Päivä 9: mp3-soitin vaihtoon

Ubuntun käyttö on muuttunut sen verran arkiseksi viikossa, että on aika miettiä pikkuasioitakin, kuten mp3-soitinsoftan käytettävyyttä ja miellyttävyyttä. Tähän asti olen käyttänyt perusasennuksen mukana tullutta Rhythmbox Music Player, mutta softa voisi olla hieman nopeampi selkeämpikin. Ei tämä onneksi ainoa vaihtoehto olekaan.

Vaihdoin siiis Xmms:ään, koska sitä muutamat kehuivat Winampin kaltaiseksi. Se tuntuu jo sopivasti kompaktimmalta, mutta ei tämäkään vielä täysin vakuuta. Jostain syystä äänenlaatu on nimittäin kummallisen heikko, eli samat kappaleet rätisevät, jotka soivat Rhythmboxilla hyvin. Lisäksi käyttöliittymä on minusta hieman epäselvempi kuin Winamp, mutta makuasioitahan nämä ovat.

Ubuntu myös tänään muistutti, että uusia päivityksiä on saatavana. Tämä päivitystoiminto alkaa miellyttää, kun Windowsissa on tottunut siihen, että vain käyttöjärjestelmän omat komponentit päivittyvät keskitetysti yhdestä paikasta.

En saanut vielä Shoutcast-striimejä toimimaan (kommennolla Ctrl-L, esimerkiksi Taajuus.fi:ssä), mutta vika lienee käyttäjässä. Xmms:ssä ei tapahdu mitään, kun yritän tarjota Taajuus.fi:n .m3u-linkkiä. Jos taas Firefoxissa klikkaan kuuntelulinkkiä, yrittää ilmeisesti Mplayerin selainpalikka toistaa musiikin, mutta mitään ei lataudu (Loading -> Stopped).

Mitä ohjelmaa suosittelette Ubuntuun musiikin kuunteluun kiintolevyltä ja Shoutcast-palvelimilta? Tarvitsen tuen vain suojaamattomalle aac- ja mp3-musiikille, koska en tue drm-musiikkikauppoja.

* * *

Laitepuolen problema oli tänään musiikkien kanssa se se, ettei Ubuntu ainakaan suoraan tunnista Creative Zen Sleek mp3-soitintani. Soitin ei näemmä tue usb-massamuistitilaa.

Windowsissakin olen joutunut kopioimaan musiikit laitteeseen Creativen melko kankean softan kautta. Enkä muuten enää koskaan osta digikameraa, mp3-soitinta tai kännykkää, joka ei tue usb-massamuistitilaa.

Tähän asti vastaavia ei ole tullut Ubuntussa, koska kytkemäni digikamerat ja muut usb-massamuistitilaa tukevat laitteet ovat toimineet ilman mitään ajureita.

Googlasin nopeasti, ja löysin ainoastaan yhden tuloksen. Siellä vinkattiin hakemaan Gnomad 2 -ohjelma, jolla pitäisi onnistua. Creativen Soitinta en kuitenkaan ole valmis vaihtamaan.

* * *

Joku ehdotti, että minun pitäisi kokeilla online-musiikkikauppoja. Se kai tiedetään jo valmiiksi, ettei Windows Median drm toimi Linuxissa.

Toiseksi en ole käyttänyt Applen tai Microsoftin drm-suojauksiin perustuvia kauppoija Windowsissakaan, joten en voisi verrata Ubuntu-kokemuksia.

Kuten Petteri Järvinen taannoin provosoivasto neuvoi, minäkin kierrän toistaiseksi drm-musiikit kaukaa.

Minä ostin joskus Elisan emma.fm.stä drm-suojattua musiikkia, eivätkä ne kappaleet enää toimi. Siitä riitti minulle drm-kokemuksia ainakin 10 vuodeksi. Ja muille jaettavaksi myös.


Xmms näyttää Winampilta, mutta käyttöliittymä on oletusasetuksilla kummallisen epäluettava.


Rhytmbox Music Player on soittimeni siihen asti, kunnes mieluisampi löytyy. Se oli helppo valinta, koska ohjelma tuli Ubuntun mukana.

4 863 vastausta artikkeliin “Päivä 9: mp3-soitin vaihtoon”

  1. Markus kirjoittaa:

    Amarok voisi olla hyvä valinta. Se noudattaa hienosti Unix-filosofiaa toteuttamalla vain pakolliset osat itse ja ulkoistamalla muut valmiille ohjelmille: itse toiston voi jättää monen eri komponentin huoleksi, ja soittolistat voivat asustella monenlaisissa eri tietokannoissa. Amarok osaa myös suositella musiikkia kuuntelutottumustesi perusteella, eivätkä m3u-webradiot (sen kummemmin kuin muutkaan) aiheuta sille ongelmia. Jonkinlainen tuki ulkoisille soittimillekin löytyy, joskin epäilen sen creative-tukea. Amarok löytyy ubuntun omista pakettihakemistoista.

  2. miksuh kirjoittaa:

    Shoutcast nettiradioiden kuunteluun voi suositella StreamTuner -nimistä ohjelmaa. StreamTuner ei siis ole itsessään soittoohjelma, mutta se osaa listata mm. Shoutcastin nettiradioita (muitakin palveluja on tuettuna). Streamtuner osaa sitten käynnistää varsinaisen musansoittoohjelman niin, että se alkaa suoraan soittamaan Streamtunerissa valittua striimiä. Streamtunerin asetuksissa voi määritellä mitä musansoittohjelmaa käytetään, oletuksena on XMMS.

  3. miksuh kirjoittaa:

    Eräs Rhythmbox:n tapainen soitto-ohjelma on Banshee.

  4. lunatiC kirjoittaa:

    Jos haluat Firefox:in kautta kuunnella shoutcast:eja niin joudut Firefox:in asetuksia muuttamaan niin että se avaa shoutcastit haluamallasi sovelluksella. Esim. xmms:llä. Binääri löytyy hakemistosta: /usr/bin/xmms. Ubuntun mukana tuleva xmms skini on aika rujon näköinen. Siihen voi kuitenkin asentaa paketinhallinnalla lisää skinejä:

    sudo apt-get install xmms-skins

    Tai voit käydä hakemassa xmms:n sivuilta lisää skinejä tai käyttää winamp 2.xx skinejä myös.

    Amarok:ia käytän itse. Se tosin on KDE ohjelma mutta toimii ilmeisesti gnomessakin?

    Stremtuner:ia suosittelen minäkin. Aivan ehdoton ohjelma nettiradioiden kuunteluun! :) Streamtuner:in asetuksia muuttamalla voit valita myös haluamasi sovelluksen jolla ohjelma avaa streamit.

  5. mikko kirjoittaa:

    Vaihtoehtojahan on paljon. Tuossa jotain: http://fi.wikibooks.org/wiki/Ubuntu_tutuksi/Ohjelmat#Musiikin_kuuntelu

  6. Tkane kirjoittaa:

    Amarok:ia suosittelen myös, toimii hyvin myös Genomella.
    Eräs tuttuni jopa vaihtoi Windowsin Linux:iin sen jälkeen kun näki minulla Amarok:n käytössä ja halusi välttämättä itselleen myös sen :D

  7. LT kirjoittaa:

    Amarok:a ehdottomasti myös minä suosittelen. Aivan loistava softa!

  8. Thomas kirjoittaa:

    Amarok on erittäin monipuolinen ja toimiva, ja ainoa löytämäni soitin jonka mediakirjasto ja muut ominaisuudet ovat winampin tasolla tai paremmat. Ohjelman uusimmat versiot integroituvat lisäksi nätisti last.fm:n musiikkimakustatistiikka- ja nettiradiopalvelujen kanssa. Myös last.fm:n streamit voi kuunnella.

  9. Sebastian kirjoittaa:

    No kun musikista on puhe niin täältä saa ilmaiseksi tai saa maksaa omatunnon mukaan.
    http://www.jamendo.com/en/

    vlc on selkeä ja monipuolinen playeri

  10. juzzi kirjoittaa:

    amaroK ehdottomasti. Toimii hienosti myös Gnomessa.

    Kannattaa asentaa Beryliä ja aiglx, nostavat työpöydän käyttökokemuksen aivan uudelle tasolle

  11. Kimmo kirjoittaa:

    Noteerattu on ..

    http://www.sosiaalisestirajoittuneet.fi/index.php?date=20061016

  12. Sakke kirjoittaa:

    Listen voisi myös olla tutustumisen arvoinen vaihtoehto. http://listengnome.free.fr/
    Shoutcastinkin pitäisi sujua mutkitta.

  13. tn kirjoittaa:

    Tero kirjoitti:
    “En saanut vielä Shoutcast-striimejä toimimaan (kommennolla Ctrl-L, esimerkiksi Taajuus.fi:ssä), mutta vika lienee käyttäjässä. Xmms:ssä ei tapahdu mitään, kun yritän tarjota Taajuus.fi:n .m3u-linkkiä. Jos taas Firefoxissa klikkaan kuuntelulinkkiä, yrittää ilmeisesti Mplayerin selainpalikka toistaa musiikin, mutta mitään ei lataudu (Loading -> Stopped).”

    Tipahdin kyllä kärryiltä siinä, miten tuo Ctrl-L liittyy asiaan. Mutta joka tapauksessa. Ainakin Totem osaa soittaa suoraan noista m3u-tiedostoista. Rhythmboxillakin saa pelittämään niin, että avaat sen m3u-tiedoston johonkin tekstieditoriin, ja kopioit sen sitältämän osoitteen. Klikkaat Rhythmboxilla sieltä vasemmalta kohtaa Radio oikealla napilla ja valitset Uusi internet-radiokanava. Sitten vaan laitat sen urlin siihen, ja painat lisää. Tämän jälkeen kanavan pitäisi löytyä listasta. Sen voi myös nimetä kuvaavammin valitsemalla oikealla napilla Ominaisuudet.

    Toisaalta noiden edellisten kommenttien perusteella veikkaan, että siirryt kohta Amarokin onnelliseksi(?) käyttäjäksi.

    Keskustelua asiaan liittyvästä aiheesta: http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=4382.0

  14. lahtis kirjoittaa:

    mplayer ja xine ovat myös hyviä kuuntelu/katselu softia.
    ja xmms softaan saa myös pluginit wma:lle niin windows formaatin kuunteleminen onnistuu.

    Tulihan tota ubuntua kokeiltua, mutta olen törmännyt useaan ongelmaan ja bugiin, mitkä rajoittavat käyttämistä. Ensinnäkin en saa backupeja 250gt usb kovalevyltä (fat32), Taidankin siirtyä takaisin fedoraan.

  15. jani kirjoittaa:

    Annan ääneni VLC:lle, niin Windowsille kuin Linuxillekkin.

    http://www.videolan.org/vlc/

  16. Mika kirjoittaa:

    Tämä ei suoraan liity shoutcast-streameihin tms, mutta yksi niin Linuxissa kuin Windowsissakin näppärä musiikinkuuntelusofta voisi olla last.fm:n playeri, jolta voi pyytää soitettavaksi esimerkiksi musiikkia joka muistuttaa Pink Floydia, tai musiikkia jolle muut käyttäjät ovat antaneet haluttuja avainsanoja, tyyliin vaikkapa “epic, space rock”.

    Löytyy tuolta:

    http://www.last.fm/

    Vaatii sinänsä rekisteröitymisen, mutta eipä tuo muita tietoja “vuoda” kuin mitä on kuunneltu ja milloin, sekä mahdolliset käyttäjän syöttämät avainsanat.

  17. Pave kirjoittaa:

    ehdottomasti http://www.exaile.org/

    näppärän kevyt ja selkeä soitin.

  18. tn kirjoittaa:

    Niin, ja kuka käyttää XMMS:ää, kun kerran on olemassa Beep Media Player :kin (BMP: http://bmp.beep-media-player.org/index.php/BMP_Homepage ). Toisaalta BMPx:kin (tuleva BMP2) vaikuttaa mielenkiintoiselta: http://bmpx.beep-media-player.org/site/BMPx_Homepage Download-osiosta löytyy asennusohjeet myös Ubuntulle.

  19. Jaba kirjoittaa:

    Amarok on erittäin kiva softa, ääni täältäkin sille.

    Jos Terolla sattuu olemaan erittäin huono maku ja Amarok ei miellytä ;) niin VLC on kiva softa… ehkä Tero on siihen jo Windowsissakin törmännyt?

  20. Jaba kirjoittaa:

    Lisäksi mpd on kiva demo Unix-filosofiasta. Pieni musiikinsoittodaemoni taustalle kukkumaan, ja sitä voi sitten komennella erilaisten käyttöliittymien kautta: on shellikäyttöliittymää, graafista käyttöliittymää, webbikäyttöliittymää… musiikin voi jättää halutessaan soimaan, vaikka käyttöliittymän sammuttaisi kokonaan tai sitten voi laittaa useamman käyttöliittymän samaan aikaan päälle. :-)

  21. väiski kirjoittaa:

    Nyt, kun puhutaan mp3 -soittimista, niin tietääkö kukaan soitinsoftaa, joka osaa lajitella esittäjän albumit ilmestymisvuoden mukaan?

    Mitä ihmeen järkeä niitä on aakkosjärjestykseen laittaa, jos vähänkin on kiinnostunut artistin/bändin musiikillisesta kehittymisestä

  22. Jaba kirjoittaa:

    väiski: Amarok osaa sortata vaikka miten. Jos olet jo Amarokia käyttänyt muttet keksinyt sen sorttausta, niin klikkaapa sivussa olevaa Collections-tabia ja sitten tutustu Group by -nappiin.

  23. Timo Aaltonen kirjoittaa:

    väiski: rhythmbox osaa, jos biisit vaan on tägitetty oikein. konfiguraatiosta pitää ruksia “Year” päälle ja sitten biisinäkymästä klikata sitä niin sorttaa kyseisen sarakkeen mukaan (ja toisella klikkauksella käänteisesti)

  24. Vaasan Jaakkoo kirjoittaa:

    Puoltoääni Amarokille. Ja samantien kannattaisi asentaa kde-desktop, niin näet itse mistä Kubuntu-ihmiset puhuvat. Synapticilla käy kädenkäänteessä, ja kirjautumisruudusta voi valita käytettävän työpöydän. Toinen työpöytä ei ole kokonaan kovalevytilan tuhlausta, mukana on paljon kirjastoja, jotka joka tapauksessa asennetaan, jos käytät toisen työpöydän natiiveja ohjelmia. (Kubuntun käyttäjän kannattaa tietysti samoin asentaa gnome-desktop.) Muistaakseni samalla asentuu gnome-valikkoon tärkeimmät kde ohjelmat. Synapticia kannattaa edelleen käyttää, kun olet siihen jo tottunut ja on hieman monipuolisempi kuin kde-vastikkeensa.

    Blogista päätellen olet nimittäin kde-ihmisiä. Gnome soveltuu erinomaisesti käyttäjälle, joka haluaa valmiin hyvin toimivan työpöydän eikä halua säätää enempää kuin ehkä taustakuvan vaihdon tai fonttikoon työpöydällä. Toisaalta Gnomen käyttäjissä on myös guruja, jotka osaavat säätää haluamansa toiminnot suoraan asetustiedostoja puukottamalla. Suurinpiirtein kaikki mikä on mahdollista tehdä kde:ssa onnistuu myös Gnomessa, ja ohjeitahan löytyy. Se vain on vaikeampaa.

    Kde-ihmiset ovat peruskäyttäjien ja gurujen väliin jäävää porukkaa.
    Kde:ssa säädöt ovat näkyvissä ja työkalut saatavilla. Yksinkertaisuuden kustannuksella tietysti. Ulkonäön ei pitäisi antaa määrätä, molemmat voi säätää mieleisekseen tai toistensa kaltaiseksi.

  25. Pekka kirjoittaa:

    Kokeile beep-media-player, uudempi BMPx on mielestäni vielä vähän keskeneräinen jatkuvaan käyttöön.

  26. Pekka kirjoittaa:

    “Suurinpiirtein kaikki mikä on mahdollista tehdä kde:ssa onnistuu myös Gnomessa, ja ohjeitahan löytyy. Se vain on vaikeampaa.”

    Ei ole provo, mutta miten KDE:stä saisi enemmän Gnomen kaltaisen? :P

  27. väiski kirjoittaa:

    Kiitos Jaba vinkistä. Nyt alkaa hahmottua amaroK. Vielä täytyy saada jotenkin näkymään ylimmän tason kansiolajittelu “koti”, “ulko” ja “humppa”. Ilmeisesti ne täytyy polttaa Genre -tagiin jollain konstilla.

    Rhythmbox lajittelee albumit vain aakkosjärjestykseen, tosin joka kappaleen nimen perässä näkyy vuosiluku, mutta se ei ole sitä mitä hain.

  28. Miikka kirjoittaa:

    Pekka: Desktop koulukuntia on monia. Täältä löytyy mielenkiintoista luettavaa eri näkökulmista: http://linux.slashdot.org/article.pl?sid=05/12/13/1340215

  29. Vaasan Jaakkoo kirjoittaa:

    Pekka: Kun ei itsellä ole tuommoista mielihalua, niin en suoraa vastausta tiedä. Mutta uskoisin , että ajatus olisi tullut jollekin mieleen ja netistä löytyisi valmiita teemoja ulkonäön, fonttien muuttamiseen ja työkalurivien sijoitteluun. Ja sitten vain karsitaan kde-valikoista ne ohjelmat joita ei gnomesta löydy. Ovathan ne vielä nimellä kutsuttavissa Alt-F2. :-)

  30. JussiP kirjoittaa:

    Itse olen todennut Ubuntun mukana tulevan Totem-videosoittimen toimivan mainiosti myös musiikin soittamiseen. Se ei yritäkään olla Rhytmboxin tai iTunesin kaltainen musiikinhallintaplatformi, vaan toimii yksinkertaisesti: lisää biisit listaan ja paina playtä.

  31. Nikok kirjoittaa:

    Itse olen xmmsn käyttäjä enkä ole itse huomannut minkäänlaista äänen vajaa toimintaa. Voisikohan upuntussa olla jonkinlainen pluginejen ristiriita? Itsellä oli susen xmmssä oletusasetuksilla playlistin ajat ihan päin prinkkalaa ja kelaaminenkin oli joidenkin kappaleiden kohdalla mahdotonta. Tähän onneksi google osasi vastata pienellä etsinnällä ja neuvoi ottamaan yhden pluginin pois päältä. xmms on kyllä näppärä, harmillista että se ei ihan aina tunnu olevan oletusasetuksilla täydessä käyttökunnossa. Käytettävyys nousee kun pistää vähän nätimmän skinin. :D

  32. slux kirjoittaa:

    Winamp-tyyliseen kokemukseen Beep Media Player on todellakin parempi vaihtoehto, xmms kun on jämähtänyt GTK1-aikaan ja dialogit ovat sen takia siinä melkoisen vanhanaikaisia.

    Jos taas haluaa kunnon tietokantasoittimen niin AmaroK on mahtava vaihtoehto jolle en ainakaan itse ole löytänyt vertaista Windowsin tai Macin puolellakaan.

  33. Iiro Vaahtojärvi kirjoittaa:

    Amarok, ehdottomasti. Amarok toimii suuremman kokoluokan soittimena, sekä myös pienenä winamp-tyylisenä soittimena, jossa on playlist piilossa. Ominaisuuksiltaan mielestäni aivan ylivertainen musiikinkuuntelusofta linuxille, last.fm-tukineen ja lyriikanhakutoimintoineen. Seuraa myös musiikinkuunteluasi vähän samaan tapaan kuin esim. iTunes (Useimmin kuunnellut, uusimmat albumit jne jne). Lisäksi näppäinoikotiet playlle, pauselle jne, on varsin kätevä. Harva muu linux-softa kun käyttää winlogo-näppäintä ;) . Ei siis tule ainakaan sekoiluja muiden softien pikanäppäinten kanssa.

  34. miqnq kirjoittaa:

    hydrocodone 15mg http://www.chumster.co.uk/forum/?mforum=hydrocodonecod hydrocodone oxycontin vicodin