Vihreät naiset: piraateilta piuhat poikki ja kasettimaksu kännyköihin

heli008_tn_Kuvaaja_Emma_Laakkonen

Heli Järvinen. Kuva: Emma Laakkonen

Vastikään Vihreän liiton naisjärjestön, Vihreitten naisten, puheenjohtajaksi valittu kansanedustaja ja entinen YLE:n ex-ekotoimittaja Heli Järvinen osaa yllättää.  Tuoreessa blogikirjoituksessaan Järvinen vaatii piraattien Internet-yhteyksien katkaisua, peräänkuuluttaa tekijänoikeuksien tiukennuksia, yleistä asennemuutosta ja paheksuu Spotifyä: “Esimerkiksi Spotifyn kaltaisista pilvipalveluista ei makseta musiikin tekijälle mitään“, Järvinen kauhistelee.

Järvinen kannattaa myös kasettimaksun laajentamista matkapuhelimiin ja patistelee kulttuuriministeri Stefan Wallinia ottamaan selvää, miten tekijänoikeusjärjestelmä voidaan sopeuttaa uuteen toimintaympäristöön.

On toki selvää, että Vihreitten naisten puheenjohtaja ei tällaisia lausuntoja antaessaan puhu pelkästään yksittäisenä kansanedustajana. Puheenjohtaja edustaa järjestöään. Ja hallituspuolueen ehkä vaikutusvaltaisimman järjestön puheenjohtajana Järvisellä on hyvin runsaasti vaikutusvaltaa puolueensa ohjelmiin.

Järvisen lataus on herättänyt myös kriitikot. Piraattipuolueen Samuli Pahalahti luonnehtii kirjoitusta edustavaksi kokoelmaksi järjettömiä väärinkäsityksiä. Myös tietokirjailija Petteri Järvinen kommentoi kirjoittajan näkemyksiä asiantuntemattomiksi: “Hyvitysmaksun nimissä tapahtuvalla rahastuksella ei ole mitään tekemistä alkuperäisen tekijänoikeuden kanssa. Kyse on puhtaasta rahastusjärjestelmästä, jolla kerätyt eurot eivät edes päädy niille, joiden teoksia on käytetty. Yleisen oikeustajun vastaista hyvitysmaksua pitäisi pikemminkin kaventaa kuin laajentaa“, jälkimmäinen Järvinen opastaa.

Toistaiseksi voimassa olevassa Vihreitten tietoyhteiskuntaohjelmassa sivuilla 24-25 vaaditaan hyvitysmaksuista luopumista ja puolustetaan kuluttajan oikeutta käyttää ja jälleenmyydä ostamaansa sisältöä vapaasti. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä ohjelman uusi versio, jossa muun muassa siunattaneen yksityisautoilun 24/7 -pakkopaikannusvalvonta.

Ranskassa on jo vast’ikään ollut lakikäsittelyssä piraattien yhteydet katkaiseva laki. En kuitenkaan itse odottanut, että Vihreät tulee olemaan se puolue, joka lähtee ensimmäisenä ajamaan moista Suomeekin. Tältä se kuitenkin näyttää, jos Järvisen edustama näkökanta saa laajempaa jalansijaa.

Päivitys 19:20: Sain Heli Järvisen itsensä langan päähän ja keskusteltua tästä blogikirjoituksesta. Järvinen korostaa kirjoituksellaan hakeneensa luovan työn tekijöiden oikeuksia. Hänen mukaansa tekijällä pitää aina olla oikeus itse päättää teoksensa käytöstä, eikä kenelläkään muulla ole oikeutta jakaa tai jatkojalostaa sitä. Esimerkkinä hän mainitsee Jugnerin musiikkivideon. Jungerin olisi pitänyt pyytää lupa sen taustamusiikin käyttöön tai maksaa lisenssinhaltijalle.

Järvisellä ei ollut puhelimitse antaa vastakommenttia Petteri Järvisen tai Samuli Pahalahden huomautuksiin. Hän kiisti ajatuksensa piraattien nettiyhteyksien katkaisemista ja sanoi, että ei sellaista suostu ottamaan omiin nimiinsä. Alkuperäisessä Järvisen blogikirjoituksessa kuitenkin sanotaan sanatarkasti seuraavasti: “Laittomasti internetissä liikkuvat tuotteet tulee saada pois markkinoilta, jotta laillisesta kaupasta tulee mahdollista. Mahdollisia keinoja voisivat olla varoitus koneen käyttäjälle, jos joltakin koneelta lähetetään eteenpäin paljon piraattituotteita. Ja viime kädessä nettiyhteyden voi myös katkaista, jos laiton toiminta ei lopu.”

Aiheet: Yleiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 53 kommenttia

Onneksi en ollut vihreitä äänestämässäkään. Vihreät tosin on profiloitunu mulle aika edustavaksi tietoyhteiskunta-asioissa, mutta ei jumankekka nyt tätä touhua, tää vie pisteet. Onneksi Petteri Järvinen on kommentoimassa vähän järkeä päähän tuolla.

No, onneksi Järvisen uusin aivopieru on herättänyt jotakuinkin samanlaisia reaktioita vihreiden sisällä (etenkin nuorissa) kuin esim. Piraattiliitossa… Aivan käsittämätöntä tuubaahan tuo on. Asiantuntemus hukassa, ja tuskin muutenkaan saa vihreissä kannatusta. Onneksi. Kun vielä Vihreät naiset juuri julkaisivat vaatimuksensa seksin oston kieltämisestä, alkaa miettiä, kuka mahtaakaan olla väärässä puolueessa.

Petteri Järvinen: “Kyse on puhtaasta rahastusjärjestelmästä, jolla kerätyt eurot eivät edes päädy niille, joiden teoksia on käytetty. Yleisen oikeustajun vastaista hyvitysmaksua pitäisi pikemminkin kaventaa kuin laajentaa”

Mitä jos vain laajennettaisiin sitä ja tarkennettaisiin. Tehtäisiin se toiminta tosiaan sellaiseksi että tietyin järkevin tilanteiden mukaan rahaa kerätään, mutta kaikki vähänkin ylimääräinen mikä kerätään menee todellakin tekijöille eikä kerääjille?

“Hänen mukaansa tekijällä pitää aina olla oikeus itse päättää teoksensa käytöstä, eikä kenelläkään muulla ole oikeutta jakaa tai jatkojalostaa sitä.”

Moni olisi halukas kieltämään tämän. Tekemään taiteilijasta, artistista ym täysin turhanpäiväisen otuksen jollla ei ole oikeyksia työhönsä. Siitä varmaan todella moni riemastuisi kun kaikki mitä tekee on heti automaattisesti muiden vapaassa käytössä. Jos tekijä haluaa että niin saa tehdä niin silloin hän voi aina ilmoittaa sen asian, lisenssoimalla työnsä vaikka Creative Commons-lisenssillä. Mutta jos tekijä ei halua että teosta edes levitetään ilman oikeuksia, niin sitten perinteinen Copyright vain.

Kumma kun ei nuoret ihmiset osaa kunnioittaa toisen työtä.

Vihreä Nuori: “Onneksi. Kun vielä Vihreät naiset juuri julkaisivat vaatimuksensa seksin oston kieltämisestä, alkaa miettiä, kuka mahtaakaan olla väärässä puolueessa.”

On kyllä hyvin typerää että kielletään seksin myyminen, mutta ei ostamista. Tällöin seksiä myyvät ovat ne jotka riskin ottavat, mutta ostajat taas eivät. Ostajat luovat tilanteita että rahan perässä ihmisiä pakotetaan myymään seksiä (järjestämällä maihin salaa, ottamalla passi pois ym) jolloin ne jotka seksiä ostaa tietää kyllä lopulta mistä sitä saa. Parempi että kielletään molemmat, se olisi täysin loogista ja oikeudenmukaista.

Pahalahti ei liene mitenkään virallisesti Piraattipuolueen asialla kirjoittaessaan asiasta. Sen sijaan Piraattiliittoon Pahalahti kirjoittelee aktiivisesti.

Jos lähteisiin viitataan, niin viitataan oikein, kiitos.

“Piraattipuolueen Samuli Pahalahti –”

PiraattiLIITON Samuli Pahalahti. Piraattipuolue on kansalaisoikeuksien, erityisesti yksityisyyden suojan ja sananvapaurden, turvaamiseen ja kulttuurin ja tiedon vapauden lisäämiseen keskittyvä puolue. Piraattiliitto on tekijänoikeuksiin ja yksityisyyden suojaan keskittyvä uutissivusto.

“– paheksuu Spotifyä: “Esimerkiksi Spotifyn kaltaisista pilvipalveluista ei makseta musiikin tekijälle mitään“, Järvinen kauhistelee.”

Ns. musiikin tekijät ovat itse sopimuksissaan levy-yhtiöiden kanssa sopineet, ettei heille tarvitse maksaa mitään. Oikeus siis tapahtuu ja kaikki saavat sen mitä heille kuuluu. Ns. musiikin tekijät ovat myös luovuttaneet oikeutensa teoksiinsa levy-yhtiöille. Levy-yhtiöt saavat omaa omaisuuttaan eli musiikkiaan käyttää miten tahtovat. Oikeus tapahtuu jälleen ja kaikki saavat mitä ansaitsevat.

On se kumma miten se on meidän vika, että ns. musiikin tekijät itse haluavat oikeutensa teoksiinsa luovuttaa pois.

Kuluttajien so. meidän tehtävä on olla palkkaorja ja kustantaa levypomojen sekä poliitikkojen l e v e ä elämä.

Oliko Vihreät se puolue, jossa taksiajelu veronmaksajien kustannuksella katsottiin joukkoliikenteeksi?

Jätän salkkuni.

Ei hyvin mee Vihreillä naisillakaan. Täys idiootti tapaus tää Järvinen. Täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella sitte voi lähteä meuhkaamaan mukamas “hyvällä asialla”. Oikeesti tällaisista haittaeläimistä pitäisi päästä vähitellen eroon.

Täällä on pahimmat warettajat vauhdissa kun ei ymmärretä, että netistä varastaminen on moraalisesti aivan yhtä etovaa kuin mikä tahansa varkaus.

Kuinkahan moni aivan oikeasti kannattaa esimerkiksi poliisien määrän vähentämistä? Sehän johtaisi samanlaiseen villiin länteen kuin jo monen vuoden ajan on asia ollut internetissä.

Tuhansia ja taas tuhansia työpaikkoja katoaa jos hommaan ei saada edes jonkinlaista tolkkua.

Heli Järvinen ilmiselvästi yrittää takoa edes hieman järkeä porukalle, joka ei vieläkään tajua tekojensa seurauksia.

Keijo:

Minä olen maksanut kaikesta musiikistani, ostan yleensä musiikin CD:nä ja teen siitä kopion autokäyttöön ja tietokoneelle itselleni. Miksi minun pitäisi lisäksi lisäksi maksaa kännykästäkin kasettimaksua tai jokaisesta CD/DVD -mediasta? Voitko kertoa perustelut kolminkertaiselle maksulle?

Asiaa ei tee paremmaksi se, että kopioverosta artisti ei saa mitään käteensä, vaan rahat menevät leypomoille ja osakkeenomistajille, jotka eivät nyt yleensä niin kovin köyhiä ole.

Tässä nyt vaan yksi osa asiaa. Heli Järvinen on selvästi pihalla asiasta jos katsoo vaikkapa tuota Spotify-kommenttia: siitähän levy-yhtiöt keräävät hillon itselleen. Onko se muka kuluttajan vika, jos levy-yhtiö ei maksa artistille korvauksia saamistaan rahavirroista? Jos Spotifyin käyttäjä on piraatti, mikä siinä tapauksessa on levy-yhtiö? Pahan akseli?

Vihreät naiset sekoilevat tekijänoikeuksien, maahanmuuton, energiapolitiikan – ja melkeinpä kaiken kanssa. Tästä vihreiden naisten kööristä on nostettu niin runoilija Anni Sinnemäki työministeriksi kuin pasifistiaktivisti Johanna Sumuvuori kansanedustjaksi.

Kyllä kansalaiset ovat ihmeen kritiikittömiä näitä syvänvihreitä “hyvän puolustajia” kohtaan. Itse en tule koskaan äänestämään.

Kyllä ydinvoimalle, piraateille, markkinataloudelle, turkistarhaukselle, geenimuuntelulle, järkevälle ja hallitulle maahanmuutolle ja Spotifylle!

Kannattaisi ehkä muistaa, että

VIHREÄT NAISET RY != VIHREÄ PUOLUE

ja vihreät naiset EIVÄT edusta vihreiden virallista kantaa.

on kuitenkin täysin käsittämätöntä miksi vihreät eivät sanoudu irti vihreiden naisten toistuvasta idiotiasta. ei vaan ole mahdollista, että puolue tunnustaa tällaisen ääliöjärjestön virallisesti ja antaa sen toiminnalle hyväksyntänsä.

naiset ovat pilaanneet maailman.

Spotify on mahtava laillinen vaihtoehto piratismille. Kehittämällä palvelua ja rahoitusmalleja uskon, että spotify ja sen kaltaiset palvelut tulevat mullistamaan digitaalisen viihteen jakelun. Mikäli artistit haluavat enemmän rahaa näiden palveluiden käyttäjiltä, heidän tulee kiinnittää asiaan huomiota solmiessaan sopimuksia levy-yhtiöiden kanssa.

Vihreät menettivät pisteitä uskollisen äänestäjän silmissä. Kasvi saisi takoa puoluetovereihinsa vähän järkeä.

Vihaksi pistää. Vaikka kyseessä onkin yksittäinen kansanedustaja niin ei voi kun ihmetellä miten Vihreät ovat onnistunee noin ulapalla olevan ihmisen valitsemaan noinkin näkyvään tytärjärjestöönsä.

Puolueesta kun löytyy tietoyhteiskuntaosaamista ja Asiat Ymmärtäviä ihmisiä vaikka muille jakaa, niin sitten tämmöisiä sammakoita jotka ovat suullilleen 180 astetta puolueen omankin kirjoitetun ohjelman vastaisia. On hyvä että puolueista löytyy erilaisia näkökantoja mutta noin tärkeän jäsenjärjestön puheenjohtajan soisi edes vähän miettivän.

Valitettavasti vihreät naiset eivät ole ensi kertaa asialla, Gramexin ihanat miehethän jo aikanaan Rosa Meriläistä onnistuivat vakuuttamaan. Toivottavasti tämä ei edusta puelueen tulevaisuuden linjoja.

“Toivottavasti tämä ei edusta puolueen tulevaisuuden linjoja.”

Vaikka Järvisen lausunto ei puolueen viralliseksi linjaksi tulisikaan, on selvää, että vihreiltä ei voi odottaa minkäänlaista edustyksellistä tietoyhteiskuntapolitiikkaa niin kauan kuin puolueen sisältä löytyy nykyisenkaltainen tekijänoikeusklikki. Ei Kasvin kaltaisilla kavereilla ole mitään mahdollisuuksia saada puoluetta oikeasti taakseen tekijänoikeusreformia ajamaan tai valvontayhteiskuntaa vastustamaan esim. hallitusneuvotteluissa. Piraatit ovat ainoa poliittisesti uskottava vaihtoehto.

Olen syvästi järkyttynyt vihreiden naisten tyhmyydestä. Kertokaa että tämä on jotain pahaa unta vain.

Mistä näitä senttejä oikein tulee…???

Kuka suojelee lapsia vihreiltä naisilta!!!?

What would Steve Jobs do?

“Minä olen maksanut kaikesta musiikistani, ostan yleensä musiikin CD:nä ja teen siitä kopion autokäyttöön ja tietokoneelle itselleni. Miksi minun pitäisi lisäksi lisäksi maksaa kännykästäkin kasettimaksua tai jokaisesta CD/DVD -mediasta? Voitko kertoa perustelut kolminkertaiselle maksulle?”

Tutkimusten mukaan kännyköissä ja kannettavilla laitteilla soitetaan piraattikamaa selvästi laillisia sisältöjä enemmän.

Kuinka palvelut voivat edes kehittyä kun sisällöt anastetaan piraattiverkoista? Kun kukaan ei käytä laillisia palveluja niin ne kuolevat pois.

