En päässyt kitarasankariksi, vaikka Nokia lupasi

Guitar Hero 5Nokialta tuli mainospostia. Nyt voisin konsultoinnin kabinettien sijaan astua parrasvaloihin ja saada skittaa soittamalla pikkupöksyt pyörimään naisten jaloissa. Minusta voisi tulla oikea kitarasankari! Samanlainen kuin David Bowiesta.

Kyse on tietysti Guitar Hero -pelin mobiiliversiosta.

Vaikka Ovi Storen webbisivulta muuta voisi päätellä (”You are ready to download”), kitarapeliä ei voi imuroida Windows-koneella ja asentaa kännykkään PC/Ovi suiten kautta. Lataus on tehtävä Ovi Storen mobiilikaupasta.

GuitarHero_SEK

Taannoinen kokeiluni Ovi Storesta ei antanut kaupasta järin laadukasta vaikutelmaa, mutta asiasta on jo kohta yhdeksän kuukautta. Tokihan puolitoista vuotta lanseerauksen jälkeen alun ongelmista on päästy eroon. Hinnan esittäminen Ruotsin kuninkaallisina kruunuina ei tosin luvannut hyvää, mutta ehkä svenssonit kohta liittyvät eurovaluuttaan ja ongelma poistuu itsestään.

Ovi Store tarjoaa käynnistyksen jälkeen päivitystä, joka on kooltaan 1 000 – 6 000 kelvin-bittiä. Ladataanpa.

image000015

Ensin valitaan yhteysosoite.

image000016

image000017

Iso päivitys tulossa. Oletko varma, että haluat ladata tämän?

image000018

image000019

Ja varmastiko asennetaan? (Tähän mennessä kolme ylimääräistä klikkausta.)

image000020

Kiitos tiedoista. Haluan edelleenkin jatkaa asennusta.

image000021

Päivitysasennushan tämä oli, eli päivittäkää vaan.

image000022

Ja näin asennuksessa lopulta viiden ylimääräisen klikkauksen jälkeen päästiin vauhtiin, kunnes…

image000032

image000023

… asennusohjelma päätti pysähtyä kysymään “Ei voi asentaa. Jotkin sovellukset on ensin suljetta. Suljetaanko nyt?”

Vastaus “Kyllä” tuotti virheilmoituksen Tuntematon virhe: – 12.

Tämän jälkeen asennusohjelma kaatui ja laite palasi aloitussivulle.

image000024

Ovi Storen asennusohjelma onnistui hävittämään jostain käsittämättömästä syystä E71:n päävalikon kaikki kuvakkeet ja toiminnot!

Koti-näppäintä painamalla pääsin kuitenkin laitteen ohjelmavalikkoon ja sitä pitkään pohjassa pitämällä näkyi, että mitään sovelluksia ei ollut käynnissä.

Puhelimen uudelleenkäynnistyksen jälkeen käynnistysruudulla välähtää nyt jokaisella käynnistyksellä Symbianin asennusohjelma, joka kohta ilmoittaa jotta “Asennusta ei voi suorittaa loppuun” ja päättyy sitten. Ovi Storen asiakasohjelman linkki näkyy edelleenkin Asennukset-kansiossa, mutta sen klikkaaminen ei tee mitään.

image000033

Ovi Storen asiakasohjelmaa ei voi myöskään poistaa ja uudelleenasennusyritys antaa virheilmoituksen “Asennusta ei voi aloittaa – Asennusohjelma on jo käytössä“. Storen asiakasohjelma on kuin zombie, elävä kuollut, joka ei suostu kuolemaan.

* * *

Mutta palataanpa takaisin Guitar Heroon.

Menin E71:n normaalilla mobiiliwebbiselaimella Ovi Storeen ja etsin Guitar Hero viitosta. Ei löydy.

image000034

Ainoa hakusanalla Guitar Hero löytyvä ohjelma Ovi Storesta on yhden euron hintainen pimutaustaustakuva.

image000035

Haun epäonnistuminen johtunee oletettavasti siitä, että Guitar Hero 5 Mobilea ei ole saatavilla Nokia E71 -puhelimelle. Asia selviää pelin viralliselta sivulta, mutta tätä Ovi Storesta ei selviä. Ovi Storessa ei muutenkaan jostain käsittämättömästä syystä kerrota tuotteiden yhteensopivuustietoa.

GH5_Yhteensopivuus

Miksi ihmeessä Nokia mainostaa Ovi Storen mainospostissa tuotteita, joita sen asiakkaat eivät voi käyttää?!

Tarkistin vielä toistamiseen, että E71 on asetettu oikein puhelimekseni Oven käyttäjäasetuksissa ja näin asia todellakin on.

Onko kukaan Nokialla edes kertaalleen kokeillut käyttää Ovi Storea?

Oikeasti?

Aiheet: Yleiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 70 kommenttia

Väittäisin, että ‘Ei’, kukaan ei ole oikeasti viitsinyt kokeilla Storea.

Joskus kauan sitten, kun kokeilin sitä, Store ei ottanut puhelintani ovi.com asetuksista, vaan tunnuksien jälkeen avasi sivun N97-puhelimelle tarkoitetuilla sovelluksilla.

Kokeilin nyt sitten uudestaan. Puhelimeni on asetettu oikein Ovi.comin asetuksissa.

Ovi.com -> kirjaudu sisään -> klikkaa Kauppa-kuvaketta -> kirjaudu uudestaan sisään samoilla tunnuksilla
-> Displaying content for Nokia 5800 XpressMusic, väärä puhelin ja miksi kieli vaihtui? -> huokaus -> mistä se vaihdetaan, “Personalisation”?, ennen sisään loggausta oli iso “valitse puhelin juttu”, mutta nyt on vain sovelluksen mainos
-> “Displaying content for Nokia 5800 XpressMusic”, no niinhän siinä luki ennen mukauttamista
-> Account? -> Change Mobile -> Show me Full Keyboard -> Klikkaa oikeaa puhelinta -> Mitään ei tapahdu, tuplaklikkaa, mitään ei tapahdu -> huomaa vieritys sivun oikeassa laidassa -> vieritä -> “OK”-nappi on juuri näkyvän alueen ulkopuolella -> klikkaa sitä

-> Loggaa ulos -> Loggaa sisään -> Find Content for your mobile: Any Phone -> “Where’s my phone?” -> Klikkaa -> Welcome to Nokia Mobile Selector.

Lisäksi Ovi store tuntuu ajoittain asentavan sovelluksia C-asemaan vaikka olisi valinnut sovellukset menemään aina E:lle. Tämä ei tietenkään vielä riitä, vaan parhaassa tapauksessa asennettu sovellus vielä vaatii useita megoja tilaa (C:ltä siis), jotta sen pystyy poistamaan. Parhaassa tapauksessa joudut siis siivoamaan C-asemaa Store-kokeilun jälkeen oikein urakalla, jotta saat turhakkeet edes poistettua.

Niin no, Ovi Store ei edelleenkään tunne 2760 -mallia joka taisi tulla markkinoille kaksi vuotta sitten eli yhä edelleen Ovi olettaa, että minulla on N97. Eipä tuosta silti haittaakaan ole kun Storessa ei Series40 -puhelimille kuitenkaan mitään sisältöä ole.

mulla ei ole olljut mitaan ongelmia storen kanssa. miksi valitat serchista? sehan nimenomaan kertoi (screenshoteissakin) etta ei loydy sun puhelimellesi? minusta olisi arsyttavaa jos se listais softia mitka ei sovi omaan luuriin.

symbianin kaikki softat kannattaa ja pitaisi laittaa ceelle. massamuisti on tarkoitettu kuville, videoille, musiikille jne. eli on vaan hyva jos se ei kysele mitaan vaan asentaa suoraan ceelle.

store on jo hyva. sen todistaa jo 1.5 miljoonaa latausta per paiva.

ossi tietotekniikkaa KONSULTIN silmin. kertoo paljon.. olen itse huomannu, etta konsultit on kuin munattomia kukkoja.. paljon aanta, mutteivat saa mitaan aikaan :)

Jos pää menee pyörälle kännykkäpeliä asentaessa, niin taitaa kertoa jotain konsultin tasosta.

Täytyy vain toivoa, että yritysten kriittiset järjestelmät ei ole yhtä monimutkaisia…

Kyllä ja ihmetyttää että miten tätä ei saada korjattua. Varsinkin kun Nokia itse toitottaa että Ovi Store on sille erittäin tärkeä strategisesti…

Täällä nokiafanit eivät vaan millään suostu myöntämään, että softakauppa on aika kökkö. Okei, nokian puhelimet ovat ihan luotettavia. Voivat periaatteessa olla päällä paketista kaivamisesta roskikseen heittämiseen saakka ilman mitään ongelmia. Jos yrität tehdä mitään muuta (kuten asentaa ohjelmia), tämä on ehdoton no-no. Ei siitä vaan yksinkertaisesti tule yhtään mitään.

Ohjelmien asennukset ovat jämähtäneet sinne Windows 95 aikaan kun kaikkea piti kysyä, mutta usein oletusasetukset olivat aivan ok. Tämä siis johtaa 10min naksutteluun next-next-next-next-next-next-next-next-next-next-next-next-next-next-next-asennetaan-next-next-next-next-next valmis. Paitsi jos asennus hajoaa jossain vaiheessa ja käy juuri noin. Totta kai tuo on korjattavissa resetoimalla puhelin (*#7370#), mutta onko se nyt sitten oikein, että tätä tapahtuu jatkuvasti ja joudut resetoimaan puhelinta aina uuden asennuksen yhteydessä?

:D Symbianilla ei todellakaan kannata laittaa C:lle mitään, mitä sinne ei ole pakko laittaa. C-asemalla on Symbian-puhelimissa normaalisti sen verran vähän tilaa, että sinne asennetut softat nopeasti syövät sen loppuun, varsinkin, jos sovellukset vielä kirjoittavat omia tiedostojaan asennuslevyllensä. C:n vapaan tilan määrästä riippuu lisäksi osa käyttiksen ja siihen mukaan ympättyjen sovellusten toiminnasta. Ei ole mitään järkeä omatoimisesti rampauttaa puhelintaan asentamalla C:lle, kun vaihtoehtojakin on olemassa.

Lisäksi Store tosiaan antaa asetuksissa valita asennusmedian, ei vaan aina välitä valinnasta. Kannattaa ehkä yrittää saada se oma ymmärrys ajantasalle, ennenkuin alkaa hyökätä esim. Ossia vastaan. Ossin pointti tässä jutussa kuitenkin oli ihan hyvä. (Vaikka sen olisi ehkä voinut esittää hiukan tiiviimminkin.)

Ossin aika vaihtaa puhelin iPhoneen, niin ei tarvitse pelleillä sekundapalveluiden kanssa.

Onhan se käsittämätöntä että tuollainen jöötipalvelu on päästetty maksavien asiakkaiden käytettäväksi. Se oli täyttä tuubaa jo vuosi sitten ja sitä samaa edelleen. Eivät ole saaneet myöskään sellaista perusasiaa kuin single sign-on toimimaan. Miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista? Eikö Nokian kokoisessa talossa ole ketään joka ymmärtää mitä tarkoittaa single sign-on???

Kuka tuosta jöötistä on vastuussa? Onko tuo Ovi-kökkökasaelma rakennettu Suomessa vai onko kyseessä offshore Intia/Kiina projekti?

on se aika sekava tuo ovi store en ole kyllä ladannut mitään mistä pitää maksaa, että ei ole kehumista.

Vertti Koskinen: meillä on perheessä yksi iPhone 3GS ja harkitsin itsekin vakavissaan E71:n vaihtamista siihen. Valitettavasti työkäyttöön iPhonesta ei ole seuraavien puutteiden takia:

- ITunesin pakollinen käyttäminen. Naurettavaa joutua antamaan Applelle luottokortin numero, että voi käyttää puhelinta!

- ITunes on Windowsissa kerta kaikkisen järkyttävän huono sovellus. En halua sitä (tai QuickTimeä) sotkemaan järjestelmää nykyistä enempää.

- IPhonessa on aivan älyttömän huono akku! Puhelinta on pakko ladata kerran päivässä, vaikka sitä ei juurikaan käyttäisi. Pisteenä i:n päälle akkua ei pysty edes itse vaihtamaan.

- IPhonen virtuaalinäppäimistö häviää 6-0 E71:n fyysiselle Qwerty-näppäimistölle.

Omien kokemusteni mukaan iPhone on kiva tekniikkalelu ja erittäin mukava surffilauta, mutta työkäyttöön tarvitaan työkalu.

Miten nämä liittyivät TYÖN tekemiseen??

- ITunesin pakollinen käyttäminen. Naurettavaa joutua antamaan Applelle luottokortin numero, että voi käyttää puhelinta!

Jos ei ole luottokorttia, niin voi antaa sinne vaikka Visa Electronin numeron. Sieltähän ei ole pakko ostaa mitään, mutta jos sellainen mieliteko tulee, niin kortin numero on kuitenkin annettava, kuten ihan mihin tahansa vastaavaan palveluun.

- ITunes on Windowsissa kerta kaikkisen järkyttävän huono sovellus. En halua sitä (tai QuickTimeä) sotkemaan järjestelmää nykyistä enempää.

Totta Windows on huono järjestelmä. Osta Mac.

- IPhonessa on aivan älyttömän huono akku! Puhelinta on pakko ladata kerran päivässä, vaikka sitä ei juurikaan käyttäisi. Pisteenä i:n päälle akkua ei pysty edes itse vaihtamaan.

Ei pidä paikkaansa. Minulla on iPhone 2G ja en lataa sitä päivittäin, vaikka siinä on wlan auki koko ajan.

- IPhonen virtuaalinäppäimistö häviää 6-0 E71:n fyysiselle Qwerty-näppäimistölle.

Sen käytön oppii viikossa. Voidaan järjestää siitä vaikka kilpailu, että meikeläine kirjoittaa iPhonella nopeammin tekstiä, kuin sinä sillä E71:llä.

Työkäyttöön AppStoresta löytyy heti sata hyvää ohjelmaa, jotka helpottavat elämää.
Muutamana esimerkkinä voidaan mainita Bento ja Things.
Kysy Masalinilta lisää.

Yleisin trolli on sanoa iPhonea leluksi, vaikka se ei nimenomaan ole sitä. Sen näkee jo päälle. Se on erittäin tukevatekoinen, eikä se kitise, eikä natise kuten halvasti tehdyt lelut.

iPhone toimii nopeasti ja käyttöjärjestelmä vastaa käyttäjän toimiin viiveettä. Käyttöjärjestelmä on erittäin selkeä ja toimii ajatuksen nopeudella. Eli toiminnoissakin paistaa laatu niin, ettei sitä voi olla huomaamatta. Sitten on näitä leluja, jotka on tehty puolivillaisesti niin, ettei niistä ota kukaan selvää.

iPhonen kanssa iTunes toimii erittäin hyvin organisoiden, synkronoiden ja varmuuskopioiden käyttäjän iPhonessaan tarvitsemat asiat vaivatta.
Lisäksi iTunesista saa kaiken ilman minkäänlaista päänsärkyä ja vielä kaiken lisäksi halvemmalla, kuin mistään muualta. Sitten on näitä viritelmiä, jotka jos eivät nyt hukkaa tietoja, niin ovat hankalia ja epäselviä käyttää. Synkronointi voi olla niin epämukavaa, että tavalliselta ihmiseltä jää koko ominaisuus täysin käyttämättä, mikä harmittaa sitten, jos kännykkä katoaa.

iPhone on erittäin monipuolinen ja se lunastaa paikkansa oikeana työkaluna todella nopeasti. Pelkästään iPhonen kalenteri syrjäyttää muut ensimmäisten päivien aikana.

Toimittajilla pitäisi muutenkin olla Macit ihan pelkästään Devonthinkin takia. Tosin tämä pätee kaikkiin aina yrityksen johto- tai markkinointehtävissä olevista aina opiskelijoihin tai opettajiin saakka.

“Lataus on tehtävä Ovi Storen mobiilikaupasta.”

Kyllähän Ovi kökkö on, mutta mikä ongelma on siinä, että softan voi ladata suoraan kännykkäänsä, ilman tietokoneen kanssa kikkailua?

“Pisteenä i:n päälle akkua ei pysty edes itse vaihtamaan.”

Jos akku tuppaa iPhonessa loppumaan ennen iltaa, eli on heavy heavy user, niin silloin iPhonessa ei muuten vaihdeta akkua vaan käytetään esimerkiks Mophien Juice Packkiä tai esimerkiks Varta V-Man Portable Power Packin tyyppisiä lataajia. Vievät vähän enemmän tilaa, kuin ylimääräiset akut Nokiaan, mutta mahtuvat näppärästi taskuun. Idea on kuitenkin liittä ko. akkuavut nätisti iPhoneen, eikä purkaa sitä palasiksi.

Jos iPhonen akun joutuisi vaihtamaan, niin sekin on helppo juttu ja käy käden käänteessä joko Applen tai huollon toimesta.

Luulisin mulla olevan kompetenssia sanoa jotakin näihin vertailuihin, koska
- olen 100-prosenttisesti Mac-mies
- mulla on Nokian E90, N97 ja N900
- mulla on Applen iPhone 3GS

Valitettavasti iPhone ei täytä työkalun tunnusmerkkejä. Otetaan vaan mieluusti se kirjoitustesti, katotaan kumpi kirjoittaa nopeammin ja virheettömämmin. Mutta luonnollisesti katse pois puhelimesta kuten neuvottelussa tai autolla ajaessa aina pitää olla. Virtuaalinäppäin on tunnoton, mikä ei ole vika vaan ominaisuus.

Noista kolmesta puhelimesta N97 on softavirheittensä takia käyttökelvoton; äskettäinhän Vanjoki pyyteli niitä anteeksi ja lupasi parannusta. Odotellaan.

Käytän N900:aa siksi, että kaikkine puutteineen ja virheineen se kuitenkin on noista kolmesta puhelimesta ylivoimaisesti paras käytössä, jossa päivittäin joudun kirjoittamaan muutaman muistion, sähköpostin ja satakunta tekstaria. Web-selauksessa se on iPhonea näppärämpi, joka kärsii yksinappulaisuudesta melkoisesti; yksinkertaisuudella on kääntöpuolensa!

Toivottavasti Nokialta kuitenkin tulee pian parempi laite kuin tuo N900. En suosittele sitäkään kenellekään.

Nokia ei vaan osaa

Viimeksi kun koitin omaa puhelintani (N91) OVI:sta etsiä, ei se ollut valittavissa.

“symbianin kaikki softat kannattaa ja pitaisi laittaa ceelle. massamuisti on tarkoitettu kuville, videoille, musiikille jne.”

Sitten siellä C asemalla saisi olla hippasen enemmän sitä tilaa kun nuo perinteiset 120megaa (vapaana siitäkin sit se ~50megaa). Miksei käyttäjä saisi valita tallennuskansiota? Onnistuu jopa windowsissa ;) . Kyllä noksun symbianit on niin takapajuisia…

Ovi storessa hinnoittelukin aivan outoa. Yhtenä päivänä ilmaista ja toisena päivänä 3e hinta. Ihme touhua. Ja ne “trial” versiot ei ole ilmaisia ohjelmia, ne on kokeiluun. Mutta eihän nokian insinöörit sitä tajua…

Kommentti iPhonen työkäyttöön:

Itse ostin iPhone 3G:n alunperin vain “kalliiksi leluksi” kun “kaikilla muillakin” alkoi niitä olemaan. Mietin, että jos ei luurina toimi, niin onpa ainakin sitten kallis musiikkisoitin mukana.

Parin viikon käytön jälkeen huomasin, että vekotin on itseasiassa valonnopea verrattuna mihinkään Noksun hökötykseen, saati HTC:n windows mobile laitteisiin. Applen verkkokauppa vaikuttaa erittäin toimivalta ja kun puhelimen vielä “unlockasi”, niin kas – sain sinne vielä sikana lisää softaa. (ok, tämä ei tietenkään ole suositeltavaa). Pian sai väistyä vanha Palmin PDA-laite muistiinpanovehkeenä ja totesin, ettei laitteelle löydy vakavaa kilpailijaa nimenomaan TYÖKÄYTÖSSÄ.

Exchange sähköpostit toimivat iPhonessa lennosta, kalenterit synkkautuu, unix-koneiden etäkäyttö onnistuu niin VNC:llä kuin terminaalista, jne… Selainkin on pirun hyvä.

Nyt pikkasen himottaisi Android puhelimet, mutta vielä tällä hetkellä niiden käyttöliittymä näyttää olevan sen verran raskas, että iPhonea on sujuvampi käyttää. Lisäksi esim. HTC:n Droidi on verrattain paksu verrattuna iPhoneen – juuri sen ulkoisen näppiksen takia.

Miinuspuoli iPhonessa on toki se oikean näppäimistön puuttuminen, mutta toisaalta tällä tavalla saavutetaan laitteen erittäin kompakti koko!

Ja kuten joku täällä jo mainitsi. Otetaan vaan “kirjoituskilpailu”, niin väitän myös peseväni iPhonella kirjoittessani sinut E71:si kanssa… :)

Akusta on turha jauhaa. Itse hommasin taannoin myös Applen MacBook Pro:n, missä on sisäänrakennettu akku. 7h käyttöaika on aivan omaa luokkaansa ja jos Applen propaganda nyt on edes vähän sinnepäin, että tuon akun pitäisi kestää normiakkua paremmin, niin jos siinä on kahden vuoden päästä enää 4h akunkesto, niin samassa ajassa IBM thinkpadiin olisin jo hankkinut kaksi uutta akkua. Ja MacBook Pro:n hinnatkin ovat IBM:ään verrattuna erittäinkin kohtuullliset.

>Mutta luonnollisesti katse pois puhelimesta kuten neuvottelussa tai autolla ajaessa aina pitää olla. Virtuaalinäppäin on tunnoton, mikä ei ole vika vaan ominaisuus.

Toivottavasti et rämppää sitä Noksua siellä auton ratissa oikeasti – oli siinä virtuaalinen tai oikea näppäimistö. Itselleni on kerran ajettu jo liikennevaloissa persauksiin kun “kännykkä tippui kädestä ja ryhdyin ottamaan sitä lattialta”. Törmääjän käyntikortissa luki työnantajana Microsoft. Vaikka IT alalla ollaankin, niin liikenteessä voisi keskittyä ihan siihen ajamiseen ja jätetään ne kivat sähkövempeleet sitten vaikka työpaikalle tai kotiin ja leikitään niillä siellä.

Jos joku oikeasti duunissa joutuu lähettämään tekstareita 100 päivässä ja omistaa iPhonen, niin kannattaa käydä AppStoressa ja laittaa hakusanaksi SMS. Sieltä löytyy apuja nopeuttamaan tekstareiden tekemistä.
Ylipäätänsä mihin tahansa ongelmaan ratkaisu löytyy käymällä ensin AppStoressa.

Kunnon TYÖKALU on sellainen, joka mukautuu käyttäjänsä tarpeisiin ja iPhone on nimenomaan sellainen työkalu.

Minulla 5800, updeittasi ovi storen softan no problemo.

Pelit ja pensselit latautuu hyvin. 3G datan yli suoraan mobiiliin lataan.

Ehkäpä joidenkin mobiilien clientit (firmwaret) ovat kysempiä kuin toisten luurien.

Muutama oma huomio:

- E72/E71 qwerty on paras (voi käyttää sujuvasti yhdellä kädellä, hyvä tuntuma)

- Ovi store on kökkö ja vaikuttaa huonolta betalta

- nokialaisissa aika paljon softaongelmia

Jospa saisi E72 qwertyn iPhonen kosketusnäytöllä ja Android käyttöjärjestelmänä.

Mahtavaa! Ihanaa! Joku tehnyt Ovi Storesta tutkimuksen, missä on oikeasti otettu Nokia lasit pois päältä! Voisiko toimittaja tehdä SUUREN palveluksen ja linkittää tämän uutisen ja kommentit tuonne Nokia päähän, niin pojat näkee mitä paskaa ne siellä tekee.

Terveisin
Nokian kanssa “rakkaita” sähköpostikeskusteluita käynyt ihminen

Heh, kerrankin minulla on samanlaisia kokemuksia Ossin kanssa. Kokeilin tuota storea heti sen julkistamisen jälkeen (tuskainen kokemus, kun lähes jokainen yritys kaatui virheilmoitukseen), eikä käyttäjäkokemus ole ainakaan parantunut niistä ajoista.

Sain viime kesän aikana ladattua suurinpiirtein kaikki tarjolla olevat järkevät ilmaissovellukset (taisi olla muutama kappale 6220C:hen). Kävin vilkaisemassa tarjontaa tuossa vuodenvaihteessa. Ei ollut sen enempää kuin julkistusvaiheessa. Ne viiden euron teemat eivät jostain syystä jaksa kiinnostaa. OVI Storekaan ei toiminut yhtään paremmin kuin aikaisemminkaan (muutaman kuvauksen jälkeen softa kaatui ilmeisesti johonkin skriptivirheeseen). Ohjelmien asennus on lisäksi yhtä tuskaa, kun puhelin haluaa jatkuvasti varmistuksen johonkin kryptiseen kysymykseen (haluanko asentaa xfwsy-server, versio 0.5… mistä minä tiedän, kun latasin vain tuon yhden ohjelman ja nyt pitääkin asennella viittä erilaista kilkettä puhelimeen).

iPhonen saatuani olen ladannut/ostanut näemmä lähes 70 sovellusta App Storesta noin viidessä kuukaudessa – täysin ongelmitta. Käyttö on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla: Uutta tavaraa tulee jatkuvasti (jokaiselle käyntikerralle riittää mukavaa katseltavaa), ohjelma toimii jouhevasti eikä asennus ole kuin Install-napin painallus ja salasanan syöttö. Lataus lähtee heti käyntiin, eikä puhelin kysele tyhmiä. Latauksen edistyminen näkyy suoraan ohjelman kuvakkeessa (puhelinta voi luonnollisesti käyttää täysin normaalisti latauksen/latauksien aikana) ja valmistumisen jälkeen ohjelma on heti valmis käytettäväksi. Ainoa haittapuoli on, että tuo on tehty liiankin helpoksi ja houkuttelevaksi…

V: Kyllähän Ovi kökkö on, mutta mikä ongelma on siinä, että softan voi ladata suoraan kännykkäänsä, ilman tietokoneen kanssa kikkailua?

Kyllä se on oikeasti ongelma siinä vaiheessa, kun edessä on tietokone, jossa kännykkä roikkuu piuhan päässää. Tietokoneen ruudulla näkyy haluttu ohjelma, muttei mitään mahdollisuutta ladata sitä. Puhelimessa ei ole WLANia eikä datapakettia. Ainoa mahdollisuus on siis jättää softa lataamatta – vain sen takia, ettei joku kökkö-OVI tarjoa mahdollisuutta asentaa edes ilmaista ohjelmaa tietokoneen ja OVI Suiten kautta. Itse pidän iPhonen App Storen tyylistä enemmän: voit varsin vapaasti ladata tiedostot sekä koneella että kännykällä, ilman ongelmia, ilman sekoontumisia – aivan kuten käyttäjä itse haluaa.

Kannattaa kokeilla myöskin Nokia Comes with music.

Ostin taannoin n97 mini puhelimen vaimolleni koska tuossa kyseisessä puhelimessa oli comes with music. Asennus ja latausohgelmat sekä yleinen softan toimimattomuus + bugit…

Latasin samaan kännyyn maksullisen spotify premiumin, ei jaksanut enää pajottaa comes without musiccia.

Näyttää olevan siis samanlaista shaibaa läpi linjan.

Artikkelista:

> Haun epäonnistuminen johtunee oletettavasti siitä, että
> Guitar Hero 5 Mobilea ei ole saatavilla Nokia E71
> puhelimelle. Asia selviää pelin viralliselta sivulta,
> mutta tätä Ovi Storesta ei selviä. Ovi Storessa ei
> muutenkaan jostain käsittämättömästä syystä kerrota
> tuotteiden yhteensopivuustietoa.

No voi herran jestas. Ossi mäntylahti on taas tyylilleen uskollisena jättänyt aivot narikkaan kun on alkanut tätätä artikkelia kirjottamaan. Miten joku osaa olla noin kertakaikkisen typerä?

Ovi Store näyttää käyttäjälle nimenomaan vain ne sovellukset, jotka on merkitty yhteensopiviksi hänen åpuhelimensa kanssa. Joten jos esimerkiksi Guitar HeHeroa ei kaupasta löydy hakemalla eikä manuaalisesti selaamalla, niin SE TARKOTTAA SITÄ ETTEI SITÄ KYSEISTÄ PELIÄ OLE SAATAVILLA KÄYTTÄJÄN PUHELIMELLE.

Aivan samasta syystä Ovi Storesa ei erikseen näytetä sovellusten yhteensopivuustietoja. Kuten edellä sanoin, niin Ovi Store näyttää käyttäjälle ainoastaan ne sovellukset, jotka on merkitty yhteensopiviksi käyttäjän puhelimen kanssa. Joten mihin helvettiin niitä erillisiä yhteensopivuustietoja siis muka tarvitaan?

Jos kauopasta haettu sovellus siotten ei toimikaan käyttäjän puhelimella, niin se on enemmänkin sovelluksen tekijän kuin ovi Storen vika.

Miksi ihmeessä sitä ovi sovellusta edes asentaa kun sieltä ei joka tapauksessa ole saatavana mitään sellaista sovellusta jolla todellisuudessa mitään tekisi puhelimessa.

Ja sitten Nokialaisten käyttäjät jaksaa vielä itkeä että meillä on sentään moniajo.. mihin hittoon sitä tarvii kun ei ole niitä kunnollisia sovelluksiakaan mitä siellä puhelimessa oikeasti ajaisi..

Katsotaampa kun 4.0 päivitys saadaan iPhonen käyttäjille niin mistähän nuukialais käyttäjät sen jälkeen purisevat..

Joku muuten moitti iTunesin toimivuutta windows puolella ? Ihan vain kuriositeettina.. että Nokian sovellukset eivät ole ikinä toimineet edes lähellekkään niin hyvin mitä iTunes on windows puolella toiminut jo vuosia.

Sääliksi käy Nokia kohtaloa tulevaisuudessa.. mutta toisaalta, ehkä tämä itseään Suomalaisuutta täynnä oleva kansa pikku hiljaa oppii että ei se Suomalinen tuote välttämättä olekkaan aina se paras valinta.. ai niin, olikos se Nokia edes enään Suomalainen ?

Artikkelista

> Ja näin asennuksessa lopulta viiden ylimääräisen
> klikkauksen jälkeen päästiin vauhtiin, kunnes…

Toimittajat taitaa olla todella heikkoa tekoa, jos tuo oli häbnelle liikaa. kannattas ehkä alkaa liikkumaan eikä istua vain tietokoneen edessä.

Minusta noista klikkauksista valittaminen on täysin idioottimaista. Minusta on vain hyvä, että käyttäjä voi valita yhteysosotten. on myös hyv’ä, että asennettavasta sovelluksesta näytetään perustiedot ennenkuin se asnnetaan, ja ennenkaikkea on aivan välttämätöntä että käyttäjältä kysytään haluaako hän asentaa sovelluksen. Etenkin kun kyse on internetistä haetusta sovelluksesta, niin sillon on hyvä olla tarkkana ja käyttäjältä on hyvä varmistaa että sovellus todella halutaan asentaa.

Enpä tiedä, kummat ovat pahempia: linuxistit vai mac-miehet. Kummatkaan eivät kestä minkään sortin kritiikkiä käyttämistään laitteista tai sitä, että toisella valmistajalla voisi olla laite, joka tekee jonkin tehtävän heidän laitteitaan paremmin.

Omat kokemukset ovi-storen kanssa olivat lähinnä positiivisia. Käyttäminen oli sujuvaa. Ongelmana oli lähinnä surkea tarjonta. Nämä siis silloin, kun vielä omistin 5800:en.

Nykyisen N900 kanssa ovi on tarpeeton. Ohjelmatarjonta on tosin vieläkin huonompaa, mutta toisaalta onpahan kunnon selain toisin kuin iphonessa, jonka puuttuvaa flashia varten on jouduttu kyhäämään läjäpäin sovelluksia.

Iphone voisi olla houkutteleva nykyiselläänkin kaikista puutteistaan ja rajoittuneisuudestaan huolimatta, mutta Apple jenkkifirmana on päättänyt olla kokonaan tukematta 900mhz 3G-taajuutta. Tätä kun ei mitkään softat pysty korjaamaan, saa puhelin jäädä kaupan hyllylle. Ehkä joskus jos euro-versio julkaistaan? ehkä, ehkä..

Miksuh: — “Ovi Store näyttää käyttäjälle nimenomaan vain ne sovellukset, jotka on merkitty yhteensopiviksi hänen åpuhelimensa kanssa. Joten jos esimerkiksi Guitar HeHeroa ei kaupasta löydy hakemalla eikä manuaalisesti selaamalla, niin SE TARKOTTAA SITÄ ETTEI SITÄ KYSEISTÄ PELIÄ OLE SAATAVILLA KÄYTTÄJÄN PUHELIMELLE.

Aivan samasta syystä Ovi Storesa ei erikseen näytetä sovellusten yhteensopivuustietoja. Kuten edellä sanoin, niin Ovi Store näyttää käyttäjälle ainoastaan ne sovellukset,

Valitettavasti Ovi Storen __WEBBIKÄYTTÖLIITTYMÄ__ ei tee tätä rajausta. Ei, vaikka olisin kirjautunut sisään Ovi-käyttäjätunnuksellani ja olisin antanut Nokialle tiedoksi, mikä puhelin minulla on käytössäni.

On myös hyvin helppo keksiä käyttötapaus, jossa asiakas haluaisi nähdä myös muita kuin vain omalle puhelimelleen sopivia sovelluksia: uuden puhelimen harkitseminen. “Kannattaisikohan se N97 ostaa? Toimivatkohan softat siinä?”

Entä jos asiakkaalla on käytössään useita matkapuhelimia? Esimerkiksi vaikka E90 firman bisneskäytöön ja X6 kamerana ja musasoittimena.

Ylipäätään vierasta tällaista käyttäjien ääliöinä pitämistä ja sen perusteella oleellisena tiedon panttaamista. Samaan sarjaan kuuluvat myös ylätason release notet (”Several bug fixes”) ja virheilmoitusten kätkeminen.

Nuukia: kyllä moniajolle on useita varsin tärkeitä käyttökohtia myös kännyköissä. Esimerkkinä vaikka Mobiola Screen Capture, jolla tämänkin artikkelin kuvat on kaapattu.

Vertti: Puhelimen käyttäminen työkäytössä tarkoittaa laitetta, jolla ensisijaisesti puhutaan ja viestitään paljon. Heikko akkukesto on iPhonen suurin oikean työkäytön estävä ominaisuus.

iTunes on aika huono softa. En suosittele.

> Miksi ihmeessä sitä ovi sovellusta edes asentaa kun sieltä
> ei joka tapauksessa ole saatavana mitään sellaista
> sovellusta jolla todellisuudessa mitään tekisi puhelimessa.

Tämä on täyttä paskaa koko kommentti. Itse olen ladannut ja ostanut ovi Storesta jo yli 120 sovellusta ja niistä vain muutama on pelejä, loput hyödyllisiä sovelluksia.

> Ja sitten Nokialaisten käyttäjät jaksaa vielä itkeä että
> meillä on sentään moniajo.. mihin hittoon sitä tarvii kun
> ei ole niitä kunnollisia sovelluksiakaan mitä siellä
> puhelimessa oikeasti ajaisi..

Tuokin kommenttisi on täytä paskaa.

Itse ajan jokaikinen päivä omassa Nokia 5800XPressMusic luurissani useita sopvelluksia samanaiaksesti, eli siitä moniajosta todellakin on hyötyä paljon.

> Katsotaampa kun 4.0 päivitys saadaan iPhonen käyttäjille
> niin mistähän nuukialais käyttäjät sen jälkeen
> purisevat.

Niinpä niin tulee olemaan hyvin mielenkiintosta nähdä kuinka iphonefanit hehkuttaa sitä, vaikk itse olen aivann varma ettei sekään päivitys tuo iPhonea toiminnallisesti edes lähellekään Nokian älypuhelimia. Ja mitä tulee siihen 4.0:n huhuttuun “moniajoon” niin minä en usko alkuunkaan koko asiaan ennenkuin näen itse ja pystyn lukemaan miten se on toteutettu. jotkut iPhonefanit huuti suureen ääneen Push-tekniikastakin että se muka olisi tuonut moniajon, vaikka näin ei todellakaan ole, Voit olla bvarma, että tulen sanomaan oman mielipiteeni tuosta iPhonen 4.0 softasta kunhan se on ulkona..

Vertti, obsessed much? Blogi on Ovi Storesta ja sä julistat täällä ilosanomaa mäkkisoftista ja iphone latureista…

ps. Ovi sivusto on hämmentävän kökkö.

Yleisin iPony kommentti on, jos jotain ei puhelimesta löydy: lataa app-storesta, herää kysymys onko siinä puhelimessa MITÄÄN sisällä kun KAIKKI LADATAAN app-storesta. ladataanko PUHELINOMINAISUUDETKIN app-storesta. Lelu mikä lelu.

Rohkaisin mieleni reilu kuukausi sitten ja kokeilin tuota kauheaksi haukuttua Ovi Storea. En tiedä olenko hyväonninen vai mitä, mutta ei ole lainkaan pahaa sanottavaa.

Windows 7 Firefoxilla ja Ovi Suitella hoiti asian kauniisti. Asentelin BT:n yli niitä näitä testiin.

Nokia E71 viimeisimmällä firmiksellä hoiti homman myös oikein kauniisti jopa ilman PC:tä välissä.

Hinnat kerrottiin euroina, asennusvirheitä ei tullut yhtään kappaletta ja kaikki testaamistani ohjelmista sekä peleistä toimivat puhelimessani. Maksullisia en kokeillut, joten ehkä ongelmaa on sitten niissä?

Hmmm. Minulla on kaksi Nokia-puhelinta, toinen henkilökohtainen ja toinen työpaikan äly-Nokia. Kumpaankaan ei voi ovea raottaa. Ja kas kummaa, Nokialla on aikaisemminkin ollut asentumattomuusongelmia, kun minulla on jo vuoden päivät ollut zombie. Ei se häiritse muuten kuin jokaviikkoisen pakollisen buuttauksen jälkeen.

Ovi Store on kyllä edelleen hämmästyttävän kökkö toteutus maailman suurimmalta matkapuhelinvalmistajalta. Myöskään sen nimessä tai sovellusten määrässä ei ole kehumista. Softa ja palvelupuolella Nokialla on suuria ongelmia, nähtäväksi jää koska niitä aletaan tosissaan korjaamaan.

Ossia voisi suositella kokeilemaan Motorila Droid -puhelinta. Siinä on myös hardware näppis. Tosin Android Markeista ei toistaiseksi saa ostettua maksullisia sovelluksia Suomesta ilman kikkailua, mutta ilmaisia vaihtoehtoja on yli puolet valikoimasta.

“Vertti: Puhelimen käyttäminen työkäytössä tarkoittaa laitetta, jolla ensisijaisesti puhutaan ja viestitään paljon. Heikko akkukesto on iPhonen suurin oikean työkäytön estävä ominaisuus.”

Mophie Juice Packinkin kanssa iPhone on pienempi, kuin N900.

Tietokone-lehti voisi testata noita IRL akkukestoja.
Muistaakseni joskus ainakin täällä on testejäkin tehty.

Hehheheee… miksuh tarjoaa taattua viihdettä taas kerran. Oletko jo saanut USA:n puhelinoperaattorit ruotuun? Entä miten sujuu merkkijonojen käsittely Objective C:llä? Onko se edelleen ihan järkyttävän hankalaa?

Taitaa olla parempi kun pysyt siellä rinnakkaistodellisuudessasi Nokian laalaa-landiassa, siis siellä, missä kruunu on suomalaiselle juuri tällä hetkellä se oikea valuutta.

Ai niin, kommenttisi ovat muuten täyttä paskaa, siis ne kaikki. Mutta niin hauskaa luettavaa, ajatella että kaltaisesi puusilmä on ihan oikeasti olemassa ;L

Tästä aiheesta voi vääntää helposti peistä ja raivokkaasti. Tosiasia lienee kuitenkin se, että toinen toimii, toinen ei. iTunes ja IPhone/Ipod Touch toimii, Nokian monimutkaiset, 90-luvun alun Windows-maailman ajattelutapaan (”asiat pitää ensin määrittää ja konffata”) pohjautuvat hässäkät ei.

Meillä on perheessä kaksi iPod Touchia ja en jaksa kuin ihmetellä sitä miten nämä vielä meidän nuorison käsissä olevat 1.polven vehkeet (Ostettu kun ekat iPodit tuli markkinoille) toimivat edelleen, koneet täynnä softaa, ohjelmisto ja ohjelmia päivitetty, musiikkia ladattu ja näitä käytetään myös kalentereina yms. Ei yhtäkään sekoamista tai nollautumista tai nollautumispakkoa tyyliin Nokian kännykkä kun viet sen huoltoon tai päivität ohjelmiston. Edelleen muuten alkuperäiset akut pelittävät.

Jo pelkästään se, että täällä puhutaan jostain “C-asemasta” kertoo missä näiden PC-risukasamaailman vehkeiden kanssa mennään. Mikä ihmeen “C” voisi joku kysyä? Eikös ohjelmat ja muut vaan asenneta. A: B: ja C: yms.-levyasematunnukset ovat suoraan 1970-luvulta, komentoriviaikakauden maailmasta, jonka pitäisi jo olla mennyttä maailmaa. Käsittämätöntä että niistä edelleen puhutaan!

Vertti Koskinen kirjoitti, että Tietokone-lehden pitäisi testata myös akkukestoa. Niinhän me vertailuissamme teemmekin.

Esimerkiksi edellisessä joulukuun (TK 12/2009) vertailussa mitattiin älypuhelinten akkukestoa mp3-soitin ja wlan-käytössä.

Iphone 3G S oli akkutestissä paras molemmissa. Toisin sanoen väitteet Iphonen akun heikkoudesta eivät ainakaan muihin älypuhelimiin nähden vaikuta pitävän paikkansa.

Wlan-surffailun akkutestissä toinen ja kolmas olivat Windows Mobile -laitteet Samsung Omnia II ja HTC Touch Pro 2. Mp3-musiikin kuuntelun akkutestissä taas toinen ja kolmas olivat Nokia N97 ja Samsung Omnia II.

3g-ja gprs-surffailiua haluaisimme myös mitata, mutta tätä varten emme ole keksineet mittaustapaa, jolla puhelimille saataisiin yhteneväiset olosuhteet.

“Iphone 3G S oli akkutestissä paras molemmissa.”

Eli Ossin väite siitä, että iPhone ei sovi työpuhelimeksi, kun siinä on niin surkea akku ei siis pidä paikkaansa. Siinä, kun on parempi akunkesto, kuin Nokian puhelimessa.

Mulla on ollut jo pitkään ollut (äly)puhelimen osto päällä. Kolmesta vaihtoehdosta, iPhone, HTC Desire, N900, näyttää (valitettavasti) valinnaksi tulevan N900, vaikkakin tutustin sen ominaisuuksin vihonviimeisenä ja puolittain vitsinä. Päivässä oli selvää, et toi on mun juttu.

iPhone putosi ensimmäisenä listalta. Uusiin aluistoihin tutustumisen jälkeen, puhelimen valintaan tuli aivan uusi valintakriteeri, joka on käyttöliittymän avoimuus/avoimettomuus. En osaa koodata (hyvin), enkä hyödy avoimettommasta käyttöliittymästä muutoin kuin muiden käyttäjien tekemien keksintöjen käyttä. Minulle on kuitenkin tärkeää se, millaista toimintaa rahoitukseni edistää. Olen aina pitänyt Applesta ja sen tuotteista, mutta tällä hetkellä varsinkin mobiilimarkkinoilla niiden filosofia on mielestäni hakoteillä. Tuollainen suljettu meininki ei ole tätä päivää ja lisäksi se hidastaa “käyttöliittymän evoluutiota”, joka ei taas ole kuluttajille hyväksi.

Noksu saa minulta vielä yhden mahdollisuuden ihan siitä syystä, et niiden suunta on oikea (Maemo 5 / MeeGo). Jos nyt MeeGo ottaa tuulta siipien alle, eihän sitä vaikka toinenkin tulisi hankittua. Androidit saa vielä toistaiseksi odottaa – Google pelottaa mua liikaa.

“Eli Ossin väite siitä, että iPhone ei sovi työpuhelimeksi, kun siinä…”

Moniajo ois työpuhelimessa kiva, että vois katella sitä kalenteria esim. puhelimessa ollessaan.

Ossi: Seuraava lausuntosi on virheellinen.

“ITunesin pakollinen käyttäminen. Naurettavaa joutua antamaan Applelle luottokortin numero, että voi käyttää puhelinta!”

ITunesia pitää puhelimen kanssa käyttää, mutta ei sinne tarvitse minkään kortin numeroa syöttää. Apple vakiona ehdottaa Appstoreen rekisteröityessä sitä vaihtoehtoa jossa annetaan luottokortin tms tiedot jotta storesta voi ostaa tavaraa, mutta sinne voi myös rekisteröityä ilman luottokorttia. Itse olen näin tehnyt koska en luottokorttia omista enkä varmaan ikinä edes saa.

Silloin kun oman iPhoneni ostamispäätös oli hautumassa selvitin viidessä (5) minuutissa miten tuonne appstoreen pääse rekisteröitymään ilman luottokorttia. Siihen ei tarvitse muuta kuin linkin oikealle rekisteröitymissivulle. Luulisi tämän onnistuvan toimittajaltakin.

Itselleni iPhonen akkukesto on riittänyt. Tosin en olekaan heavy user. Pidän puhelimen yleensä aina yön yli latauksessa, ja se on illallakin vielä lähes täynnä. Poikkeuksena ne kerran kun käytän Kartta sovellusta, tai jotain muuta GPS:sää hyödyntävää sovellusta, sillä GPS syö akku kuin kani porkkanoita. Omat kokemukseni ovat saman suuntaisia kuin Tero Lehdon mainitsemat.

Mutta takaisin asiaan, Ovi Storeen. Itselläni ei ole siitä kokemuksia mutta, tai ehkä juuri siksi, seuraan mielenkiinnolla ihmisten kokemuksia siitä. Toivon että Nokia saisi haastettua Applen hyvin (enemmän bisneksessä kuin lakituvassa). Me kuluttajathan kilpailusta voitamme.

Eikös hyvällä työkalulla voi tehdä tarvittavan asian parhaaksi näkemällään tavalla? Tässä voi tulla Applen kalikalla mutta matkaan. Eipä ole Nokiankaan puolella kaikki kunnossa, vaihtelevasti toimiva Ovi store ja tietokoneelle tulevat synkkausohjelmat täyttä jöötiä. Nokialaiseen saa akun vaihdettua tarpeen mukaan, mutta eikös tämäkin Applen laite ole mallia joka lähetetään Applelle ja saa toisen tilalle?

Pakko itse myös avautua…

Itse en saa enää Nokian OviStorea auki, kun en muista antamaani käyttäjätunnusta… Kätevää. Voin kyllä tilata puhelimeeni tekstarina salasanani, mutta en käyttäjätunnusta (vaikka käyttöliittymässä luvataan kyllä se käyttäjätunnuskin)… Pitäisi varmaan pirauttaa johonkin asiakaspalvelunumeroon. Ei hyvää päivää. Kuka tässä jaksaa soitella.

Ja räpelsin kyllä E75 kännykkääni aika pitkään ja hartaasti, kun yritin kauppaan keksiä pääsyä kiertoteitse. Luovutin.

Lisäksi se täppä “muista tunnukseni 2 viikkoa” on ihan pälli (anteeksi sanavalinta). Mikäs ihmeen tietosuojaidea se on ollut?!

Huh! pääsinpä avautumaan. Kiitos. Nyt on kevyt olo!

Kannatan avoimuutta – oikeasti – ja siksi en Applen UMPI-suljettuihin RAHASTUS-härveleihin ala aikaani tuhlaamaan. Jos oikeasti kannattaa linuxia ja muita avoimen lähdekoodin periaatteita, on Apple PAHINTA SULJETTUA ääripäätä siihen verrattuna.
iPhone on vain hölmöjen statusjatke, jonka käyttäjille fiksut ihmiset nauraa. Applen laitteet on vain keskinkertaista meikkisöpöä tekniikkaa, kaikella keskinkertaisella ylihintaan, keskinkertaisen hölmöille ihmisille.

Kunhan saadaan vielä Ovi suitet ym. toimimaan Linuxissa niin katsotaan asiaa uudemman kerran. Olin jo ostamssa N900 mutta se kaatui siihen ettei Ovi Suite toimi Linuxissa vaikka itse kapula on Linux, outoa sanoisin.

Applen ITunesiin meni hermot kun sain ipod Touchin eikä sitä saanut toimimaan iilman luottokorttitietojen antamista Applelle. Storen puolella onnistui tehdä Apple ID ilman luottokorttitietoja, mutta kun menit iTnusein puolelle niin ID piti verifioida vielä erikseen luottokorttitietojen kera. Sairasta mutta en aio käyttää Applen, tuon tietotekniikka maailman Pohjois-Korean härpäkkeitä enää koskaan elleivät muutu avoimempaan suunta. Muutenkin aika keskitason tuotteita hirveään ylihintaan.

Korjataan nyt yksi yleinen harhaluulo.

“Moniajo ois työpuhelimessa kiva, että vois katella sitä kalenteria esim. puhelimessa ollessaan.”

iPhonessa voit katsoa puhelun aikana esimerkiksi kalenteria. Jos kalenterin katsomisen jälkeen haluat katsoa nettiä puhelun aikana, niin kalenteri sulkeutuu ja netti avautuu ja taas jos siirryt kalenteriin, niin netti sulkeutuu.

Eli puhelun aikana voit käyttää ohjelmia, mutta kun puhelu tulee, niin sillä hetkellä päällä oleva ohjelma tallentaa tilanteet muistiin ja ohjelma sulkeutuu. Kun käyttäjä ottaa puhelun vastaan, niin hänellä on toimintavalmis puhelin, jos hänen tarvitsee katsoa esimerkiksi sitä kalenteria puhelun aikana.

iPhone Os osaa täydellisesti moniajon, mutta sitä rajoitetaan tiettyjen järkevien syiden takia.

Puhelimen tärkein käyttötarkoitus on puheluiden tekeminen ja vastaanottaminen ja sen takia muut saa väistyä sivuun, kun puhelu tulee. Puhelun aikana puhelin on valmis tekemään sitä mitä käyttäjä sitten saakin päähänsä. Puhelun jälkeen käyttäjä voi jatkaa esimerkiksi pelaamista juuri siitä kohtaa, mihin hän jäi, kun puhelin soi. Raakaa keskittymistä asioihin.

“Kannatan avoimuutta – oikeasti – ja siksi en Applen UMPI-suljettuihin RAHASTUS-härveleihin ala aikaani tuhlaamaan. Jos oikeasti kannattaa linuxia ja muita avoimen lähdekoodin periaatteita, on Apple PAHINTA SULJETTUA ääripäätä siihen verrattuna.
iPhone on vain hölmöjen statusjatke, jonka käyttäjille fiksut ihmiset nauraa. Applen laitteet on vain keskinkertaista meikkisöpöä tekniikkaa, kaikella keskinkertaisella ylihintaan, keskinkertaisen hölmöille ihmisille.”

Höpö höpö. Lakkaa levittämästä tollasta roskaa.
Teet itsesi vain naurunalaiseksi.

Apple on liikevaihdoltaan yksi suurimmista avointa koodia kannattavista firmoista ja markkina-arvolla mitattuna suurin.

Apple tekee jatkuvasti hurjasti töitä avoimen koodin ja avointen standardien hyväksi. Tämä ei ole sanahelinään, vaan Apple on oikeasti joka paikassa missä avoin koodi on kyseessä.

Jokainen tunnistaa sellaisia Applen aloittamia projekteja, kuin WebKit, Grand Central Dispatch, OpenCL. Mac Os X löytyy myöskin avoimen koodin projektina nimeltä Darwin.

Lista näistä missä Apple on vahvasti mukana on sen verran pitkä, että laitan niistä mieluummin linkin.
http://www.apple.com/opensource

Apple käyttää aina avoimia standardeja ja taistelee niiden puolesta. iPadin kirjaformaatti on esimerkiksi avoin OEBPS-formaatti. Apple on sen lisäksi alan vahvin HTML5:den puolesta puhuja yhdessä Googlen kanssa. Näitäkin esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Jos olet ostanut musiikkia iTunesista, niin Apple ei estä sinua siirtämästä sitä musiikkia johonkin muuhun laitteeseen, kuin iPodiin. Voit siirtää se musiikin vaikka omaan Nokian puhelimeesi.
Sen sijaan Apple ei tue suljettuja formaatteja, kuten WMA tai WMV.

Apple tarjoaa työkalut ja dokumentoinnin kenelle tahansa, joka haluaa tehdä liittymän iTunesiin tai kuka haluaa synkronoida tietoja sen kanssa. Tämän täysin ilmaiseksi. Apple jopa tarjoaa olikos 5% provikkaa, myydyistä biiseistä. Siitäkin löytyy lisää Applen sivuilla.

Vaikka osittain asiaa puhutkin, Vertti, tekstisi aivan säteilee apple-fanaattisuutta.

Koska applen maineen ylläpito näkyy olevan sinulle todellinen kunnia-asia, suosittelen käymään vaikkapa kylmässä suihkussa ennen kirjoittamisen aloittamista. Nykyisellään leimaat itsesi ja muut apple-käyttäjät entistä pahemmiksi fanipojiksi.

Itsekin käytän iPhonea. Pidän puhelimestani enkä varmaan nokialaiseen vaihtaisi, mutta kyllä tämä silti on kaukana täydellisestä.
Apple on nähnyt paljon vaivaa rajoittaakseen puhelimen käyttöä omien etujensa nimissä, josta kaikki tehokäyttäjät eivät pidä. Jailbreakilla onneksi saa avattua pahimmat kahleet, mutta silti parantamisen varaa olisi rutosti.

“Jailbreakilla onneksi saa avattua pahimmat kahleet, mutta silti parantamisen varaa olisi rutosti.”

Olen itse jailbreakannut kaksi iPhonea ja enää entee sitä, ellei ole aivan pakko. Siitä ei ole mitään muut, kuin riesaa.

Sitäpaitsi välillä pitää pikkasen pistää näitä peeloja kuriin, sillä ne kirjoittaa ihan mitä sattuu tietämättä taustoista hölkäsen pöläystä.

“Olen itse jailbreakannut kaksi iPhonea…”

Oisko paikallaan tehdä samaan hengenvetoon ees pieni myönnytys siihen suuntaan, ettei Applen tominta ainakaan mobiililaitteissa ole kovin “avointa”?

“Apple käyttää aina avoimia standardeja ja taistelee niiden puolesta.”

“Aina” on todella voimakas sana.

Apple on sen lisäksi alan vahvin HTML5:den puolesta puhuja…”

Liekköhän HTML5 Video -ominaisuudella Applen motivaation kanssa tekemistä? Käsittääkseni Flashistä joutuu muutaman euron pulittamaan.

Wikipedia: “As of February 2010, the Adobe Flash Player was widely used to embed video on web sites such as YouTube, since the majority of web browsers had Adobe’s Flash Player installed (with notable exceptions such as the browser on the Apple iPhone and iPad). HTML5 video is intended by its creators to become the new normal way to show video online, but has been hampered by lack of agreement as to which video formats should be supported in the video tag.”

HerkkoH: “Oisko paikallaan tehdä samaan hengenvetoon ees pieni myönnytys siihen suuntaan, ettei Applen tominta ainakaan mobiililaitteissa ole kovin “avointa”?”

Ei pidä sotkea avoimuutta ja anarkismia. Jokaisella yrityksellä on lakien puittessa oikeus tehdä tuotteensa miten parhaaksi näkee. Tuo että iPhone on niin “suljettu” on kuin inttäisi että Windows 7 on niin suljettu kun siihen ei voi asentaa Mac OS X:lle tehtyjä sovelluksia.

“Liekköhän HTML5 Video -ominaisuudella Applen motivaation kanssa tekemistä? Käsittääkseni Flashistä joutuu muutaman euron pulittamaan.”

Ja paljonkohan lopulta se parikin euroa tuntuisi Applella joka ottaa hyvät provikat myynnistä jo? Ja Adobe maksaa Applelle siitä että Apple esiasentaa Flashin Mac OS X:ssä.
Jos Apple toisi Flashin iPhoneen, Adobe olisi se joka maksaa. Sillä ne tietokonevalmistajat rahaa kerää myös.

““Aina” on todella voimakas sana.”

Aika yksipuolinen tosiaan. Eiköhän ole että Apple käyttää mahdollisimman paljon avoimia standardeja jos niitä on saatavilla ja suosittelee niitä. (HTML5 ei ole vielä standardi!).

Ja kuvitteles asetelma että HTML5 sisältäisi vain Theora ja Vorbis koodekit joita Applen ja Microsoftin pitäisi noudattaa… Missä on avoimet standardit kun ei olisi H.264 tai WMV pakkosyötöllä?

“In the Microsoft Monopoly trial that centered around the company’s abuse of Netscape, Apple executives testified that while Netscape worked fine with the QuickTime plugin, successive versions of Internet Explorer increasingly failed to properly send video to QuickTime, creating the impression for consumers that QuickTime didn’t work correctly. In the trial, Apple presented a chart of 22 media file types, all of which were passed to QuickTime by Netscape 4 on Windows 95. In Internet Explorer 3 however, only 15 were passed to the QuickTime plugin; in IE 4.0 only 11 were passed, and under Windows 98, only 4. Microsoft’s lawyers only claimed that nobody could prove the company was breaking compatibility with QuickTime on purpose and maliciously.”

“While fighting Apple on the QuickTime front in video, Microsoft was also embroiled in a fight against efforts by Adobe and Sun to promote PGML, based on Adobe’s PostScript, as an interoperable, open standard for presenting vector graphics on the web. Microsoft teamed up with Macromedia to submit its own competing VML standard. The W3C standards body eventually worked out a compromise that drew from both, creating a new standard called SVG (Scalable Vector Graphics). ”

“Rather than supporting the new SVG standard, Microsoft continued to push VML in Internet Explorer, resulting in market confusion and no real adoption of SVG. On top of that, in order to help scuttle any adoption of Adobe’s free SGV web plugin, Microsoft began bundling Macromedia’s proprietary Flash player with Internet Explorer 5 in 1999, giving the Flash vector graphics plugin the same broad audience over the Windows monopoly that it had leveraged in reverse to kill QuickTime by breaking compatibility with certain movie formats.”

“However, Microsoft failed to deliver its promised Windows Media DRM technologies on time, resulting in an opening for Apple’s iPod and the iTunes music store. Apple adopted the ISO’s standard MPEG AAC (advanced audio codec), which enabled sophisticated data compression and supported studio-demanded DRM. The success of the iPod trampled Microsoft’s WMA as a commercial audio distribution format, and iTunes for Windows even managed to make AAC the new standard on both Macs and Windows, quite the coup for company that had been written off as a 2% also ran in the desktop wars.

Apple then did the same thing in video, promoting the state of the art MPEG H.264 standard for video compression in iTunes video with hardware video decoding support on the iPod for efficient playback. Having failed to gain any real traction in pushing WMV playback into DVDs as a quasi-standard, Microsoft managed to rubber stamp its own WMV codec through its SMTPE pet standards body in the US, resulting in it being renamed VC-1. It then got VC-1 licensing mandated as part of both the Blu-Ray and HD-DVD specifications, although only the ill fated HD-DVD ever really used it. Meanwhile, iTunes continued to popularize H.264 in the same way Apple had helped launch AAC among consumers. ”

“The remaining problem is that two browser companies that depend upon free distribution of their software are opposed to licensing the H.264 codec. Instead, they wanted the W3C to designate Ogg Theora as the official video codec of HTML 5. Ogg Theora is based upon VP3 video technology originally proprietary to On2, and subsequently abandoned after it became obsolete. Flash video is based on On2’s VP6, and Skype’s proprietary video conferencing uses VP7. In the face of interoperable standards published by the ISO, On2’s proprietary codecs are increasingly in the same boat as Microsoft’s WMV/VC-1, without Microsoft’s remaining clout.”

http://www.appleinsider.com/articles/09/07/06/ogg_theora_h_264_and_the_html_5_browser_squabble.html

Ja Kansa hurraa!!! “Oi kun Theora ja Vorbis on niin paljon kaistaa vaativia, parempi että videot pakataan kaikilla kolmella eri koodekilla ja antaa käyttäjän käyttää mitä sattuu olemaan”.

Terveisiä vaan nokialle. Olen odottanut 2 vuotta n95 8gb päivitystä, joka korjaa kriittisiä bugeja.
On kyllä ilmoitettu jo useaan kertaan, joten pakko vinetä julkisesti.

Mm. Herätyskello..

Laita herätyskello soimaan ja SAMMUTA puhelin.
Kun herätys sitten aamulla soi, on kännykän aika muuttunut päivällä suuntaan tai toiseen.

Eihän siinä mitään, mutta kalenterimerkinnät siirtyvät myöskin.

No tämäkin on vielä kierrettävissä, muuttaa vaan kännyn kellon oikeaan aikaan, päättelin. EI, kalenterimerkinnät ovat edelleen päivän väärässä!

“Ja paljonkohan lopulta se parikin euroa tuntuisi Applella joka ottaa hyvät provikat myynnistä jo? Ja Adobe maksaa Applelle siitä että Apple esiasentaa Flashin Mac OS X:ssä.”

Ei varmaan pari euroa missään tuntuisi, mutta kyse on ilmeisemmin hieman suuremmasta bisneksestä.

“Allowing Flash — which is a development platform of its own — would just be too dangerous for Apple, a company that enjoys exerting total dominance over its hardware and the software that runs on it. Flash has evolved from being a mere animation player into a multimedia platform capable of running applications of its own. That means Flash would open a new door for application developers to get their software onto the iPhone: Just code them in Flash and put them on a web page. In so doing, Flash would divert business from the App Store, as well as enable publishers to distribute music, videos and movies that could compete with the iTunes Store. ”

http://www.wired.com/gadgetlab/2008/11/adobe-flash-on/

HTML5 poistaisi ongelman videoiden kohdalla ja jättäisi Applelle silti kontrollin suoritettavien ohjelmien käyttöön.

Onko Apple hyvä?

HerkkoH: “Ei varmaan pari euroa missään tuntuisi, mutta kyse on ilmeisemmin hieman suuremmasta bisneksestä.”

Tarkoitin pari euroa per asennus.

TV no TV: “Onko Apple hyvä?”

Ei niin hyvä kuin Microsoft.

“TV no TV: “Onko Apple hyvä?”

Ei niin hyvä kuin Microsoft.”

Nyt te sekoilette TAAS tai sitten toi raipsin kommentti oli sarkasmia.

Miksi Apple ei ole niin hyvä kun Microsoft?

Nokia hyvyydestä en uskalla kysyä kun se tuntuu tuovan tunteet pintaan.

Koska iPhoneen/iPadiin tulee valikko josta voi valita browserin jota haluaa käyttää?

“Koska iPhoneen/iPadiin tulee valikko josta voi valita browserin jota haluaa käyttää?”

Ei koskaan Apple käyttää selainta nimeltä Safari, joka perustuu avoimeen koodin projektiin nimeltä WebKit ja johon pohjautuu myös Googlen Chrome ja Nokian puhelinten selain, sekä toistakymmentä muuta selainta.

On kyllä varsin yksisilmäistä fanipoikaisuutta väittää Applea avoimuuden esitaistelijaksi, kuten Vertti kommenteissaan esittää. Tässä suhteessa Apple pitää kyllä harvinaisen tiukasti kontrollin itsellään.

Applelta pitäisi kyllä vähintään edellyttää kolmansien osapuolien soitinlaitteiden käyttömahdollisuutta iTunes-musiikkikaupan kanssa.

Mitä iPhonen moniajoon tulee, niin voinemme palata asiaan, jahka Spotifyn saa toimimaan siinä jollain järkevällä tavalla.

“Tarkoitin pari euroa per asennus.”

Ymmärsin kyllä. :) Tarkoitin sitä, että parin euron asennuksustakin rupee tulemaan jo persnettoa, jos jokainen käyttäjä jättää vaikkapa yhden maksullisen pelin lataamatta, koska Flash-versio on saatavilla.

“Ei koskaan Apple käyttää selainta nimeltä Safari, joka perustuu avoimeen koodin projektiin nimeltä WebKit ja johon pohjautuu myös Googlen Chrome ja Nokian puhelinten selain, sekä toistakymmentä muuta selainta.”

Ööö. Selevä. Tää on kyllä siis niinku… aukottomin perustelu, jonka oon koskaan kuullu.

iPhonessa mä vielä ymmärtäisin, ettei selainta saa valita/ladata uutta. iPhone oli julkaisussa niin aikaansa edellä (ja on tietyissä ominaisuuksissa vieläkin), ettei parempaa selainta varmaan kukaan osannut ees toivoa. Samalla selaimella iPhone voisi ihan hyvin mennä hautaan asti kunniakkaasti. iPadissä taas tilanne on ihan toinen. Mobiilialustat lähenee kokoajan miniläppäreitä, joka on selkeesti alan uus trendi. Tuolla tietokonemaailmassa taas pakottaminen yhden selaimen käyttöön ei ois kovin hyväksyttävä ratkaisu. Tuli samalla kammottava visio mieleen, että Windowsilla ois vain mahdollisuus käyttää Exploreria. Noh, näistä painajaisista takaisin asiaan. Niin siis, iPad on jo sen luokan vehje (ja uusi sellainen), että sen pitäisi pudota tonne miniläppäritasolle ja tarjota käyttäjälle mahdollisuuden vaihtaa halutessaan selainta.

Selkis ihan sama mitä browseria käyttää kun kaikki on samasta lähteestä kehitetty (webkit)
…..
kunhan se on applen browseri.

Vertti=Steve J.

“Tuo että iPhone on niin “suljettu” on kuin inttäisi että Windows 7 on niin suljettu kun siihen ei voi asentaa Mac OS X:lle tehtyjä sovelluksia.”

mitähän sieniä olet taas syönyt… jos ostat esim: n900 luurin, sinulle annetaan mahdollisuus asentaa softaa joko ovi storen kautta tai voit haluttaessa käyttää toisia lähteitä tai koodata oman ohjelman.

on olemassa kaksi vaihtoehtoa:
1. tuodaan softaa ainoastaan yhden valvotun kanavan kautta, kaikki on suljettua, mihinkään asetuksiin ei pääse käsiksi.

2. käyttöjärjestelmä on avoin, softaa voi ladata kaikilta sivustoilta jotka toteaa luotettaviksi, voit muokata käyttöjärjestelmää (ja näin ollen sotkea puhelimen pahemmin), voit jakaa ideoita parannuksista yhteisöissä, joku taitava ihminen koodaa sen puolestasi). käyttöjärjestelmä kehittyy moninkertaisella nopeudella muihin verrattuna.

viimeinen vaihtoehto kuulostaa omaan korvaan mukavammalta ja luultavasti myös miellyttää silmää enemmän. miljoonankin vinetyksen jälkeen sen softan saa kuitenkin asennettua ilman mitään jossain laittomia toimenpiteitä

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös