Kokeiltua: Windows 7 beta virtuaalikoneessa

Windows 7:n betaversio on ollut vapaasti imuroitavana jo jonkin aikaa. Tuote on mielenkiintoinen ja siihen tutustuminen kuuluu jo lähes kaikkien IT-ammattilaisten yleissivistykseen. Mutta mitä tehdä jos Seiskalle ei satu olemaan tyhjää konetta kokeilualustaksi?

Apu löytyy virtualisoinnista. Windows 7 beta toimii Microsoftin Virtual PC:ssä yllättävän hyvin.

Virtual PC:n saa ladattua Microsoftilta. Jotta Seiska toimisi hyvin, kannattaa käyttää Service Pack 1 -versiota. Windows 7 2,5-gigatavuinen beta on ladattavissa vielä helmikuun 10. päivään saakka ja siitä tulee valita 32-bittinen kokeiluversio. Virtual PC ei nimittäin osaa pyörittää 64-bittisiä guest-käyttöjärjestelmiä, vaikka host-käyttöjärjestelmä olisi 64-bittinen.

Jahka Virtual PC:n on asentanut, tulee luoda uusi virtuaalikone. Virtuaalikoneen tyypiksi valitaan Vista. Muistia annoin itse koneen käyttöön 1,5 gigatavua ja levytilan kooksi voi määritellä melkein mitä vain. Virtual PC kasvattaa levynkäyttöä dynaamisesti aina määrättyyn rajaan saakka, eikä käytä isäntäkoneen levyltä kuin sen mitä virtuaalikone oikeasti tarvitsee.

Virtuaalikone bootataan Action-valikosta ja CD-valikosta valitaan imuroitu levykuva “Capture ISO Image” -toimnnolla. Näin Seiskan asennus saadaan käyntiin.

Omalla testikoneellani Seiska asentui runsaassa puolessa tunnissa ja asennuskokemus oli varsin yksinkertainen. Jos kokee tarvitsevansa yksityiskohtaisia ohjeita, Brian Kellerin blogista löytyy kohta-kohdalta -ohjeet.

Asennuksen jälkeen kannattaa vielä asentaa Virtual Machine Addition -paketti. Eli virtuaalikoneen Action-valikosta valitaan “Install Virtual Machine Addition”. Tämä liittää koneeseen virtuaali-CD:n, johon päästään selailemaan Windowsin normaalilla Explorerilla.  CD:ltä avataan kansio “Windows” ja sieltä suoritetaan Setup.exe. Nyt hiirikursori toimii sulavasti, eikä sitä pidä erikseen lukita vain virtuaalikoneen käyttöön.

Seiska ja Virtual PC toimivat varsin hyvin yhteen. Virtuaalikoneen ikkunaa voi vapaasti venytellä ja Seiskan työpöytä mukautuu automaattisesti uuteen resoluutioonsa. Äänet taas toistuvat suoraan isäntäkoneen kautta. Jos käytössä on kaksi näyttöä, voi virtuaali-Seiskan jopa maksimoida yhdelle näytölle AltGr-Enterillä ja käyttää sulavasti päänäytössä pyörivän Windowsin vierellä.

Windows 7 beta virtuaalikoneessa (ikkuna vasemmalla). Isäntöympäristönä Windows Vista Ultimate 64-bit.

Windows 7 beta virtuaalikoneessa (ikkuna vasemmalla). Isäntöympäristönä Windows Vista Ultimate 64-bit.

 

Seiskan betaan ajava virtuaalikone maksimoituna vasemmalle näytölle dualhead-ympäristössä. Näyttöjen resoluutiot eivät ole samat, joten kuvakaappauksessa esiintyvä mustaa raitaa ei näy.

Seiskan betaan ajava virtuaalikone maksimoituna vasemmalle näytölle dualhead-ympäristössä. Näyttöjen resoluutiot eivät ole samat, joten kuvakaappauksessa esiintyvä mustaa raitaa ei näy.

 

No miltä Seiska sitten tuntuu?

Lyhyesti sanottuna hyvältä.

Seiskaa on moni luonnehtinut siistityksi ja hiotuksi Vistaksi ja voin omien kokemusteni perusteella allekirjoittaa tämän arvion. Tässä yhteydessä ei ole aikaa tai tilaa lähteä käymään Seiskan uusia ominaisuuksia tarkemmin läpi, mutta parissa päivässä on syntynyt muutamia kokemuksia.

  • - Virtual PC ei tue 3D-kiihdytettyjä näytönohjaimia, joten Seiskan DirectX:ää tukevia ominaisuuksia ei pysty testaamaan. Sama koskee pelejä.
  • - Uudistunut työkalupalkki on hyvä! Käyttölogiikan oppii hetkessä ja se siistii työpöydän alalaitaa. Usein käytetyt ohjelmat on helppo kytkeä palkkiin jo valmiiksi ja useiden ikkunoiden käsittely on näppärää. Tämä uudistus olisi pitänyt tuoda jo Vistaan.
  • - Pasianssi ja šakki ovat virtuaalikoneella tuskaisen hitaita. Tämä johtuu siitä, että ne DirectX-sovelluksina edellyttävät 3D-kiihdytettyä näytönohjainta ja kun moista ei löydy, tästä varoitetaan sovellusta käynnistettäessä. Pasianssin toiminnan testaaminen saattaa olla hyvä pikatesti koneen raudan Seiska-kelpoisuudesta, ainakin jos koneensa suunnittelee ostavansa lähimarketista.
  • - UAC:tä on säädetty huomattavasti käyttäjäystävällisempään suuntaan. Kehote pomppaa esille enää harvoin ja ei enää hyydytä koko muuta konetta.
  • - Internet Explorer 8 tuntuu ihan kelvolliselta selaimelta. Jos Seiska saa suurta suosiota, saa nähdä miten Firefoxin markkinaosuuden kasvulle mahtaa käydä.
  • - Youtube toimii sujuvasti, mutta Sampopankki.fi:n Java-hilavitkutin ei.
  • - Windowsin käyttöliitymää on siistitty ja hierottu sieltä sun täältä. Mitään suurta yksittäistä killerisovellusta ei Seiska mukanaan tuo, mutta korjaa monia pieniä ongelmia sieltä ja täältä. Päivittyminen Vistasta muistuttaa hieman Mac OS:n askeleista kehittymistä suuren vallankumouksen sijaan. Kutsumanimi “Vista 1.2″ ei ole hirveän liioiteltu.

Minkälaisena te olette kokeneet Windows seiskan betan?

Aiheet: Yleiset
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 53 kommenttia

Ei saa ruokkia trollia.

JM :-D DD

VirtualBox on ilmainen ohjelma, ei tarvita Microsoftin Virtual PC-hidasteluja.

Windows 7 ei kiinnosta sitten pätkän vertaa, enkä todellakaan aio edes kokeilla, vaikka IT-alan asiantuntijana toiminkin. Windows-juna meni jo. Vista oli viimeinen niitti.

Minäkin suosittelen VirtualBoxia. Olen ajanut sillä Macissa Windows 7:aa ja muita käyttiksiä (XP, Ubuntu) toimivasti.

Ossin arvio Windows 7:sta tuntuu kyllä aika optimistiselta, ainakin suhteutettuna aiemmin blogissa nähtyyn murskakritiikkiin erilaisista Linux-pohjaisista ratkaisuista.

Oma kokemukseni Windows 7:sta on, että se on aika lailla sama käyttis kuin Vista, mutta beta on vielä hyvin epästabiili, ja eksoottisemmat softat saattavat sekoilla ja shutdown jäädä jumiin yms. Vaihdoin työkoneessa takaisin Vistaan, kun en jaksanut sekoilua. Myös jotkut “parannukset”, kuten classic start menun poistaminen, saattavat ärsyttää käyttäjiä. Katsotaan millainen RC on.

Ai että pasianssi ja shakki DirectX sovelluksia? Yhtä hyvää kun visvan 3D-vikailmoitukset :D

Tuollaisten keksijät voisi hankkia itselle elämän tai jotain…

Blogin aiheena ovat toimittajan kokemukset Windows 7′stä. Ja ensimmäiseksi tullaan huutamaan ” EI KIINNOSTA – LA LA LA LAA!!!”. Mistä ihmeestä nämä Micro$oft-trollaajat syntyvät? Kasvaako niitä jossain salaisessa kammiossa?

Eiköhän se olisi parasta konsultinkin testata asiat ihan VirtualBoxilla joka on saatavilla kaikille kolmelle yleisimmälle käyttöjärjestelmälle.

VirtualBoxissa menee periaatteessa näin:

1) asenna VirtualBox

2) käynnistä VirtualBox

3) Klikkaa “New” työkaluriviltä

4) Next ->

5) Anna virtuaalikoneen nimi laatikkoon.