Spotify on muuten hyvä päänavaus tällä saralla, mutta monethan käyttävät tuotakin palvelua vain rajoitetun ajan koska pitkässä juoksussa se tulee todella kalliiksi hyötyynsä nähden.

“VIHREÄT NAISET RY != VIHREÄ PUOLUE”

Vihreisiin kuuluvat homot, mamut ja naiset. Homot ja maahanmuuttajat ovat vähemmistöjä.

No ei ihme jos vihreiltä menee loppukin kannatus tuollaisten sammakoiden jälkeen

“Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä ohjelman uusi versio, jossa muun muassa siunattaneen yksityisautoilun 24/7 -pakkopaikannusvalvonta.”
“Ranskassa on jo vast’ikään ollut lakikäsittelyssä piraattien yhteydet katkaiseva laki. En kuitenkaan itse odottanut, että Vihreät tulee olemaan se puolue, joka lähtee ensimmäisenä ajamaan moista Suomeekin.”

On melko ala-arvoista yrittää usuttaa lukijakuntaansa vihreitä vastaan liittämällä heihin tällaisia selvästi keksittyjä uhkakuvia. Syntyy vaikutelma, että Ossi Mäntylahti käyttää parhaansa mukaan Heli Järvisen onnetonta lausuntoa omien poliittisten antipatioidensa kanavoimiseen. Vihreän liittoa, kuten mitä tahansa puoluetta, on syytä arvioida sen kaikkien jäsenten, puolueohjelman, kannanottojen, äänestysten, luottamustehtävien hoitamisen, yms. pohjalta, ei yhden jäsenen yhdestä (itselle tärkeästä) asiasta esittämän kannanoton perusteella (olkoonkin, että kyseinen lausunto on tosiaan HUONO :-)

Vihreällä liitolta tuntuu löytyvän tekijänoikeusasioissa näkeymyksiä laidasta laitaan, mutta tilanne lienee sama useimpien puolueiden kohdalla, ehkä Kokoomusta lukuunottamatta. Vihreän liittoon kuuluvista valtaosan näkemykset lienevät kuitenkin sieltä kuluttajaystävällisemmästä päästä.

Heli Järvisen kannattaisi muuttaa ihannevaltioonsa Kuubaan, jossa kaikki on edelleen niin hyvin. Voisi melkein luulla, että Heli on tarkoituksellisesti soluttautunut Vihreisiin pilaamaan puolueen maineen ja kannatuksen.

“Tutkimusten mukaan kännyköissä ja kannettavilla aitteilla soitetaan piraattikamaa selvästi laillisia piraattikamaa selvästi laillisia sisältöjä enemmän.”

Niin, sehän taisi olla se luotettava irc-galleria -kysely…

Ademeion: “Vihreän liittoon kuuluvista valtaosan näkemykset lienevät kuitenkin sieltä kuluttajaystävällisemmästä päästä.”

Näin tuskin voi sanoa ottaen huomioon, että 8 vihreätä (Janina Andersson, Ulla Anttila, Rosa Meriläinen, Tuija Brax, Tarja Cronberg, Kirsi Ojansuu, Heidi Hautala, Anni Sinnemäki) äänesti Lex Karpelan puolesta ja vain 3 (Jyrki Kasvi, Osmo Soininvaara, Oras Tynkkynen) vastusti sitä. Mielenkiintoista sinänsä, että kaikki tämän tekijänoikeuslobbyn tilaustyön tukijat olivat vihreitä naisia, ja kaikki sen vastustajat olivat miehiä.

“Näin tuskin voi sanoa ottaen huomioon, että 8 vihreätä (Janina Andersson, Ulla Anttila, Rosa Meriläinen, Tuija Brax, Tarja Cronberg, Kirsi Ojansuu, Heidi Hautala, Anni Sinnemäki) äänesti Lex Karpelan puolesta ja vain 3 (Jyrki Kasvi, Osmo Soininvaara, Oras Tynkkynen) vastusti sitä.”

Tämä on hyvä huomio. Kommenttini kuvastaa lähinnä omaa mielikuvaani Vihreän liiton jäsenistöstä (joka on suuruudeltaan yli 4000 henkeä) yleensä, mutta tuo mielikuva voi olla enemmän tai vähemmän vinoutunut.

“Mielenkiintoista sinänsä, että kaikki tämän tekijänoikeuslobbyn tilaustyön tukijat olivat vihreitä naisia, ja kaikki sen vastustajat olivat miehiä.”

Tämäkin on hyvä huomio. Johtuneeko siitä, että miehet tuntuvat keskimäärin ymmärtävän tietotekniikan luonnetta naisia paremmin, minkä vuoksi he saattaisivat myös nähdä yhteiskunnan, kulttuurin ja tietotekniikan vuorovaikutuksen mahdollisuudet vähän laajemmin ja syvällisemmin. Haluan kuitenkin korostaa, että näen miesten ja naisten eron tässä asiassa vain keskimääräisenä; löytyy epäilemättä monia naisia, joilla on korkea ymmärtämys ja painavaa sanottavaa aiheesta.

Enpä minäkään usko, että naisilla on mitään sisäsyntyisiä esteitä ymmärtää yhteiskunnan, kulttuurin ja tietotekniikan vuorovaikutuksia syvällisemmin, onhan Ruotsin piraattipuolueen kärkinimienkin joukossa jo useita naisia, jotka esittävät mediassa ja blogeissaan varsin terävää analyysia mainituista aiheista. Se, että tämä Suomen vihreiden tekijänoikeusklikki on noin naisvoittoinen, lienee enemmän tulosta sosiaalisesta ja poliittisesta verkottumisesta.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen viime kesänä julkistama nuorison rikoskäyttäytymistutkimus kertoi selvää kieltä siitä, että nuoremmat naissukupolvet ovat ottaneet netin ja vertaisverkot haltuunsa lähes yhtä aktiivisesti kuin miehetkin, joten jatkossa varmaan netin alkuaikoja jossain määrin luonnehtinut miespuolisten nörttien dominanssi tulee entistä enemmän katoamaan.

Keijo:

“Tutkimusten mukaan kännyköissä ja kannettavilla laitteilla soitetaan piraattikamaa selvästi laillisia sisältöjä enemmän.”

Mikä tutkimus? Mistä sen löytää? Pistätkö jotain tietoa tästä. Tulee mieleen Mikko Alatalo, jonka hengentuotteita oli ladattu muutama miljoona kertaa “piraattiverkossa”. Eli yhtä totta ja taatusti kaikista levypomojen etujärjestöistä riippumatonta “faktatietoa”.

“Kuinka palvelut voivat edes kehittyä kun sisällöt anastetaan piraattiverkoista? Kun kukaan ei käytä laillisia palveluja niin ne kuolevat pois.”

Olisi kannattanut kehittää niitä palveluja sen sijaan, että laitettiin kopioestoja ja laillisesti levyjä ostaneiden koneille asentuvia rootkittejä. Ns. piraattiverkot olivat olemassa jo vuosia ennen kuin levypomot jaksoivat kääntää kylkeään netin suuntaan. Mikään iso levy-yhtiö ei saanut aikaiseksi omaa musiikkijakelua netissä. P2P-verkkojen mustamaalaamista, orwellmaista valvontaa ja yksityistä poliisitoimintaa on kyllä saatu aikaiseksi. Poliitikkojen ja virkamiesten lobbaamisen on rahaa palanut ja kohta kaikki euroalueen veronmaksajat kustantavat uusia nettilatauksia valvovia valtion virastoja. Eikö olisi ollut halvempaa kehittää helposti käytettävä musiikkikauppa nettiin?

Edelleenkään en ymmärrä, miksi minun pitää maksaa kasettimaksu-nimistä lisäveroa datarompuista, kännykästä ja usb-muisteista vaikka olen ostanut musiikkini siinä kalleimmassa muodossa.

“On melko ala-arvoista yrittää usuttaa lukijakuntaansa vihreitä vastaan liittämällä heihin tällaisia selvästi keksittyjä uhkakuvia”

Kyllä minä ainakin olen ymmärtänyt lukemani perusteella, että vihreiden parissa liikenteen GPS-valvonta on varsin suuressa kannatuksessa. Jyrki J. Kasvi on yksi näitä autoilun rajoittajia, vaikka ajeleekin taksilla yksikseen Helsingin liikenteessä, koska joukkoliikenteen käyttäminen on liian hidasta. Hyvähän se onkin taksilla ajella kun ei tarvitse itse maksaa, kelpaisi varmaan muillekin tämä “joukkoliikennemuoto”.

