Oodi vaalikoneille
Lehtien kolumnisteilla on näin vaalien alla tapana kirjoittaa vähintään yksi juttu siitä miten vaikeaa on löytää sopivaa ehdokasta. Puolueet kun eivät kuulemma tuo ehdokkaita tarpeeksi esille ja tarjoa vaihtoehtoja selkeästi.
Viestintäihmisille on toki luontaista valittaa viestinnän epäonnistumisesta. Paljon vaikeampaa on tunnustaa olevansa uusavuton. Vaikkapa niin, että ei osaa tai halua käyttää vaalikoneita.
Tuoreen Hesarin uutisen mukaan vain 16 % on käyttänyt vaalikonetta tämänvuotisissa kunnallisvaaleissa. Ja alle kolmasosaa äänioikeutetuista ylipäätään kiinnostavat moiset! Luvut ovat käsittämättömän alhaisia.
En ole itse minkään poliittisen puolueen jäsen, enkä ole politiikassa aktiivisesti mukana edes minkään järjestön tai yhdistyksen kautta. Silti en ole koskaan kokenut vaikeaksi sopivan ehdokkaan löytämistä. Ennakkoedellytys tietysti on, että hyväksyy kotimaisen puoluekeskeisen järjestelmän.
Netissä toimivat vaalikoneet ovat loistava keksintö. Niiden avulla saa hyvin helposti kartoitettua oman summittaisen poliittisen suuntansa ja tutustuttua esimerkiksi kymmeneen eniten ja vähiten sopivaan ehdokkaaseen. Omien kokemusteni mukaan puolueitten tulevat näissä selvästi esille.
Vaalikoneet eivät kuitenkaan ole absoluuttinen totuus. Kysymyksien asettelu on välistä varsin kummallista.
Mitä järkeä on esimerkiksi pistää vastakkain painopistealueina joukkoliikenne ja Kehärata? Eikö jälkimmäinen nimenomaan ole joukkoliikennettä? Terveydenhuollon vaalikoneessa puolestaan kysytään ”Kunnan johtavat viranhaltijat tarvitsevat asiantuntija-apua hyvinvointipalveluiden johtamisessa.” Mikäköhän on eri tai samaa mieltä olemisen merkitys? Asiantuntijakonsulttien käyttämisen suositus, epäluottamuksen ilmaus johtajien osaamisen tasosta vai kehotus ottaa lattiatason työntekijöitä mukaan palveluiden johtamisen suunnitteluun?
Kummallisimmat kysymykset löytyivät MTV3:n vaalikoneesta. Miten ehdokasvalintaani pitäisi auttaa kannanotto populistiseen väitteeseen ”vaalirahoituksella on vaikutettu mm. kuntani kaavoitusratkaisuihin”? Tai vähintäänkin oudohkoon toteamaan ”todellisuuden ja elämän hallinta on nykyisin yhä vaikeampaa”.
Ylilyönneistä huolimatta suurin osa vaalikoneitten kysymyksistä ja vastausvaihtoehdoista on järkeviä. Koneita kannattaakin käyttää siihen mihin koneita yleensäkin: antamaan suuntaa ja käsittelemään massaa. Varsinainen kriittinen aivotyö täytyy edelleenkin tehdä itse. Sitä ei voi ulkoistaa.
Raakakarsinnan jälkeen on kohtuullisen pieni vaiva naksutella itsensä ehdokkaiden yksittäisten vastausten ja vaikkapa kotisivujen läpi.
Olen ehkä harvinainen tapaus, koska itse kiinnitän huomiota myös puolueitten vaaliohjelmiin ja alfaehdokkaiden kannanottoihin. Näistä selviää myös kohtuullisen helposti asioita, joita puolueet eivät ulkoisessa viestinnässään juurikaan korosta.
Perussuomalaiset esimerkiksi ovat järjestään hyvin selvästi ulkomaalaisvastaisia. Taannoinen Welhon sensuroima ajatusten tonava on tästä hyvä esimerkki.
Vihreät puolestaan ajavat niin selvästi vasemmistolaista talous- ja verotuspolitiikkaa, että heitä on vaikeaa laskea porvarillisten hallituspuolueitten joukkoon. Lisää veroja, kireämpää veroprogressiota ja valtion kontrollia? Kyllä kiitos! Yksityisautoihin pakollinen satelliittivalvonta ja sähköähän saadaan seinästä.
Kokoomuksen viestintä taas on annettu mainostoimistojen käsiin ja suunnattu selkeästi muille kuin peruskannattajille. Viestinnässä korostuvat julkisen sektorin työntekijän asiat, mutta politiikan perusta on ohjelman mukaan selvästi yksityisyrittämistä ja taloudellista toimeliaisuutta suosivaa.
Demarit kärsivät puolestaan realististen vaihtoehtojen puutteesta. Puolueohjelmassa luvataan kaikkea hyvää vähän kaikille, mutta kun konkreettinen vastustamisen kohde puuttuu, jää sanoma vaisuksi porvareitten haukkumiseksi sikarimiehiksi, jakkupukuisiksi tantoiksi ja henkseleitä paukuttaviksi jupeiksi. Demarien ohjelmasta näkee selvästi miten puolue haikailee lisää wanhoja hyviä aikoja, eikä keksi uusia avauksia.
Keskusta puolestaan on jopa kokoomusta selvemmin liikkeellä imagolinjalla. Tämä on kuntavaaleissa ymmärrettävää, kun oma mies johtaa hallitusta ja valta suurimmassa osassa kunnista on tiukasti kepun käsissä. Tällöin on vaikea korostaa muuta kuin nykytilan säilyttämistä. Kaupunkilaisille keskustan ohjelmasta löytyviä työpaikkojen ja/tai rahojen siirtämistä kaupungeista maakuntiin ei ymmärrettävästi juurikaan korosteta.
Vaalikoneiden ja puolueohjelmien avoimen jakelun ansiosta oman ehdokkaan löytämiseen kului meikulta runsaan puolen tunnin verran. Moisen ei luulisi olevan liikaa kenellekään oman päättäjäehdokkaansa valintaan.
Vaalikonekokoelma löytyy oikeusministeriön sivuilta osoitteesta http://www.kuntavaalit.fi/vaalikoneet. Ja itse vaalipäivähän on tulevana sunnuntaina.