6) Valitse käyttöjärjestelmä: Microsoft Windows, Linux, Solaris, BSD, IBM OS/2, Other. (tässä tapauksessa Microsoft Windows)

7) Valitse käyttöjärjestelmän versio: Esim Linux 2.4 tai Linux 2.6. (Tässä tapauksessa Windows 7. Valitse onko myös 32bit vai 64bit… jotkut paremmat virtuaalikoneet kun tukevat jo 64bit…. sekä Windows 7:aa)

8) Anna muistin määrä mitä virtuaalikoneelle annetaan (oletus 512, Windows 7:lle vähintään 512Mt)

9) Luo uusi virtuaalikiintolevy, (new -> next -> dynamically jne) tai ota käyttöön olemassa oleva. Voi käyttää dynaamista tai ennalta määrättyä kokoa.

10) “Finish”

11) Valitse luotu virtuaalikone listasta päänäkymässä ja klikkaa “Settings” työkalurivillä.

12) Valitse vasemmalta välilehdestä “CD/DVD-ROM” ja sieltä “Mount CD/DVD drive” sekä valittu levykuva tai CD/DVD-levy jos on asemassa. (general välilehdeltä voi myös napsauttaa 3D-kiihdytyksen käyttöön.) Jos jotain extraa kiinnostaa, säädä välilehdiltä asetukset kuten verkkokortti ym tyypit ja lopuksi OK.

13) Päänäkymästä valitse luotu virtuaalikone ja napsauta “Start” (iso vihreä nuoli jos joillakin on ongelmia).

14) “Nauti” Windows 7:n käytöstä…

Ja lopuksi nopeampaa testiä varten, lopettaessa tallenna “snapshotti” (jos haluaa tuhlata kiintolevytilaa Windows 7:aan enemmän).

Jos joillakin on vaikeuksia VirtualBoxin kanssa asentaa Windows 7 (ovat esim Windows ammattilaisia jne) niin voin tehdä ihan kuvallisen oppaan…

Windows 7 on kuin Windows Vista. Uutta on pieniä säätöjä ympäri käyttöliittymää, parempaan suuntaan. Ohjauspaneelin uudelleenjärjestely (taas) ja uusi palkki joka on Dock/Kicker risteytys. NT käyttöjärjestelmähän on vain saanut sen +.1 lisäyksen eli on nyt 6.1 versiolla ja muutenkin käyttöjärjestelmä viemään vähemmän muistia, varmaan vie tällä hetkellä vain alle 50Mt.

Windows 7 toimii ihan näppärästi heikommallakin koneella, VirtualBoxissa nyt vain 256 Mt keskusmuistia sille annettu ja ihan iloinen se on käytössä vaikka pientä hidastumista on havaittu. Yritys käynnistää 128Mt keskusmuistilla aiheuttaa vain sinisen ruudun kun kirjautumisruudun täytyisi ilmestyä. 196Mt keskusmuistia ja homma pelaa vielä (prosessi kyllä syö 225Mt muistia ja Windows 7:n oma prosessinhallinta ilmoittaa vievänsä 149Mt) Internet Explorer 8:n käynnistäminen kestää n. 30s.

Menee kyllä tikusta asiaa -tyyliseksi vääntämiseksi jos ei edes valittua virtualisointisovellusta hyväksytä. Ihmettelen myös mihin nämä “VirtualBox on ilmainen” -huutelut on suhteutettu, ellei tuo Virtual PC ole yhtäkkiä muuttunut maksulliseksi.

Enkä viitsi lähteä kommentoimaan artikkelia, koska kaikenlainen kritiikki saisi tasostaan riippumatta ilmeisen mustavalkoisessa periaatemaailmassa elävältä yleisöltä vain automaattisia pään nyökytyksiä. On turhaa puhua arvolähtöisesti mitään, kun kommentoijat syyllistyvät samaan kuin blogaajakin. Näyttävät digitodayn kommentaattorit pesiytyneen tännekin.

Vaikuttaa edellisen perusteella siltä, että myös raips:n kommentit huokuvat puolueettomuutta vain silloin kuin se sattuu sopimaan hänen omiin tarkoituksiinsa. Muutoin teksti pulppuaa suoraan asennevaltimosta. Mainio osoitus tästä on ko. herran ja miksei paikallisten ubuntulaistenkin ns. ‘käyttöjärjestelmäesimerkit’, joissa komeilee aina yksi ja sama nimittäjä. Täten koko ilmaisu “esim.” on menettänyt täsä asiayhteydessä merkityksensä.

(“Ihmettelen myös mihin nämä “VirtualBox on ilmainen” -huutelut on suhteutettu, ellei tuo Virtual PC ole yhtäkkiä muuttunut maksulliseksi.”)

VirtualBox toimii kaikilla kolmella yleisimmällä käyttöjärjestelmällä ja pyörittää myös 64-bittisiä virtuaalikoneita. Virtual PC ei tee kumpaakaan. Kaiken lisäksi se on tolkuttoman paljon hitaampi kuin VirtualBox ja siitä puuttuu valtava määrä VirtualBoxin ominaisuuksia (erityisesti Sunin versioon verrattuna). Eikä se ole open sourcea, tosin muihin ominaisuuksiin nähden se on sivuseikka.

Nyt ei kyllä valkene. Mikä hemmetin merkitys sillä on aiheen W7 kanssa, että ajetaanko sitä VPC:llä, VBoxilla, VMWarella vai vaikka Toyotalla. Varsinkaan kun ei edes juuri pahaa sanottavaa löytynyt.

No onpas täällä MS faneja. Virtual PCtä suositaan oikei kunnolla ja ihmetellää että mikä merkitys sillä on aiheen kans? Koko aiheha käsittelee virtual pcllä seiskan pyörittämistä ja kysellää et mitä mieltä muut sitten on seiskast!. Mutkun ei virtual pc pyöri kuin MS wintsikalla niin on vähän vaikee sitä muilla käyttiksillä testata. Tuos jo tuliki kunnon ohjeet miten virtual boxi sitte viritetää kuntoo että saa wintsikka seiskaa testaa jos haluu. kumma kun MS fanit sitte alkaa syyttelee ubuntua käyttäviä viel iha henkilö kohtaisesti että muka ei esimerkit enää merkitse mitää. Mulle ainaki kelpas ja oppipahan tässä sen jutun et 64 bittisyys toimii virtual boxissa jote merkitys oli suuri mulle. Täytysköhä joidenki osata ottaa rennosti kun joku mainitsee linuksin esimerkinnä ettei kaulavaltimo vaa rupeis pullottaa!
Ja mitähä pirun välii sillä on jos joitain ei kiinnosta asia?? Saaha ne sanoo sen mitä siel mielessä on ja ei sitä tarvi alkaa lässyttää siit. Mut hyvähä että ossilla on tuollaisii fanei jotka kannustaa siihe että linuksista tai vaihtoehdoist ei sais antaa ees malliesimerkkii. Win-miehet taas vaa asialla kun isoint ja rikkaint vähä mollataa, niih! Menkää syömää pullaa kotii win-miehet jos rupee itkettää ku keskustelussa kerrotaa linuksista. Mulle esimerkki on sitä mitä se o eikä mikää pullan pakko syöttö. Jos ei sellaist osaa ottaa sellaisenaa nii sitte on paras vaa olla hiljaa
Mulla lähtee wintsikka seiska testiin huomen mutta ei oo järkee tulla tänne kertoo kokemuksii kun kuiteski win-miehet käy kimppuun jos ei sit sitä kehu maasta taivaasee
Kiva juttu ossilta mut osa kommentaattoreist on vaan pihal mist puhutaa oikein

Joo, ei hyvää päivää taas Tommillakaan.

“Mikä hemmetin merkitys sillä on aiheen W7 kanssa, että ajetaanko sitä VPC:llä, VBoxilla, VMWarella vai vaikka Toyotalla.”

Mäntylahti halusi kirjoituksestaan päätellen kokeilla 64-bittistä W7:ää. Se ei Virtual PC:llä onnistu, mutta VirtualBoxilla onnistuu.

Se merkitys sillä on.

Voisin tulla potkimaan multaa teidän piirakkaan ja väittämään, että Macin VmWare Fusion pieksee sekä VirtualBoxin että Virtual PC:n kevyesti, mutta perhana kun en saa Fusionin Direct-X tukea pelaamaan Win 7:n kanssa.

Blogistin alkuperäiseen kysymykseen vastaten:

1. Käyttöliittymään on tullut pientä kivaa, ei mitään merkittävää. Olen kuitenkin kiitollinen tästäkin vähästä Macin monia paskamaisuuksia pääasiassa käyttävänä. Taskbar on ihq.

2. Järjestelmä on edelleen aivan liian raskas, optimointia noviisit. Mihin se pahimmillaan kymmenien prosenttien prosessorikuorma ja muistinrohmuaminen ilman ainuttakaan sovellusta käynnissä voi perustua???

3. UAC oli Vistan paras ominaisuus, ja ainoa syy miksi yleensä olen ottanut sen käyttöön. Nopeasti testattuna näyttää kuitenkin siltä, että UAC:n ykkösbugi ja aivopieru, eli ohjelmien pakkoasentaminen administratorina on entisellään (korjatkaa plz jos erehdyn): Mikä helvetin järki on vaatia käyttäjältä yksinkertaisessakin asennuksessa administrator-oikeuksia? Se nollaa koko UAC:n perusajatuksen. Ohjelmat pitää voida asentaa käyttäjän tavanomaisilla oikeuksilla, sikäli kun ne eivät tee järjestelmämuutoksia.