Samoiten puolueen kansanedustajien enemmistö on äänestänyt näitä tekijänoikeusälyttömyyksiä kannattavasti, koska pitäähän artisteja tukea. Harmi vaan että tuki ei kuitenkaan mene artistin pussiin niinkuin ei moni muukaan asia mene vihreän idealismin linjoja.

Olen entinen vihreiden äänestäjä monissa vaaleissa. Ekonatsit kyllä ihan itse usuttavat mitä usuttavat käytännön järkeä pakenevilla visioillaan, ei siitä tarvitse muita syytellä.

Kun vihreitä vähän silittää, nousee esille, mikä puolue oikeasti on: ex-stalinistien uusjärjestö, joka on ottanut viherpesun. Pohjalla oleva politiikka on ERITTÄIN vasemmistolaista ja (vasemmisto)fasististista. Yksityisen kansalaisen oikeuksia voidaan loukata HETI kun yksikin tupajumi tai valkohäntäpeura on uhattuna. En ihmettele yhtään, että vihreitä ei äänestetä maaseudulla, jossa ihmiset ovat oikeasti lähellä luontoa.

Vihreissä valtaa pitää tunteella ajatteleva keski-ikäisten naisten klikki, joka ei päästä puolueen harvoja fiksuja miehiä ääneen. Heihin kuuluvat muun muassa Osmo Soininvaara ja Jyrki Kasvi. On kuitenkin järjetöntä äänestää Kasvia tai Odea, kun äänet valuvat ekokatastrofinaisille.

“Tutkimusten mukaan kännyköissä ja kannettavilla aitteilla soitetaan piraattikamaa selvästi laillisia sisältöjä enemmän.”

Muistetaan kuitenkin, ettei ns. hyvitysmaksulla ole mitään tekemistä piratismin kanssa. Sitä voidaan periä vain laillisen kopioinnin nimissä.

“Tutkimusten mukaan kännyköissä ja kannettavilla laitteilla soitetaan piraattikamaa selvästi laillisia sisältöjä enemmän.”

Ehkä (epäilen kuitenkin), mutta suuri osa ei kuitenkaan soita laitonta musiikkia kannettavilla laitteilla ja useimmat eivät edes käytä kännyköiden MP3 ominaisuuksia. Ja suurin osa DVD-levyistä käytetään aivan laillisiin tarkoituksiin, kuten valokuvien tallennukseen. Lisäksi kovimmat piraatit hankkivat DVD levyt ynnä muut ulkomailta maksamatta lanttiakaan hyvitysmaksua, eli maksut tulevat lähinnä täysin syyttömiltä. Miksi siis syyttömien pitäisi maksaa hyvitysmaksuja syyllisten puolesta?

Tieteen ja tekniikan vihreät ovat eri mieltä Järvisen kanssa.

Odotan mielenkiinnolla, mikä on vihreitten nuorten kanta. Oletettavasti siellä on sen verran pilvenpolttelijamuusikoita, että tekijänoikeuksien puolustaminen saa kannatusta.

Vaikeneminen on myöntymisen merkki.

Odotan minäkin mm. VINO:n kantaa tai sen tulemattomuutta sekä esimerkiksi sitä ottaako Kasvi asiaa esille blogissaan. Puolueiden nuorisojärjestöt ovat näissä asioissa olleet kyllä väristä riippumatta yhteislinjassa melko järkevien kannanottojen takana (vaikka vivahde-eroja löytyy) joten ongelma ei ole siellä ja tuo pilvenpolttajamuusikko-heitto nyt on aika halpaa.

Aikaisempi kirjoittaja jo totesikin että ongelma on verkostoitumisessa, ei ole erityisen ihmeellistä että varmaankin entisellä YLE:läisellä toimittajalla varmaankin on verkosto josta löytyy tällaisen linjan kannattajia ja jos homman nielee pureksimatta lukematta edes oman puolueen tietoyhteiskuntaohjelmaa ei ole mikään ihme että tällainen blogimerkintä sieltä sitten tulee.

Toimittajat ei varmaan ymmärrä että eihän kansanedustajat itse liirum laarumeita mihinkään kirjoita, heillä on palkatut avustajat.

Anonyymi: “Miksi siis syyttömien pitäisi maksaa hyvitysmaksuja syyllisten puolesta?”

Petteri Järvinen jo asiaa edellä painottikin, mutta toistetaan se nyt tässä, koska monilla on asiaan liittyviä harhakäsityksiä: hyvitysmaksuja maksetaan siis ainoastaan _laillisesta_ yksityisestä kopioinnista, kuten kirjastosta lainattujen CD-levyjen kopioinnista omaan mp3-soittimeen. Jos kaikki ihmiset kopioisivat soittimiinsa ja tallennusmedioilleen pelkästään laittomista lähteistä hankittua musiikkia ja elokuvia, Teostolla ja kumppaneilla ei olisi mitään oikeutusta senttiinkään hyvitysmaksuja.

Logiikka on yksinkertainen: emme voi maksaa Teostolle veroluonteista hyvitystä laittomasta toiminnasta, se on moraalisesti ja juridisesti kestämätön peruste. Todistetuista rikoksista voidaan tuomita korvauksia oikeudessa, mutta laittomuuteen perustuva rahastusautomaatti kuuluu mafian toimialaan. Jos lakiin perustuvia korvauksia maksetaan kopioinnista X, kopiointi X on myös laillistettava. Muutoin olisimme tilanteessa, jossa laittoman toiminnan lisääntyminen johtaisi suoraan Teoston verotulojen lisääntymiseen, eli olisi Teoston taloudellinen etu kannustaa ihmisiä laittomuuksiin.

No eihän tuo kovin ihme ole. Vihreiden naisethan ovat juuri näitä muka sivistyneitä runoilijoita, jotka opiskeluaikanaan parantelevat maailmaa Wanhalla punkkulasi kädessä ja ovat olevinaan niin intellektuelleja. Onhan tietysti kavereiden runokokoelmien rojaltit on taattava.

Keijo kirjoittaa:

“Täällä on pahimmat warettajat vauhdissa kun ei ymmärretä, että netistä varastaminen on moraalisesti aivan yhtä etovaa kuin mikä tahansa varkaus.”

Kerropas Keijo mulle, miksi sitten ei ole moraalisesti väärin periä jokaisesta ostamastani tyhjästä CD & DVD -levystä ns. kasettimaksua, vaikken kopioikaan niille mitään tekijänoikeudellista materiaalia? Pelkkä mahdollisuus siihen ei riitä maksun perusteeksi, koska länsimainen oikeuskäytäntö lähtee siitä, että jokainen on syytön kunnes syylliseksi todistetaan. Voihan siitä maksusta hakea vapautusta, mutta taas väärin oikeusperiaatteuden kanssa: syytetyn ei tarvitse osoittaa syyttömyyttään, vaan syyttäjän (= esim. TEOSTO) tarvitsee osoittaa syytetyn syyllisyys. Niin kauan kuin tätä asiaa ei korjata, waretan minkä ehdin täysin puhatin sydämin.

Hävettää tunnustaa, että viime vaaleissa olen äänestänyt Vihreitä. Tällaisen idiotismilinjan kanssa en halua olla missään tekemisissä, joten ääneni menevät jatkossa toiseen osoitteeseen.

op: “Niin kauan kuin tätä asiaa ei korjata, waretan minkä ehdin täysin puhatin sydämin.”

Niin, se kasettimaksu kun ei ole olemassa yhtään piratismia varten, vaan ehkäisemään sitä.
Kasettimaksun ansiosta sinulla on esim oikeus ottaa muutama kappale kopioita ostamastasi musiikista. Sinä voit ostaa kaverin(/kavereiden) kanssa yhdessä albumin jonka kopioitte jokaiselle ja laitatte alkuperäisen talteen. Ilman kasettimaksua ettei saisi tehdä muuta kuin vain vuorotella kenellä levy on milloinkin.
Samoin kasettimaksun ansiosta saat mennä kirjastoon ja kopioida sieltä lainatut musiikkilevyt itsellesi kotiin.

