Onko uusi mini odotuksien arvoinen?
Mac minin pitkä hiljaiselo päättyi vihdoin. Minin ulkonäön muutoksesta liikkui pitkään huhuja, mutta Apple päättikin pysyä vielä alkuperäisessä kotelossa. Hyvänä puolena minille rakennetut kiintolevyt ja kotelot sopivat suoraan myös uuteen malliin, mutta haittapuolena on muistien asennuksen hankaluus.
Pitkään odotukseen nähden muutokset oli aika vaatimattomia, mutta hyvä näinkin. Tehokkaampi näytönohjain on iso plussa, on mielenkiintoista päästä testaamaan minin parantunutta suorituskykyä. Ja firewire-liitännän säilyminen ja vieläpä vaihtuminen firewire 800:aan oli todella iloinen yllätys. Nyt miniin saa järeän kiintolevyn kiinni, mikä tekee siitä vieläkin paremman mediakeskuksen ja minipalvelimen. Huhut kahden sisäisen kiintolevyn käytöstä jäivät valitettavasti huhuiksi.
Kaksi näyttöliitäntää on myös hyvä uudistus, tosin toinen niistä olisi voinut olla hdmi. Tosin mini olisi astunut ehkä liikaa AppleTV:n varpaille silloin. Teknisesti suurin pettymys perusmallissa on muistin vähyys, muistia saisi olla perusmallissakin kaksi gigaa ja kiintolevykin saisi olla isompi.
Ikävin yllätys oli tietysti hinnan nousu. Huhuissa minin odotettiin putoavan 499 dollariin, mutta hinta pysyi USA:ssa samana ja pomppasi Suomessa satasella. Vanha mini putosi hyvin houkuttelevaan 450 euroon tarjouksissa, mihin verrattuna uusi mini tuntuu hieman kalliilta. Sama juttu kävi myös halvimman iMacin kanssa. Macit ovat yhä enemmän premium-luokan koneita, toivottavasti Applen strategia toimii epävarmassa taloustilanteessa.
Mutta onneksi mini jatkaa Applen mallistossa edelleen ja mediakeskuksen rakentelijoille on tarjolla erinomainen vaihtoehto. Pöytäkoneeksi en miniä ostaisi, uusi edullisempi 24″ iMac on hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan sen verran vahva paketti.
Mitä pidät uudesta ministä?









