käytin rinnakkain E90, N97 ja iphone puhelimia ja hyvin pian siinä oppi että mitä puhelinta on mukava käyttää ja minkä kanssa palaa hermot pian.

Olen itse valmis palaamaan Nokian käyttäjäksi heti kun Nokialta tulee puhelin jota on oikeasti helppo ja mukava käyttää, eikä esimerkiksi copy-pasten käyttäminen vaadi voodoo tasoista toimintaa. Aikanaan oli hauska opetella esimerkiksi N97:ssa kopioimaan nettiselaimesta URLi sähköpostiviestiin. Ei mennytkään ihan loogisesti. Todennäköisesti jos Applen puhelimesta joskus luovun, löytyy seuraava älypuhelimeni Nokiaa todennäköisemmin esimerkiksi Android linjalta.

@JO

Todellako suosittelet Applen täysikokoista näppäimistöä puhelimen kaveriksi?

Eiköhän iPhonen kaltaisen laitteen perusidea ole se, että se kulkee helposti mukana. Vaikka tuo näppis melko pieni onkin, niin ei sitä ihan taskuun puhelimen kaveriksi tungeta. Pientä suhteellisuudentajua toivoisi.

Vai on toimittaja ‘pihalla’ kun ei tule A3:n täyttä übersuitsutusta Applen laitteesta? Hah, sanon minä. Kaikkia ei sittenkään voida ostaa täälläkään omenanpuolikkaalla.

@RotYon:

Tarkoitin kyllä juurikin tuolla “samalla tasolla kommentoinnilla”, että sitä ei voi pokerinaamalla sanoa. Kuten ei voi tätä blogiakaan, etenkään tätä kirjoitusta.

Mitä tulee vakavasti ottaen fyysiseen näppäimistöön ja sen puuttumiseen, niin kuten joku jo sanoi, kyse on makuasiasta. Itse tykkään kosketusnäytöstä ja kirjoitan sillä nopeasti (tosin ilman sanakirjaa, suomalainen sanakirja on kyllä aika heikko esitys Applelta). Ja toisekseen kyse on puhelimesta eikä mistään kirjoituskoneesta. Eikai meistä kukaan nyt oikeita töitään millään puhelimella tee vaikka tosin sekin olisi mahdollista (vaikkapa hätätilanteessa) iPhonella, Bluetooth-näppäimistöllä ja iWorksillä. Ja kuluttajathan tämänkin lopulta ratkaisevat. Eiköhän jokaisen voittoa tavoittelevan pörssiyhtiön kannata tehdä sellaisia tuotteita jotka myyvät parhaiten. Siltä kannalta katsottuna näyttää, että Nokia saattaa vielä joskus tehdä pelkästään kumisaappaita.

Kosketusnäytön virtuaalinäppäimistön sujuvuus verrattuna fyysiseen näppäimistöön on huomattavasti vähemmän makuasia, kuin Nokian käyttisten sekavuus ja epäloogisuus verrattuna Applen ihanaan ja hauskaan liittymään, joka tuntuukin olevan näiden keskusteluiden ainoa argumentti: Menujen selaamisen ihanuus. Varsinainen feature!

““3G iPhonea kokeilleena tulee nopeasti ikävä N97:n fyysistä näppäimistöä.””

“Heh, ihan oikeastiko? Olin itse N97-mallin (kuten myös E71- ja N900-mallien) ensikäyttäjä, eli hankin luurin julkaisupäivänä, kun tuli ensimmäinen tilaisuus. N97:n vikoja ei alussa halunnut noteerata, koska puheet maagisesta 2.0-softasta ja suuremmasta C-aseman vapaasta tilasta kummittelivat jo ihan alussa.”

Ihan oikeasti.

Toimimme näköjään hyvin samanlaisessa ympäristössä hyvin samanlaisin kokemuksin…työkavereita? :D

Minullakin olisi työnpuolesta käytettävissä “iPaska”, mutta sitkeästä yrittämisestä huolimatta en ole siihen tykästynyt. N97:n näppäimistö on liikkuvalle ihmiselle vain ylivoimaisesti parempi. Näin ainakin subjektiivisenä kokemuksena minun käyttötarkoituksissa.

Muuten N97:ssa on vain niin pirusti lastentauteja, kuten mainitsit. Ne 120 Mt loppuu kesken turhan äkkiä ja luurista tulee yhtä vakaa kuin epileptisestä raajarikosta. Muistin käytyä vähiin luurin käyttäminen ajaa välillä hulluuden partaalle ja N97:n kosketusnäytön käyttö hatuttaa varsinkin sen jälkeen, kun on päivän pari “iPaskaa” hiplannut.

N97:n ongelmista huolimatta en ole vielä ihastunut iPhonee. Jos siihen saisi näppiksen samalla tavalla kuin N97:aan ja jos moniajo toimisi oikeasti (en tiedä, kun en ole tätä uusinta mallia päässyt kokeilemaan, josko nyt toimisi?), niin puhelimen vaihto olisi lähellä.

Antaa Nookkialaisten kärsiä kun eivät ymmärrä paremmasta.

iPhone kuuluu niihin tuotteisiin, jotka ovat jatkuvan, väkisin hampaat irvessä väännetyn kateuskritiikin kohteena. Milloin kamera on liian huono, milloin linssin valmistaja on väärä, tai sitten resoluutio on liian alhainen. Nyt kun näitä asioita kehitetään, valitetaan siitäkin.

“Vaikka iPhone onkin varmasti hyvä puhelin, niin miksi se pitää jatkuvasti päivittää uuteen?”

Kuka sitä pakottaa uuteen päivittämään? Jos tuotetta päivitetään, ei se tarkoita että pitää heti hankkia uusi. Tämä kuvitelma on vain kuluttajan korvien välissä, ja siitä saa syyttää ihan itseään.

Vai pitäisikö Applen mieluummin julkaista kymmeniä malleja joissa on aina yksi tai kaksi ominaisuutta toteutettu hyvin? Tämä konseptihan toimii niin mahtavasti, kun katsotaan vaikkapa Nokiaa. On toki ihan ymmärrettävää, jos sen touhuihin tottuneelle ajatus jatkuvasta tuotekehityksestä on vieras. Siellähän on vallalla juuri tuo meininki, että kehitetään yksi potentiaalinen hittituote, mutta se jätetäänkin täysin jatkokehittämättä ja sitten ihmetellään mikä meni vikaan. iPhonella on pysyvyyttä, jota ei nähtävästi moni ole vielä tajunnut.

@Haloo!:

Kyse ei ole mistään menujen selaamisesta vaan käytettävyydestä. Vaikka olisi kuinka teknisesti hienoja ja mullistavia ominaisuuksia niin jos on vaikeita ja epäluotettavia käyttää niin valtavirta ei tule niitä käyttämään. Se ei ole mikään feature vaan aivan perusedellytys, että tuote voi menestyä. Tässä on Nokialla menty pahasti metsään. Otetaan nyt vaikka ne videopuhelut, jotka on teknisesti olleet mahdollisia sen kymmenen vuotta. Ei Pertti Peruskäyttäjä ala säätämään ja tutkimaan nettiä, että saisi videopuhelut toimimaan. Ja vaikka alkaisikin niin Pertin äiti ei ala jolloin piiri jolle niitä videopuheluita voi soittaa jää pieniksi eikä niistä koskaan tulee mainstream-kamaa. Jos sen videopuhelun soittaminen onnistuu yhtä helposti kuin tavallisenkin puhelun niin tilanne on aivan toinen. Ymmärtänet pointin?

Applen tuotteista liikkuu kyllä hillytön määrä väärää tietoa. Suosittelen joskus kokeilemaan niitä ja hankkimaan faktoja. Oman kokemuksen mukaan ihmiset oikeasti harvoin pettyvät. Tottakai jotkut pettyvät mutta onneksi markkinoilla on varsin mukava kilpailutilanne ja muitakin vaihtoehtoja. Tuosta videopuhelustakin sanottiin, että se on wifi-only tämän vuoden loppuun vain operaattoreiden rajoitusten vuoksi. Ilmeisesti jenkkilässä AT&T taas jarruttelee mutta se ei tarkoita, etteikö meillä Suomessa 3G-videot iPhonella voisi olla arkipäivää jo tänä vuonna. Näinhän kävi myös bluetooth-tethiringin kanssa: AT&T jarrutteli ja alkaa tukemaan sitä vasta nyt kun se meillä Suomessa se on onnistunut jo kauan aikaa sitten.

Ossihan ei käsittääkseni ole Tietokone-lehden toimittaja, vaan vakituinen avustaja. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että kirjoituksessa esitetyt kommentit ovat kummallisia ja että kirjoittaja ei ole varsinainen apple tuotteiden asiantuntija,mutta tätä kirjoitusta ei voi pitää Tietokone-lehden virallisena kannanottona uuteen Iphoneen, vaan pikemminkin kirjoittajan omana mielipiteenä asiasta.

Missä on fyysinen näppäimistö ja muistikortit!? Haha, nyt on tainnut blogistiparka unohtaa että tämä on Applen, ei Nokian puhelin.

Ne jotka noita kaipaa ostaa sen Nokian, ei Applen tarvise kosiskella mitään peruspuhelimia kaipaavia asiakkaita, sen verran suuren käyttäjäkunnan on kosketusnäytöillään vakuuttanut.

Oli kyllä “loistavasti” perehdytty asiaan ja kirjoitettu puutaheinää:

mitä uutta?!
-parempi teho ~ A4
-parempi akunkesto
-tyylikkäämpi
-ohuempi
-uber-näyttö /tuplatut pixelit,terävämpikuva, paremmat värit..
~ jotakuinkin paras näyttö mitä puhelimissa on nähty
-parempi kamera+led-salama + etukamera + 2mikkiä
~ ja apple ei kilpaile millään mpixeleillä ja kuvien resolla (siinä ei olisi mitään järkeä)
~ Applen 3mpix kamera oli parempi ulkona videokuvauksessa kuin Nokian ja samaungin 5-8mpix kamerat, joten uudessa iphonessa 720p on paikallaan.
- ruostumatonteräs kehikko toimii antennina
~ kaunista engineeräystä.
- taka kuori on samaa lasia kuin etukuori
~ kaunista engineeräystä.
- parempi datatuki

+ iOS4
- moniajot
- kansiot
jne. . . .

JOKAINEN NOKIA-FANBOY-TUULIPUKUKANSALAINEN: KUINKA MONTA PUHELINMALLIA NOKIA ON VALMISTANUT?
ABOUT 150 ? 200 ? 500 ?

VERTAILKAA TÄTÄ APPLEEN, JOKA ON TEHNYT LAFKAN PYSTYSSÄ OLEMISEN AIKANA MATKAPUHELIMIA NELJÄÄ ERI MALLIA, JA OVAT _JO_ SILLÄ EDELLÄ MONIA MUITA “MATKAPUHELINYHTIÖITÄ” LOLOLOLOL

Ei ossi poika tiedä mistä puhuu. Piste!

Omituista miten tämä keskustelu on jumiutunut iPhone vs. E71 keskusteluksi. Ossihan käytti E71 esimerkkinä vaan siksi, että sattuu omistamaan sellaisen. Tai siis Ossin firma omistaa. Suurempi poittihan tässä on se, että tuo uusi iPhone on todella pieni päivitys vuoden aikavälillä.

Muutenkin Nokian luurit on niitä viimisiä, mihin kannattaa edes verrata. Niillä on tasan kaks puhelinta, jotka kilpailee edes samalla alueella – n900 ja n8. Suurempi huomio on Samsungin ja HTC:n luurit. Mutta niiden ominaisuudet fanipojat unohtaa lukea. Kaikki fanipojathan on täällä verranneet kuinka hieno tuo uusi iPhone on edelliseen verrattuna (vaikka ei edes ole) unohtaen kaikki muut puhelimet.

Niin, ei tossa siis ollut mitään uutta. Tuossa oli läjä päivityksiä olemassa olevaan, mutta mitään uutta ei ole.

Paljon pikseleitä mutta vähän terävyyttä vai oliko se isot pikselit isolla näytöllä?

Moniajo ei ole uutta, sillä se keksittiin vuosikymmeniä sitten. Vajavainen implementaatio siitä ei kerro paljoa muuta kuin heikosta iOS:sta.

Muistin määrä on yllättävänkin heikko. Olisin odottanut vähintään 64GB muistia ellei jopa 128GB, mutta vain 32GB eikä edelleenkään siirrettäviä lisämuisteja voi käyttää. Käytettävyyden kannalta tuo on täysi floppi.

No – Apple kehittää kolmea mobiilia tuotetta ja muutamaa läppäri pöytäkonemallia, joten luulisi eforttia olevan melkoisesti enemmän kuin jollain Nokialla, jolla on satoja puhelinmalleja ja yksi supersurkea miniläppäri.

Summa summarum: Paljon porua aika tyhjästä. Vähän kuin autotehtailija kertoisi kasvattaneen bensatankin kokoa kuusi litraa ja lisänneen yhden valinnaisen värivaihtoehdon jakeluun.

Ossin juttu oli aika hyvä herätys todellisuuteen – mitä tässä nyt oikeasti oli uutta? Muutama milli ja satunnainen pikseli. Todellista lisäarvoa ei yhtään. Ei edes WebM tukea joka on esimerkiksi N900 mallissa VP8 koodekkeineen. No en em. puhelinta omista vaan käytän Samsungin Androidia ja se riittää mulle ihan hyvin.

Ei kait tästä kirjoituksesta saa oikein palkkaa?
Humalassako tämä on kirjoitettu?

“Ossin juttu oli aika hyvä herätys todellisuuteen – mitä tässä nyt oikeasti oli uutta? Muutama milli ja satunnainen pikseli. Todellista lisäarvoa ei yhtään.”

Onhan tuossa oikeasti uuttakin, mutta mikä tuossa jäi nyt erityisesti puuttumaan? Siinä kuitenkin oli korjattu kaikki Nokia-fanien keksimät 3GS:n puutteet (pl. se fyysinen näppäimistö). Lisäksi puhelin saatiin ohueksi (ero on huomattava esim. N900:n saippuakoteloon verrattuna) ja akunkestoa roimasti paremmaksi samalla kun teho kasvoi lähes kaksinkertaiseksi ja näytön resoluutio nelinkertaiseksi. Mahdollinen “uusi” taas voi hyvinkin olla softapohjaista, jolloin sen saaminen laitteisiin ei tarvitse Nokia-tyylistä uuden laitteen ostoa.

“Ei edes WebM tukea joka on esimerkiksi N900 mallissa VP8 koodekkeineen.”

WebM ei taida vielä olla standardi, eikä sen tuki mobiilipuolella ole mainitsemasi “esimerkiksi”-sanan arvoinen. N900 voi tukea jotenkin sitä, androidit tulevaisuudessa. Tällä hetkellä meillä kuitenkin on rautapurkutuella varustettu oikea standardi, jota tukevat noiden kahden lisäksi myös kaikki nykyaikaiset kännykät. Miksi siis WebM+VP8 oli nyt jokin kynnyskysymys?

“People have been dreaming about video calling for decades. iPhone 4 makes it a reality”. Juu, me keksittiin just videopuhelut!! Ja ne toimii vaan Wi-fi;n kautta! Hei haloo, onko ihmiset idiootteja todellakin??

Juu, käytettävyydestä sen verran, että kirjoittaminen iphonella on yhtä helvettiä. Tehty selvästi 8v. sormille?! Flashiä ei tässäkään, joten 3GS sai jäädä meikäläisen viimeiseksi.

Trolli Ossilta kirjoitus oikeudet pois blogista…Työkäyttöön Nokialainen :) …Eikö Ossi kaipaa kunnosta maili-clienttia tai Citrixiä?…Vielä postitkin naputtelee E51:en onnettomalla näppäimistöllä :)

Tero Lehto, miksi sitten rupesit puhumaan, että iPhone päihittää Nokialaiset ja sitten alat selittelemään, että olet kokeillut muitakin. Se vie minulta muutkin arvostukset ja haluan toisen ulkopuolisen. Itse mokasit puhumalla toisen tuotteen puolustuksella.

Koko Media konserni taitaa olla lahjottu Applelta itseltään. Ei voi enää luottaa.

En jaksa näitä kaikkia kommentteja lukea, mutta mielestäni resoluution kasvatus oli iPhonen uudistuksessa elinehto. Kaverin iPhonea hiplatessa tuntui sen resoluutio todella ankealta omaan Droidiini verrattuna. Droidin 480 x 854 resoluutio kun pystyy näyttämään ison osan sivuista sellaisenaan ilman zoomausta, toki teksti on pientä mutta siitä saa sen verran selvää, että tietää mihin zoomata.

Vahoissa/nykyisissä iPhoneissa nettisivujen surffaus on todella tahmeaa vrt. Droidiin.

Applen oli nyt pakko lisätä hifistelyä puhelimeen, koska Motorola, Nokia ja HTC ovat kuroneet Applen etumatkan kiinni käytettävyydessä ja säilyttäneet kuitenkin samalla semiavoimuuden verrattuna iPhonen totaalitääriseen Apple-kontrolliin.

Jos tähän uuteen iPhoneen saisi esim. Androidin asennettua olisin heti ostamassa tuota. Mutta iPhone OS on vaan aivan liian rajoittunut omiin käyttötottumiksiini. Android ja WM menee selkeästi edelle. Symbian on taas siellä jossain kaukana taka-alalla, Suomen ulkopuolella Symbian on lähinnä huono vitsi.

Ossi taitaa olla vain murheen murtama, kun ei omasta palkkapussista pysty asunto- ja tuolainansa jälkeen tuhlaamaan muihin kuin alle satasen puhelimiin. Ei taida omakohtasta kokemusta edes kyseisen valmistajan puhelinsarjasta, mutta pakko se on jotain kirjottaa kun pomo niin vaatii.

En uskoisi lukevani tällaista artikkelia Tietokone-lehden “toimittajalta”. Luulin, että lehti olisi yksi Suomen laadukkaimmista. Siis luulin.

Itse olin vielä vuosi sitten vannoutunut Nokian omistaja. Ja kaikki puhelimet mitä elämäni aikana omistin, olivat vain Nokiaa. Ostin kuitenkin ennakkoluulottomasti iPhonen viime vuoden elokuussa, enkä enään vaihtaisi mihinkään muuhun luuriin. Niin selkeä ero käytön helppoudessa ja lisäohjelmien (ajanviete, hyöty) Applen hyväksi on.

Olisikohan liikaa pyydetty, jos “artikkelien” kirjoittajilta vaadittaisiin edes jonkinnäköistä taustatietoa ja kokemusta laitteesta, josta kirjoittaa. Ehkä Ossi voisi kirjoittaa seuraavan artikkelin Kanarian Saarista. Oletko Ossi käynyt siellä?

Haha! Pakko oli tulla lukemaan artikkeli kun sille niin paljon ympäri nettiä naurettiin.

Sehän on hyvä että kirjoittaja hakee juttuun valtavirrasta poikkeavia ajatuksia. Samalla tosin paljastuu että hän elää täysin omassa maailmassaan, jossa voi kirjoittaa faktoina mitä tahansa.

Kautta ihmiskunnan historian on ollut tapana ottaa selvää asioista ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan. Tai vaihtoehtoisesti voi jättää kirjoittamatta.

“Jos tähän uuteen iPhoneen saisi esim. Androidin asennettua olisin heti ostamassa tuota.”

Asentaa Applen taideteokseen Googlen tahmeaa Java- ja urkintapaskaa :D !? Sulle kuule taitaa ihan riittää se, että kirjoitat siihen droidiromusi kylkeen tussilla iPhone….

^ Paras kommentti!! :)

^ Ja niin, tuossahan tulikin toinen syy esille miksi vältän Applen tuotteita. En halua leimaantua macfagiksi kuten ylläolevat. Ylimielisyydellä ei ole rajaa kun normaali Apple-käyttäjä pääsee ääneen.

Heh.. on hienoa että joihinkin asioihin voi yhä luottaa. En edes muista sellaista julkistusta Applelta, josta Ossi ei olisi saanut aihetta trollailuun. :)

Juu DeaDea…sen sijaan että jatkaisit aivopierujen päästelyä täällä ja jottei tarvitsisi enää yhtää enempää myötähäpeää sinua kohtaan tuntea, ehdotankin että jatkat droidin ja muitten lelujesi kanssa leikkimistä ihan itseksesi, ilman sen kummempia julkisia raportointeja…

“Juu DeaDea…sen sijaan että jatkaisit aivopierujen päästelyä täällä ja jottei tarvitsisi enää yhtää enempää myötähäpeää sinua kohtaan tuntea, ehdotankin että jatkat droidin ja muitten lelujesi kanssa leikkimistä ihan itseksesi, ilman sen kummempia julkisia raportointeja…”

Pahoittelen syvästi jos pientä mieltäsi järkyttää tieto, että iPhone on jäänyt jälkeen kilpailijoistaan käyttistasolla. Ja niin, Droidini tulee yritykseltäni, kokonaisvaltaisesti edullisin älypuhelin työasioiden hoitoon. Ei operaattori- tai Apple-lukituksia.

Mutta suosittelen parin henkisen/fyysisen ikävuoden hankkimista ennen seuraava kirjoitelmaasi. Minun osaltani tämä trollin ruokkimen loppuu nyt, pidä hauskaa viimeisen sanasi kanssa.

“Pahoittelen syvästi jos pientä mieltäsi järkyttää tieto, että iPhone on jäänyt jälkeen kilpailijoistaan käyttistasolla.”

Ai et niinku “Mun droidi on kyllä varppina voittaa sun iPhonen…” :D ?

Saattaa ollakin kokonaisvaltaisesti edullisin…jos joku haluaa käyttää kokonaisvaltaisesti edullisinta, tahmeaa Javapaskaa, niin ei se keltään muulta ole pois. Mutta koomikoksi kyllä muutut kun esität että tuo kura pitäisi työntää iPhoneen :) !

Vai että ihan jälkeenjäänyt puhelin :) …ihan yksi lysti tuokin, joku kiihottuu speksien lukemisesta, mutta moni muu taas tykkää käyttää oikeasti toimivaa, hyödyllistä ja hyvän käyttökokemuksen tarjoavaa matkapuhelinta…

Blogin kommentit osoittavat kyllä erittäin hyvin sen, mistä Applen brändissä on kyse.

“Perus-apple” fanboy ei voi ymmärtää, miten jonkun mielestä iPhone ei ole maailman ihmeellisin ja paras puhelin ikinä.

Apple voisi joskus lanseerata iUnderstand -konseptin, jossa myisi näille fanboylleen vähän älliä päähän.

Siinä missä Ossi kirjoitus oli provosoivan tyyliin kirjoitettu, niin täyttä asiaahan se oli.

Poimitaan lehden yhden perusfanboyn vasta-argumentti tarkempaan analyysiin:

Tero Lehto: “IPhonella pystyy sentään webistä lukemaan jotain, kun taas työpuhelimellani Nokia E71:llä muisti ei riitä mihinkään.”

Kyllä Opera Minillä hyvin surffaa Nokialaisella. Perusselain on suhteellisen huono kyllä.

“Qwerty-näppäimistön tarve on tietysti tottumisasia. Minusta iPhonen näppäimistö vaaka-asennossa on parempi kuin pipinpieni sormi-qwerty.”

Tämä EI ole tottumiskysymys.. tai kai sitä tottuu poikittaiseen halkoon sielläkin. Kyllä fyysinen näppäimistö korvaa kosketusnäytön monessa paikassa.. kokeileppa käyttöä vaikka juostessa tai autoa ajaessa (joojoo, hyihyi, kaikki sitä silti tekee).

“Nokian laite hidastelee ja kaatuu, jos yrittää ajaa edes mp3-soitinta ja selainta samanaikaisesti, joten moniajo on aika teoreettinen ominaisuus.”

Kaatuu ne iPhonen softatkin. Kaverikin tuossa tohkeena esitteli Facebook -sovellusta, joka sitten vaatikin koko iPhone resettiä. Aikamoinen puolesta puhuja oli iPhonelle tuokin demo.

Moniajo toimii kyllä jo esim. E51:ssä erittäin mallikkaasti. 4-5 ohjelmaa, eikä mitään ongelmaa. Noh, samaan tyyliin minäkin vedin tuossa 1:1 iPhonen kanssa, että kaatuileva roskakasa, kun yhden sellaisen tapauksen näin.

YHTEENVETO:

iPhone ei vaan sovi kaikille, get over it!

Kirjoituksen otsikosta jo saatoin arvata, että luvassa hienoa apple-nokia-fanipoikien keskinäistä bashausta. :-) 3GS:n omistajana on tosin todettava, että nelonen jää hankkimatta. Odotan sitä 4X-mitälietä tai minkä nimen ne nyt sit tämän jälkeen uudelle keksivätkään, jossa olisi oleellisesti jotain järkevää lisää 3GS:ään. Nelosessa ei näyttäisi olevan yhtään mitään, mitä softapäivitys ei 3GS:ään anna ja mikä saisi kuolan valumaan. Näyttö, ehkä, mahdollisesti, mutta mitä turhia, hankitaan sitten ipadi mieluummin.

Ai ai kun on aina yhtä ilo lukea apple fanboyssien itkuja :) Enpä jaksa ottaa kantaa näihin parannuksiin kun en koske pitkällä tikullakaan suljettuihin systeemeihin. Muutenkin kännykällä teen sitä mitä KUULUUKIN eli soitan puheluja. Siinä ei tarvita edes värinäyttöä. Tietokoneet tietokoneina ja puhelimet puhelimina.

OSSI PRESIDENTIKSI!!!!

“Fyysinen näppäimistö on oikeasti aivan paska verrattuna iPhonen virtuaalliseen näppäimistöön.

Kirjoitan huomattavasti helpommin iPhonellani kuin E71 tai jopa N900.

Sitä ei vaan tajua ennen kuin oikeasti kokeilee… sitä ennen sitä vaan luulee, että fyysinen näppäimistö olisi parempi. Oikeesti sitä se ei ole jos verrataan iPhonen virtuaali näppäimistöön. Siksi kommentti “Missä viipyy fyysinen näppäimistö” paljasti koko artikkelin tason.”

No pakko jatkaa ranttia:

1) kirjoitappa iPhonellasi sormikkaat kädessä

2) etsi jostain vaikka metalliovi, pyydä joku heiluttelemaan sitä vieressäsi ja kirjoita samaan aikaan iPhonellasi. Mikä tahansa muu kapasitiivinen kosketusnäyttö kelpaa myös.. myös teräsportaissa kävely on hyvä.. samalla huomaat miten helppoa se portaita kävellessä kirjoittaminenkin iPhonella on.

3) jos ei portaat vakuuttanut, nin soita kaverillesi juostessasi

4) soita autoa ajaessasi, lisää turvallisuutta bt-korvakuulokkeella, niin on ihan laillistakin.. vertaa myös kummalla on turvallisempaa soittaa

5) jos et edellistä kohtaa hahmottanut, niin käytä laitetta ja kirjoita näyttöön katsomatta (tämä onnistuu t9:llä ja 12 näppäimisellä erityisen hyvin)

6) avaa sovellus kuin sovellus 0,5 sekunnissa (onnistuu esim. e51:llä pikanäppäinten avulla.. esim. itselläni s60putty on Valikko->6->2)

Kosketusnäyttö vaatii hyvin monessa asiassa kahta kättä tai fakiirin taitoja ja niveletöntä peukaloa.

Ei ole kovin kätevä _puhelin_ sellainen, ei.

Tähän talouteen ei pelkällä kosketusnäytöllä olevaa puhelinta tule. Ei Nokiaa, ei HTC:tä, ei iPhonea.. pahoin pelkään, että kohta en enää sellaista älypuhelinta saa. Vielä olisi e52 kaupoissa.

Siis kelatkaa että apple keksi video puhelut! Siis ihan himmee innovaatio! Mäki olen jo vuosia haaveillu semmosesta mahdollisuudesta kun feikkaan saigonia! Vitsi kun munkin noksusta löytys kamera edestä…hei wait a minute…tossa vuosia vanhassa skeidassahan on kamera edessä…RAHAT TAKAS!

http://www.apple.com/iphone/features/facetime.html

Itse kannan kahta puhelinta mukana, E72 ja iPhone. Tämä siksi että työpaikalla on soppari Elisan kanssa, muuten saisin iPhonen toki myös työluuriksi.
Ja kun valinnanvaraa on niin teen kaikki surffaamiset ja meilien lukemiset (myös työmeilit) iPhonella koska se vaan on mukavampaa.
Pitäs ehkä vaihtaa toi E72 E52:een niin olis kevyempi kannettava kakkosluurina :-) .
Nokian N8:a tietysti odotan innolla, mutta se tulee myyntiin joskus Q3:n lopulla jos silloinkaan.

“8.6.2010 7:44 omistaja

Artikkelin kirjoittaja on lapsellinen trolli. Ei kannata lähteä tähän liekitykseen. Ossi Mäntylahti haista paska.”

*reps* Viimeinen lauseesi kruunasi kakun. http://i50.tinypic.com/334u4w7.jpg <– Tuo vielä perään.

Omistan itsekkin MacBook Pron sekä 3GS, mutta silti kykenen käsittelemään asioita ilman applelaseja silmillä. Taito joka 99% fanipojista uupuu.

Hyviä pointteja, aika pieniä uudistuksia. Jos seuraavaksi luuriksi HTC Desiren ottaisi.

Tero Lehto selitti vielä huonommin, Ei sillä merkeillä mitään väliä ole mutta kun korostit paljon iPhonea, niin siinä on jo syy paikkasi siirtämiseen toiseen. Epäilen paljon mediakonsernia mahdollisen rahan saannista ja työntekijöiden pakkopuhelusta, että on pakko mainostaa vaikka ei se känny mieleen olisi.

En usko sekuntiakaan, että tykkäisit iPhonesta ja vaikka väittäisit kokeilleesi muita laitteita. Niitä en usko kun et ole kokeillut niitäkään.

Lol, paranneltiin näyttö neljä kertaa tarkemmaksi, pientä hifistelyä. Kameran resoluutio laahaa nokialaisten perässä – en saakkaan tulostettua lomakuviani julisteeksi valokuvatarkkuudella. HD-video on kuitenkin paskaa, koska optiikkahan on silmin nähden huonoa. Moniajokin on feikki ja kuudes aistini häiriintyy siitä suuresti.

ps. E51 on paras älypuhelin ikinä, siinähän on myös moniajo ja fyysinen näppäimistö.

No niin. Nyt on puhelimeen päivitetty tulevan iOS 4:n GM-versio ja ollut käytössä päivän.

Hyvin tuntuu toimivan ja nyt on luurissa uuden puhelimen ominaisuudet, jotka vanha rauta sallii.

Päivitys sujui epävirallisuudestaan huolimatta hyvin ja iTunes palautti varmuuskopiosta kaikki asetukset, sovellukset ja tiedot puhelimeen.

Sovellusten päivittymistä moniajoaikaan odotellessa. Jotkin asiat vain toimivat…

Uuden iOS 4:n myötä iPhonen vahvuus on edelleenkin ihan sama mikä oli jo ihan ensimmäisestä mallista lähtien: käytön helppous, sulavuus ja yleinen toimivuus (HTC kyllä pistää pahasti kampoihin Android+Sense combolla, Nokiasta ei näillä näkymin ihan hetkeen haastajaa). Antaa Nokian ja HTC:n kilpailla sitten niillä ominaisuuksilla, jotka Apple keksii seuraavassa puhelimessaan uudestaan ja heittää lisämausteeksi ehkä jotain omaakin innovaatiota.

(Ja koska tähän kuitenkin joku nokia fanboy kuittaa moniajosta niin: puhelimeni oli aiemmin jailbreakattu ja moniajo toimi ihan hyvin Nokia-tyylisesti. Onneksi tässä uudessa se on toteutettu vaan paljon järkevämmin)

PS. Eipä tarvinut ostaa uutta puhelinta, jotta sai uusimman käyttisversion…
PPS. Uuden puhelimen rautauudistukset pistää vakavasti miettimään uuden hankintaa (900 MHz 3G, akkukesto).

Successfull troll is successfull!!!

“käytön helppous, sulavuus ja yleinen toimivuus (HTC kyllä pistää pahasti kampoihin Android+Sense combolla, Nokiasta ei näillä näkymin ihan hetkeen haastajaa).”

Yksi asia mitä en ole ymmärtänyt koskaan. Jos unohdetaan Nokian Symbian+S60:n muutamat valikkohirveydet (joita tarvitsee sen kerran käyttää?), ei sen käytössä ole kyllä mitään hankalaa. Kuten jo tuossa e51:stä totesin, painat Valikko ja sitten numpadilla samasta kohtaa kuin ruudulla näkyvä tavara.. ihan yhtä helppoa kuin iPhonellakin. Näytön sijaan vain painetaan fyysistä näppäintä siitä näytön alapuolelta (jonka pystyy myös tuntemaan).

Toki Symbian oli vähän kankea 2000-l alussa, kun älypuhelimet oli konseptina liian uusia. Tämän päivän malleilla hidastelu on lähinnä kosmeettista.

Yleisestä toimivuudestakaan ei tuon e51:n kanssa ole ollut valittamista. Kerran olen akun irroitanut, kun testasin beta-vaiheessa ollut youtube-sovellusta.. kuten mainitsin aikasemmin, olen myös kerran iPhonen resetoinnin nähnyt.

Kokemusta löytyy älypuhelimista enemmän vain e51:n, iPhonen, N900 ja HTC Heron osalta.. näistä oma valintani tänäpäivänäkin on vielä e51 omaan käyttöön.

Nokiaa en kumartele, kaikki nuo uudemmat puhelimet ovat hankitamielessä olleet käytössä. Eivät vaan puhelimena vakuuta. N900 on kyllä paras mobiilitietokone mitä olen käyttänyt, puhelimena selvästi joukon surkein.

Ainoa missä e51 oikeasti häviää noille muille on web-selaus. Siihen iso kosketusnäyttö on hyvä. Ja minun mielestä se on edelleen ainoa asia, missä kosketusnäyttö on puhelimessa “tarpeellinen”.

Nokia E51 on kieltämättä kaveripiirissä osoittautunut erittäin päteväksi ja jopa toimivaksi _puhelimeksi_. Mutta E51:stä on turha tähän ottaa mukaan kun ei kilpaile samassa sarjassa kuin esimerkiksi N900, N8, iPhone tai HTC Desire. Sille on paikkansa, kuten myös edellä mainituille malleille.

Olen omistanut ennen iPhonea vain Nokian puhelimia (5110, 6110, 7110, 6210, 6510, 6230, N80 ja E66). E66:sta lukuun ottamatta (ei ollut kauan kun iPhone tuli) kaikki ovat käyneet huollossa kerran tai kaksi. Softa ei ikinä ollut samalla tasolla mitä se iPhonessa on. Irroitettava akku on ollut välttämättömyys (jumitilanne).

IPhone on näistä kaikista myös ensimmäinen jolla oikeasti pystyy selaamaan nettiä, katsomaan sähköpostit, käyttää Exchange-tiliä, jne ja tekemään jotain muutakin kuin puhua ja lähettää tekstiviestejä. Nokia on vain ollut liian kankea ja käyttö on jääny näin kokonaan pois. Pelkästään puhelimena kaikki ovat toimineet ihan hyvin, muuhun niistä ei ollut (no ehkä matopeliin). Esimerkiski web-selailun on mm. estänyt “Muisti vähissä. Sulje ohjelmia”-viesti ja todella kankea käyttöliittymä ja sähköpostin käytön pieni ruutu ja sekava käyttöliittymä – ensisilmäyksellä ei näe mitään järkevää tekstimössöstä.

Nokia 5800 XM ei juurikaan paranna käyttökokemusta, vaikka näytön koko sen sallisi. Puhelin on paikoitellen vaikea käyttää ilman stylusta ja käyttöliittymäobjektien epäloogisuus ja hitaus vaivaa. Kuten muissakin S60-pohjaisissa, myös 5800:ssa jää ohjelmat huomaamatta taustalle kuluttamaan muistia. Ohjelma ei välttämättä sammu punaisesta luurista tai ‘Poistu’-napista vaan ohjelmissa on Valinnat-napin alla viimeisenä vaihtoehtona ‘Sulje’ ja kohta on puhelin taas ihan jökissä. Symbianin valikkopohjaisuus ei selkeästikään ole hyvä valinta kosketusnäyttöpuhelimelle, jolla homman voisi hoitaa järkevämminkin. “Perinteiselle puhelimelle” valikkopohjaisuus lienee ainoa vaihtoehto.

Asetusten teko on S60-pohjaisissa aina ollut hankalaa. Valikoissa pitää kahlata syvälle ja välillä ei tiedä mitä nappia pitää painaa ja mikä kohta on valittu ja mikä ei. Välillä asetukset ovat varsinaista salatiedettä. Esimerkiksi WPA Enterprise WLANiin liittyminen on vähintäänkin mahdotonta, mikäli ei tiedä tarkalleen mitä tekee – EAP, PEAP, MSCHAPv2, TLS, TTLS, …, ja vielä sertifikaatti pitää jostain ladata. IPhonessa tarvitsee syöttää vain käyttäjätunnus, salasana ja hyväksyä sertifikaatti.

Nokian puhelinta en kyllä osta, se on varmaa.

Jännä nähdä miten arka paikka tämä luuri on omenauskovaisille. :)
Se on vain puhelin muiden joukossa! Herätyskello!

Ja kummaa epäisänmaallista Nokian haukkumista. Nokia on tehnyt maailman parhaat puhelimet vuodesta 0 ja tekee edelleen, näin tuoden vaurautta ja hyvinvointia Suomeen. Tästä voimme jokainen tuntea ylpeyttä.

N900, N8 ja N97 ovat parhaita luureja luokissaan.
Suomalaisista yhdeksän kymmenestä ostaa Nokialaisen.
iPhone on vain seksuaalivähimmistön suosima trendituote.

Itse testasin rinnan N900:aa ja iPhonea ja pelkät tekniset ominaisuudet saivat minut hommaamaan N900:n.

Lisäksi päätökseen vaikutti imago. En leimuavana heteroseksuaalina voisi kuvitella kanniskelevani omenalogoista tuotetta kourassani.

Nokia: Teknisesti ylivoimainen, toimiva ja miehekäs edelläkävijä!

Kertokaan onnistuuko seuraava jossain luurissa.

1) Avaa jokin webbi sivusto jossa on puhelinnumero (esim. http://www.tietokone.fi/sisalto/footer_top/yhteystiedot),
2) Yritä soittaa ko. sivulla olevaan numeroon ilman että kirjoitat ko. numeron luurin puhelinosiossa.

(copy-paste sallitaan)

Kertokaa myös miten tämä tehdää tuossa luurissa jota suositatte minulle.

Quote: “Kertokaan onnistuuko seuraava jossain luurissa.

1) Avaa jokin webbi sivusto jossa on puhelinnumero (esim. http://www.tietokone.fi/sisalto/footer_top/yhteystiedot),
2) Yritä soittaa ko. sivulla olevaan numeroon ilman että kirjoitat ko. numeron luurin puhelinosiossa.

(copy-paste sallitaan)

Kertokaa myös miten tämä tehdää tuossa luurissa jota suositatte minulle.”

iPhonessa ainakin näin: Mennään nettisivulle, kopioidaan numero valitsemalla se, mennään puhelimeen ja sijoitetaan se numeroriville. Eli siis käytännössä copy/paste.

Tai vaihtoehtoisesti vain napautetaan sitä numeroa ja ponnahdusikkunasta valitaan “Soita”. iPhonen safari tunnistaa yleensä nuo numerot puhelinnumeroiksi. Tuolla esimerkkisivustolla vaihdenumero ei vain jostain syystä tunnistu, mutta muut kyllä.

“Kertokaan onnistuuko seuraava jossain luurissa.

1) Avaa jokin webbi sivusto jossa on puhelinnumero (esim. http://www.tietokone.fi/sisalto/footer_top/yhteystiedot),
2) Yritä soittaa ko. sivulla olevaan numeroon ilman että kirjoitat ko. numeron luurin puhelinosiossa.

(copy-paste sallitaan)”

Milestonessa:
1. Mennään websivulle, valikosta “Select Text” (tai fyysiseltä näppäimistöltä menu+e) ja sormella valitaan numero. Tämä siirtää tekstin leikepöydälle.

2. Mennään puhelinpuolelle, valitaan Paste/Liitä.

1) kirjoitappa iPhonellasi sormikkaat kädessä

Nillä tumpuilla mitä mä talvella käytän ei kirjoiteta millään muullakaan puhelimella mitään. Harvalla tietokoneellakaan

2) etsi jostain vaikka metalliovi, pyydä joku heiluttelemaan sitä vieressäsi ja kirjoita samaan aikaan iPhonellasi. Mikä tahansa muu kapasitiivinen kosketusnäyttö kelpaa myös.. myös teräsportaissa kävely on hyvä.. samalla huomaat miten helppoa se portaita kävellessä kirjoittaminenkin iPhonella on.

Heilutteleeko kaverisi usein metalliovia kun kirjoitat puhelimella? Teräsportaissa en ole huomannut mitään erikoista.

3) jos ei portaat vakuuttanut, nin soita kaverillesi juostessasi

Ei vakuuttanut. Juostessani en yleensä soita kenellekään, mutta jos soittaisin niin yksi napinpainallus kuulokkeista ja sanon kaverin nimen ja soitto lähtee.

4) soita autoa ajaessasi, lisää turvallisuutta bt-korvakuulokkeella, niin on ihan laillistakin.. vertaa myös kummalla on turvallisempaa soittaa

Katso kohta 3.

5) jos et edellistä kohtaa hahmottanut, niin käytä laitetta ja kirjoita näyttöön katsomatta (tämä onnistuu t9:llä ja 12 näppäimisellä erityisen hyvin)

en hahmottanut edellisiä kohtia, mutta tässä fyysinen vie voiton. En tosin sanoisi että se “erityisen hyvin” onnistuisi silläkään.

6) avaa sovellus kuin sovellus 0,5 sekunnissa (onnistuu esim. e51:llä pikanäppäinten avulla.. esim. itselläni s60putty on Valikko->6->2)

päivittäisessä käytössäni olevat ohjelmat avautuu mulla yhdellä kosketuksella, jos välttämättä halutaan 3 painallusta niin saan tuossa ajassa auki 75% kaikista asennetuista ohjelmista. Lopuissa häviän 0,2 sek. (sulla tietenkin on jokin mystinen näppäinyhdistelmä joka softalle?)

käytän kosketusnäyttöpuhelimessani aika usein vain yhtä kättä, enkä omista fakiirin peukaloa. Aiemmassa E90 2 käden käyttö oli enemmänkin pakollista.

“Yksi asia mitä en ole ymmärtänyt koskaan. Jos unohdetaan Nokian Symbian+S60:n muutamat valikkohirveydet (joita tarvitsee sen kerran käyttää?), ei sen käytössä ole kyllä mitään hankalaa. Kuten jo tuossa e51:stä totesin, painat Valikko ja sitten numpadilla samasta kohtaa kuin ruudulla näkyvä tavara.. ihan yhtä helppoa kuin iPhonellakin. Näytön sijaan vain painetaan fyysistä näppäintä siitä näytön alapuolelta (jonka pystyy myös tuntemaan).”

Iha yhtä helppoa? No ei ole!

On ihan eri asia painaa itse ikonii näytöllä kuin katsoa missä kohtaa ikoni on valikossa ja sitte katsoo vastaava numero ja painaa sitä. No ei sitä numeroo tarvi katsoo mutta ajatusta vaatii että tietää mitä numeroo painaa. Onnistuu ehkä nokia insinööriltä joka on tottunut 90 luvun tapaan ja se on mukamas paras vieläkin!
Ihmisen perusluonteeseen kuuluu osoittaa.

“8.6.2010 13:08 JO

@Haloo!:

Ei Pertti Peruskäyttäjä ala säätämään ja tutkimaan nettiä, että saisi videopuhelut toimimaan. Ja vaikka alkaisikin niin Pertin äiti ei ala jolloin piiri jolle niitä videopuheluita voi soittaa jää pieniksi eikä niistä koskaan tulee mainstream-kamaa. Jos sen videopuhelun soittaminen onnistuu yhtä helposti kuin tavallisenkin puhelun niin tilanne on aivan toinen. Ymmärtänet pointin?

Applen tuotteista liikkuu kyllä hillytön määrä väärää tietoa. Suosittelen joskus kokeilemaan niitä ja hankkimaan faktoja…. ”

Ehkä arvoisan Haloon kannattaisi vaahdota vähemmän ja tosiaan ottaa asioista selvää. Jos videopuheluita on voinut soittaa jo viimeiset viisi vuotta painamalla _yhtä_ nappia, niin missä vaiheessa se vaatii hirveää säätämistä ja internetin selaamista? Noh onneksi Apple jumala puhuu unissa käyttäjille ja kaikki toimii ajatuksen voimalla.

Sitäpaitsi Applen toteutus videopuheluille on naurettava purkka joka toimii jos toimii, toisin kuin 3g standardin mukainen videopuhelu joka oli yksi keskeisiä ominaisuuksia koko tekniikassa.

Videopuheluista ei tullut mainstream kamaa, koska A) operaattorit hinnoittelivat ne ulos, B) ketään ei oikeasti kiinnosta nähdä toisen naamaa suu täynnä ruokaa ja naama ketsuppia.

Ei kyllä ‘toimittaja’ hirveästi asioista tiedä. Huomaa kyllä että iPhonea on tultu testattua Soneran liikkeissä, muttan sen enempää laitteeseen ei ole perehdytty. Itse olen käyttänyt iPhonea jo pitkälti yli kaksi vuotta. Ja voin sanoa, että nokia ei lähelläkään applen tasoa.
Tsemppiä vaan sulle Ossi. Kyllä säkin joskus vielä ymmärrät millainen sen iPhone on. Ota oppia vaikka nokian osakkeen kurssista.

Videopuhelut ovat tosiaan toimineen maailman tappiin asti, omassa luurissani puhelun aikana täppään näytöltä “video”-nappia ja alkaa toimimaan.

Tosin en koskaan käytä kyseistä toimintoa, juurikin siitä syystä ettei minulla ole mitään tarvetta nähdä kenen kanssa puhun tai näyttää omaa naamaani takaisinpäin. Myöskin puhelusta katoaa kaikki yksityisyys kun joutuu speakerin kautta huutamaan.

Itseasiassa en muista käyttäneeni älyluurini etupuolen kameraa koskaan jos ei testejä oteta huomioon.

Samasta syystä käytän skypessä ja mesessä todella harvoin videopuheluja. Vaikka suurimmalla osalla onkin nykykyisin jonkinasteinen web-kamera kiinni koneessa. Videokonferensseja käytän oikeastaan yksinomaan työjutuissa ja välillä on mukava nähdä lapsukaiset mummolassa. Tähänkin tarkoitukseen sopii läppäri paremmin kuin kännykkä, lähinnä sijoituksillisista syistä.

En usko, että tämä Applen facetime tuo mitään ihmeellistä käytettävyydeltään tai tekniikaltaan videopuheluihin. Mutta Applen vahvuus onkin ollut aina markkinoinnissa, Applemaisten ylisanojen jälkeen vähintäänkin omppufanit alkaa videopuheluita soittelemaan entistä enemmän, kenties käytäntö yleistyy hiukan muutenkin.

Vahva veikkaukseni on kuitenkin, että videopuhelut jää Applellakin lähinnä gimmickiksi jolla voidaan elvistellä tällä (olevinaan) maagisella iPhone-ominaisuudella.

iChat AV ei ole ollut menestys OS X:ssä Maceissa, joten todennäköisyys FaceTime:n menestykseen on myös melko pieni.

Kenties taustalla on ajatus siitä että perinteinen puhelinoperaattoritoiminta voisi hiljalleen kuolla pois — maksetaan vain kiinteää hintaa bitistä, kuten kiinteässäkin verkossa. Mahdolliset puhe- ja/tai videopalvelut ostetaan jos niitä tarvitaan.

Muistaako kukaan Visual Voicemailia, joka oli olevinaan iso juttu ja jonka takia oli tärkeää että Apple toimi yhteistyössä vain tiettyjen operaattoreiden kanssa?

Joo tää on ihan selvä floppi toisin kuin N97!

“2) etsi jostain vaikka metalliovi, pyydä joku heiluttelemaan sitä vieressäsi ja kirjoita samaan aikaan iPhonellasi.”

Nyt kyllä tuli ihan aito LOL-efekti tästä. “Etsi jostain vaikka metalliovi”! On kyllä aika epätoivoista tämä huonojen puolien kaivelu. Mulla ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia, kukaan ei heiluttele metalliovia kun käytän puhelinta. Jos heiluttaisi ja se jotenkin häiritsisi, niin pyytäisin lopettamaan tai siirtyisin pari metriä sivummalle…

“87) mene kolmesataa metriä merenpohjaan ja kirjoita tekstiviesti ilman käsiä nokiallasi/hooteeseelläsi/ihanmillävaan samalla kun kolmetoista apinaa tökkii sua kylkiin”

“Muistaako kukaan Visual Voicemailia, joka oli olevinaan iso juttu ja jonka takia oli tärkeää että Apple toimi yhteistyössä vain tiettyjen operaattoreiden kanssa?”

Ai se joka olis tosi hieno ominaisuus jota tulis käytettyäkin mutta Sonera ei vain saa aikaiseksi toteuttaa tukea sille? Mä muistan, pitääpä varmaan taas kerran huudattaa soneraa että koska se toteutetaan.

Eiks jeh että jokainen ostaa sellaisen puhelimen mihin on varaa / mikä täyttää omat vaatimukset. Kovin alatyylistä on viestintä täällä, ja saa sen kuvan että pikku pertillä on mennyt herne syvälle ja on paha olla kun äitee ei nostanut viikkorahaa ja iPhone jää kauppaan.

iPhone on ajanut Nokian todella ahtaalle länsimaissa Voin vain kuvitella kuinka Nokian omahyväiset suunnittelijat saunailloissaan naureskelivat pilkallisesti saatuaan ensi kerran kuulla huhuja Applen iPhone -suunnitelmista. Nyt ne samat hemmot pitävät kynsin hampain kiinni jakkaroistaan ja rukoilevat itku kurkussa herraansa Saatanaa, etteivät olisi seuraavana lomautusten listalla.

Oi kyllä se ossi vaan hehkutti office 2010 versioo ja oli ihan innoissaan kuinka on yksikin nappi muuttunut ja kuinka on nyt nopee ja mahtava standardituki vaikka standardia tukenut!

Mutta kun on applen tekemä hittituote niin ossin pitää periaatteestakin haukkua applea!

“Missä ovat oikeasti merkittävät ominaisuudet? Erityisesti bisneskäyttäjien kaipaamat sellaiset.”

Ossi on pihalla kuin steve! Tosin vielä muistuttavat toisiaa vielä tosielämässäkin! Toinen jää jankuttaa toistuvalla levyllä “mites se DVD” tai “mites se DVD” tai “Mites se CSS”.

http://www.youtube.com/watch?v=So7qrFO_p44
Joo on ossi ottanut idoliltaan sanat suusta suoraan!! Joo ja microsoft myy vitusti puhelimiaan bisneskäyttäjille! Eikös nokiakin myy! Mites se olikaa?

“Haloo, Apple, missä viipyy fyysinen näppäimistö?”
Haloo, ossi, valoja päälle.

Eiköhän Apple ole huomannut että tuo iPhone myy jo “melko” hyvin johtuen mahdollisesti siitä ettei se ole samanlainen kuin kaikki nokiat tai muut kilpailijat. Ja on se nokiakin alkanut myymään puhelimia joista puuttuu tämä maaginen fyysinen näppäimistö.

Muihin kohtiin en jaksa tarttua koska en jaksa kirjoittaa niin pitkää tekstiä.

Onkos sillä mitään väliä, jos iPhonea vain satutaan myymään melkoisen paljon kasvavissa määrin, ja jotenkin en usko, että kaikki iPhonen ostajat ovat Apple-fanboyta?

Hah! Aika naurettavaa. Missä on puolueeton kommentointi? “Missä on fyysinen näppäimistö?” Hyvänen aika, ei joissakin HTC:n puhelimissa, saatika Nokia 5800:ssa ole myöskään fyysistä näppäimistöä. Mutta eniten toivon, että blogin kirjoittaminen saisi olla edes hitusen enemmän puolueetonta!

Minusta Ollin tyyli on hauska, jos kaikki olisi niin pirun yleisesti hyväksyttävää nörttipiirien standardein, níin eihän tälläistä piristävää älämölöä syntyisi ollenkaan.

Jatkakaa samaan malliin ;)

Apple uskovaisia on paljon liikenteessä nähtävästi. Ei haittaa, itse en iPhonea ole vielä kokeillut, mutta mitä ominaisuuksiin tulee, niin ei ole ihmeelliset, näyttö ei ole ominaisuus. Pidän iPhonen ulkoasusta, vakio teemasta ja ehkä voisin tykätä muutenkin. Seuraava puhelin on N8, vaikka mitä mieltä ulkoasusta olisi (teemat voi vaihtaa ja puhelimen voi päivittää), niin N8 sisältää sellaisia ominaiduudet, joita ei OLE iPhonessa, toimiva ilmainen kartasto, että pääsee eroon erillisestä autonavigaattorista, FM-lähetin, jotta voisin kuunnella autossani MP3-musiikkia suoraan kännykästä ilman piuhoja.

Vähän kiukuttaa kun ihmiset kirjoittavat täyttä puutaheinää, oli asia mikä tahansa. Esimerkiksi kameran pikselimäärän kasvattamisesta ei tossa vaiheessa ole kuin haittaa.

Mulle resoluution parannus olisi tarpeeton. Oikeasti olennaisimmat muutokset:
- 900MHz UMTS
- Kameran kenno (pienennetty kuva:)
http://images.macrumors.com/article/2010/06/08/154026-iphone_4_camera_1.jpg
- Kameran salamavalo
- Parempi akun kesto

Tekisitkö sinä, Ossi, iPhoneen ohjelmistoja jos alustan saisi myös Windowsille?

Apple ei ole niin dorka että pilaisi hyvän puhelimen kiinteällä näppäimistöllä. Ja Applen akunvaihtopalvelu on sen verta fiksuissa hinnoissa, että akkukannen jokapäiväinen nitinä tekisi iPhonesta yhtä huonotuntuisen kuin Nokiat.

Olen aika varma että jos Ossi tekisi vertailua mistä tahansa uusista kengistä, ne olisivat surkeat koska eivät tunnu samalta kuin nykyiset lyttyyn astutut Eccot.

Sanoisin että ei pidä jäädä tuleen makaamaan.

Tuntuu olevan taas liikkeellä tämmöistä.

Ominaisuuksista naseva kirjoitus ja kyllä ns. huippupuhelimen puuttuvista ominaisuuksita kertominen on asiaa. Usein se vaan unohtuu. Näppäimet ja muistikortit kuuluvat todelliseen älypuhelimeen. Autotesteissäkin kerrotaan jos vaikka pakki puuttuisi. Moniajon ominaisuudet ja vaikutus akkuun ovat vielä peitossa, eivät tulleet esitelmässä esille. Mitä maksaa lasien vaihto? ym.
Voisko Lehto testata uuden n900 päivityksen (mielestäni kannattaa), aiemmin olet ollut kriittinen laitteeseen.

“Ja kummaa epäisänmaallista Nokian haukkumista. Nokia on tehnyt maailman parhaat puhelimet vuodesta 0 ja tekee edelleen, näin tuoden vaurautta ja hyvinvointia Suomeen. Tästä voimme jokainen tuntea ylpeyttä.”
Siis nyt eletään vuotta 2010 ja kuulutaan EU:hun. Isänmaallisuus on vanhanaikaista ja kuuluu jonnekin viime vuosisadalle.

Saisiko kommenttiosioon filtterin? Itse jättäisin heti lukematta jokaisen kommentin, joka täyttäisi hakuehdon “fan boy”.

Ihmeellistä ettei voida kommentoida asiallisesti, tulee mieleen joku suomi24-foorumi.

mielestäni iphone vie nokioita mennen tullen esim. sovellusten saannilla jne. enkä myöskään kaipaa mitään fyysistä näppäimistöä, kirjoittaminen sujuu loistavasti ilmankin ja kaiken lisäksi nokia on erittäin tylsä ja monimutkainen käyttää iphonea on paljon mukavampi ja sujuvampi käyttää kuin nokian kosketusnäyttöisiä puhelimia ja jos muistia on 16G tai 32G niin mihin siinä enää lisää tarvii, kysynpähän vaan. itselläni on iphone 3g 8G ja muisti riittää aivan loistavasti.

HATERS GONNA HATE ;D

Voe elämä näitä apple faneja, oonhan itekki sellanen mut en sentää hehkuta millään tällä tavalla: “kirjoittaminen sujuu loistavasti ilmankin ja kaiken lisäksi nokia on erittäin tylsä ja monimutkainen käyttää iphonea on paljon mukavampi ja sujuvampi käyttää kuin nokian kosketusnäyttöisiä puhelimia..” Kestäkää nyt se että kaikki eivät ole Applen perään. Ja laitetaampas tähänkin nyt pari faktaa:

Nokia selvästikkin panostaa enemmän määrään kun laatuun, tehnyt jo 11 kosketus näyttöstä puhelinta jotka lagittavat niin hemmetin paljon enemmän kuin iPhone, kokeilin vielä kaverini 5230 nokiaa ja kyllä oli hidas.
Ja nokia alkaa tippua kärryiltä: Katoin tossa jonkun Nokian tulevan kännykän trailerin, ihan oikeen facebook ohjelma VAAAU
Apple storesta saat twitterit ja facebookit ja melkein mitä huvittaa, ja vielä paremmalla ja nopeammalla toimivuudella. Sitten vielä näitä pieniä iPhonen ominaisuuksien kopiota..

Apple taas panostaa enemmän laatuun, siitä kertoo hintakin.
Kuuleppas ossi
Hanki iPhone kuukaudeksi ja vaiha takaisin Nokiaan, näet eron..

Täällä suu vaahdossa riehutaan iPhonen puolesta ja vertaillaan Nokiaan, jopa haukutaan bloggaajaa ja hänen ulkonäköään. Kypsää kommunikointia.

En tiedä missä kaapissa nämä omenapojat ovat asuneet mutta jos vaivaudutte hieman katsomaan ympärillenne niin maailmassa on muitakin kuin Apple ja Nokia.

Itse ostan seuraavaksi jonkun Android-luurin joka varmasti kattaa kaikki hehkuttamanne ominaisuudet ja vähän enemmänkin.

Jokainen tähän blogitekstiin kommentoinut ihminen on täysi v***n idiootti. Ollakseni hetken itse myös idiootti, jätän kaikkien teidän tavoin täysin perustelematta tämän väitteen. Kiitos kirjoittajalle sykähdyttävästä tekstistä, näin hämmennetään pakkaa.:D

T: Apple Fanboy and proud of it

“11.6.2010 12:05 Jutusta
kyllä ns. huippupuhelimen puuttuvista ominaisuuksita kertominen on asiaa. Usein se vaan unohtuu. Näppäimet ja muistikortit kuuluvat todelliseen älypuhelimeen.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Huippupuhelimen_määritelmä

Kappas, en tiennytkään. Autotesteissä varmaan kritisoidaan automaattivaihteisia siitä että kytkin puuttuu? Ja wlania siitä että sitä voi käyttää ilman johtoa?

“15.6.2010 8:03 punos
jos vaivaudutte hieman katsomaan ympärillenne niin maailmassa on muitakin kuin Apple ja Nokia.”

Bloggaajan aiheena oli iPhonen vertailu Nokiaan, joten on luontevaa että kommentoijat puhuvat samasta aiheesta. Android on tottakai paljon kovempi kilpailija iPhonelle kuin Nokia tulee ikinä olemaan. Onhan Nokia sanonut itsekin panostavansa muihin kuin business-puhelimiin, ja päätehtävä taitaakin olla vähemmän läntisten maiden varustamisessa halpapuhelimilla.

miksei applella ole vaihtoehtoja näppäimistö valikkoon?! on vain kaikki merkit erikseen! Kaipaisin ehdottomasti päivitystä minkä avulla olisi kolme merkkiä saman näppäimen alla!! ja sanakirja niinkuin nokiassa tai samsungissa KIITOS

Ossi, hitto:D Mihin sä oikeen ryhdyit?:D

BTW: Nokia on kuollut. Se ei myy missään muualla ku suomessa missä asuu alle 10mil ihmistä:D HA, Nokia on kun Lada verrattuna HTC, Nexus, iPhone…

Tää oli jo hauska: “missä viipyy fyysinen näppäimistö?” :D

Toimittaja hyvä, tervetuloa 2000-luvun ihmeelliseen maailmaan!

Ei hyvää päivää… kiistellä nyt puhelimista. Mun on parempi kuin sun! Nokia pitää perää joo, mut toivottavasti nousee, on sillä kuitenkin tämän maan teollisuudelle suuri merkitys.

Omistan iPhonen. En hypetä. En fanita. Käytän sitä koska se on hyvä, ja sain valita työkaluni itse. Omasta pussista en maksaisi noin paljoa, samat asiat hoituisi mainiosti halvemmallakin laitteella.

N8 löytyy vierestä, ja ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Ei bugita läheskään yhtä paljon kuin ex-5800.

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös