Ossi
Yle-veron poisveto on loistava päätös!
Kauhulla seuraamani Yle-veron eteneminen eduskunnassa tömähti tänään päin seinää, kun viestintä- ja liikenneministeri Suvi Linden päätti vetää esityksen pois. Päätös oli odottamaton, mutta erittäin tervetullut.
Miksi Open Source -koodaus häviää kilpailussa kaupallisille tuotteille?
Vajaa viikko sitten apulaisoikeuskansleri antoi merkittävän päätöksen Kelan eräästä tietojärjestelmäprojektista. Viranomaisen mukaan pelkästään tarjottavan ohjelmiston toteutustapa ei saa olla rajaava tekijä tarjousten jättämiselle ja arvioitavaksi pääsemiseksi. Päätöksellä tuodaan avoimen lähdekoodin ohjelmat samalle viivalle kaupallisten tuotteiden kanssa. Tästä on innostuttu muun muassa avoimen lähdekoodin keskuksen COSS:in piirissä.
On kuitenkin syytä pistää jäitä hattuun. Tyypillisesti nimittäin tietojärjestelmähankkeissa Open Source -koodaus häviää kilpailussa kaupallisille tuotteille. Näin tapahtuu vaikka kaupallisissa tuotteissa joudutaan maksamaan ohjelmien lisensseistä.
IE 6:n lähtölaskenta alkoi toden teolla – YouTube, Osuuspankki ja Ålandsbanken lopettivat tuen
Internet Explorer 6:n lähtölaskenta alkoi toden teolla, kun Googlen YouTube, Osuuspankki ja Ålandsbanken pudottivat tuen selaimelle pois.
Vihreitten Rastimo: teleoperaattorit mukana rikoksissa – perää vastuuta sisällöstä
Vastikään ekopuolue vihreän liiton tietoyhteiskuntatyöryhmään nimitetty kaupunginvaltuutettu ja elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo lataa blogikirjoituksessaan “Tietoyhteiskunnan kehittäminen ei ole nörttien yksinoikeus” täyslaidallisen nörttejä ja teleoperaattoreita kohtaan. Rastimon mukaan teleoperaattorit keräävät rahaa taskuihinsa hyötymällä piratismista, prostituutiosta sekä laittomasta aseiden, ihmisten ja huumeiden kaupasta. Hän vaatiikin palveluntarjoajia vastuuseen rikollisesta toiminnasta.
“Tällä hetkellä operaattorit keräävät rahaa taskuihinsa välillisesti niin piratismilla, prostituutiolla ja kaikella mahdollisella laittomalla kaupalla; huumeista aseisiin ja ihmisiin. Se ei ole oikein. Palvelun tarjoajat pitää asettaa tästä vastuuseen, sillä he ovat osa rikollista toimintaa hyötyessään siitä taloudellisesti.”
Case Balancion: Pihtaavatko pankit tilitietoja, vai suojelevatko asiakkaitaan?
Kotimainen startup-yritys Balancionin on kehittänyt webissä pyörivän palvelun, jossa voi analysoida omia taloustietojaan. Balancionin palvelun idea on hieman jenkkiläisen Mintin kaltainen järjestelmä.
Palveluitten tarkoituksena ei ole huolehtia rahaliikenteestä, vaan analysoida tili- ja korttitapahtumia. Näin selviää esimerkiksi, kuinka suuri osa palkasta tulee käytettyä harrastuksiin, päivittäistavaroihin, vakuutuksiin jne. Taloustiedon analysointipalvelut vaikuttavat ensikatsomalta hyvältä idealta, mutta niissä on kaksi fundamentaalista ongelmaa.
Maailman suosituin webbiselain? – Internet Explorer 8
Tammikuun lukujen perusteella maailman suosituin webbiselain on … Internet Explorer 8.
Firefox 3.5 tulee vasta kolmantena. Hämmentävää.
Applen lukulaatalta on lupa odottaa paljon
Tänään myöhään Suomen aikaan Apple järjestää viimein suuren salaisuuden verhoaman lehdistötilaisuuden, jossa se esittelee merkittävän uuden tuotteen. Olisi varsinainen jymyuutinen, jos esiteltävä tuote ei olisi koko vuoden hypetetty laattatietokone iPad.
Yleisen konsensuksen mukaan iPad tulee olemaan kymmentuumainen käsiohjaukseen perustuva näppäimetön tietokone, jossa ajetaan hieman muunneltua iPhonen käyttöjärjestelmää.
Minua ylikasvanut iPhone ei itsessään vakuuta, mutta sisällön puolesta Applelta on lupa odottaa paljon.
Videopäiväkirja: Chrome OS Zero tehokoneessa ja nuhapumpussa – Windows 7 mustana hevosena
Osa edellisen blogikirjoituksen lukijoista epäili allekirjoittaneen kommentteja Chrome OS Zeron tahmaisuudesta. “Se on vain ajuriongelma” kuulostaa jotenkin huvittavalta argumentilta Linux/Google -intoilijoilta. Vast’ikään, kun Vista kärsi ajurien puutteesta, tälle naureskelivat harakatkin.
Sanalliset argumentit menevät sen verran heikosti perille, että on parempi antaa videoiden puhua.
Kokeilussa Google Chrome OS Zero
Googlen tulevasta jeesuskäyttöjärjestelmästä ilmestyy säännöllisin väliajoin uusia versioita kokeiltavaksi. Nyt pääsimme kokeilemaan Hexxeh-kehittäjän avointa Chromium Zero-versiota Chrome OS -käyttöjärjestelmästä. Käännöspäivä oli tammikuun 11.
Kovin merkittävästi Zero-versio Chrome OS:stä ei ole kehittynyt sitten marras-joulukuun vaihteen Cherry-version.
Ennustan Chrome OS:n floppaavan.
Windowsin “salainen GodMode.{GUID}” on wanha juttu
Windowsin “salaperäisestä GodModesta” on viime aikoina ollut yllättävän paljon polemiikkia. Nettiin ilmaantui ohje, jonka mukaan luomalla kansion ja nimeämällä sen GodMode.{ED7BA470-8E54-465E-825C-99712043E01C}:ksi, saa esiin listan Windows Vistan ja Seiskan asetuksista.
Kyseessä on mielenkiintoinen temppu, mutta ennemminkin kyseessä on nokkela hack, kuin suuri salaisuus. Semminkin, kun nämä “salaiset” avaimet löytyvät Microsoftin julkisesta dokumentaatiosta.
Uusimmat softaesittelyt
- Memopal 2.0 - Varmuuskopioi tiedostot verkkoon
- Teamviewer for Iphone - Etäohjaa Iphonella tietokonetta vaikka palomuurin takaa
- Anglemeter 1.0 - Kulmamittausta kosketusnäytöllisillä puhelimilla
- Opera 10.50 - Nopea norjalaisselain valmistui
- Skype for Symbian 1.0.0.4 - Skype-puhelut Nokian S60-älypuhelimiin
IT-työpaikkailmoitukset
- TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP)
- Sovellusneuvoja Eilakaisla
- Ohjelmistokehittäjä, Java, Masala Preato Alpha Oy
- Database Reporting Developer Adecco
- Ohjelmistosuunnittelija (Java) Adecco
- Helpdesk- työntekijä StudentWork Finndea Oy
- QA Specialist Saranen Consulting Oy









