Applen aika sallia Flash iPhonessa

Viikonloppuna tuli jätettyä kannettava kotiin ja matkalla oli mukana ainoastaan iPhone. Sähköpostin, chatin ja pienten muistiinpanojen kirjoittamiseen ja valokuvien ottamiseen iPhone oli täysin riittävä, kuten myös nettisurffailuun. Tai ainakin melkein, sillä pariin otteeseen tuli harmiteltua ettei kannettava ollut mukana. Syynä tietysti Adoben ”ihana” Flash…

Joitakin web-sivuja ei vain saanut toimimaan, koska niissä oli käytetty Flashia. Siinä piti sitten nopeasti keksiä vaihtoehtoinen sivusto, josta sai näytettyä tarvittavat tiedot. Olisi mukavampaa jos näin ei tarvitsisi tehdä, mutta suostuuko Apple päästämään Flashin iPhoneen?

Apple ei ole antanut Adoben julkaista Flashia iPhonelle Adoben toiveista huolimatta. Jobs perusteli vuosi sitten ettei Flashin Lite-versio kelpaa ja täysversio olisi liian raskas. Flash 10 on tulossa lähiaikoina Androidille, Palmin WebOS:lle, Symbianille ja Windows Mobilelle, joten iPhonenkin olisi aika saada samalla Flash.

Palm Pre:ssä ja iPhone 3GS:ssä on ilmeisesti sama prosessori, joten suorituskyvyn suhteen ei pitäisi olla ongelmaa. Ja jos akunkesto on ongelmana, siihen on helppo ratkaisu: iPhonen asetuksiin on-off -kytkin Flashille.

Jotkut ovat todenneet, etteivät halua Flashia iPhonelle. Eipä siinä mitään, ei sitä olisi pakko käyttää. Mutta osa varmasti haluaisi Flashin ja sille olisi todellisuudessa tarvetta. Aika usein tulee vastaa web-sivu, jonka valikot eivät avaudu. Flashin vastustajat toteavat usein, että sivusto voidaan rakentaa ilman Flashia. Totta, mutta se ei lohduta kun pitäisi päästä jollekin sivulle ja se ohjeistaa imuroimaan Flashin.

Ongelma on ärsyttävä kun iPhonella pärjää muuten niin hyvin internetissä. Flash on valitettavasti oleellinen osa internetiä tällä hetkellä ja internet on keskeinen osa iPhonea.

Kaipaatko Flashia iPhoneen?

Tagit: —
Aiheet: Apple, Yleiset, iPhone
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 37 kommenttia

Kyllä.

Toki olisi hienoa jos interweb käyttäisi vähemmän flashia koska usein se on täysin turhaa mutta minkäs teet.

Moniajon salliminen käyttäjälle on nykyään yhtä korkealla listalla. Skypen kaltaiset sovellukset ovat nykyisellään täysin turhia.

Nokialla mentiin suohon kun vanha venttikympin aikainen käyttöliittymä säilytettiin ja ominaisuudet pullahtivat. Toivottavasti Apple huomaa että iPhonen käyttöliittymässä on sama ongelma, se ei enää riitä.

En kaipaa.

Luitteko projektista jossa simuloidaan Flash-sisältö JavaScriptilla iPhonessa? Ironista tässä on, että kun tätä testaa tietokoneella, animaatioiden pyörittäminen JavaScriptilla vie vähemmän tehoja kuin Flash-liitännäisellä. Siinäpä loistava osoitus siitä miksi Flash ei vaan tule pärjäämään teknologisessa evoluutiossa lähitulevaisuudeessa. Sehän on reliikki!

http://www.9to5mac.com/flash-javascript-iphone-gordon-63453645

Kyllä ja ei.

Sivustojen flashit vetävät tehokkaita pöytäkoneitakin solmuun, joten puhelimien selainten kaatuilu väistämättä kasvaa kun flash otetaan mukaan. Se ärsyyntyminen on suurempi kuin flashista saatava riemu.

Todennäköisesti surffaisin iPhonella flash kiinni ja aktivoisin vain jos koen sille olevan oikeasti tarvetta, mikä on varmaan alle promille vastaantulevasta flashista.

En kaipaa teho- ja virtarohmua iPhoneeni.

Miksi pitäisi saada? – No jotta saadaan WWW-sivut näkymään kuten niiden kehittäjät toivovat.

Miksi ei pitäisi tulla? – Tietoturva heikkenee, akkukesto varmaankin laskee ja vakaus kärsii.

Sinällään ainoa idea olisi laittaa Adobe Flash juuri tuollaisen ON-OFF kytkimen taakse mutta….

Noksun Tableteissa pyörii täys flashit ja vielä moniajona.

”Luitteko projektista jossa simuloidaan Flash-sisältö JavaScriptilla iPhonessa? Ironista tässä on, että kun tätä testaa tietokoneella, animaatioiden pyörittäminen JavaScriptilla vie vähemmän tehoja kuin Flash-liitännäisellä. Siinäpä loistava osoitus siitä miksi Flash ei vaan tule pärjäämään teknologisessa evoluutiossa lähitulevaisuudeessa. Sehän on reliikki!”

Eihän se ole kummoinenkaan juttu tehdä JavaScriptillä tuki vektorigrafiikalle selaimissa, joissa se toimii (ei toimi kaikissa).

Sitten kun selain tukee videota ilman lisukkeita, se epäilemättä osaa tehdä sen myös JavaScriptillä.

Tuo mainitsemasi JavaScript-toteutus ei tee JavaScriptillä ihmeitäkään, se käyttää selaimen muita toimintoja toimiakseen. Se osaa vain (mahdollisesti) tuetun vektorigrafiikan, ei videota yms. mitä Flash tukee.

Mistä on peräisin tieto jonka mukaan Flash iPhonelle olisi Adoben puolesta valmis mutta Apple haraisi vastaan? Ymmärtääkseni ongelmissa on ollut Adobe jolla on kestänyt odotettua kauemmin saada porttaus valmiiksi.

Päinvastoin. Applen pitää pitää huoli, että Flash katoaa mahdollisimman nopeasti. Vähän sama, kuin kaikkien on huolehdittava, että IE katoaa historian romukoppaan Windowsin kera.

Jos Apple pitää Flashin osalta kiinni vaatimuksistaan jonka mukaan iPhoneen ei hyväksytä sovelluksia jotka käyttävät APIn ulkopuolisia funktiokutsuja ja jotka esim. vuotavat muistia on aika selvää missä ongelma on. Adobe ei koskaan saa Flashiaan niin bugittomaksi että se Applen seulaa läpäisisi.

Ihan hyvä vaan että ei salli. Pisteet Applelle, että hillitsee vähän Flashin käyttöä.

Minustakin on reilua, että kaikkia kehittäjiä koskee samat säännöt. Bugisia teho- ja muistisyöppöjä ohjelmia, jotka pilaavat käyttökokemuksen, ei tarvitse päästää seulasta läpi.. Tai varsinkaan integroida kiinteäksi osaksi iPhonen selainta :-S

En tule ostamaan enää ”älypuhelinta” jossa Flash ei toimi. Flash on vain liian tiivis osa tämänpäiväistä nettikäyttöä. Videot, pelit ja monet upload-lomakkeet toimivat Flash-pohjaisesti. Näitä käytän lähes päivittäin Droidillani (Motorola Milestone näin euroopassa).

Suurin osa Flashista toimii sulavasti tässä, eikä näissä kommenteissa mainittuja ”kaatuiluja” ole tapahtunut kertaakaan. Kuten muuten ei ole tapahtunut kannettavalla tai pöytäkoneellakaan Flashin takia.

Flashin käyttö koristeelisena elementtinä tuntuu olevan selkeästi vähenemässä ja Flashia käytetään uusissa sivuissa vain siellä missä homma ei yksinkertaisesti toimisi millään muulla tekniikalla (esim. Jquery API:lla).

Adobe tosin voisi repäistä päänsä ulos perseestään ja alkaa optimoimaan softiaan. Uusin Creative Suite on esimerkiksi aivan tajuton sätös. Photoshop tökkii 8 ytimen pöytäkoneessani, jossa on upouusi Radeon HD 5850 pelinäytönohjain, 8 gigaa muistia ja Windows 7 64bit.

Jobs-lahkoon kuuluvat tietenkin näkevät Flashin puuttumisen yrityksenä parantaa maailmaa. Vaikka tässä pyritään vaan syrjäyttämään kilpailijaa, pidättymään omassa videoformaatissa ja pitämään esim. pelit vain oman verkkokaupan kautta saatavana.

Flash on tänä päivänä niin standardi väline mitä erilaisimmilla sivuilla, joten se on enemmistön kannalta ehdottoman tärkeä lisäosa. Ja ikävä kyllä sitä ei Iphonessa ole.

Jos minä saisin sanoa, niin Adobe saisi huhkia rajusti lisää töitä Flashin eteen. Raskaus, epävakaus ja tietoturva ovat sellaisia ongelmakohtia mitä pitäisi tosissaan parantaa. Minun mielestä Adobe saisi ottaa apua vastaan Flashin kehitykseen ulkopuolelta, ja apua saisi tarjota Apple, Microsoft, Google ja muut isot pelaajat. Tämä ei varmasti sovi suoranaisesti bisnesajatteluun, mutta lopputuloksena olisi paremmin toimiva Flash kaikilla tarvittavilla alustoilla. Loppukäyttäjä se tästä hyötyisi.

Ettei tässä käy niin että eri valmistajien laitteissa on mitä erilaisempia ohjelmistoja hoitamaan Flashin virkaa, ja eri nettisivuilla on mitä erilaisempia formaatteja mediaa mitkä kaikki tietenkin tarvitsevat oman plugininsa.

Google, Apple ja muut isot pelurit yrittävät saada Flashin syrjäytettyä HTML5:llä, joka sisältää paljon sellaisia ominaisuuksia, joita varten Flash on aiemmin ollut pakollinen.

Itse toivon tämän onnistuvan, sillä ei ole mitään järkeä, että esimerkiksi kaikki mobiililaitteet olisivat riippuvuussuhteessa yhteen softataloon, joka ei kuitenkaan saa Flash-playeriaan toimimaan kunnolla joka alustalla.

Ja tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että Flash on vielä pitkään nettimaailman videotoiston standardi. HTML 5 kehittäjän eivät vieläkään ole päässeet yhteisymmärrykseen käytettävästä AV-codecista.

Mozilla & kumpp. ovat Oggin kannalla sen avoimuuden vuoksi, kun taas esim. Apple ja Google ovat kalliin, mutta paremman h.264:sen kannalla (jota mm. Flash toistaa).

Jos huonosti käy, niin HTML 5:sen standardiin ei kirjata vaadittua codecia tai sitten päädytään käyttämään käyttöliittymän omia kirjastoja.

Molemmissa edellämainituista on sama lopputulema: Flash säilyy tai tilalle tulee eniten natiivisti tuettu formaatti (todennäköisesti siis WMV ja WMA).

Nettiselailu iPhonella/iPod Touchilla toimii juuri siksi, että typeriä flash-mainoksia ei joudu jatkuvasti klikkailemaan. Toki jotkin sivustot on flashillä luotuja, mutta tähän mennessä olen pärjännyt ilman niitä. Mikäli flash tulisi Applen handheld tuotteisiin On/Off flash-nappi olisi äärimmäisen hyvä ratkaisu.

IE ja Flash ovat hyviä esimerkkejä tilanteesta, jossa joku yksittäinen ohjelmistotalo on päässyt määräävään markkina-asemaan. Kehittäminen on hidastunut tai loppunut kokonaan ja laatu pudonnut pohjamutiin. Seuraavinan ongelmalistalla on ainakin Skype.

Olette pihalla kuin lumiukot. Melkein koko porukka. Flash tulee varmasti menettämään merkitystään vuoteen 2013 mennessä rajusti. Youtubea voi käyttää jo tämän vuoden aikana HTML5 selaimella (ja samalla muukin Youtubeen linkkaava sisältö toimii), Flashille tehdään konversiotyökaluja ja se jää lopulta joidenkien marginaalisivustojen ominaisuudeksi mitä ei ole ylläpidetty. Mobiililaitteet, etenkin iPhone tuottaa vaan entisestään painetta hankkiutua siitä eroon.

Kehitys on oletettavasti niin nopeaa, että joskus 2012 uskaltaa varmaan ostaa vaikka läppäreitä ilman x86:sta kun kaikki perusjutut on joko web/Java tai avointa sorsaa.

”Flashia käytetään uusissa sivuissa vain siellä missä homma ei yksinkertaisesti toimisi millään muulla tekniikalla (esim. Jquery API:lla).”

No johan on perustelu :) Olisiko ettei osata käyttää muuta ratkaisua :)

Mutta itse en ole pahemmin kaipaillut Flashia iPhoneen vaikka paljon sillä selaankin nettiä.

”Olette pihalla kuin lumiukot. Melkein koko porukka. Flash tulee varmasti menettämään merkitystään vuoteen 2013 mennessä rajusti. Youtubea voi käyttää jo tämän vuoden aikana HTML5 selaimella”

Vuoteen 2014-15 mennessä sanoisin mielumminkin, mutta se ei paljoa lämmitä vuonna 2010 iPhonen omistajaa.

Youtube käyttää nimenhomaan h.264 formaattia, jolloin Youtuben HTML5-videot eivät tule toimimaan tänä vuonna esim. Firefoxilla. Ellei sitten HTML5 standardiin kirjata h.264-videota pakolliseksi tai muutenvaan Mozilla kääntää kelkkansa suljetun koodin puolelle.

”No johan on perustelu Olisiko ettei osata käyttää muuta ratkaisua

Mutta itse en ole pahemmin kaipaillut Flashia iPhoneen vaikka paljon sillä selaankin nettiä.”

Muita ratkaisuja on tietenkin, mutta niiden käyttökokemus on huonompi kuin Flashissa. Esimerkiksi upload-latausmittarin teko onnistuu kyllä Ajax, PHP ja Perlin yhteispelillä, mutta se on vaan huomattavasti nopeampi kehittää Flashin kautta. Ja kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta päästä tekemään palvelimelle tarvittavia asetuksia mitä PHP/Perl/Ajax vaihtoehto tarvitsisi.

Videoita on voinut embed-tagilla pistää selaimeen kiinni jo vuosia, mutta senkin käyttömukavuus lienee kaikille tuttua.

Skaalautuvaa vektorigrafiikkaa ei läheskaan kaikki selaimet tue, joten sen esittämiseen on ainoita keinoja Flash.

Vaihtoehtoisia toteutustapoja löytyy, mutta kun lasketaan yhteen kehitysnopeus, käytettävyys ja levinneisyys, on vain yksi valinta vaikka kuinka bittiraamatussa Flashia vastaan paasataankin.

Kyllä tämä tietenkin muuttuu olennaisesti HTML5:sen myötä, mutta se ei todellakaan juuri tänään paljoa lämmitä.

”Youtube käyttää nimenhomaan h.264 formaattia, jolloin Youtuben HTML5-videot eivät tule toimimaan tänä vuonna esim. Firefoxilla. Ellei sitten HTML5 standardiin kirjata h.264-videota pakolliseksi tai muutenvaan Mozilla kääntää kelkkansa suljetun koodin puolelle.”

Todennäköisimmin Google tarjoaa videonsa Flashillä (pari eri formaattia) sekä sitten HTML 5:lle H.264 AVC:llä sekä Theoralla. Ne videot kun voi pakata uusiksi aina uudelle formaatille.

Syy miksi iphone ei tue flashia ei ole flashin bugisuus tai kuoormittavuus kuten täällä jotkut ovat väittäneet. Syy on yksinkertaisesti se että flashin avulla applen appshopin voi kiertää. Tätä apple ei sulata.

”Todennäköisimmin Google tarjoaa videonsa Flashillä (pari eri formaattia) sekä sitten HTML 5:lle H.264 AVC:llä sekä Theoralla. Ne videot kun voi pakata uusiksi aina uudelle formaatille.”

Googlella saattaakin riittää resusseja ajaa läpi kaikki videonsa Ogg:ksi ja säilöä vielä h.264 versiot erikseen. Harmi että maailmassa on muitakin videopalveluja, jotka eivät lähde tuollaiseen leikkiin vain päästäkseen eroon Flashista, joka on kaikkialla paitsi iPhonessa.

HTML5 ei ole kilpailja Flashille ennenkuin videopakkaus saadaan kaikkiin samaksi ja kaikilla toimivaksi. Se on vain fakta.

Ja koska standardiakaan ei vielä ole saatu valmiiksi, niin selaimiinkaan ei tule tarvittavaa 98% penetraatiota ainakaan neljään vuoteen.

Minulla on Nokia Flash on pois kytketty. En edes halua Flash moderni tietokoneeseen koska mutama flash sivu auki ja sekin tökki.

Kuolema flashille!

Hurra Apple.

Googlelta tuli jo ilmoitus että aikovat panostaa HTML5:een Youtube 2.0:ssa, jota kehitetään parhaillaan. Tällä hetkellä alkeellista html5-versiota voi testata osoitteessa youtube.com/html5

Kannattaa muistaa että Google osti On2:sen, jonka VP8-koodaus on about yhtä hyvä kuin H.264. Lisäksi On2 osti aikaisemmin suomalaisen Hantron. Mitään ilmoitusta Googlen aikeista VP8:n suhteen ei ole tullut, mutta toivoa voi että Google vapauttaa lisenssin ja ehdottaa sitä osaksi HTML5-standardia.

”Joku” on ainoa, joka on kärryillä. Flashillä toteutetut webappsit uhkaavat appstorea.
Appstore ja iTunes ovat auttomattomasti jääneet kehityksen jalkoihin – miksi mediatiedostojen ja sovellusten pitäsi olla pilven sijaan paikallisia? Sehän ei hyödytä muita kuin flash-muistin valmistajia..

Kovasti herättää keskustelua. Perustin ryhmän, jos olet FB ihmisiä, niin liity mukaan keskustelemaan:

http://www.facebook.com/group.php?gid=286389999738&ref=nf

ip: Et sitten satu muistamaan, että ensimmäiset tavat tehdä iPhonelle softaa olivat juuri pilvessä lymyilevät web2.0-sovellukset… Kansa halusi kuitenkin lokaalit.

Flash on onneksi kuoleva luonnonvara. Ei ole mitään järkeä korvata ympäristö- ja laiteriippumatonta sivustoa jollain megakokoisella klöntillä, joka toimii vain tietyissä laitteissa, tietyssä ympäristössä, tietyllä tavalla, eikä skaalaudu kunnolla esim. näytön koon mukaan. Lisäksi tämä klöntti on yhden valmistajan tuote ja tunnettu siitä, että siitä löytyy lähes viikottain paha reikä, jota ei ole jaksettu korjata. Klöntin mukava lisäominaisuus on se, että se saa koneen kuin koneen täysin jumiin (vai joko rautakiihoitus toimii muualla kuin Windowsissa?)

MS on kovasti yrittänyt tyrkyttää SL:ää Flashin korvikkeeksi, mutta siinä idea on taas jätetty mäsämäiseen tyyliin täysin kesken. Miksi korvata yksi huonosti toimiva klöntti toisella yhtä huonosti toimivalla klöntillä, varsinkin kun tämä uusi klöntti ei toimi edes niissä paikoissa, missä Flash toimisi? Ei ongelma ole Flashissa vaan koko perusideassa.

Itse en ole kaivannut iPhonessa Flashia kuin kerran (oli joku typerä sivusto, joka oli tehty Flashilla). Youtube toimii täysin ilmankin. Lisäksi suurin osa mobiilisivustoista on optimoitu nimenomaan iPhonea varten, jolloin Flashia ei edes kaipaa. Suosituimmat Flash-pelit (ainakin ne muutamat, joita itse pelaan) löytyvät App Storesta parempina natiiviversioina.

Applen vastahankaisuus voi johtua storen kiertomahdollisuudesta. Oli niin tai näin, flashittomia iPhonisteja on esim. USA:ssa jo sen verran paljon, ettei Flash voi olla enää se ainoa toteutusvaihtoehto. Vähän kun tästä jatketaan, voidaan Flashista luopua kokonaan.

En käytä iPhonea, mutta minun mielestä webbikehittäjien pitäisi korjata sivunsa toimimaan ilman Flashia. Flash on netin pahin syöpä tällä hetkellä.

Niin, Windowsissa Flash toímii ongelmitta.
OSX:ssä sen sijaan tuntuu olevan ongelmia oikein roppakaupalla.

”Googlelta tuli jo ilmoitus että aikovat panostaa HTML5:een Youtube 2.0:ssa, jota kehitetään parhaillaan. Tällä hetkellä alkeellista html5-versiota voi testata osoitteessa youtube.com/html5″

Tukeeko tuota vielä muut kuin webkit-pohjaiset selaimet?

”Kannattaa muistaa että Google osti On2:sen, jonka VP8-koodaus on about yhtä hyvä kuin H.264. Lisäksi On2 osti aikaisemmin suomalaisen Hantron. Mitään ilmoitusta Googlen aikeista VP8:n suhteen ei ole tullut, mutta toivoa voi että Google vapauttaa lisenssin ja ehdottaa sitä osaksi HTML5-standardia.”

No tuo olisi kyllä hyvä uutinen, jos näin kävisi. Bisnesmielessähän tuossa ei olisi mitään järkeä Googlelle, mutta jos ne nyt haluaa käyttää kassaansa yhteisen hyvän edistämiseen, niin tuossa olisi hyvä kohde.

Kyllähän flashin saa iPhonen Safariin asennettua iMobileCinema paketilla. Vaatii tosin jailbreikkausta, mutta toimii ainakin itselläni ihan hyvin.

Moni tuntuu olettavan, että jos selaimessa on Flash-tuki, on Flash-sisältöä pakko myös katsella. Eihän näin ole. Fiksussa selaimessa käyttäjä saa valita, sallitaanko kuvat tai Flash.

Noin on ainakin Nokian S60-selaimessa. Flashin kytkeminen pois päältä nopeuttaa selailua selvästi, ja kaatuilu vähenee.

Flash tuntuu toimivan muuten ongelmitta Mac OS X:ssä paitsi, että se ei hyödynnä näytönohjaimen grafiikka- ja videokiihdytystä. Siksi etenkin Flash-videot tökkivät ilman H.264-kiihdytystä.

En kaipaa. Jos tulee vastaan fläsäsivu, menen pois. Flashin käyttö ylipäätään on ***tuilua kävijälle. Näyttää hienolta ja designerin ja työn ostajan koneilla demotilanteissa on varmaan ihkuu mutta oikeasti Flashilla ei ole muuta käyttöä kuin videosoittimissa ja niissäkin päästään toivottavasti mahdollisimman pian eroon, kun html5:n video-elementti tulee kunnolla käyttöön fiksuilla sivustoilla ja hyvissä selaimissa.

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Blogi Macmaailmasta
Kirjoittajat:
Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös