Google-tv tulee, Applen aika päivittää Apple tv

Tietokoneen uutisissa on juttua Google-tv:stä. Google on huhujen mukaan puuhailemassa Sonyn ja kumppanien kanssa uudenlaista televisiota. Kyseessä olisi Androidilla pyörivä laite, johon voisi imuroida ohjelmia ja pelejä ja surffailla internetissä. Kuulostaa hyvältä, mutta Apple tv voisi tarjota samoja toimintoja heti.

Apple tv esiteltiin ilmeisen suurin odotuksin, laitetta esiteltiin jopa ennakkoon samaan tapaan kuin iPhonea ja iPadia. Mutta myynti on jäänyt heikoksi ja nykyisin Applen harrastukseksi mainittu laite on kehittynyt vain ohjelmallisesti. Rautapuolella ainoa muutos on ollut kiintolevyn vaihtuminen isompaan. Nykyisillä ominaisuuksilla Apple tv ei oikein kiinnosta.

Mutta Apple tv:ssä olisi paljon potentiaalia ja Apple saisi tehtyä siitä pienillä muutoksilla mielenkiintoisen. Päivitettyä rautaa sisälle ja rajoitukset pois auttaisi jo paljon. Jos laitteeseen saisi EyeTV:n ja vaikkapa VLC:n niin kyseessä olisi jo melkoinen viihdekeskus. Blu-ray -soitin vielä mukaan ja Bluetooth näppäimistö ja hiiri ohjaamiseen, niin siinä olisi todella houkutteleva paketti. Isolla kiintolevyllä Apple tv:tä voisi käyttää mediapalvelina ja keskittää sinne kuvakirjasto ja musiikit, iPod-telakka kruunaisi paketin.

Toinen vaihtoehto olisi vaihtaa ARM-prosessoriin ja laittaa iPhone OS ja App Store mukaan. Apple tv:stä tulisi nopeasti pelikonsoli, johon olisi helppo imuroida pelejä App Storesta. Wiimoten kaltainen liiketunnistusohjaus sopisi hyvin pelaamiseen ja peleissä voisi myös huomioida yhteispelin iPhonen ja iPod touchin kanssa. Muitakin App Storen ohjelmia voisi hyödyntää Apple tv:ssä.

Mutta todennäköisesti Apple tv pysyy iTunes Storen kanssa tiiviisti yhdessä ja rajoitettuna. Elokuvia taitaa olla turha odottaa Suomeen tänäkään vuonna. Vaihtoehtona olisi kehittää Mac ministä mediakeskus, huhujen mukaan mini saisi hdmi-liitännän, mutta Apple tv:n ja iTunes Storen takia Mac ministä taitaa olla turha odottaa valmista mediakeskusta. Vaihtoehtona olisi siten Apple tv:n tai Mac minin virittely, jos Applen laitteen haluaa television kylkeen.

Mitä parannuksia toivoisit Apple tv:hen?

Tagit: —
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 15 kommenttia

AppleTV ei ole kovinkaan tunnettu konsepti itselleni, varsinkin kun tuo ei juurikaan ole USA:n ulkopuolelle levinnyt. Mutta pari pointtia, oli kyseessä Google tai Apple (tai Nokia/Intel+Meego):
- Olohuone-pc:itä on jo nyt myynnissä, ja ne pyörivät ihan perinteisellä Intel x86-raudalla. Käyttöjärjestelmä uusimmissa on luonnollisesti Windows7, mutta Media Centerin puuttuva DVB-C-tuki rajoittaa sen käyttöä esimerkiksi Suomessa.
- Tv-kortteja on pilvin pimein, tähän ei kukaan valmistaja kaadu. Se joka pystyy luomaan ensimmäisenä toimivan ekosysteemin televisiopalveluihin (tilatut sarjat, elokuvat, musiikki yms.) on voittaja. Ongelmana ovat kuitenkin tekijänoikeudet ja Hollywoodin kivikautiseen region-ajatteluun perustuva malli. Käytännössä globaaliin toimintaan täytyisi siis olla saatavilla oikeudet, dubbaus ja tekstitykset. Useiden eri toimijoiden kanssa neuvottelu on hankalaa, ja vaatii paljon resursseja. Teknologiset kysymykset ovat kuin lastenleikkiä tähän verrattuna.
- Sony on luonteva kumppani, jätillä kun on käsissään niin sisältö kuin televisio- ja teräväpiirtotekniikkakin.
- Android on osoittautunut muuntautumiskykynsä erilaisiin päätelaitteisiin, lisäksi koodi on avointa ja kenen tahansa muokattavissa. Linux-kerneliä on kuitenkin karsittu melko rankalla kädellä, ja sovittaminen televisiotekniikan kanssa voi olla aavistuksen työteliästä. Toisaalta web-käyttö, palvelut ja sovellustarjonta ovat jo nyt hyvällä mallilla.
- Ainoa joka käytännössä voi pystyä vastaavaan avoimuuteen ja muokattavuuteen on MeeGo. Intelin mukanaolo mahdollistaa kattavan tuen x86-raudalle.
- Henkilökohtaisesti uskon, että ainoa suunta johon AppleTV lähtisi yhtiön käsittelyssä on iPhoneOS-ekosysteemin ympärille rakentaminen. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että silloin kassavirta kulkee Applen kautta.
- iPhoneOS- eli ARM-pohjaisen raudan ympärille 1080p-purkuun (ja tallentamiseen) pystyvän raudan rakentaminen on kuitenkin vielä kesken. Periaatteessa mediaprosessoreissa on vääntä streamin purkamiseen, mutta sen lisäksi täytyisi pystyä purkamaan myös yhtä tai kahta muuta signaalia samanaikaisesti.
- x86-mediaPC:t osaavat tämän kaiken jo nyt, kaupallinen ekosysteemi vain puuttuu. Microsoft pystyisi toteuttamaan tämän kaiken vaikka heti, mutta jostain syystä näin ei ole. Lisäksi ”paketointi” puuttuu, kokonaisuuden pystyttäminen koetaan varmasti liian hankalaksi.

Meillä on AppleTV ollut sekä videotykin yhteydessä että olohuoneessa. ”Amerikkalaisina käyttäjinä” se on osoittautunut varsin toimivaksi konseptiksi, säästänyt monta käyntiä videovuokraamossa. Muu käyttö on kuitenkin jäänyt melko vähäiseksi mutta nimenomaan media-käyttöön konsepti on hyvä, helppo käyttöliittymä, pieni, siisti, hiljainen laite.

Vaikka kaikki teknologia on olemassa, iTunes on muun kuin musiikin osalta levinnyt todella hitaasti englanninkielisten markkinoiden ulkopuolelle. Tämä lähinnä kertoo kuinka pihalla viihdeteollisuus on kun uusista mahdollisuuksista ei oteta kiinni vaan annetaan P2P-toiminnan kerätä käyttäjät.

AppleTV:n menestystä on omalta osaltaan kyllä haitannut myös Applen natsismi eli platform on hyvin suljettu virallisesti (toki helposti avattavissa) . Tässä mielessä iPhone OS -pohjainen vaihtoehto toisi enemmän sovellustarjontaa. Itse tosin lähtisin suosiolla siihen että tekisi Apple TV:stä ”kevyt-Macin”, avaisi sen OS X:n käyttäjille ja uusille sovelluksille.

Meillä olohuoneessa Apple TV:n rinnalla on MacMini, joka hoitaa iTunesin kautta musiikin ja musiikkivideot, valokuvien katselun, iPod/iPhone-synkronoinnit, DVD:t sekä mahdollisesti muualta tulevat videot.

Itse ostin AppleTV:n juuri sen vuoksi, että sitä on niin valtavan helppo laajentaa. AppleTV:n perustoiminnot ovat käteviä musiikin ja valokuvien katseluun ja niitä on erittäin kätevää ohjata iPod Touchin kaukosäätimellä. Myöskin Youtube/Flickr käyttöliittymät on toteutettu erinomaisesti ja niistä on ollut meidän perheessä paljon iloa.

MUTTA se todellinen AppleTV tulee esille vasta kun otat käyttöön ”lisäominaisuudet” esim. ATVFLash-ohjelman avulla. Esim. omassa AppleTV:ssäni on nykyisellään tuki sekä näppäimistölle, hiirelle, ulkoisille usb-levyille että verkkolevyille (siis muillekin kuin iTunesille).

Jos haluan käyttää AppleTV:tä kuten tulevaa GoogleTV:tä käynnistän Boxee Beta tai XBMC mediakeskusohjelmistot.. Keskusdigiboksia (MythTV) voin katsoa AppleTV:n myhtTV-integraation ansiosta ja aiemmin minulla oli myös Elgato Tv-tikku usb-liittimessä kiinni.

Se että Apple itse ei tajua tuotteen mahdollisuuksia ei tosiaankaan tarkoita sitä etteikös AppleTV:llä voisi tehdä ihan niitä kaikkia juttuja joista GoogleTV:n ympärillä nyt vouhotetaan. (käytetty) AppleTV on tällähetkellä hinta-laatu suhteeltaan täysin ylivoimainen kotiteatteriPC. Omani (40gb malli) ostin naurettavaan 90 euron hintaan Huuto.Netistä.

Googlatkaapas ATVFlash ja yllätytte.

”Rajoitukset pois” – melkoisia unikuvia Applen suhteen =D

Minulla on ollut olohuoneessa jo vuosikausia Applen mainio TV ja mediakeskus ja tietokone ja mitä kaikkea se onkaan: iMac ja siihen Apple Remote, Applen langaton näppis ja Magic Mouse. Siisti ja yksinkertainen ratkaisu: yksi boxi, josta lähtee kaksi johtoa (sähköletku sekä USB-letku eyeTV Diversityyn) . Harkitsin ensin MacMiniä + 30″ Cinema Displayta, mutta siinä on aivan liian paljon palikoita ja johtoja ja pölynkerääjiä.

Seuraavaksi yritän vielä yksinkertaistaa ja kokeilen, korvaisiko iPod Touch + sopiva softa näppiksen, hiiren ja kauko-ohjaimen.

En oikein ymmärrä mihin AppleTV:tä tarvitaan, kun iMac hoitaa saman ja monta muuta asiaa.

Kuka kaipaa käyttäjiä kiusaavia Appleja, saati turhaa Apple TV:tä, kun on tarjolla oikeita HTPC:tä tai vaikkapa Dreambox.

kisapille: AppleTV:n ja iMacin välillä on yksi iso ero, nimittäin hinta. Lisäksi suurinkin iMac on 30 neliön olohuoneessa kuin postimerkki ladon nurkassa. Itselläni AppleTV on hdmi:llä kiinni videotykissä ja kaukosäätimenä käytän tosiaankin sitä iPod Touchia..

Apple tv:n ja timecapsulen voisi yhdistää yhdeksi laitteeksi.

@LaruX

kiitos hyvästä vinkistä > aTV Flash + Apple TV. Aika halvalla saa hyvän mediakeskuksen.

@LaruX

Käytätkö iPodia myös näppäimistön ja hiiren korvikkeena ja jos käytät, miten hyvin se toimii käytännössä?

Olen käyttänyt iPod Touchia, mutta myös pelkkää Applen IR-remotea menestyksellä hiiren ja näppiksen korvikkeena.

1. pelkkä kaukosädin (se valkoinen kapula)

Pelkkä ir-kapula tarttee kaveriksi RemoteBuddyn koneelle (ei tietääkseni wörki AppleTVn kanssa, EN OLE satavarma). Remotebuddy on ihan uskomattoman monipuolinen, sillä voi käytännöss ohjata täysin konettaja sen ohjelmistoja (sis. hiiren, näppiksen ja valmiit makrot useimmille ohjelmistoille)

2. iPod Touch/iPhone

Applen oma iPod Touchin/iPhonen remote-softa toimii ”hiiren” korvikkeenakin, mutta todellinen remotesofta on kolmannen osapuolen sovellus (en muista nimeä, mutta appstoresta löydät ylistävien arvioiden kera)

Niin, ja sen raudankin saa päivitettyä vaihtamalla wlan-kortin (pcmcia slot) tilalle Broadcomin HD -purkukortin! AppleTV tuuppaa purkukortilla höystettynä täyttä teräväpiirtoa ilman mitään ongelmia.

Kortti ei tietenkään ole Applen tukema, mutta kolmannen osapuolen sovellukset sitä jo osaavat hyödyntää.

Joo ostin ameirikasta Logitech Revuen (siis Google TVn). Toimii kivasti! Annoin oman koneen veljelle.
Google TV:llä oon pärjännyt mainiosti ja ladannut paljon sovelluksi. Mutta yksi huono juttu oli softassa.

Ei suomen kieltä. Lisätietoja http://www.Logitec.com

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Blogi Macmaailmasta
Kirjoittajat:
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös