Safari 4 beta yllättää positiivisesti

Safari 4:n beta on ulkona ja ensikokemukset ovat varsin positiivisia. Beta on toiminut hyvin, sivut latautuvat nopeasti, eikä selain ole kaatunut vielä kertaakaan. Beta näyttäisi myös vievän selvästi vähemmän muistia kuin 3-versio, todella hyvältä vaikuttaa.

Safari 4 beta tuli melkoisena yllätyksenä varmasti kaikille, Apple onnistui tällä kertaa pitämään julkistuksen täysin salassa. Safari on ollut oma suosikkini jo pidemmän aikaa, Firefox on ollut kakkosena joitakin harvoja sivuja varten, mutta Safaria on tullut käytettyä jatkuvasti. Opera ei ole koskaan oikein kiinnostanut, mutta Googlen Chromea odottelin mielenkiinnolla Macille. Nyt Chrome ei enää kiinnosta, sen verran nopea Safari 4 tuntuu olevan.

Safarin uusi käyttöliittymä vaikutti aluksi oudolta, mutta nyt siihen on jo tottunut, eikä ole tuntunut tarpeen käydä vaihtamassa terminaalin kautta vanhaa tyyliä takaisin. Uusista ominaisuuksista Top Sites tuntuu kätevältä ja automaattisesti täydentyvä Google haku on varsin näppärä. Cover flow selauksen hyödyistä ei sen sijaan ole vielä kovin selkeää kuvaa.

Kaiken kaikkiaan positiivinen yllätys, lopullinen versio tulee todennäköisesti Snow Leopardin mukana, jonka julkistus tulee sitten varmaankin tapahtumaan loppukeväästä.

Mitä pidät Safari 4 betasta?

Tagit: —
Aiheet: Apple,Mac OS X
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 27 kommenttia

Tabit ikkunan yläreunassa; ekat 5min MITÄ!!! Sen jälkeen; aivan loistavaa. Pidän kovasti tästä Safari 4:sta ja veikkaan että tästä voi päätellä tiettyjä GUI-juttuja myös lumileopardin suhteen…

Nyt alkaa kyllä olla todella hilkulla etten vaihda Safariin Firefoxista. Päivitys on todella vaikuttava ja erityisesti tykästyin kuvitettuun sivuhistoriaan. Ainoa mikä puuttuu on hiirieleet, joihin olen tottunut jo liiaksi etten niitten takia voi Firefoxista luopua.

”Safari 4 beta tuli melkoisena yllätyksenä varmasti kaikille, Apple onnistui tällä kertaa pitämään julkistuksen täysin salassa.”

Miten ihmeessä uusi versio voi olla yllätys, kun Surfin’ Safari -blogissa on jo viime vuoden puolella kerrottu Web Inspector -työkalujen kehittämisestä, SquirrelFish/SquirrelFish Extreme -JavaScript-moottoreiden ominaisuuksista sekä CSS Animation -tuesta. WebKitin nightly-versiot ovat olleet koko ajan vapaasti ladattavissa.

http://webkit.org/
http://webkit.org/blog/

Myös Snow Leopardin esittelysivuilla on jo viime syksynä vihjattu, että uusi Safari on tulossa.

http://www.apple.com/macosx/snowleopard/

Muutoin toimi kaikki hyvin, mutta Xcode ei enään käynnistynyt, ei auttanut kuin palauttaa Safari 3 ja asentaa Xcode uusiksi. Sikäli harmi, kun kerkesin jo mieltymään neloseen :) Noh, ei kait auta kuin odotella lopullista versiota. Mutta tosiaan ihan hienolta vaikutti.

Pienisuuri pettymys on Snap Back -toiminnon katoaminen. Sitä on tullut käytettyä päivittäin ja se on ollut tähän asti yksi suurimmista syistä käyttää Safaria. Toivottavasti ominaisuus löytyy taas varsinaisesta versiosta.

Paljon nopeampi kuin Safari 3 sekä Firefox. Kuvitettu historia on hieno. Muutenkin tyylikäs ja toimiva. Tästä tuli uusi oletusselaimeni jälleen!

terve,
onko jo saatu selville esim. voiko siihen asentaa laajennuksen tms. joka ilmaisee uusien gmailien saapumisen?

Muistinhallintaongelmia tuntuisi olevan edelleenkin. 9 tabia auki yön yli, Safari 4:n todellinen muistinkäyttö liki 400 Mt, Safarin uudelleenkäynnistys ja samojen tabien avaus ja muistinkäyttö onkin enää vajaat 150Mt.

Eli edelleenkin täytyy sammutella selainta silloin tällöin :(

Beta rikkoo GrowlMailin ja 1Passwordista pitää asentaa uusin beta jotta toimii.

Tigerilla ei tunnu pelittävän lainkaan. Jumahtaa lähes jokaiseen sivuun. Aivan järkyttävä, käyttökelvoton. Tulee vaan mieleen, eikö sitä ole tiikerillä testattu lainkaan? Huhhuh.

Mulder:
Xcoden versio 3.1.2 pitaisi toimia Safari 4:n kanssa.

Ahaa! Itse asiassa latasin ja asensinkin eilen tuon 3.1.2 XCoden, eli voisi sitten vielä yrittää tuota nelosta käyttää :)

Juu, hyvin toimii safari 4 ja uusin XCode.

Microsoftin messenger tuntuu toimivan hiukan heikosti tuon kanssa (focus katoaa kirjoitusruudusta).

Tämä nelonen ei ole kaatuillut kertaakaan ja tuntuu olevan myös hyvin rivakan tuntuinen. Tämä ”CoverFlow” on upea idea. Ensimmäisen kerran historia-sivuista on allekirjoittaneelle hyötyä kun näkee selvästi missä on viaraillut :-)

—I Love It, I Feel It, I Need It—

Jeps! Nyt toimii sekä Safari 4 että Xcode 3.1.2 :)

Asennuksen jälkeen hajoilee MS Messenger (focus häviää), mut betahan tää olikin. 1Passwordiin riittää kun jostain conffista muuttaa hyväksytyn safarin versionumeron vähän suuremmaksi.

Mainiolta vaikuttaa!

Ihmettelinkin mikä messengeriin tuli. No hyvä että syy selvisi. En kyllä haluaisi luopua betasta…

1Passwordista löytyy myös tuore versio, joka toimii sellaisenaan.

Betaksi harvinaisen stabiili, uudet ominaisuudet ihan ok mutta itse en oikein ymmärrä mitä iloa on siirtää tabit ikkunan yläreunaan, jossa ne hukkuvat helpommin ruudun muuhun sisältöön.

Ilmeisesti eri tabeja ei käsitellä vielä omina prosesseinaan eli toivotaan että Safari 4 tulee olemaan yleisesti ottaen stabiilimpi kuin edeltäjänsä.

Trendinä mielenkiintoista nähdä tuleeko jatkossa ongelmaksi se että internet-yhteyden nopeuden pitäisi olla hyvä tai vielä parempi, jotta käyttömukavuus olisi kohdallaan.

Joko Safari osaa pakottaa pop-upit aukeamaan uuden ikkunan sijasta uuteen tabiin? Näin käytössä on vain 1 selaimen ikkuna. Tämä on ainoa syy miksi olen käyttänyt Firefoxia.

”Betaksi harvinaisen stabiili, uudet ominaisuudet ihan ok mutta itse en oikein ymmärrä mitä iloa on siirtää tabit ikkunan yläreunaan, jossa ne hukkuvat helpommin ruudun muuhun sisältöön.”

Eikös tämä johdu teknisistä ratkaisuista eikä niinkään vain halusta kopioida Chromea tai Operaa? En kyllä silti ole ikinä ymmärtänyt, miksei voida koodata vähän enemmän ja säilyttää sitä kautta vanhaa asettelua.

Missä on laajennukset, ilman niitä ei löydy Safarille mitään käyttöä muuta kuin varmistaa sivujen toimivuus webkitillä.

Tigerilläkin toimii oikein hyvin. Kannattaa tarkastaa että käytössä ei ole yhteensopimattomia laajennuksia. Itsellä SafariBlock antoi Safari 4:n kanssa kernel paniikkia, kunnes otin sen pois käytöstä.

Välilehtien siirto pois entiseltä paikaltaan merkitsee (ainakin tällä hetkellä) pientä vaikeuttaa siirtää yhden ikkunan välilehti toisen ikkunan toisten välilehtien joukkoon. Nyt hiiren osoitin on kuljetettava ikkunan oikeaan yläkulmaan kun aikaisemmin riitti tarttua välilehden palkkiin. Useamman välilehden ikkunassa tuo välilehden kulman ”grafiikka” tuntuu olevan ”lähempänä” :)

Ihan siisti selain, mm. CoverFlow:n tuominen parantaa visuaalista ilmettä, ja entisenä Operan käyttäjänä TopSites syvyysuloitteisena antaa ”teatteri” kokemuksen internetin käytöstä. Ikävää Top Sitessa oli huomata sen koostuvan aivan muusta kuin itseni suosimista saiteista.

Ja lopuksi: Netscape oli hyvä jatke Mosaic selaimelle, mutta IE on aina ollut järkyttävä. Opera pelasti tilanteen viitos versiollaan ja silloinen Mozilla/Firefox oli kökkö. Mutta miksi ihmeessä kokeilisin Chromea kun mäkissäni on Safari, Exposé ja Spaces? Mainostetun nopeuden takia? Täh?

Kysymys: Onko viisi + seitsemän yhteensä a: tusina, b: kaksitoista, c:viisi+seitsemän vai 12? Itse vastaisin kokeilleena ettei ainakaan tusina.

Korjaus…

Snow Leopard julkaistaan aikaisintaan WWDC 2009:ssä!

WebKit on Googlen, Nokian ja Applen jännä juttu, kun Softmicro esittää prototyyppejä.–

Onko Safari 4:lla mahdollista saada vanhan tyylinen (harmaa) käyttöliittymä Windows Vista/7 puolelle käyttöön?

Muuten aivan loistava (vaikka tosiaan niin Googlen Chrome tyylinen, mutta tämähän on vain hyvä asia!). Pidän vain paljon siitä perinteisestä Applen tyylistä kun tämä uusittu Windowsiin sovitettu käyttöliittymä ei minua miellutä.

^ Onko kellään tietoa? Itsekkin haluaisin perinteisen harmaan värisen…

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot

Blogin esittely

Blogi Macmaailmasta
Kirjoittajat:
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös