Tahoe – hajautettu tiedostojärjestelmä

Yleensä tiedostojen levittäminen useammalle koneelle samaan aikaan ei ole siitä helpoimmasta päästä. Toki on olemassa klusteroituja/hajautettuja/replikoituja tiedostojärjestelmiä, kuten GFS, GPFS ja Lustre, mutta näiden käyttöönotto ei ole kivaa. Nämä kaikki vaativat esimerkiksi kernel-patcheja, kokonaan omat tiedostojärjestelmänsä ja jotain ylläpitoakin, eivätkä muutenkaan ole tarkoitettu koti- tai muuten pienempään käyttöön.

Törmäsinpä juuri Tahoeen. Se vaikuttaa mukavan kevyeltä ratkaisulta. Taustalle käynnistettävälle daemonille vain kerrotaan, että tuo hakemisto tuossa on sellainen, johon tuleva sisältö jaetaan näille muille Tahoea pyörittäville koneille. Tämän jälkeen hakemistoon pudotetut tiedostot pidetäänkin synkassa useamman eri koneen välillä.

Tiedostoihin pääsee käsiksi web-selaimen kautta, joten tiedostoja voi etäkäyttää mistä tahansa. Lisäksi Tahoelle on ainakin Linuxin FUSEa käyttävä (tosin vielä keskeneräinen?) komponentti, jonka avulla Tahoe-koneen voi mountata osaksi tiedostojärjestelmää (vaikka sijaintiin /home/muntunnus/tahoe) ja näin käyttää Tahoe-koneen/koneiden puolella sijaitsevia tiedostoja mistä tahansa ohjelmasta käsin. Tarjolla on myös komentorivityökalu sekä webbikehittäjille sopiva webapi-rajapinta.

Niin, paperilla Tahoe vaikuttaa kevyeltä ja kivalta. Miinuksena siinä vielä tällä hetkellä vaikuttaisi olevan se, että Tahoe on vielä kokeneemmille käyttäjille suunnattu. Oman Tahoe-gridin pystyttäminen ei ole tähtitiedettä, muttei toisaalta ole vielä integroitu Gnomeen tms. Tosin eiköhän Tahoen käyttö vaikkapa Konquerorilla suju ihan hyvin. Tahoe lisäksi sisältää vielä pahojakin ansoja, kuten “Muistapa bookmarkata luomasi hakemiston URL, jos haluat löytää sinne vielä uudestaankin”.

Joka tapauksessa Tahoe vaikuttaa projektilta, joka hyvinkin voi ottaa tuulta alleen tekniikan kypsyessä ja mahdollisten uusien clientien putkahdellessa maailmaan. Kivahan se olisi, jos olisi vaikkapa kavereiden kesken jaettuna yksi yhteinen helppokäyttöinen, iso ja vikasietoinen tiedostopooli, jossa yhden koneen hajoaminen ei haittaisi mitään datan kannalta.

Kommentteja ei voi kirjoittaa.