Ehkä perustoiminnallisuutta on mahdollista muokata jostakin, mutta vielä en ole keksinyt mistä (vinkkejä otetaan vastaan). On kuitenkin hyvin vahingollista, että oletusasetukset on toteutettu väärin, koska suurin osa ei koskaan muokkaa niitä, ja tekee vahinkoa järjestelmälleen asentelemalla adminina mitä paskaa nyt sattuukin netistä löytämään.

@Timov: Windowsia on vaikea enää nyt muuttaa multiuser-järjestelmäksi, kun koko asennussysteemi perustuu esimerkiksi COM-objektien rekisteröintiin globaalisti koko järjestelmään ja registry-muutosten tekemiseen HKLM-tasolle.

Fiksumpaa olisi tietenkin heittää koko vanha systeemi romukoppaan ja ottaa pohjaksi joku modermi multiuser-käyttöjärjestelmä (Unix/Linux), kuten Apple teki kymmenisen vuotta sitten Mac OS X:n kanssa. Mutta Microsoft on aika jääräpäinen näissä asioissa.

“Mistä ihmeestä nämä Micro$oft-trollaajat syntyvät? Kasvaako niitä jossain salaisessa kammiossa?”

Nämä Ossin kirjoitukset jotenkin vetää puoleensa tällaisia henkilöitä. Mistähän johtuis =)

@Tatu R. “Enkä viitsi lähteä kommentoimaan artikkelia, koska kaikenlainen kritiikki saisi tasostaan riippumatta ilmeisen mustavalkoisessa periaatemaailmassa elävältä yleisöltä vain automaattisia pään nyökytyksiä.”

Se on jokseenkin juuri päinvastoin, koska juuri tuo Virtual PC juttu edellyttää, että kokeilija itse käyttää juuri nimenomaan MS käyttöjärjestelmää – eli muut ikään kun jää asian ulkopuolelle. Virtualbox ei ole täällä minkään trollailun vuoksi, vaan hyvänä esimerkkinä siitä, miten tämänkin asian voi toteuttaa monella alustalla toimivana. Tosin tämä periaate ei ole ehkä ihan MS-ajatusmaailman peruspilareita.

Kun en käytä järjestelmää, jossa Virtual PC voisi toimia, niin tuli myös Virtualboxissa tuo seiskan asennus tehty.

Seiskan itsensä toimivuudesta on muut täällä keskustelleet jo riittävän kattavasti…

TimoV: “Ohjelmat pitää voida asentaa käyttäjän tavanomaisilla oikeuksilla, sikäli kun ne eivät tee järjestelmämuutoksia.”

No, on järkevämpää asentaa ohjelma siten että tavallisella käyttäjällä ei ole kirjoitusoikeuksia ohjelmaan ja sen asetuksiin, vaan ne pidetään käyttäjähakemistossa.
Kuitenkin olisi hyvä että sallittaisiin se mahdollisuus helposti asentaa ohjelma myös käyttäjähakemistoon jos ylläpito niin haluaa sallia. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolet. Mutta ehdottomasti on tärkeintä että ohjelmistot suunnitellaan siten, että peruskäyttö onnistuu ilman järjestelmäylläpitäjän oikeuksia. Tähän UAC on tuonut loistavan parannuksen.

Tatu.R: “Menee kyllä tikusta asiaa -tyyliseksi vääntämiseksi jos ei edes valittua virtualisointisovellusta hyväksytä. Ihmettelen myös mihin nämä “VirtualBox on ilmainen” -huutelut on suhteutettu, ellei tuo Virtual PC ole yhtäkkiä muuttunut maksulliseksi.”

Hyväksytäänhän tuo VirtualPC jos halutaan rajata testaus. Mutta ehkäpä nimimerkki — halusi antaa blogin kirjoittajalle (ja muille) tietoa että VirtualBox on ilmainen, että sitäkin voisi käyttää. Kun se on sentään myös saatavilla kaikille kolmelle käytetyimmälle käyttöjärjestelmälle eikä pelkästään Microsoftin valmistamalle. Jos ei testausta haluavalla ole Windowsia, joutuu hän tällöin VirtualPC:llä testatakseen ostamaan Windows-lisenssin ja tämähän olisi typerää. Parempi sitten on testata sitä ilmaiseksi saatavilla virtuaalikoneella, jos ei tiedäkkään että sellaisia on saatavilla vaan jokin maksullinen virtuaalikone pitäisi hankkia. Kyllä kannattaisi ne “mustavalko-lasit” ottaa päästä pois jos pelkästään “ilmainen” sana saa tuollaisen reaktion.

Tosin itse en enää VirtualPC:tä hyväksy henkilökohtaisesti mihinkään kun eilen sain selville kommentin lähettämisen jälkeen että eihän se toimi edes uusissa Mac-tietokoneissa joissa on Intelin valmistama prosessori eikä Linux-käyttöjärjestelmä ole tuettu virallisesti (eivät edes virtualisoinnissa ole voineet sallia suuren kilpailijan toimia). Olin kuvitellut että VirtualPC on Microsoftin lippulaiva ja todellinen haastaja esim VMWarelle ja VirtualBox on altavastaajana joka on vieläpä Sunin omalla “Open Source” statuksella. Mutta nähtävästi homma onkin ihan päinvastoin että VirtualPC on se altavastaaja ominaisuuksissa ja toimivuudessa. Kun VirtualPC saanut nimensä siitä että se on alunperin tehty Mac-tietokoneelle ja sillä haluttu sitten virtualisoida PC-tietokonetta jotta Windowsin pyörittäminen onnistuisi. Ja tosiaan pelkästään Windowsin ajamiseen se onkin tehty, Microsoftin ikioma virtuaalikone joka ei tue muita käyttöjärjestelmiä. Joten se on sopiva virtuaalikone pelkästään Windows käyttäjällä joka haluaa vanhemman tai uudemman Windowsin toimimaan/testattavaksi. Ei niille jotka eivät enää Microsoftin käyttöjärjestelmää käytä!

Jos tässä nyt blogin kirjoittajalla oli kysymyksenä lopussa “Minkälaisena te olette kokeneet Windows seiskan betan?” Niin eikö ole parasta että Windows 7:n beta1:sta voidaan testata kaikilla kolmella yleisimmällä käyttöjärjestelmällä, ilman että joutuu Windowsia asentamaan? (huom, kuvittelin tuossa vaiheessa vielä että VirtualPC:llä voi Windowsia ajaa Mac OS X:llä!) Ja muutkin voivat myös pohtia tätä. Myös nimimerkki “Opera” jos ei kerran ole vielä ymmärtänyt että muutkin kuin Windows-käyttäjät, voisivat haluta kokeilla Windows 7:aa virtualisoituna, ilman että asentaa sitä kiintolevylle!
Onko se niin kauheaa että jotkut ehdottavat virtuaalikonetta joka takaa kaikille mahdollisuuden testata Windows 7:aa ilman kiintolevylle asentamista? Ehkä onkin niin mustavalkoisesti ja puolueellisesti ajattelevia ihmisiä että sen täytyy sitten olla vain Microsoftin VirtualPC kun kerran bloggaaja kirjoittaa käyttäen sitä ja kysyy vielä mitä mieltä käyttäjät ovat?
Jos haluaa keskustelua herättää seuraavan Windowsin parannuksista, niin tällöin on tietenkin loogista, että mahdollisimman moni pystyy kokeilemaan sitä helposti ja arvioida sitä sekä tarvittaessa antaa rakentavaa kritiikkiä, ilman että ruvetaan haukkumaan.

Tietenkin jos bloggaajan ainoa tarkoitus oli kysyä tätä kysymystä Windows-käyttäjiltä. (jos he mukamas ovat kelvollisia antamaan vain sitä oikeaa palautetta.) Niin silloin on aivan turha ehdottaa mitään muita virtuaalikoneita käytettäväksi. Eli Ossi voisikin vähän valottaa, oliko idea kysyä vain Windows-käyttäjiltä Windows 7:n Beta1:sta vai hyväksytäänkö mielipiteitä myös kahden muun suosituimman käyttöjärjestelmän käyttäjiltä, ilman että he oikeasti asentavat Windows 7:n beta1:n kiintolevylle?
(mikä on oikeasti paras tapa testata, koska virtuaalikoneessa Windows 7:n toimivuus on paljon huonompi! Itse asennan natiivisti jos vain mahdollista, totuudenmukaisempien tuloksien saamiseksi. Kuten esim Sugar-käyttöliittymän kanssa).

“Vaikuttaa edellisen perusteella siltä, että myös raips:n kommentit huokuvat puolueettomuutta vain silloin kuin se sattuu sopimaan hänen omiin tarkoituksiinsa. Muutoin teksti pulppuaa suoraan asennevaltimosta.”

Millä tavalla tuo nyt oli puolueellinen? Kehuinko Linuxia? haukuinko Windows 7:aa? Haukuinko VirtualPC:n että se toimii vain Windowsilla? Huom, tuossa vaiheessa vielä luulin että VirtualPC toimii Mac OS X:lläkin eikä ole pakko asentaa mitään Windowsia (vaikka Vista ja 7 kiintolevyltä löytyvät) jotta saisi Windows 7:n betan testiin ilman asennusta.

Edelleen herää kysymys, onko Windows 7:n beta1:n testaamisesta tulevat palautteet rehellisiä vain jos ne tulevat Windowsia käyttäviltä? Mitä jos minä haluan testata sitä ympäristössä jota käytän päivittäin kaikkeen muuhunkin, siitä huolimatta että Windows Vista löytyykin kiintolevyltä? Mitä jos mielestäni muiden käyttöjärjestelmien käyttäjät haluvat kokeilla itse mutta eivät tiedä että miten?
Ehkä olisi pitänyt jättää pois toisiksi viimeinen maininta että Windows 7 kaatui siniseen ruutuun kun sitä yritti ajaa 128Mt muistilla mutta 196Mt muistilla se toimi, kun niin puolueelliseksi syytetään. Mielestäni tuo oli aika selkeä maininta siitä että Windows 7 toimii peräti 196mt keskusmuistilla, mutta 128Mt:lla ei enää.

“Täten koko ilmaisu “esim.” on menettänyt täsä asiayhteydessä merkityksensä.”

Jos ei esimerkki ole esimerkki niin sitä ei sitten sanota “esimerkki” tai “esim”. Tuossa tapauksessa se oli esimerkki. Enkä edes sanonut sanallakaan Ubuntusta mitään. Herra oli itse joka veti Ubuntun ja Ubuntun käyttäjät tähän ketjuun. (Näetkö niitä mahdollisesti joka puolella vai mikä sinulla on herkkyys Ubuntua kohtaan?) Olisihan Ubuntun voinut esimerkiksi sieltä “käyttöjärjestelmän versio” -listasta antaa mutta turha siinä on yhtä Linuxin jakelupakettia alkaa mainostamaan tälläisessä keskustelussa, kun kyse oli esimerkkinä käyttöjärjestelmän versiosta, mihin Linuxin 2.4 tai 2.6 -sarja sopi riittävän hyvin kun 2.4 tai 2.6 Linux-käyttöjärjestelmän version mukaan se täytyy VMwaressakin valita.

Tommi: “Ja mitähä pirun välii sillä on jos joitain ei kiinnosta asia?? Saaha ne sanoo sen mitä siel mielessä on ja ei sitä tarvi alkaa lässyttää siit.”

No jos ei asia kiinnosta niin ei muita kiinnosta että joku tulee sanomaan ettei kiinnosta. Jos ei kiinnosta niin sitten on parempi olla sanomatta mitään. Jos minua ei kiinnosta lähteä illalla baariin X, minne ystävät haluaa mennä ja kerron syyksi että en pidä paikasta. Niin en minä lähde sinne baariin sitten heidän mukanaan kertomaan baarimikolle että minua ei kiinnosta olla siellä koska en pidä paikasta.

Mutta jos nyt tarkoitit nimimerkki — viestiä (muita kun en näe olevan “ei kiinnosta” viestillä), niin hänhän kertoi siinä muutakin kuin “ei kiinnosta”. Antoi syyt ja perustelutkin miksi ei kiinnosta.

TimoV: “Voisin tulla potkimaan multaa teidän piirakkaan ja väittämään, että Macin VmWare Fusion pieksee sekä VirtualBoxin että Virtual PC:n kevyesti, mutta perhana kun en saa Fusionin Direct-X tukea pelaamaan Win 7:n kanssa.”

Ehkä tässä ei ollutkaan idea ruveta kinastelemaan että kenen virtuaalikone on paras. Vaan että jos bloggaaja haluaa kuulla mielipiteitä Windows 7:n Beta1:sta niin on paras vaihtoehto valita sellainen virtuaalikone joka toimii kaikilla kolmella yleisimmällä käyttöjärjestelmällä (mieluiten mitä useammalla niin sen parempi, ei pidä unohtaa esim *BSD käyttäjiä. [kauheeta, sanoinko minä nyt taas "Esim"?]).

Olisi varmaan riittänyt että bloggaaja olisi maininnut edes muita vaihtoehtoja testausta varten. Onhan hän sentään IT-alan konsultti jonka täytyisi tietää virtuaalikoneiden tarjonta markkinoilla, jos kerran vieläpä siitä bloggaa sen verran että ottaa selville mistä saa hyvät oppaat. (tämä ei tarkoita että täytyy tarkalleen tietää niiden eroavaisuuksista, vain perustiedot)
Mutta kuten tunnettua, Ossi on Windows-konsultti. Joten hänen tietonsa saavat olla puutteelliset muiden käyttöjärjestelmien osalta. Mikä ei ole välttämättä pahaksi jos kerran mies työskentelee vain Windows-markkinoilla. Eihän konsultin täydy olla “kaiken-osaava-tietäjä” vaan riittää että on perehtynyt yhteen asiaan. (mutta se ei silti tee mitään hyvää maineelle jos sitten tälläinen konsultti kirjoittaa niistä kilpailevista asioista, joihin ei olekkaan perehtynyt ja ongelmat löytyvät sieltä. Muutenkin on aina parempi tietää kaikesta vähän ja yhdestä kaikki).

Mutta täällä ei Ossia pitäisi haukkua (kritisoida saa jos on aihetta). Vaikka homma voi kommenteissa mennä siihen suuntaan. Ne jotka haluaa Windows 7:asta “nauttia” virtuaalikoneella (eivätkä oikeasti nauttia asentamalla sen kiintolevylle) niin niin tehdä. Kuitenkin taas täytyy muistaa että tietyt ongelmat johtuvat virtuaalikoneesta!

Ja VMware Fusion on vain Mac OS X:lle tehty. Joten sekin on samalla tavalla huono vaihtoehto. Mutta jokainen voi silti hankkia VMwaren virtualisointiohjelmistot, kaikille kolmelle suosituimmalle käyttöjärjestelmälle (Fusionista on trial versio Mac OS X:lle). Joten sitäkin olisi voinut käyttää (vaikka vähän monimutkaisempaa onkin).

Mutta ehkä nyt olinkin aivan liian puolueellinen, koska toivoin että _kaikkki_ halukkaat pääsisivät helposti testaamaan Windows 7:n Beta1:sta joka on huomattava parannus Windows Vistaan nähden. On se vain ikävää olla puolueellinen kaikkien puolesta…

Ne, ketkä kritisoitte VirtualBoxittomuutta niin olen havainnut sen, että moni distro toimii aivan eri tavoin. Suorituskyky vaihtelee aika paljon.

En sitten Windowsista tiedä kun viimeksi se oli koneessani 2006 alkupuolella. Ei siis löydy mistään muodosta.

Miksei se Microsoftn virtualisointi toimisi paremmin Microsoftin käyttiksillä?

Vakkei se minua sinällään kiinnostakaan kokeilumielessä.

digiyesterday: “Seiskan itsensä toimivuudesta on muut täällä keskustelleet jo riittävän kattavasti…”

Tuota en nyt hirveän paljoa näe, enemmänkin juuri valitusta puolueellisuudesta, trollauksesta ja kummastelua että mitä väliä on virtuaalikoneella… Windows 7:n jäädessä auttamattomasti vähemmistöön viestien lukumäärässä.

ps. kesti sitten oman viestin kirjoitus että ehdit laittaa kommenttia ennen minua ;-)

Kokeiltua: VirtualBox: “Miksei se Microsoftn virtualisointi toimisi paremmin Microsoftin käyttiksillä?” Eiköhän sen pitäisi toimia paremmin kun Microsoft näkee NT-käyttöjärjestelmän toiminnan lähdekoodeista ja VirtualPC voidaan suunnitella tarkkaan juuri sopimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla ohjelmistojärjestelmässä. Tätä ei Sun pysty tekemään VirtualBoxilla.
Aina täytyy muistaa että virtualisointi on virtualisointia, ongelmia löytyy ja ne vaihtelee järjestelmistä toiseen. Tämän takia juuri totuudenmukaiseen testaamiseen, täytyy testaus tehdä itse laitteistolla. Tiettyihin tarpeisiin juuri virtualisointi on erinomainen, esimerkkinä kun täytyy ajaa useampaa eri Linux-käyttöjärjestelmän jakelupakettia tai Windows XP:tä, Windows Vistaa ja Windows 7:skaa (tulevaisuudessa) kun antaa tukipalveluita yksityiskohtaisesti tietyiltä osin. Mutta vakavaan vertailutestiin ja käyttöön ne eivät sovellu. Silloin puhutaan aivan erilaisesta virtualisoinnista (esim L4 tai Xen).

tuo uac:n väitetty muutos on kyllä joku ihme trolli, olen käyttänyt seiskaa sen beta julkaisusta lähtien ja kyllä se uac edelleen pomppii siinä missä vistassakin.

johtuuko se sitten siitä että en aja järjestelmävalvojana edes seiskassa, ja siksi uac- hyppii, jos sitä on helpotettu järjestelmävalvojan käyttäjätilillä niin ehkä sitten.. muutoin se toimii täysin samalla tavalla.

@Kennu: Kyllä tuon käyttäjäkohtaisen ohjelmienasennuksen toteuttamiseen tosiaan olisi keinoja vaikka miten. Ensimmäisenä mieleen tulee vaikka se HKLM-alipuun virtualisoiminen. UAC:n nykytoiminta on tietoturvariski, sillä asennusohjelmat pakotetaan ajettavaksi korotetuilla oikeuksilla huolimatta siitä tarvitaanko järjestelmätason muutoksia.

Lisäkipuna tähän on tietty se, että mahdollisesti käyttäjäkohtaisenakin asennuksena toimivat legacy-sovellukset menevät väärään profiiliin, eli hevijuuserille.

@Raips: UAC on minustakin Vistan helmi, varsinkin jos opettelee käyttämään integrity leveleitä ja icaclsia kunnolla (miksi sillä ftp-clientillä pitäisi olla oikeuksia yhtään mihinkään muualle kuin downloads-kansioon).

MS vesittää saavutustaan käyttämällä asennustiedoston tunnistamiseen jotakin outoa tunnistusalgoritmia (tai ehkä katalogia?) sen sijaan että tutkisi tavanomaiseen tapaan vasta asennuksen aikana riittääkö asennusprosessin oikeus ja integrity level jonkin systeemin objektin muokkaamiseen (ja kyselee tavalliseen tapaan vasta jos ei riitä).

Toimittajalle:

Huomasin, että olit asentanut World of Warcraftin tuolle “Virtuaaliseiskalle”. Mikäli peli yleensäkään käynnistyi, toimiko jouhevammin esim. ruudunpäivityksen jne. suhteen kuin Vistassa?

Jahas, olin puusilmä kun en lukenut artikkelia loppuun, ei siis pyöri pelit, joten soz kommenttini

Vaikka itse(kin) Ossia dissasin kovalla kädellä bloggausuransa alussa, niin minusta tämmöinen massiivinen VirtualBox-vine on kyllä totaalinen ylilyönti ja pelkkää teiniangstia. Olkoonkin että Ossi on edelleen MS-fundamentalisti, eikä mielessä edes liene käynyt tutustua muihin virtualisointiratkaisuihin.

VirtualPC:ssä on edelleen tuo outous/heikkous, että hiiri warppii ja kaikki lagaa, mikäli additions-pakettia ei ole asentanut. VirtualBoxissa yllätyin positiivisesti juuri tällä saralla; virtuaalikoneen käyttö ei oikeastaan ollut yhtään hitaampaa ilman erikoisajureita. VBox tukisi OpenGL-kiihdytystä mutta DX-tukea vielä odotellaan. Siispä Aero ei toimi ja pelit vain hitaasti.

Seiska pyörii virtualisoitunakin ihan mukavasti, mutta en kyllä XP:tä vaihtaisi pois. Windows 7 syö muistia 2,5-3 kertaa enemmän, ja kun minulla ei ainakaan toistaiseksi ole varaa antaa edes gigatavua sen käyttöön, niin turhan nihkeäksi menisi. Sinällään tuo Windows 7:n 250 megan muistinkulutus ei ole liikaa.

VirtualBox muuten tukee ns. Seamless Modea, jossa virtuaalikoneen ikkunat voi ajaa “virtuaalikoneen ulkopuolella” eli ikään kuin olisivat host-käyttiksessä ajettuja ohjelmia. Mites VirtualPC?

@Ossi:

Vastaavia kokemuksia myös minulla, mutta tosiaankin, heitä se Virtual PC huitsin nevadaan. Ei sellaista roskaa mikään käytä.

Sellaista voisi lisätä, että Windows 7:n ohjauspaneeli on EDELLEEN yhtä umpisurkea kuin Vistassa. Tuntuu siltä että koko Windowsin hakutoiminto on tehty sitä varten että löytäisi miten vaihdetaan näytönsäästäjä tms. kun ohjauspaneeli on ihan saatanasta.

Itse pidän erittäin paljon tuosta Microsoftin käyttämästä ribbonista ja hienoa että ovat laittaneet sen myös Windowsin oletusohjelmiin. Valitettavasti siitä ei pääse nauttimaan oikein kun eihän millään Paintrushilla tee yhtään mitään. Wordpad onneksi tajuaa ODF:ää. Siitä plussaa.

Mutta noin muuten, ei W7 kyllä mikään Ubuntun tappaja ole. Loppuvaikutelma oli se että mitäs tällä nyt oikein voisi tehdä? Tuntuu olevan ominaisuuksiltaan äärimmäisen rajoittunut.

Matti Karnaattu: ” Tuntuu siltä että koko Windowsin hakutoiminto on tehty sitä varten että löytäisi miten vaihdetaan näytönsäästäjä tms. kun ohjauspaneeli on ihan saatanasta.”

Löytyyhän se helposti:

1) oikea klikkaus työpöydällä
2) Personalize
3) Screen Saver

tai

1) “Start”
2) Control panel
3) Appearance and Personalization (Change the theme, change desktop background, Adjust screen resolution)
4) Personalization kohdan alla heti “Change screen saver”.

tai

1) “Start”
2) Screensaver

Tosin jos sen täytyy mielestäsi olla

1) “Start”
2) Control Panel
3) Screensaver

tai

1) System
2) Preferences
3) Screensaver

niin olet oikeassa, aivan liian vaikeaa…

Tällä hetkellä ohjauspaneeli on mielestäni paljon parempi kuin Windows XP:ssä ja Windows Vistassa. Koska kun verrataan sitä määrää mitä järjestelmän asetuksien tekemiseen löytyy, niin ne on selkeästi ryhmitelty.

Ja asennetaanpa Windows 7 sitten netbook-tietokoneisiin joissa se on myös suunniteltu käytettäväksi. Tällöin huomataan että käytettävyyteen on panostettu huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi GNOME-työpöytäympäristössä missä System -> Preferences -> lista häviää ruudun ulkopuolelle. Vasta kun GNOME:n järjestelmä-valikkoa muuttaa siten että sieltä löytyy vain “GNOME control panel” niin aletaan puhumaan käytännöllisyydestä netbook-tietokoneisiinkin http://polishlinux.org/reviews/gutsy_vs_vista/gutsy_control.png mutta edelleen joudutaan käyttämään helposti “haku” laatikkoa tai ryhmä-nappeja sivussa kun kaikki vaihtoehdot näytetään kerralla ja lista on pitkä.

Eikä sitä näytönsäästäjää taida kukaan vaihtaa kuin ehkä max kerran kuussa/vuodessa. Sitä varten on ne media-näytönsäästäjät jotka pyörittää haluttuja kuvia jostain hakemistosta. Eikä yrityksissä muutenkaan pääse aina säätämään näytönsäästäjää tai mitään ohjauspaneelin asetuksia. Sitä tietokonetta vain käytetään.

“Ja asennetaanpa Windows 7 sitten netbook-tietokoneisiin joissa se on myös suunniteltu käytettäväksi. Tällöin huomataan että käytettävyyteen on panostettu huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi GNOME-työpöytäympäristössä missä System -> Preferences -> lista häviää ruudun ulkopuolelle.”

Yksi hemmetin valikkobugihan toki kertoo kaiken. Alat kuulostaa ihan Microsoft-fanboylta fanaattisimmillaan. Itseä Seiskassa aivottaa juurikin typerä käyttöliittymän suunnittelu. Etsinpä tuossa muutaman hetken nappia Aeron aktivoimiseen – ei löytynyt. Microsoft on olettanut, että koska laitteisto ei tue Aeroa, niin siitä ei erikseen tarvitse millään tavalla viestittää käyttäjälle. En tuolloin vielä tiennyt ettei VirtualBoxin 3D-kiihdytystuki riitä Aeroon.

Ohjauspaneelikin toimii epäjohdonmukaisesti. Joitakin kohteita klikkaamalla aukeaa uusi – muinaisesta XP:stäkin (kenties jo 2k:sta ja vanhemmista) tuttu – dialogi, toisista taas näkymä aukeaa suoraan Ohjauspaneeli-ikkunaan. Nämä näkymät ovat lähinnä kokoelmia niistä samoista linkeistä, jotka löytyvät jo ihan Ohjauspaneelista.

Toisaalta taas esimerkiksi Display-asetuksista voi säätää fontin kokoa muttei kuitenkaan Cleartypen asetuksia. Kuitenkin Ohjauspaneelista löytyy myös kohde Fonts, joka yllätys yllätys sisältää linkit SEKÄ fonttikoon ETTÄ Cleartypen asetuksiin. Samoin Display-osiosta löytyy linkki Calibrate Color muttei Color Managementia, jonka löytääkseen pitää palata takaisin Ohjauspaneeliin.

Ohjauspaneelissa on myös joku käsittämättömän turha kohde kuin “Devices and printers”. Sieltä löytyy omalla kohdalla vain näyttö ja oma tietokoneeni (wtf). Molempia tuplaklikatessa aukeaa joku merkityksetön dialogi – näytön kohdalla siellä lukee vain “Model: Monitor | Category: Monitor”. Tietokoneeni kohdalla “Category: Computer, Keyboard, Mouse, Battery, …” (tila ei riitä kaikkien näyttämiseen eikä ikkunaa voi suurentaa – tuskinpa GNOME kusee näin “pahasti”).

Minusta jo se, että Ohjauspaneelissa on noin 60 (tai yli) kohdetta, kertoo että suunnittelu on kusaissut pahemman kerran. Windows 7 jatkaa Vistan viitoittamalla tiellä olemalla dialogihelvetti. Kenties jopa potenssiin kaksi.

Windowsin Control Panel on sikäli mielenkiintoinen, että siitä yleensä tarvitsee vain kahta tai kolmea ikonia koko elinaikanaan, mutta juuri ne ikonit piilotetaan aina uusissa Windows-versioissa yhä monimutkaisempien klikkauspolkujen taakse.

Se on sitten täynnä kaikenmaailman iSCSI Initiatoreita, jotka eivät kuuluisi ollenkaan samalle tasolle näiden usein käytettyjen toimintojen kanssa.

Nokian kännyköiden valikoissa on samaa ongelmaa nähtävissä.

http://www.youtube.com/watch?v=Rhre2C4THT4

Tuossakin on todiste että Windows 7 on tosi helppo käyttää… Mac vs 4½ PC

Pox: “Yksi hemmetin valikkobugihan toki kertoo kaiken”

Ja kun samainen valikkobugi tulee kerta toisensa jälkeen esille GTK+:lla tehdyissä ohjelmistoissa 24″ kokoisella näytöllä 1920×1200 resoluutiolla niin siinä puhutaan yhdestä todella pahasta suunnitteluvirheestä. Ja kun sitten softat heitetään nimenomaan netbook-tietokoneisiin missä on yleensä 1024x600px resoluutio niin sitä on todella kiva kun saa rullata valikkoa ylös alas. Mutta hei, ei se sentään ole täysin surkea kun pystyy selaamaan, ilman että se jäisi pysyvästi piiloon sinne näytön ulkopuolelle. Mutta paremmin voisi asiat hoitaa.

“Etsinpä tuossa muutaman hetken nappia Aeron aktivoimiseen – ei löytynyt. ”

Ja jos olisi tietoa, niin ymmärtäisi että se Aerohan aktivoituu automaattisesti. Mutta eihän tuollaista tarvitse etsiä, kirjoittaa “Aero” siihen “käynnistä” valikon hakukenttään niin jopas löytyy vaihtoehto “enable or disable transparent glass on windows”.

Samoin se löytyy ihan hakusanalla “glass” tai “transparent window”
Ja Aeron aktivoiminenhan on pysynyt ihan ennallaan sitten Windows 95:n ajalta. Eli teemasta. Jos siis on Windowsia käyttänyt aiemmin.

Jotkut etsivät itse eivätkä löydä, jotkut taas käyttävät hakukonetta/puhelinluetteloa/kirjastoa/hakupalkkia ja löytävät.
Jo peruskoulussakin opetetaan perusteet tiedonhankkimiseen.

“Ohjauspaneelikin toimii epäjohdonmukaisesti. Joitakin kohteita klikkaamalla aukeaa uusi – muinaisesta XP:stäkin (kenties jo 2k:sta ja vanhemmista) tuttu – dialogi, toisista taas näkymä aukeaa suoraan Ohjauspaneeli-ikkunaan. ”

Sitähän tuo ohjauspaneeli myös tekee. Ei se ole virheetön mutta paljon on paranneltu. Kuitenkin kaikista pop-up ikkunoista pitäisi päästä eroon ja toteuttaa kaikki yhdessä näkymässä. UAC häiritsee vielä että ohjauspaneelin juuresta kun siirtyy johonkin mikä vaatii UAC:lla järjestelmäylläpitäjän salasanan, niin samaisesta dialogista sitten löytyy linkki sijaintiin, mihin pääsee juuresta myös… mutta sitä klikatessa kysytään taas jälleen kerran järjestelmäylläpitäjän salasanaa, vaikka juurihan se annettiin!

“Ohjauspaneelissa on myös joku käsittämättömän turha kohde kuin “Devices and printers”. Sieltä löytyy omalla kohdalla vain näyttö ja oma tietokoneeni (wtf).”

Minulta löytyy “Generig Monitor” “K:/” “raips-PC” “USB Mass Storage Device” “USB Receiver (hiiri kuvake)” “USB Receiver (näppäimistö kuvake)”, Fax, Microsoft XPS Document Writer sekä tietenkin “Lexmark 120n Network Printer”. Kertoo tällä hetkellä tarkalleen mitä laitteita tietokoneessa on. Myös nuo virtuaaliset tulostimet.

“(tila ei riitä kaikkien näyttämiseen eikä ikkunaa voi suurentaa – tuskinpa GNOME kusee näin “pahasti”).”

Sivuun tulee vierityspalkki ja ikkunan kokoa voi muuttaa. Tosin tuossa on kyllä todella paha vika kun itsellä NVIDIA:n ajurit kaatuvat kun ikkunan koko yrittää tietyn rajan (selkeästi 600px!). Ja GNOME:lla on aivan vastaavia ongelmia (eikä ole ainoa!), asetusikkunoiden koot on sidottu tiettyyn kokoon, eikä niiden kokoa voi muuttaa ja Close sekä Cancel napit jäävät netbook-tietokoneissa ruudun alalaitaan piiloon ja käyttäjän täytyy osata Alt/Meta napin kanssa vetää ikkuna ylemmäksi. Tämä on häiritsevää esim thunderbird ohjelman kohdalla. Netbook-tietokoneiden suosio on niin yllättänyt monet, että monet suunnittelijat ovat joutuneet lisäämään jo poistetun 800x600px resoluution käyttömahdollisuuden, jota on käytettävyydessä pidetty ehdottomana mahdollisuutena. Tämän takia juuri Ribbon on naurettava kun se ei sovellu pienille näytöille kunnolla, eikä uusi työkalurivin suunnittelu sovellu kaikkiin ohjelmiin oikein, lähes pelkästään vain tekstinkäsittelyyn. Tällöin koko käytettävyys menee kuin lehmän häntä kun yhtäkkiä tietokoneella on useampi erilainen käyttöliittymä joka täytyy oppia, kun uusi idea ei vain sovellu kaikkeen.

“Minusta jo se, että Ohjauspaneelissa on noin 60 (tai yli) kohdetta, kertoo että suunnittelu on kusaissut pahemman kerran”

Eipä ole kerralla näkyvillä. Tätä vartenhan on ryhmät joiden sisään tiettyjen järjestelmäasetuksien säädöt viedään. Parasta olisi kuitenkin vielä tiukemmin yhdistellä noita asetuksia ja tuoda selkeyttä tuonne. Mutta verrattuna XP:hen, hyvin paljon selkeämpi on koko ohjauspaneeli eikä edessä ole niitä kymmeniä kuvakkeita joiden takaa joutuu vielä etsimään jotain, kun ei ole hakulaatikkoa.
Windows 7:ssa on loistavaa se että koko ohjauspaneelia ei tarvitse edes avata, riittää että osaa painaa sitä “Start” nappia palkissa tai Meta-nappia (Windows nappi joillekkin) näppäimistössä ja kirjoittaa haluttu toiminto.

Parannusta on siis sekin että käyttäjän tarvitsee Windowsissa enää kertoa tietokoneelle mitä haluaa, eikä yrittää etsiä sitä tietoa itse, kahlaten valikkoja. Tähän suuntaan myös mm. KDE-työpöytäympäristö menee, Alt+F2 valikon takaa löytyy niin tieodostot, asetukset, haku, laskimet, www-sivujen avaamiset ja ohjelmien käynnistyksen ohella moni muu asia. Ei tarvitse tietää melkeinpä mitään muuta kuin Alt+F2 ja homma hoituu.

Mutta tämä siis ei tarkoita että Microsoftilla ei olisi ohjauspaneelissa paljoa korjattavaa. Linkkejä on lisätty reippaasti lisää, jotka vievät samaan paikkaan. Esimerkkinä vaikka Ohjauspaneeli -> Hardware and Sound -> Power Options ryhmä. Mutta ikävä kyllä, liian moni ihminen etsii sitä tiettyä lausetta joka sanoo “määritä mitä virtanapit tekevät” eivätkä he ymmärrä että se löytyy “power options” napin takaa.

“Ja jos olisi tietoa, niin ymmärtäisi että se Aerohan aktivoituu automaattisesti. Mutta eihän tuollaista tarvitse etsiä, kirjoittaa “Aero” siihen “käynnistä” valikon hakukenttään niin jopas löytyy vaihtoehto “enable or disable transparent glass on windows”.