Kasettimaksu on kuin vero, maksat veroa vaikka et terveyspalveluja käyttäisi, autolla et ajaisi maanteitä, et kävelisi kaduilla etkä käyttäisi mitään julkisia palveluja kuten tietoliikenneverkkoja ym. Mutta verojen ansiosta sinulla on oikeus niihin, aivan kuten kasettimaksun ansiosta sinulla on oikeus hankkia musiikkia halvemmalla kuin mitä kaupasta normaalisti. Mutta millään tavoin se ei oikeuta piratismiin.

Ja ihmettelit sitä “Syytön kunnes toisin todistetaan” puolta. Niin sinähän olet täysin syytön kunnes todistetaan että olet warettanut. Itse tässä vielä myönsit että waretat oikein puhtain sydämmin joten sinulla ei ole mitään ymmärrystä kasettimaksusta joten olet perustellut sen itsellesi mukavalla tavalla.

Sehän on ikävää että levyjä ei voi hankkia suoraan kaikkialta ilman kasettimaksua, mutta kerros mitä veikkaat määräksi, kuinka moni maksaisi vapaaehtoisesti kasettimaksun sen jälkeen kun on polttanut siihen kirjastosta lainatut teokset, kaverilta lainatut teokset ym?
Olisihan se mukavaa kun ihmiset olisivat niin rehellisiä että heti toiminnon jälkeen pistäisivät nykyisin verkkopankissa (silloin kun kasettimaksu tuli, verkkopankkeja ei oikein ollut) maksun samantien vaikka artistin tilille. Mutta voiko sellaista odottaa ihmisiltä jotka warettavat puhtain sydämmin vaikka koko kasettimaksu ei sitä edes käsittele? Ei voi.

Olisihan se myös mukavaa jos yksityinen henkilö voisi käydä perimässä kasettimaksun takaisin jokaisesta muuten omaan materiaaliin käytetystä tallennusmediasta jota kasettimaksu käsittelee. Mutta mieti millainen rulianssi siitä tulisi kun ihmiset joutuisivat menemään johonkin paikkaan näyttämään sen median sisällön ja se tarkistettaisiin että siellä ei ole yhtään muiden tekijänoikeudenalaista materiaalia ennen kuin maksu annettaisiin takaisin. Etkä voisi pistää kopiota levystä menemään kun maksaisit jo toisen levyn siitä ja se voisi olla ihan toinen levy kuin se mitä muutenkin poltit alunperin. Ja jos tallennusmedia on uudelleenkirjoitettava niin mikään ei estä sinua myöhemmin tallentamasta siihen toista materiaalia.

Kasettimaksua ei tarvittaisi jos teoksia ei voisi kopioida kotona vaan se jouduttaisiin suorittamaan jossain muualla. Silloin muualla voitaisiin maksaa se kasettimaksu itsessään ja homma olisi sillä selvä. Kotiin saisi sitten ihan ilman kasettimaksua olevia tallennusmedioita jotka voisi käyttää oman materiaalin tallentamiseen kun muiden tekijänoikeudenalaista materiaalia ei niille voisi tallentaa. Tästäkin varmaan reimastuisit todella paljon, eikö vain?

Kasettimaksu ei ole kaikilta osin täydellinen, mutta se on parempi kuin vaihtoehto. Äärimmäinen vaihtoehto olisi että minkäänlaisia tekijänoikeuksia ei olisi, kaiken saisi kopioida ja hyödyntää miten haluaa, kenelläkään ei olisi mitään oikeuksia mihinkään mitä tekevät. Eikö olisikin aivan mahtavaa kun kuka tahansa saisi tehdä ihan mitä tahansa haluavat, ilman mitään rajoituksia. Se olisi kuin tilanne että ei ole olemassa lakia eikä edes moraalia minkä vuoksi jokin asia todettaisiin hyväksi tai pahaksi.

Mielestäni on huvittavaa kun neljä kaverusta valittaa että musiikki on niin kallista ja sitten on vielä typerä kasettimaksu. Kun voisivat aivan hyvin kasettimaksun ansiosta ostaa yhden albumin yhdessä, jolloin esim alle 17 euron levy muuttuukin alle 5€ hintaiseksi kun mukaan lasketaan tyhjä CD-levy kasettimaksun kanssa. Ja kun yhden kappaleen hinta on silloin vähän yli 40 senttiä niin jää iTunes jälkeen siitäkin. Vaikeinta on tosin löytää se/ne kaveri(t) joiden kanssa ostaa levy yhdessä, kun täytyy olla lähimmäisiä ystäviä (ei luokkatovereita ym), perheenjäseniä ym. Mutta sitä varten voikin tehdä niin että käy kirjastossa (hyvissä kirjastoissa tulee uudetkin levyt mukaan ja muualta voi varata jos jaksaa odottaa vähän).

Ja aina voi myös tehdä niin että ostaa levyn uutena, kuuntelee aikansa että kyllästyy ja sen jälkeen myy levyn pois. Kopioitahan ei voi lainmukaan itselleen jättää jos alkuperäisen myy pois tai se varastetaan. Kuunteluoikeus kun on sidottu aitoon kappaleeseen.

Tämä siitä tulee kun nuo poliitikot on lähes täysin erillään normaalista elämästä. Katoaa yhteys normaalin ihmisen elämään. Tosin olisin odottanut tälläistä kannan ottoa joltain muulta, kuin vihreiden edustajalta. Onkohan mennyt mukaan vain populismin vuoksi, eli on mukavaa olla vihreä, ymmärtämättä kokonaisuutta olenkaan. Vaikka onkin toiminut jonain toimittajana muusikoiden eläkekodissa…..

raips, kirjastot eli kunnat maksavat erillisen maksun lainaosaston musiikkiteoksista eli kasettimaksu ei koske kirjastojen lainauksia. Se ei ole siis kasettimaksun ansiota.

Tyypillinen nyky-Vihreä. Sanoo toista, ja sitten toista, ja lopulta ei sano mitään vaan tottelee valtapuolueita. Ei tuollaisella selkärangattomuudella ääniä saa.

raips,

kasettimaksu != vero (senhän sanoo jo nimikin)
Kasettimaksuilla ja tekijänoikeuksilla ei sitäpaitsi ole mitään tekemistä keskenään.

Nörde: “kasettimaksu != vero (senhän sanoo jo nimikin)”

Kuluttajan kannalta se on täysin veroluonteinen maksu, koska se lätkäistään tallennusmediaan riippumatta siitä, mitä kuluttaja siihen mediaan tallentaa. Yhteiskunnan kannalta se on huonompi kuin normaalivero, koska se tilitetään tekijänoikeusjärjestöille, jolloin yhteiskunta ei pääse päättämään sen käytöstä.

Nörde: “Kasettimaksuilla ja tekijänoikeuksilla ei sitäpaitsi ole mitään tekemistä keskenään.”

No onhan niillä. Kasettimaksuja perustellaan tekijänoikeuksin suojatun materiaalin yksityisen kopioinnin korvauksena. Ilman tekijänoikeuksia maksulla ei olisi mitään perusteita.

Asiantuntematonta puhetta, jonka jälkeen vielä yritetään peitellä sanomisia. En kuitenkaan tuomitsisi vihreitä, vaikka itse en kannatakaan heitä. Ainoa vihreä, jota kannatan, on J. Kasvi. Muuten olen äänestänyt Keskustaa, jota pidän vihreiden aikuisena versiona.

Tietoyhteiskunta-asioissa puolueet kokonaisuutena ovat ikävä kyllä jälkijunassa ja tietämättömiä (myös kannattamani Keskusta), sen sijaan yksittäiset edustajat voivat tietää paljonkin.

Kasettimaksut ovat korvaus siitä, että yksityiskäyttäjä saa kopioida omaan käyttöönsä tekijänoikeuden alaista materiaalia poislukien ohjelmistot. Ohjelmistojen suhteen tekijänoikeuteen on lisätty poikkeus. Mutta esimerkiksi musiikin kopiointi kirjaston levyistä tai elokuvien kopiointi videovuokraamojen levyistä on sallittua, kuten myös irjojen kopiointi yksityiseen käyttöön. Sen sijaan niiden yleinen levittäminen (torrent jakaa imuttaessaan) ei ole sallittua.

Siitä taas voidaan keskustella, onko koko kasettimaksu ja yksityisen kopioinnin salliminen vanhanaikaista. Mielipiteitä tästä on monta, mutta itselläni ei ole tietoon perustuvaa vastausta tähän.

Valmistaminen yksityiseen käyttöön
12 § (24.3.1995/446)

Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen.

Kappaleen valmistamisen valmistuttajan yksityistä käyttöä varten saa myös antaa ulkopuolisen suoritettavaksi.

Mitä 2 momentissa säädetään, ei koske sävellysteoksen, elokuvateoksen, käyttöesineen tai kuvanveistoksen kappaleen valmistamista eikä muun taideteoksen jäljentämistä taiteellisin menetelmin.

Tämän pykälän säännökset eivät koske tietokoneella luettavassa muodossa olevaa tietokoneohjelmaa, tietokoneella luettavassa muodossa olevan kappaleen valmistamista tällaisessa muodossa olevasta tietokannasta eivätkä rakennusteoksen valmistamista. (3.4.1998/250)

Lainaus suoraan tekijänoikeuslaista. Koko laki on saatavilla finlexistä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404

Mitäs se Heli taas on mussuttanut?

Kasettimaksu kännyköihin. Voi herran pieksut. Vai joka paikkaan sekin vitsaus olisi levitettävä. Suurin osa käyttäjistä kun ei ole siirtänyt mitään materiaalia kännykkään. Se kun on puheluita varten. Itsellä on 6110 Navigator ja siirtänyt soittoääniksi muutaman pätkän omilta prkl:n kalleilta osto-CD:ltä, ostomusiikki kun pitää olla käsin hypisteltävää ja lisukkeena tulee joskus kappaleiden sanat. Levyjen hintojen kun “piti” tippua vinyylistä, kun siirryttiin cd-formaattiin, valmistuskustannukset kun putoavat minimiin, näin TO-mafia vakuutti, jos oikein muistan. Se alennus on edelleen ja vieläkin näkemättä. Sitä kun nämä levy-yhtiöiden käsikassarat kun niin ihqusti mainostivat aikanaan. Tallentavien digi-boxien kasettimaksu jo närästi, millähän lihaksilla sekin saatiin läpi. Nauhoitus kun on katsomista varten ja sen jälkeen hävitetään. Ei sillä ainakaan bisnestä tehdä. Mutta tämä kännykkämaksu voi olla se viimeinen niitti, jolla jokaisesta kansalaisesta tehdään kriminaali määräämällä kriminaalimaksu. Ehkä pitäisi asentaa jokin lataussofta, kun kriminaaliksi tässä kuitenkin leimataan kaikenlaisilla kasettimaksuilla. Tästä kun ei enää selviä kasettimaksuttomalla tilauksella Tallinnasta kuten oman kovalevyn backup-levyn tekemiseen tilattu DVD-lätyt. Ilmeisesti viherhörhöt on nekin siirtyneet markkinavoimien käsikassaraksi. Kuka nekin pysäyttäisi. Ydinvoiman ne sai blokattua 10 vuotta joten energialasku nousi pilviin ja muutenkin ne on edistyksen esteinä. Ja ympäristöasioista ne ei välttämättä tajua mitään, kuten yksi meppi energialampuista ja hehkulamppujen kiellosta. Päästä vihreät valtaan, niin ne tekee mistään välittämättä käyttäjä vastaisen päätöksen ja myös ympäristövastaisen. Mitään kaihtamatta, kaikkea ymmärtämättä kuin sitä omaa kapeaa älyaluetta, jota sitäkään eivät aina ymmärrä, kunhan vain saavat olla hallituksessa. Se on pääasia. Vihreät on politisoituneet liikaa. Samaa paskaa suoltavat nekin kuin muutkin.

Ennenkuin puhuu iänikuisesta levy-yhtiöiden “ahneudesta” (eli samasta kuin minkä tahansa yrityksen kohdalla, kun firman tarkoitus on elättää omistajansa ja työntekijänsä), kannattaa ottaa selvää asioista.

Musiikin tekijän oikeudet eivät siirry noin vaan levy-yhtiölle. Säveltäjän, sanoittajan ja sovittajan oikeudet ovat ja pysyvät heillä ja heille tulee myös korvauksia levyjen valmistuksen/myynnin perusteella. Vaikka se levy on levy-yhtiön tekemä.

Se on levy-yhtiö, äänitteen tuottaja (tuottaja voi olla myös yksityinen omakustannetuottaja), joka maksaa näitä korvauksia Teoston kautta. On ihan luonnollista, että levystä pitää jäädä yhtiöllekin käteen jotain, eli “vetävät välistä” – kuten kirjakustantaja kirjailijalta tai lehtikustantaja artikkelin kirjoittaneelta freelancerilta.

Äänitteen tekeminen on riskinottoa, monimutkainen ja kallis prosessi, enkä nyt puhu levyn prässäyksestä tehtaalla vaan kaikesta ennen sitä.

Levyllä esiintyvä artisti taas saa korvauksia, rojaltejaan, ihan sen mukaan, minkälaisen sopimuksen on tehnyt yhtiön kanssa. Itsehän sen sopimuksen levy-yhtiön kanssa muusikko päättää tehdä, ei kenenkään pakottamana. Vaakakupissa painavat monet asiat, julkisuus, jakelu, ym. Osa tekee levynsä omakustanteina, osa menee levy-yhtiön puheille, kukin syystä tai toisesta.

Aika harvassa on tapaukset, joissa sovitaan kertakorvaus artistille jostain levystä ja se siitä. Nämä lienevät erikoistapauksia. Yleensä korvaukset on sidottu myyntiin ja johonkin prosenttiin. Paljonhan ei artistille heru verrattuna siihen että levy olisi itse tehty, mutta siinä on taas omat pulmansa, varsinkin kun artisti on yleensä paras omassa työssään, ei levytehtailijana. Eikä kaikilla ole halua ottaa levyn tuottamisen taloudellista riskiä harteilleen. Levy-yhtiö ottaa sen riskin tuottaessaan levyn.

Tämä on loppujen lopuksi aika yksinkertainen asia, mutta kerta toisensa jälkeen ne jotka eivät tiedä asiasta mitään toitottavat äänekkäimpinä miten asiat muka ovat vaikka eivät olekaan. Useimmat levy-yhtiöt esimerkiksi Suomessa ovat muuten aika pieniä, henkilöihin personoituvia firmoja, eivät kasvottomia megafirmoja, joita löytyy paljon enemmän muilta aloilta. Ja joka yhtään tuntee alaa, niin tietää, että Rolexit käsissä eivät yhtiön vetäjät kulje :)

Piraatti: “kirjastot eli kunnat maksavat erillisen maksun lainaosaston musiikkiteoksista eli kasettimaksu ei koske kirjastojen lainauksia. Se ei ole siis kasettimaksun ansiota.”

En kieltänyt että kirjastot eivät maksaisi levyistä jo maksua kun julkisesti saataville ne laittavat. Mutta kasettimaksun ansiosta sinulla on oikeus polttaa kopio itsellesi tyhjälle levylle josta on maksettu kasettimaksu. Ilman kasettimaksua sinulla ei ole oikeutta kopioida levyä vaan ainoastaan lainata se kirjastosta, kuunnella sitä ja sen jälkeen palauttaa takaisin. Kasettimaksu tarjoaa sinulle vartavasten oikeuden tehdä kopion siitä alkuperäisestä joka ei ole sinun omistuksessa vaan kunnan ihmisten. Jo tästäkin julkisesta lainauksesta kirjasto joutuu maksamaan enemmän kuin normaalin levyn hinnan kun ihmiset lainaavat levyn, kuuntelevat sitä ja eivät lainauksen jälkeen ostakkaan levyä. Mutta koska levyjä on rajallinen pieni määrä lainattavissa, ei laskettu menetys ole suuri.

Tekijänoikeuslaistahan asiat löytyy:

“Korvaus 19 §:n 4 momentissa tarkoitetusta lainaamisesta yleisestä kirjastosta suoritetaan opetusministeriön hyväksymän, lukuisia yleisistä kirjastoista lainattujen teosten tekijöitä edustavan järjestön välityksellä.
Opetusministeriö hyväksyy järjestön hakemuksesta määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi. Hyväksyttävän järjestön tulee olla vakavarainen ja sillä tulee olla valmius ja kyky hoitaa asioita hyväksymispäätöksen mukaisesti. Järjestön tulee vuosittain antaa opetusministeriölle selvitys hyväksymispäätöksen nojalla tekemistään toimista. Järjestön tai, milloin tekijöiden edustavuus voidaan saavuttaa vain useampien järjestöjen hyväksymisellä, järjestöjen tulee edustaa merkittävää osaa niistä eri alojen teosten tekijöistä, joiden teoksia lainataan yleisistä kirjastoista. Hyväksymispäätöksessä voidaan järjestölle myös asettaa käytännön toimintaa yleisesti ohjaavia ehtoja.
Opetusministeriön päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, kunnes asia on lainvoimaisella päätöksellä ratkaistu. Hyväksyminen voidaan peruuttaa, jos järjestö hyväksymispäätöstä ja sen ehtoja rikkomalla syyllistyy vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin ja jolleivät järjestölle annetut huomautukset ja varoitukset ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen”

nörde: “kasettimaksu != vero (senhän sanoo jo nimikin)”

Sinulla taisi mennä vertaus ohitse. En tarkoittanut että kasettimaksu on VERO. Vaan se on KUIN vero. Maksat kasettimaksua vaikka et tallentaisi muiden tekijänoikeudellisia materiaalia siihen, vaan ainoastaan omia kotivideoita. Aivan kuten maksat veroissa terveyspalveluista ym vaikka et käyttäisi niitä. Et voi kävellä virastoon ja vaatia että sinun maksamistasi veroista palautetaan se osuus joka on mennyt terveydenhuollon palveluihin viiden vuoden ajalta kun et ole terveyspalveluita käyttänyt viiden vuoden aikana.

Aivan kuten et voi yksityisenä kävellä virastoon ja vaatia että sinun kasettimaksut täytyy palauttaa N määrästä levyjä kun niissä on vain sinun henk.koht tiedostoja. Yritykset ja järjestöt voivat sen tehdä koska siellä on toisenlaiset säännöt joiden voidaan olettaa toimivan että teostomaksuttomille levyille ei tallenneta kuin esim yrityksen tietoja jotka jaetaan heidän asiakkailleen.

“Kasettimaksuilla ja tekijänoikeuksilla ei sitäpaitsi ole mitään tekemistä keskenään.”

Kyllä vain on. Kasettimaksun vuoksi sinulla on oikeus kopioida muiden tekijänoikeudenalaista materiaalia itsellesi yksityiseen käyttöön muutaman kappaleen levystä jonka olet laillisesti hankkinut (lainannut kirjastosta, ostanut uutena tai käytettynä). Tehdystä kopiosta ei saa uutta kopiota valmistaa.

Kasettimaksu menee levyistä oston yhteydessä eikä siten että se sitten maksetaan jälkeenpäin kun huomataan että levylle tallennettiinkin nyt jotain toisten tekijänoikeudenalaista materiaalia. Syy on selkeä, tavallinen käyttäjä ei sitä maksaisi. Aivan kuten ihmiset vähentäisivät veroista näkemänsä osuuden terveydenhuollon maksuista jos eivät vuodessa käytä palveluja ja mukamas maksaisivat ne vasta kun käyttävät terveyspalveluja.

Suomen laki sallii edelleenkin jokaisen muuttaa hankkimansa elokuva- tai musiikkiteos siihen muotoon että saa sen nähtäville ja kuultaville. Saat myös valmistaa siitä muutaman kappaleen yksityistä käyttöä varten, joka rajoittuu sinulle, perheellesi ja hyville ystäville. Kopiosta ei saa valmistaa kopiota ja kun alkuperäinen tuhoutuu/varastetaan, täytyy kopiotkin tuhota.
Voit vaikka ostaa Blu-ray tai DVD-elokuvan vaikka sinulla ei moisia Blu-ray tai DVD-soittimia ole olemassakaan. Mennä parhaan kaverisi luokse joka rippaa sinulle vaikka AVI tiedostoksi ne jonka sitten otat muistitikulle ja katsot kotona Netbookillasi. Samassa yhteydessä saat myös jättää kopiot parhaalle ystävällesi katsottavaksi, joka ei saa valmistaa uusia kopioita niistä tai saattaa niitä muiden nähtäväksi/saataville. Kasettimaksu kiintolevyissä, DVD-levyissä, muistikorteissa ym mahdollistaa tämän asian, että tekijä saa korvauksen siitä kopiosta eikä jää täysin ilman sitä että sinä teit muutaman kopion itsellesi ja parhaalle kaverillesi että pystyit katsomaan heidän tuottamaansa materiaalia.

Tekijänoikeuslaista voi jokainen ottaa selville mitä kasettimaksun ansiosta voidaan tarjota. Siellä on myös muitakin kohtia jotka kannattaa lukea:

Valmistaminen yksityiseen käyttöön
12 § (24.3.1995/446)

Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen.

Kappaleen valmistamisen valmistuttajan yksityistä käyttöä varten saa myös antaa ulkopuolisen suoritettavaksi.

Mitä 2 momentissa säädetään, ei koske sävellysteoksen, elokuvateoksen, käyttöesineen tai kuvanveistoksen kappaleen valmistamista eikä muun taideteoksen jäljentämistä taiteellisin menetelmin.
Tämän pykälän säännökset eivät koske tietokoneella luettavassa muodossa olevaa tietokoneohjelmaa, tietokoneella luettavassa muodossa olevan kappaleen valmistamista tällaisessa muodossa olevasta tietokannasta eivätkä rakennusteoksen valmistamista.

——————————–

Hyvitys teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön (14.10.2005/821)
26 a § (14.10.2005/821)

Jos yleisön keskuuteen levitettäväksi valmistetaan tai tuodaan maahan ääni- tai kuvanauha taikka muu laite, johon teos voidaan tallentaa ja jota merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön, valmistajan tai maahantuojan on suoritettava laitteen esitysajan tai tallennuskapasiteetin perusteella vahvistettava maksu käytettäväksi suorana hyvityksenä teosten tekijöille sekä välillisenä hyvityksenä tekijöille heidän yhteisiin tarkoituksiinsa. Hyvitys maksetaan tekijöille lukuisia tietyn alan Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä edustavan järjestön välityksellä opetusministeriön vuosittain hyväksymän maksuvarojen käyttösuunnitelman mukaisesti.

Sen, joka tarjoaa jälleenmyytäväksi 1 momentissa tarkoitetun valmistajan tai maahantuojan myymän laitteen, on 26 b §:ssä tarkoitetun järjestön kehotuksesta osoitettava, että laitteesta on suoritettu maksu järjestölle. Jos maksua ei ole suoritettu, jälleenmyyjän on suoritettava maksu. Jälleenmyyjällä on kuitenkin oikeus vaatia suorittamansa maksu maksusta ensisijaisesti vastuussa olevalta valmistajalta tai maahantuojalta taikka maksusta toissijaisesti vastuussa olevalta toiselta jälleenmyyjältä, jolta laite on hankittu jälleenmyytäväksi.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään liikenne- ja viestintäministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön annettua asiasta lausuntonsa, mitkä laitteet kuuluvat 1 momentissa tarkoitetun maksun piiriin ja mikä on maksun suuruus. Ennen asetuksen antamista opetusministeriö neuvottelee 1 momentissa tarkoitettuja valmistajia ja maahantuojia sekä tekijöitä edustavien järjestöjen ja kuluttajaviranomaisten kanssa. Maksu tulee vahvistaa suuruudeltaan sellaiseksi, että sitä voidaan pitää sopivana hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Laitekohtaiselle kokonaismäärälle tulee vahvistaa yläraja, jota maksu ei saa ylittää. Maksun suuruutta vahvistettaessa tulee ottaa huomioon saatavilla oleva tutkimustieto yksityisen kappaleen valmistamisen yleisyydestä sekä se, missä määrin yksityisen kappaleen valmistamisen estäviä teknisiä toimenpiteitä on käytetty yleisön saataviin saatettujen teosten suojana. Laitetyypeittäin tulee lisäksi ottaa huomioon se, missä määrin laitetta on mahdollista käyttää kappaleiden valmistamiseen teknisillä toimenpiteillä suojatuista ja suojaamattomista teoksista. (31.10.2008/663)

———————

26 b § (14.10.2005/821)

Maksu suoritetaan lukuisia Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä edustavalle järjestölle, jonka opetusministeriö on hakemuksesta hyväksynyt tehtävään määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi. Tehtävään voidaan hyväksyä kerrallaan vain yksi järjestö. Hyväksyttävällä järjestöllä tulee olla taloudellinen ja toiminnallinen valmius ja kyky hoitaa asioita hyväksymispäätöksen mukaisesti. Järjestön tulee vuosittain antaa opetusministeriölle selvitys hyväksymispäätöksen nojalla tekemistään toimista. Opetusministeriön päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, kunnes asia on lainvoimaisella päätöksellä ratkaistu. Hyväksymisen edellytyksenä on, että järjestö sitoutuu käyttämään opetusministeriön ja järjestön vuosittain sopiman osan maksun tuotosta välillisenä hyvityksenä tekijöille heidän yhteisiin tarkoituksiinsa opetusministeriön hyväksymän maksuvarojen käyttösuunnitelman mukaisesti.
Maksun tuotosta vähennetään hallintokustannukset.

————————

26 c § (14.10.2005/821)

Opetusministeriö voi antaa järjestölle tarkempia määräyksiä maksun hallinnoinnista. Ministeriö valvoo, että maksua hallinnoidaan määräysten mukaisesti ja että sen käytössä noudatetaan käyttösuunnitelmaa. Opetusministeriöllä on oikeus saada järjestöltä tarpeelliset tiedot valvontaa varten.

Opetusministeriö voi peruuttaa järjestöä koskevan hyväksymisen, jollei järjestö noudata sille annettuja määräyksiä tai käyttösuunnitelmaa taikka anna valvonnassa tarvittavia tietoja ja jos järjestö hyväksymispäätöstä ja sen ehtoja rikkomalla syyllistyy vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin ja jolleivät järjestölle annetut huomautukset ja varoitukset ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen.

————————

26 e § (14.10.2005/821)

Laitteen käyttäjällä tai maastaviejällä on oikeus saada järjestöltä suoritettua maksua vastaava palautus laitteista:

1) jotka viedään maasta;

2) joita käytetään ammattimaiseen taikka opetuksessa tai tieteellisessä tutkimuksessa tapahtuvaan kappaleen valmistamiseen tämän lain mukaan suojatusta aineistosta;

3) joita käytetään vammaisille tarkoitettujen tallenteiden valmistamiseen;

4) joita käytetään tietojenkäsittelyn muisti- tai tallennusvälineiksi ammattimaisessa toiminnassa.

Jollei palautusta vaadita todisteellisesti kolmen kuukauden kuluessa sen vuoden päättymisestä, jona oikeus palautukseen on syntynyt, oikeus raukeaa.
Maksun perivä järjestö voi antaa luvan siihen, että maksun palautukseen 1 momentin 2–4 kohdan mukaan oikeutettu käyttäjä saa ostaa 26 a §:ssä tarkoitetulta valmistajalta, maahantuojalta tai jälleenmyyjältä taikka tuoda itse maahan omaan mainituissa kohdissa tarkoitettuun käyttöönsä 26 a §:n 1 momentissa tarkoitetun laitteen ilman hyvitysmaksua.

——————-

Teknisin toimenpitein suojattujen teosten käyttäminen
50 c § (14.10.2005/821)

Sillä, jolla on laillisesti hallussaan tai saatavillaan tehokkaalla teknisellä toimenpiteellä suojattu teos ja jolla on 14 §:n 3 momentin, 15, 16, 16 a–16 c tai 17 §:n, 25 d §:n 2 momentin tai 25 f §:n 2 momentin nojalla oikeus käyttää teosta, tulee olla mahdollisuus käyttää teosta siltä osin kuin se on tarpeen mainitussa lainkohdassa säädetyn tekijänoikeuden rajoituksen hyödyntämiseksi.

Tekijän on tarjottava 1 momentissa tarkoitetulle teoksen käyttäjälle keinot käyttää teosta momentissa mainittujen lainkohtien mukaisesti, jollei käyttäjällä ole teknisten toimenpiteiden takia keinoja teoksen käyttämiseen. Jollei tekijä tarjoa edellä säädetyn mukaisesti keinoja teoksen käyttämiseen tai jollei teoksen käyttäminen ole tullut mahdolliseksi vapaaehtoisin toimenpitein, kuten tekijöiden ja teosten käyttäjien välisin sopimuksin tai muin järjestelyin, asia ratkaistaan 54 §:n mukaisesti välimiesmenettelyssä.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei sovelleta sellaiseen teokseen, joka on välitetty yleisölle sovituilla ehdoilla siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään tekijästä, sovelletaan myös siihen, joka tekijän luvalla saattaa teoksen yleisön saataviin.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei sovelleta tietokoneohjelmaan.

—————————

Tekijänoikeusrikkomus (14.10.2005/821)
56 a § (14.10.2005/821)
Joka

1) tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta valmistaa teoksesta kappaleen tai saattaa teoksen yleisön saataviin tämän lain säännösten vastaisesti tai rikkoo 3 §:n säännöksiä moraalisista oikeuksista,

2) muuten rikkoo sellaista tämän lain säännöstä, jolla suojataan tekijänoikeutta, taikka toimii vastoin 41 §:n 2 momentin nojalla annettua määräystä, 51 tai 52 §:n säännöstä taikka 53 §:n 1 momentissa tai 54 b §:n 1 momentissa tarkoitettua kieltoa, taikka

3) tuo maahan tai Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi teoksen kappaleita, joiden hän tietää tai joita hänellä on perusteltua syytä epäillä valmistetuiksi ulkomailla sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen Suomessa olisi ollut rangaistavaa tämän lain mukaan,

on tuomittava, jollei teko ole rangaistava rikoslain 49 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna tekijänoikeusrikoksena, tekijänoikeusrikkomuksesta sakkoon.

Tekijänoikeusrikkomuksena ei pidetä muutaman kappaleen valmistamista yksityistä käyttöä varten sellaisesta tietokoneella luettavassa muodossa olevasta tietokoneohjelmasta tai tietokannasta, joka on julkaistu taikka jonka kappaleita on tekijän tai tietokannan valmistajan suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu, taikka teoksesta 11 §:n 5 momentin vastaisesti.

—————-
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404

Kannattaa lukea tekijänoikeuslaki läpi huolella niin ymmärtää paremmin miksi ja miten esim DVD-elokuvan saa edelleenkin kopioida ja CSS-salauksen murtaa.

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1994/19940278

Samoin tuolta selviää paremmin mitä varten kasettimaksu on olemassa. Se kun on olemassa tekijänoikeuden takia.

“Kasettimaksu on lain 26 a §:n mukaan suoritettava ääni- tai kuvanauhasta taikka muusta laitteesta, johon ääni tai kuva voidaan tallentaa ja joka soveltuu radiossa tai televisiossa lähetetyn taikka ääni- tai kuvatallenteella olevan teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön. Maksuvelvollisia ovat kasettien maahantuojat ja valmistajat. Maksu käytetään korvauksina tekijöille ja tuottajille heidän aikaansaamansa suojatun aineiston käytöstä yksityiseen nauhoitustoimintaan.”

“Alkuvaiheessa kasettimaksujärjestelmä toimi ilman maksujen perintään liittyneitä vaikeuksia. Kuitenkin 1980-luvun loppupuolelta lähtien on esiintynyt järjestelmällistä kasettimaksun kiertämiseen tähtäävää toimintaa. Eräissä tapauksissa perintä on suuresti vaikeutunut ja nauhojen maahantuojien välinen kilpailutilanne on vinoutunut. Jätettyään maksun maksamatta maahantuonnin yhteydessä jotkut maahantuojat ovat voineet myydä kasetteja, joihin ei sisälly kasettimaksua. Vinoutuma on tällöin ulottunut vähittäismyyntiportaaseen.”

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös