Vihreitten Rastimo: teleoperaattorit mukana rikoksissa – perää vastuuta sisällöstä
Vast’ikään vihreän liiton tietoyhteiskuntatyöryhmään nimitetty kaupunginvaltuutettu Kaisa Rastimo lataa blogikirjoituksessaan täyslaidallisen nörttejä ja teleoperaattoreita kohtaan. Rastimon mukaan teleoperaattorit keräävät rahaa taskuihinsa hyötymällä piratismista, prostituutiosta sekä laittomasta aseiden, ihmisten ja huumeiden kaupasta. Hän vaatiikin palveluntarjoajia vastuuseen osallistumisesta rikolliseen toimintaan.
Kaisa Rastimo on espoolainen elokuvaohjaaja ja saavuttanut tunnettavuutta muun muassa Heinähattu ja Vilttitossu -lastenelokuvallaan. Ohjaajan tuorein Myrsky-elokuva piratisoitiin taannoin vertaisverkkoihin ja hän kertoo järkyttyneensä tästä:
“Menin vertaisverkkosivustoille, jossa Myrskyä levitetään. Sivuilla oli mainoksia, jossa korostetun vähäpukeiset naiset tarjoavat miehille seuraa. Aivan kuin prostituutio olisi siirtynyt kadulta verkkoon. Osa naisista oli thai-tyttöjä. Miten he olivat sinne päätyneet? Toivottavasti se on vain mielikuvitukseni tuotetta, että köyhät aasialaiset perheet myyvät tyttöjään kaupattavaksi verkkoon musiikin ja leffojen sekaan?
Outo kokemus oli myös yrittää ladata oma elokuvansa vertais-verkkosivustolta. Se ei nimittäin onnistunut, koska en suostunut antamaan luottokorttitietojani sivuston ylläpitäjälle.“
En ole varma, millä sivustolla ohjaaja on liikkunut, mutta perus-Googlehaku tuo esille Firefoxin latauksen ja Internet-kasinon lisäksi vain aikuisten swinger-treffisivuston Adult Friend Finderin mainoksia. Kyseisessä palvelussa ei hyväksytä prostituutiota ja sen käyttäjäksi rekisteröityminen edellyttää kohtuullisen vahvaa tunnistautumista sekä luottokorttia.

Rastimo kertoo olevansa äitinä huolissaan siitä, että lasten oikeudet eivät toteudu verkossa.
Hieman oudosti hän myös olettaa, että joku vastustaisi Pelastakaa lapset ry:n nettiturvallisuusartikloja ja kertoo vaativansa näitä nörttien vastustuksesta huolimatta osaksi puolueen tietoyhteiskuntaohjelmaa.
Mainitut Pelastakaa lapset ry:n nettiturvallisuuden periaatteet ovat selväjärkistä puhetta ja minun on henkilökohtaisesti todella vaikeaa ymmärtää, miten joku voisi niitä vastustaa. On kuitenkin ehdottoman väärin kuvitella, että niiden perusteella maahan voitaisiin vaatia esimerkiksi ennakkosensuuria tai kansallisia suodatinlistoja.
Kun puolue taannoin järjesti panelikeskustelutilaisuuden kuluttajien oikeuksista digitaalisessa maailmassa, Rastimo pääsi tapaamaan kaljamahaisiksi ja mustapartaisiksi miehiksi mieltämiään piraatteja. Tapaamisesta hän kertoo seuraavasti:
“Yllätyksekseni piraatit olivatkin hyvin hentoja, honteloita, kaksikymppisiä poikasia, joista selvästi näki päältä, että tietokone on heille se tärkein asia elämässä. Järkytyksekseni huomasin, että tunsin äidillisiä tunteita piraatteja kohtaan, ja kärkevät kommenttini piratismista pehmenivät äidilliseksi valistukseksi piratismin vaaroista.“
Rastimo näkeekin valistuksen parhaaksi keinoksi kasvattaa ja opettaa puolueensa nuoremmalle piirille, miten heidän ajamansa liberaali tekijänoikeuspolitiikka tuhoaa luovan työn tekemisen edellytykset.
“… Ymmärsin, että syy täysin käsittämättömään pirastimin puoltamiseen, johtuu siitä, etteivät ihmiset tiedä elokuva-ja musiikkiteollisuudesta juuri mitään. Oivalsin, että paras ase piratismia vastaan on valistus“, hän kertoo keskusteluista vihreitten sähköpostilistoilla.
Vihreitten naisten puheenjohtajan lailla Rastimo ei näe Internet-yhteyttä perusoikeutena. Taannoisessa hyökkäyksessään Jyrki Kasvin tekijänoikeuksien renessanssia käsitellyttä kirjoitusta kohtaan hän kirjoittaa seuraavasti:
“Tämä on sitä samaa kaunopuheista liirumlaarumia kansalaisoikeuksista yms., jolla yritetetään tehdä rikos eli toisen omaisuuden varastaminen hyväksyttäväksi niille vihreille idealisteille, joilla ei ole mitään oikeaa tietoa kulttuuri/viihde -teollisuuden talouden mekanismeista.
Tälläisillä blogeilla päästään kyllä eduskuntaan, kun annetaan ymmärtää, että musiikin ja leffojen lataaminen ilmaiseksi on lähes ok, kunhan ei lataa lapsipornoa. Ja samalla pääsee pari muutakin vihreää näiden puheiden siivittämänä... Ja miten käy niille miljoonille ihmisisille, jotka työskentelevät viihdeteollisuudessa, kun viihdeteollisuuden työpaikat vähenevät piratismin myötä.“
* * *
Vihreitten tietoyhteiskuntaohjelmaa uudistava työryhmä on laaja ja sen tuloksena tulee olemaan hyvin tärkeä linjapaperi. Puolueelle on annettava kiistatta tunnustusta siitä, että tietoyhteiskunnan asioita on pidetty aktiivisesti esillä. Muilla puolueilla nämä asiat ovat osana muita sektoriohjelmia.
Valtuutettu Rastimo lupaa olla työryhmässä haastajan roolissa ja edustaa tavisvihreitä. Aiemman Mc Mane -taiteilijakollegaa kritisoineen kirjoituksensa perusteella hän tullee myös esittämään kipakoita kysymyksiä lasten suojelemiseksi karkeaa kielenkäyttöä ja hyväksikäyttöä vastaan:
“Suomesta löytyy yllättävän vähän asiantuntijoita valvomaan ja suojelemaan nettiä ottaen huomioon sen, kuinka paljon Suomessa teknisen koulutuksen saanneita ihmisiä käyttää hyväkseen netin parhaita paloja: lataa ilmaiseksi musiikkia ja elokuvia.”
“Jos lapsipornon estäminen on nykyteknologialla mahdotonta niin tulevaisuudessa se voi olla hyvinkin mahdollista, jos siihen on poliittinen tahto. Jos halutaan rakentaa parempaa yhteiskuntaa, pitää olla unelmia ja tavoitteita ja sen jälkeen kunnianhimoa ja määrätietoisuutta toteuttaa ne tavoitteet.“
Vihreä tietoyhteiskuntavisio 2011 on syytä lukea tarkkaan läpi.