Samoin se löytyy ihan hakusanalla “glass” tai “transparent window”
Ja Aeron aktivoiminenhan on pysynyt ihan ennallaan sitten Windows 95:n ajalta. Eli teemasta. Jos siis on Windowsia käyttänyt aiemmin.”

Eipä löydy edes sillä pikahaulla. “Change window colors and metrics” ja “change the theme” ovat ainoat asiaan liittyvät toiminnot. Hakusanalla Aero tulee sentään joku trouble shooting, joka tosin sanoo että WDDM:ää tukevilla ajureilla saattaisi toimia.

““(tila ei riitä kaikkien näyttämiseen eikä ikkunaa voi suurentaa – tuskinpa GNOME kusee näin “pahasti”).”
Sivuun tulee vierityspalkki ja ikkunan kokoa voi muuttaa.”

Kuten lauseyhteydestä kävi selväksi, minä puhuin siitä infodialogista, en varsinaisesta ikkunasta. Tiedän kyllä, että normaalit ikkunat eivät ole yhteen kokoon lukittuja.

““Minusta jo se, että Ohjauspaneelissa on noin 60 (tai yli) kohdetta, kertoo että suunnittelu on kusaissut pahemman kerran”
Eipä ole kerralla näkyvillä. Tätä vartenhan on ryhmät joiden sisään tiettyjen järjestelmäasetuksien säädöt viedään.”

Yhtä tyhjän kanssa nuo ryhmittelyt. Edes hiiren asetuksia ei löytynyt noista ryhmistä (ellei sitten ollut piilotettuna jonnekin aliryhmän aliryhmään – katsoin vain jokaisen ryhmän ensimmäisen näkymän).

Jos dialogeja, ikkunoita tai Ohjauspaneelia ei tarvita, niin silloin niitä ei täytetä sonnalla ja sotketa neliulotteisiksi labyrinteiksi, vaan ne poistetaan koodista eikä jaeta osana järjestelmää.

“Yhtä tyhjän kanssa nuo ryhmittelyt. Edes hiiren asetuksia ei löytynyt noista ryhmistä ”

Puhutaanko nyt Vistasta, 7:sta vai Ubuntusta? Vistassa on ohjauspaneelissa kohta “Hardware and Sound”. Sen alla on lueteltuna kolme kohtaa, joista yksi on “Mouse”. Sitä klikkaamalla saa hiiren asetukset. 7:ssa niihin taas pääsee ehkä parhaiten käsiksi, kun klikkaa ensin kohdan “All Control Panel Items” auki ja sitten valitsee sen “Mouse”:n.

Linux-hörhöt ovat taas keskittyneet koko alkuvuoden vain elämänsä ainoaan tarkoitukseen : hakkumaan ja levittämään valheitaan Windowsista.

Siitä linuxista voi tulla suosittu vasta sitten kun siitä kyetään tekemään yhtä hyvä kuin Windowsista.

Fakta LINUXIN osalta on se että se ON NIIN HUONO ettei se ole edes ilmaisena kiinnostanut ihmisiä. Valheelliset väitteet vuodesta toiseen että Microsoft estää sen leviämistä ja muuta ovat TÄYTTÄ PUPPUA – minkäs teet kun tuote (linux) vaan on kasa erinäisiä teknisiä vimpan päälle muka hyviä juttuja, mutta kun niistä koottu kokonaisuus on niin huono. linux on nörttien ja partahuru-ukkojen asia, siitä eivät kunnon ihmiset ole kiinnostuneet. Niin se vaan on.

Surkuhupaisaa miten tämä linux-porukka on keskittänyt koko kymmenen trollijoukkonsa kaiken energian täälläkin tämän HYVÄKSI HAVAITUN tulevan Windows 7 -version haukkumukseen ja väärien väitteiden trollaamiseen siitä.

linux-hörhöjen kielenkäyttö on yhtä nimittelyä, toimittajien haukkumista, valehtelua, linuxin itsesokeaa ylistystä… tarvitseeko enempää ihmetellä miksei ihmisiä se linux kiinnosta?! Sehän on selvästi raivopäitten käyttis.

Windows 7 on todella paljon eri käyttis kuin Vista.
Windows 7 on todella paljon käytettävämpi käyttis kuin linux.

Menkää linux-trollaajat tekemään siitä linuxista edes yhtä hyvä – tai parempi, jotta se todella voisi kiinnostaa.

Windows rökittää linuxia työpöydillä mennen tullen nytkin, koska Linuxin ongelma on se että se keksittiin 95%sti jo unixeissa paljon sitä aiemmin – linuxissa aikaa on käytetty vain turhaan koodaamalla sitä kaikkea uudestaan avoimena lähdekoodina, teknisinä nippeleinä.
Käytettävyyteen ja muuhun hyväksi hiomiseen ei sitten aikaa olekaan riittänyt. Sovellustarjonta on auttamattoman puutteellista edelleenkin. Windowsista linuxiin vaihtaminen on niukkuuteen menemistä todella raskaimman kautta.

Kannattaisi siis linux-maailmanssa yrittää pikku hiljaa keksiä jotain ihan uuttakin ja täydentää lukuisia puuttuvia isoja palasia sovellustarjonnassa.

Windows 7:ssa eivät tietoturvaohjelmistot ole enää ongelma suorituskyvyssä, kuten Vistassa tai muissa vanhemmissa, koska Windows 7:n toimintaa on tehostettu todella niin huimasti että koko käyttöjärjestelmä ja I/O toimii aivan eri suorituskyvyllä, samoin ohjelmat, myös haittaohjelmatarkistustyökalut – tuon voi hyvin todeta jokainen joka sitä kokeilee ja käyttää.

Kas, kukas pikku tuittupää se sieltä tupsahti visiitille. :)
Mahtaa jäähyllä olla tylsää.

Joo, kyllä tuosta epätoivoisen surkeasta kielenkäytöstä Minä ITse-trollin tunnistaa. :D

Ei taida elämässä muuta sisältöä olla kuin trollata netin keskustelupalstoilla. Jos tyypillä olisi edes Microsoftin osakkeita, tuollainen käytös olisi ymmärrettävämpää. Mutta tuskinpa on. :)

Sama trolli:
Minä ITse
asioilla puolensa
linux-EPÄTOIVOA
linux on UnixV1.00001
Tietoturvaohjelmat 7ssaKevyitä
…ja muut tusinat saman henkilön nimimerkit:

Yhdessäkään kommentissa et kirjoita minkäänsortin kunnollisia perusteluja millekään. Ilman vakavasti otettavia perusteluja ja luotettavia lähteitä mölinäsi on pelkkää tyhjää huulten heilumista tuulessa, eikä sitä ota kukaan vakavasti. Turhaan siis tuhlaat aikaasi ja sitähän sinulla tuntuu riittävän.

Missähän ovat perustelut niille kaikille väitteille, mitä vaihtoehdottomat linux-terminaalit jankuttavat kaikilla foorumeilla. Ajattelu on niin pingviinimäisen mustavalkoista, linux on “äärimmäisen hyvä” kaikessa (vaikka jostain syystä suosio työpöytäkäytössä jumittunut marginaaliin – ai niin, sehän on se “tyhmien käyttäjien vika”). Ja kaikki linux-maailman viat ja ongelmat ovat Windowsin syytä.

Kun kaikesta linux-terminaalien jatkuvasta trollauksesta, linuxin pelkästä ylistyksestä, Windowsin haukkumisesta ja perättömien väitteiden jankuttamisesta ei löydy yhtä ainutta puhetta mistään linuxin ongelmasta… ei kenellekään jää epäselväksi että kyse moisessa nettihörhöilyssä on pelkästä trollauksesta ja valehtelusta.

Windows 7:ssahan on paljon enemmän uutta kuin edellisessä Windows-versiossa, ja verrattuna ainakin siihen mitä uutta muka missään linux-jakeluitten versiosirkuksessa ja käyttäjille puolivalmiina julkaisuisa on ollut miesmuistiin.

Ossi teki vaan tyhmästi kirjoittamalla tämän koko virtuaalikoneartikkelin – varmaahan se oli että linux-terminaalit iskivät jälleen tavanomaisella toimittajajahdillaan. Eihän tuo kourallinen linux-terminaaleja voi sietää että joku puhuu asiallisesti jostain asiasta – ja huom, sekä hyvistä että huonoista puolista, kuten windowsia avoimin mielin käyttävät yleensä asioista puhuvat ja mikä on linux-ylistäjille ihan vierasta sen oman täydellisen käyttiksensä kanssa.

Sinällään Windows 7 betaa – tai mitään muutakaan käyttistä, linuxit mukaanlukien – ei ole mitään järkeä asentaa ja testata tavalliseen mikroon virtuaalikoneella. Siinä ei toimi yleensä laitetasoiset virtualisointituet, eikä koko käyttiksen ominaisuudet täydellisesti muutenkaan. Oma osio vaan kiintolevyltä ja Windows 7 beta sille.

Uskokaa nyt jo tosiasioita linux-vouhottajat. Ei se linuxin jumittuminen marginaaliseksi työpöytäkäyttikseksi ole minkään muun tai muiden käyttisten syytä, vaan linuxin omien ongelmien syytä. Siellä maton alla sillä on töhnää, mitä olisi syytä rehellisesti siivota ja keskustella siitä, eikä vain sättiä avoimista ikkunoista Windowsia ja vouhottaa linux-mainostusylistystä kaikki foorumit väärällään.

Ilmaisjakelulehtiä on Suomikin pullollaan – ne olisivat omiaan sille ilmaiskäyttiksen käsittelylle. Niissäkinhän muut maksaisivat sen.

Mitä järkeä ja uskottavuutta on linux-terminaaleilta puhu jostain avoimuudesta ja vaihtoehdoista, kun he eivät vaihtoehtoisia käyttiksiä tunnu sietävän, eivät kykene puhumaan niiden kunkin plussista ja miinuksista, vaan ovat varanneet pelkät plussat linuxille ja pelkät miinukset Windowsille.

Windows 7 on erittäin hyvä käyttis. OS X on myös hyvä. Työpöytä-linuxilla on vakavia omia ongelmia, jotka sen pitää ratkoa – ja kehittää jotain todella hyvää ja toimivaa omaa.

Ja sama trolli jatkaa. Edelleenkään et ole esittänyt yhtään perustelua yhdellekään väitteellesi. Jankkaat “Linux on huono ja Linux-käyttäjät vouhottajia”, vaikka Linux-käyttäjät ovat sentään perustelleet näkökantansa tässä topikissa.

Itse vain vouhotat samaa tuubaa vailla päätä taikka häntää. Ei ole kovin mielenkiintoista luettavaa. Otetaanpa pari esimerkkiä:

“Windows 7:ssahan on paljon enemmän uutta”
- Mitä uutta?

“Ajattelu on niin pingviinimäisen mustavalkoista”
- Missä? Kuka? Kenen ajattelu?

“linux-terminaalien jatkuvasta trollauksesta, linuxin pelkästä ylistyksestä…”
- Missä tällaista “linux-trollausta” sitten esiintyy? Lähde?

“…vaan linuxin omien ongelmien syytä.”
- Mitä ne ongelmat ovat?

“Siellä maton alla sillä on töhnää”
- Mitä töhnää?

“ovat varanneet pelkät plussat linuxille ja pelkät miinukset Windowsille.”
- Missä? Kuka?

“Windows 7 on erittäin hyvä käyttis. OS X on myös hyvä.”
- Hyviä miksi? Mielipiteet ovat ok, mutta ne eivät ole faktatietoa.

“Työpöytä-linuxilla on vakavia omia ongelmia, jotka sen pitää ratkoa”
- Mitä ongelmia?

Et perustele väittämiäsi ainuttakaan kertaa ja kun joku kysyy lähdettä tai perustelua, aloitat saman soopan alusta toisella nimimerkillä, ihan kuin tuota lauseenrakenteeltasi, anteeksi vain, todella onnetonta tekstiäsi ei tunnistaisi saman henkilön kirjoittamaksi.

Sinun kannattaisi nyt ihan oikeasti keksiä itsellesi jotain parempaa tekemistä. Kukaan ei ota ilman luotettavia lähteitä ja perusteluja juttujasi vakavasti.

“Missähän ovat perustelut niille kaikille väitteille, mitä vaihtoehdottomat linux-terminaalit jankuttavat kaikilla foorumeilla.”

Et sitten yhtään laajempaa osa-aluetta valinnut kuin kaikkia foorumeita Internetissä…?
Aloitetaanko foorumeiden läpikäyminen A:sta vai X:stä, saat ihan itse päättää?

Vastataanpa huvikseen näin täysin tuoreen Linux käyttäjän näkökulmasta tähän Linux vs. Windows sotaan. Haukkua saa sitten ja on todennäköistä että noin kuukauden käyttö kokemus Ubuntusta ei ole lähellekään riittävä. Joten jos tässä tulee hirveetä soopaa niin antakee anteeksi.

Windowsin hyvät puolet Linuxiin verrattuna: Kansantajuinen, pelit pyörii kuin viimeistä päivää, youtube toimii hyvin, ylen areena toimii hyvin, ftp jutut ei tuota hankaluuksia. Putty ohjelma on cool. ja Visual c# / c++ on ihan ok. WLAN toimii ilman repimistä. Mikkisoftan office 2003 on tutumpi kuin openoffice. MSN messenger. ohjelmat yleensä asentuu ja toimii.

Linuxin hyviä puolia: Ei tunnu kuluvan käytössä. Helppo käyttää. Ilmaiset ohjelmat. Nämä ilmaiset ohjelmat on todella helppo löytää ja asentaa. Suurimman osan tärkeistä devaus jutuista saa aika helposti asennettua. Vakaa, ei ole kaatunut vielä kertaakaan. Ainoa tärkeä ohjelma joka ei ole 64 bittisellä ubuntulla toiminut on skype. Shell on oikeastaan aika kiva muistuttaa DOS päiviä. Ainakin kolme erilaista desktop vaihtoehtoa (mitä itse olen kokeillut). VirtaulBox on ilmainen ja toimii hyvin.

Windows huonot puolet: devaus jutut on oikeasti vaikea asentaa (vertaa linux). Kaatuilee aina välillä. Antivirus hässäkät. Kallis ja kuluva. Suljettu, järjestelmän sisään ei pääse katsomaan. Rekisterit tuntuvat oikeasti tallentavan kaiken ja paisuvat paisumistaan. Muistivuodot.

Linuxin huonot puolet: Pelit ei oikeesti toimi eikä ole aikaa leikkiä Wine:ä. Kaikki oli helppotajuisempaa winukalla vaikka linux on oikeasti helppo käyttää (nämä eivät ole samoja asioita). Joitain osia voi tyhmyydessään hajottaa (itse hajotin gnomen sammutus napin valikon oikeassa reunassa ja xorg.conf jutut alussa räpellessä). Ajureita ei ole kaikkiin WLAN kortteihin. Ohjelmia on joskus liikaa eikä niistä osaa valita.

Miksi käytän Linuxia? Koska XP:ä voi helposti pyörittää virtualboxissa. En jaksa pelata pelejä. Ohjelmointi on kivaa ja sitä tällä voi tehdä kuten lystää. Kontrollifriikki tulee esiin itsessä. Tähän saa kaikenlaisia leluja ilmaiseksi. Ja kyllähän tässä oppii enemmän koneista kuukaudessa kuin opin vuodessa Windows käyttäjänä. (Olen toki käyttänyt windowsia Windows 95 ajoista lähtien aina vistaan asti.)

Saakohan tänne blogeihin mitään häiriköiden viestien poistamista?

Moinen häirikköfiltteri on helppo rakentaa: jättää vain Matti Kaarnatun trolliviestit lukematta.

Eiköhän henkilökohtaisuuksiin menevät viestit kannata jättää kirjoittamatta. Tällä tarkoitan tätä palstan yleistä trollia “Linux Loves Vista”, yms. sadat nimimerkit.

Kuka tai kutka ovat trolleja? Ratkaistaan asia huutoäänestyksellä!

digiyesterday!
kon.. eiku siis insultti ossi!
raips!
pox!
nimimerkki “matti kaarnattu!
linux LOVES vista!

Kenet häädetään BBlogitalosta ensin? Jännittävä ratkaisu mainostauon jälkeen

Vois laittaa noi rai ps:n vuodatukset automaattisesti piiloon, ne ketkä niitä kaipaa voivat ne sitten ottaa näkyville. Turhaa paskanjauhantaa. Voi opetella vähän tekstin tiivistämistä.

Päätyykö nämä Ossi-blogit trollauksiin yleensäkki vai onko tää joku poikkeus kun ei ees trollauksen ja flamebaitin erottelu onnistu. Mut eipä näytä edes viestien lukukaa onnistua jos ei ole pituutta alle viittä merkkiä. Näyttääpi kaikki nim.merk linux-EPÄTOIVOA trollin jälkeen olevan ihan turhaa paasausta kun ei edes aiheessa pysytty.

“Debian 5.0 on ollut vapaasti imuroitavana jo jonkin aikaa. Tuote on oikeasti mielenkiintoinen ja siihen tutustuminen kuuluu jo kaikkien IT-ammattilaisten yleissivistykseen.”

Eli onhan ossi jo kokeillut? Mitä?

Minä olenkin ihmetellyt mitähän tuo Tietokoneen toimitus nukkuu. Kyseessähän on merkittävin softajulkaisu moniin kuukausiin. Missä on uutisointi?

Ei kyllä pääse ammattilaislehtenä vakuuttamaan.

Tottahan se on että aikamoinen 90-luvun jälkeenjäänyt kretiini saa olla jos windowsia vielä nykyään käyttää.

Terve!

Hommatkaa Linux niin ei tartte alkaa säätää windowsin kanssa palikat!

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös