Videoeditointia Linuxilla?
Suosittu Cinelerra-videoeditointiohjelmisto näemmä kirjoitetaan alusta asti uudestaan. Vanhakin versio jatkanee kehittymistään, Cinelerra kun on pitkään jo kulkenut kahden eri koodipolun (alkuperäiset tekijät ja koodiforkin tehnyt aktiiviporukka) tietä. Ei siinä mitään, siinähän koodaavat.
Mutta tästä juolahti mieleeni ihan toinen, käytännönläheisempi kysymys: millä ohjelmalla itse Linuxin puolella editoit videoita? Itse olen viime aikoina käyttänyt paljon Kinoa ja välillä KDEnliveä, kun tarpeena on ollut lähinnä tekstittäminen/logon lisääminen tai kevyt leikkaaminen. Isommissa projekteissa varmaankin tarttuisin Cinelerraan, vaikka onkin vähän tuurista kiinni, miten vakaa se kulloinkin sattuu olemaan. Onneksi sentään sen crash-recovery toimii hyvin.


7. helmikuuta 2008 kello 19.40
“Mutta tästä juolahti mieleeni ihan toinen, käytännönläheisempi kysymys: millä ohjelmalla itse Linuxin puolella editoit videoita?”
Avidemux. 2.4 versio oikein kiva. Tosin olen videoita säätänyt aika vähän Ubuntulla.
7. helmikuuta 2008 kello 20.13
Avidemuksia lähinnä olen käyttänyt alun ja lopun poistoon, jos esimerkiksi jossain videossa on ollut yksi kiinnostava kohta ja muut roskaa.
7. helmikuuta 2008 kello 22.02
KDEnlive on ollut käytössä. Hyvin on toiminut vaikka olikin joku alphaversio vielä silloin kun sitä muutamaan isompaan projektiin käytin. Vähemmän se kaatuili kuin Premiere jota opinahjon videoeditointikoneessa käyteltiin.
7. helmikuuta 2008 kello 22.35
Cinelerraa on tullut käytettyä. Paljon hyviä ominaisuuksia, miinuksena satunnaiset kaatumiset, mutta niitäkään ei enää kovin usein tapahdu.
8. helmikuuta 2008 kello 0.13
Itse oon vaa käsitellyt digitv-nauhotuksia java-pohjaisella ProjectX -ohjelmalla. Se hallitsee esim. YLE:n teksitysten muuntamisen dvd:lle sopivaan muotoon. Samoin sillä voi poistaa mainokset ja turhuudet pois ja muuttaa ts-striimi dvd:lle sopivaksi ps-striimiksi.
Ihan kätevä softa sekin…
8. helmikuuta 2008 kello 16.26
Käytössä aina Kdenlive (ei KDEnlive
) ja jos Gnome työpöydälle sattuu eksymään niin Kino, mikä hämää aina nimellään että olisi KDE ohjelma. Vaihtaisivat sen Ginoksi
Toivottavasti saavat Cinelerran käyttöliittymän kuntoon, aika hirvittävä yhdellä näytöllä mutta erinomainen kyllä jos koneessa kaksi näyttöä ja televisio.
10. helmikuuta 2008 kello 18.04
Työkseni teen leikkaamista Avidilla ja välillä Final Cutilla. En ole vielä Linux puolella törmännyt mihinkään vakavasti otettavaan softaan…
Miksei ammattisoftia voida kääntää Linuxille vaan aina täytyy tyytyä puolivillaisiin kopioihin?
11. helmikuuta 2008 kello 2.27
“Miksei ammattisoftia voida kääntää Linuxille vaan aina täytyy tyytyä puolivillaisiin kopioihin?”
Onhan Linuxeille ammattisoftia melkein joka alalta. Videopuolella nyt varsinkin kun Hollywoodissa Linuxeja käytetään renderöintifarmeista työasemiin suunnilleen jokaisessa studiossa. Ja jollain Kinolla sitten kyllä varmasti onnistuu leikkelyt DV-lähteelle joskaan en tiedä juuri tämän softan kyvyistä ammattikäytössä.
12. helmikuuta 2008 kello 3.38
KdenLive on ihan kiva. Pari kertaa kokeillut, kun ei oikein ole tarvetta kuin digipuolella. Mukava bonus tuossa näyttää olevan skriptin teko mahdollisuus Tykkään ainakin itse pyöritellä CPU intensiiviä prosesseja konsolissa. Voisiko sanoa, että tosieditoija ei GUIhin koske vaan kirjoittaa koko skriptin itse tekstieditorilla
Se homma sitten hoituukin ProjectX:llä leikkaamalla ja loppu jätetään kotikutoisten skriptien varaan.
12. helmikuuta 2008 kello 9.46
Terppa:
”
En ole vielä Linux puolella törmännyt mihinkään vakavasti otettavaan softaan…
”
Voidaanko olettaa että olet tutustunut kaikkiin täällä mainittuihin ohjelmiin, ja noin kuukauden käytön jälkeen todennut että se ei ole hyvä?
Koska olet perehtynyt noihin kaikkiin, luultavasti osaat sanoa mikä oli se heikko lenkki mikä sai hylkäämään kyseisen ohjalman. Muussa tapauksessa kommenttisi on aivan yhtä tyhjän kanssa.
12. helmikuuta 2008 kello 9.57
“Onhan Linuxeille ammattisoftia melkein joka alalta. Videopuolella nyt varsinkin kun Hollywoodissa Linuxeja käytetään renderöintifarmeista työasemiin suunnilleen jokaisessa studiossa. Ja jollain Kinolla sitten kyllä varmasti onnistuu leikkelyt DV-lähteelle joskaan en tiedä juuri tämän softan kyvyistä ammattikäytössä.”
Olet siinä oikeassa, että kun puhutaan hollywoodin kymmenien miljoonien efektibudjeteista, niin käytössä on juuri siihen leffaan tehty custom-softa joka pyörii useimmiten linux-kernelin päällä. Samoin myös rendausfarmit näissä hommissa.
Toisaalta puhut nyt selkeästi efektisoftista etkä leikkaussoftista. Leikkaajapuolen ammattilaiselle ei ole kunnollisia Linux-työkaluja. Kukaan varteenotettavista leikkausoftien tuottajista (Avid, Adobe ja Apple) eivät ole tuotteistaneet mitään Linux-vaihtoehtoja.
OS-tuotteet taas eivät vastaa vakaudeltaan, suorituskyvyltään, tueltaan tai ominaisuuksiltaan ammattimaisen monikameraleikkaamisen nykyisiä tarpeita.
12. helmikuuta 2008 kello 11.29
Olen tehnyt lukuisia videoprojekteja Cinelerralla harrastusmielessä. Olen käyttänyt windows puolelta myös Premiereä, After Effectsiä ja Mediastudiota.
On totta, että Cinelerra ei vastaa ominaisuuksiltaan täysin äsken lueteltuja. Nyt jo pitempään pelkkää Cinelerraa käyttäneenä uskallan väittää, että suurin osa kotimaisista TV-ohjelmista voitaisiin editoida aivan yhtä helposti ja laadukkaasti Cinelerralla kuin em. kaupallisilla ohjelmilla. Myönnän, että kaikkien tarpeita se ei täytä.
Harrastajan käsiin Cinelerra sopii erinomaisesti. Useimmille aloittelijoille se on todennäköisesti liian vaikeakäyttöinen.
14. helmikuuta 2008 kello 13.14
Kokeilin avidemuxia ensimmäisen kerran ja 7 minuutin jälkeen olin jo oppinut käyttämään sitä minulle riittävällä tasolla ja totesin että se on juuri sellainen mitä olen etsinyt. Kiitos vinkistä.
17. helmikuuta 2008 kello 18.01
Kuinkas noihin muihin ohjelmiin muuten tehdään siirtymätehosteita?
Kdenlive ohjelmaa tehdää hyvin yksinkertaisesti, 720×576 resoluution mustavalkoinen kuva missä siirtymä hoidetaan valkoisesta mustaan. Joten omia siirtymiä voi tehdä hyvin helposti Gimpillä/Kritalla tai vaikka Inkscape SVG ohjelmalla.
http://en.wikibooks.org/wiki/Kdenlive/FAQ#How_can_I_create_luma_transitions.2Fwipes.3F
18. helmikuuta 2008 kello 16.07
Mitäs softaa pitäisi käyttää, jos haluaisi editoida HDV- ja/tai AVCHD-formaatissa olevaa tavaraa? Eivätkös kaikki tässä mainitut (kino, cinerella, lives ja kdenlive) ole vain DV-kykyisiä?
18. helmikuuta 2008 kello 17.12
Support for high resolution camcorder files, including:
mpeg2 HDV.
h264 AVCHD HDV.
Native HDV editing, 720 and 1080, interlaced or full frames. Support for larger resolutions can added using the extensible MLT framework.
Export to most formats
Export to any format supported by ffmeg, including DV (PAL and NTSC), Mpeg2 (PAL, NTSC and HDV) and AVCHD (HDV).
Hakusanaksi: kdenlive HDV AVCHD
20. maaliskuuta 2008 kello 12.43
Nyt kun täällä on keskusteltu paljon eri softista ja siitä kuinka hyviä/huonoja ne on niin tietääkö kukaan softaa jolla voisi linukan puolella editoida MythTV:llä nauhotettuja mpeg tiedostoja GUIn kera. Haluaisin ominaisuuksiin esim automaattisen kuvakoon tunnistuksen/mainosten merkkauksen. Tiedän että MythTV:ssä on mainosten merkkaus mutta en ole tuota saanut toimimaan oikein. Tuo kuvakoon tunnistus kun olisi aika passeli suurimpaan osaan tallennettujen tv-ohjelmien mainosten pois leikkaamiseen.