Kuukausittainen arkisto: kesäkuu, 2008

Vihreäksi maalattujen daemonien kokoontumisajot

24.6.2008

Linux-jakelujen vertailu käy päivä päivältä vaikeammaksi. Keskeiset jakelut ovat niin kypsää teknologiaa, että tämä menee väkisinkin jo pilkunviilaamiseksi ja pikkuyksityiskohtien kyttäämiseksi. Kaukana ovat ne ajat, kun perusrauta ei toiminut kertalaakista. Jopa xorg.confiin kajoaminen tuntuu jo jotenkin kaukaiselta, paitsi jos haluaa ryhtyä toden teolla tweakkaamaan näytönohjainajurin asetuksia. Perusohjelmatkin ovat suurin piirtein samoja jakelusta toiseen.

Muttei se sitä tarkoita, etteikö uusia jakeluja pitäisi aina kokeilla ihan mielenkiinnosta! :-) Kuten Tietokone jokunen päivä takaperin uutisoi, openSUSE 11 julkaistiin juuri juhannuksen kynnyksellä.
(lisää…)

On se Gentoo sittenkin kiva

3.6.2008

Tajusin tänään yks kaks yllättäen, miksi minun täytyy tehdä paluu Gentoon puolelle. Olin työpöydällä Gentoo-aktiivi noin 2003-2006, sitten muka-kiireen vuoksi hellitin tahtia

Jaa mikä Gentoo?

Gentoo Linux lienee yksi Linux-maailman eniten tunteita herättävistä jakeluista. Toisista se on täyttä kuraa, toiset taas eivät muuta voi käyttääkään. Yleensä Linux-jakeluiden pakettienhallinnat asentavat ohjelmat paikoilleen valmiista binääripaketeista. Tämä tuo asennukseen nopeutta, mutta toisaalta esimerkiksi ohjelmien tukemiin ominaisuuksiin ei tällöin voi vaikuttaa kovin hyvin.
(lisää…)