Linuxin opettelu alkaa
18.9.2006Minua on häirinnyt, etten ole kunnolla opetellut käyttämään muita käyttöjärjestelmiä kuin Windowsia ja sitä ennen MS-DOS:ia. On ollut tunne, että it-seuraavan toimittajan pitäisi tuntea Linuxia omakohtaisesti. Mutta voiko vain tältä pohjalta opetella käyttöjärjestelmän?
Linux teoriassa kiinnostaa, mutta aikaa tutustumiseen ei ole tuntunut riittävän. Silti tuntuu, ettei alaa seuraava toimittaja saisi sitoutua vain yhteen käyttöjärjestelmään. Yksi käytännön perustelu on sekin, että Tietokone-lehdellä on myös Linux-softasivusto, jonka ylläpitoon en ole voinut osallistua.
Tämän blogin idea on katsoa, miten pitkälle Linuxin käytössä pääsee 30 päivässä. Tavoite on, että käytän Linux-konetta töissä oikeasti töidentekoon: juttujen kirjoittamiseen, kuvien käsittelyyn ja tiedonhakuun. Nämä ovat tavallista toimistotyöskentelyä, jonka pitäisi onnistua millä vain käyttöjärjestelmällä. Vaan entä Nokian kalenterin ja osoitekirjan synkronointi, softien asennus ja oheislaitteet? Niiden kanssa jää nähtäväksi.
30 päivän kuluttua toivottavasti, onko Linux minusta huonompi vai parempi kuin Windows.

