30.1.2009
KDE-työpöytäympäristön neljäs tuleminen oli tänne asti sellaisessa tilassa, että periaatteessa se kiehtoi minua, mutta käytännössä kaikki oli liian keskeneräistä ja epävakaata, että olisin voinut koo-dee-ee nelosta oikeasti käyttää. 4.0 toki olikin pääasiassa kehittäjille suunnattu, mutta vielä 4.1 oli myös minulle ihan liian epävakaan oloinen.
En siis odottanut liikoja myöskään muutama päivä sitten julkaistulta versiolta 4.2. Yllätyksekseni blogosfäärissä alkoi nopeaan tahtiin liikkua “Unohtakaa se mitä olette KDE 4:stä tähän saakka nähneet, 4.2 toimii!”-tyylisiä huhuja. Pitihän sitä kokeilla ja asentaa se tähän Debian Lennyyn.
Kannan korteni kekoon – KDE 4.2 toimii. Eri softien jatkuva kaatuilu on tiessään. Työpöytä tuntuu virkeältä. En minä tätä laittaisi mihinkään perintökoneeseen, mutta jos koneessa pyörii entuudestaan vaikkapa Gnome hyvin, niin kyllä KDE 4.2 pyörii myös.
Uuden KDE:n ominaisuuslistaa en tähän kertaa, näitä kun toitotetaan kaikkialla. Katsokaa vaikka KDE:n omilta sivuilta, jos olette missanneet.
Mistä uutuuksista itse olen tähän asti pitänyt?
- Uusi, raikas ulkoasu. QT4, Oxygen-ikonisetti, häivytyksen kaltaiset pikkutehosteet siellä täällä jo ilman työpöytätehosteiden päälle kytkemistä, ynnä muut todella toimivat. Oletusulkoasu on jotain Vistan ja OS X:n väliltä, mutta toimii se silti.
- Työpöydälle ripustettavat pikkusovellukset. Joo, vanha juttu muistakin ympäristöistä, jopa vanhasta KDE:sta. Mutta esimerkiksi uuden KDE:n Folder View -vempele on minusta oikein mukava. Minulla on työpöydällä killuviin ikoneihin viha-rakkaus-suhde. Väliaikaisena laskeutumispaikkana työpöytä on ikoneille tosi jees, mutta jos niitä ei siivoa siitä samantien, hetken päästä työpöytä on oikea ikonien kaatopaikka. Folder Viewin avulla ikonihässäkän voi sentään rajata haluamansa kokoiselle alueelle työpöytää, näitä voi tehdä useampiakin ja tarvittaessa ikonit saa nopeasti piiloon. Hyvä kompromissi. Myös työpöytävempeleiden vapaa skaalattavuus ja pyöriteltävyys on kiva homma.
- PowerDevil-virransäästöohjelma. PowerDevil antaa säätää koneen virransäästöominaisuuksia siinä missä muutkin vastaavat ohjelmat, mutta on monipuolisempi esimerkiksi Gnomen vastaavaan verrattuna.
- Amarok 2. Suositun musasoittelijan toinen sukupolvi ei kaikkia miellytä, mutta minuapa miellyttää. Alkuun se vaati aavistuksen totuttelua ykkössukupolveen nähden, mutta nopeasti siihen tottuu.
- Tiedostojen hallinta. Tiedostot voi jakaa kategorioihin antamalla niille tageja, tiedostoille voi antaa arvosanoja, tiedostoja voi kommentoida ja niin edelleen. Dolphin-tiedostomanagerin tapa näyttää tiedostojen metatiedot (siis päivämäärä, tiedostotyyppi, kommentit/arvosanat, kuvien koot ynnä muut) on selkeä ja mukava.
- Uusi Konsole. Minä kun työkseni elän shellissä, on kiva että Konsole on parantunut entisestään. Valikot on viimeinkin jaettu uuteen uskoon. Useampaan eri sessioon kaiuttamista on parannettu siten, että auki olevista sessioista voi valita ne, joihin haluaa syötteensä lähettää. Vanhassa Konsolessahan oli vaihtoehtoina vain “Lähetä yhteen sessioon” tai “Lähetä kaikkiin sessioihin”.
Pinnan alla varmasti piilee paljon kaikenlaista, mitä en vielä muutamassa päivässä ole tajunnut lainkaan. KDE 4 -konkarit, laittakaa vinkkejä jakoon.
Aiheet: Linuxin jäljillä | 69 Kommenttia »
3.10.2008
GIMP-kuvankäsittelyohjelmasta julkaistiin versio 2.6. Käyttöliittymäuudistusten ohella uusi versio sisältääGEGL-tuen. Perinteisesti GIMP on tukenut vain kahdeksaa bittiä per värikanava, GEGLin myötä tuki onkin 32-bittinen, joten myös kuvankäsittelyn ammattilaisilla on jälleen yksi syy vähemmän kitistä GIMPin surkeutta.
En ole vielä uutta GIMPiä ehtinyt kokeilla, mutta eiköhän se pian laskeudu uusien, tulossa olevien Linux/BSD-distrojen pakettienhallinnan puolelle…
Aiheet: Linuxin jäljillä | 21 Kommenttia »
24.6.2008
Linux-jakelujen vertailu käy päivä päivältä vaikeammaksi. Keskeiset jakelut ovat niin kypsää teknologiaa, että tämä menee väkisinkin jo pilkunviilaamiseksi ja pikkuyksityiskohtien kyttäämiseksi. Kaukana ovat ne ajat, kun perusrauta ei toiminut kertalaakista. Jopa xorg.confiin kajoaminen tuntuu jo jotenkin kaukaiselta, paitsi jos haluaa ryhtyä toden teolla tweakkaamaan näytönohjainajurin asetuksia. Perusohjelmatkin ovat suurin piirtein samoja jakelusta toiseen.
Muttei se sitä tarkoita, etteikö uusia jakeluja pitäisi aina kokeilla ihan mielenkiinnosta!
Kuten Tietokone jokunen päivä takaperin uutisoi, openSUSE 11 julkaistiin juuri juhannuksen kynnyksellä.
Lue koko artikkeli »
Aiheet: Linuxin jäljillä | 13 Kommenttia »
3.6.2008
Tajusin tänään yks kaks yllättäen, miksi minun täytyy tehdä paluu Gentoon puolelle. Olin työpöydällä Gentoo-aktiivi noin 2003-2006, sitten muka-kiireen vuoksi hellitin tahtia
Jaa mikä Gentoo?
Gentoo Linux lienee yksi Linux-maailman eniten tunteita herättävistä jakeluista. Toisista se on täyttä kuraa, toiset taas eivät muuta voi käyttääkään. Yleensä Linux-jakeluiden pakettienhallinnat asentavat ohjelmat paikoilleen valmiista binääripaketeista. Tämä tuo asennukseen nopeutta, mutta toisaalta esimerkiksi ohjelmien tukemiin ominaisuuksiin ei tällöin voi vaikuttaa kovin hyvin.
Lue koko artikkeli »
Aiheet: Linuxin jäljillä | 35 Kommenttia »
15.5.2008
Asus tuntuu pitävän Linuxista enemmänkin. Asus eeePC ei enää tänä päivänä esittelyjä kaipaa, ja viime syksynä joihinkin emolevyihin pilottiluontoisesti päässyt Splashtop tulee jatkossa kaikkiin uusiin Asusin emolevyihin.
Splashtop siis on emolevylle integroitu pienikokoinen työpöytä, jolla kuitenkin voi suorittaa webbisurffauksen ja Skype-puheluiden kaltaisia perustoimenpiteitä. Splashtopin etuna on, että se käynnistyy muutamassa sekunnissa koneen virtanapin painalluksen jälkeen. Jos siis haluaa esimerkiksi ennen uloslähtöä tarkistaa reittioppaasta seuraavan bussin lähtöajan, onnistuu se hyvinkin nopeasti ilman tarvetta käynnistää konetta kiintolevyllä olevan käyttisasennuksen puolelle.
Lue koko artikkeli »
Aiheet: Linuxin jäljillä | 23 Kommenttia »
9.5.2008
Kuten Tietokone uutisoi, Mozilla Firefoxin vietnaminkielinen kielipaketti levitti haittaohjelmaa helmikuusta lähtien. Haittaohjelma toimi vain Windowsissa ja teknisesti ottaen itse Firefox ei haittaohjelmaa sisältänyt, mutta kielipaketin sisältämä linkki latasi haittaohjelman.
Mutta miten lipsahdus pääsi käymään? Mozillan Bugzillasta käy ilmi, että tuon vietnaminkielisen kielipaketin kehittäjä käyttää Windowsia. Kehittäjän kone oli kyllästetty pöpöllä, joka saastutti koneella sijaitsevat kielitiedostojen kehitysversiot lisäilemällä niihin omia urlejaan. Kun kehittäjä sitten lähetti nämä saastuneet kielitiedostot mozilla.orgin suuntaan, päätyi saastunut versio Firefoxiin ladattavissa olevaan kielipakettiinkin asti. Näin siis ainakin kämmin tehnyt piruparka itse kertoo.
Lue koko artikkeli »
Aiheet: Linuxin jäljillä | 9 Kommenttia »
17.4.2008
Inteliltä pukkaa nykyään mielenkiintoista Linux-softaa. Joskus aiemmin kirjoitin tänne eri ohjelmien virrankulutusta seuraavasta PowerTOPista.
Nyt vastajulkaistu kernel 2.6.25 sisältää tuen latenssien seuraamiselle. Intelin tekemä LatencyTOP mahdollistaa viiveiden seuraamisen havainnollisessa muodossa. Hyötyä tästä on erityisesti ohjelmistokehittäjille, mutta loppukäyttäjiäkin voinee ongelmatilanteissa kiinnostaa seurata LatencyTOPin avulla, että mitä se jumittava ohjelma oikeastaan tekeekään – lukeeko/kirjoittaako se levyltä jotain, odotteleeko se vastausta verkosta…?
Lue koko artikkeli »
Aiheet: Linuxin jäljillä | 6 Kommenttia »
7.4.2008
Olen käyttänyt Nokian N810 Internet Tabletia vuodenvaihteesta lähtien, mutta tabletin käytöstä kirjoittelu on jäänyt ainaisten työkiireiden takia. Pyöräilykauden alkaessa löytyi kuitenkin yksi uusi kiinnostava sovellus laitteelle, joten on syytä esitellä Maemo Mapper ja avoimia karttoja tarjoava openstreetmap.org -palvelu. Jos N810 ei ole ennestään tuttu, kannattaa lukea Tero Lehdon aiheesta kirjoittama ensitesti Tietoja koneesta -blogista. Kyseessä on siis Nokian valmistama Linux-pohjainen mobiililaite, jossa on GPS-paikannin ja joka käyttää nettiyhteyksiin kännykän tarjoamaa yhteyttä tai wlan-verkkoa.
En ollut suinkaan ainoa, joka on kiinnittänyt tabletin polkupyörään, sillä foorumeilta löytyi esimerkkitapauksia. Tuotepakettiin sisältyvä autoteline on hyvä lähtökohta. Itse ostin lisäksi polkupyörän lampulle tarkoitetun muovisen tankokiinnikkeen, johon autotelineen pystyi pulttaamaan kiinni. Omasta virityksestäni ei ole valitettavasti kuvia saatavilla eikä siinä nyt niin kovasti ylpeilyn aihetta ole, mutta vakaasti laite pysyy kiinni.
Lue koko artikkeli »
Aiheet: Linuxin jäljillä | 969 Kommenttia »
28.3.2008
Yleensä tiedostojen levittäminen useammalle koneelle samaan aikaan ei ole siitä helpoimmasta päästä. Toki on olemassa klusteroituja/hajautettuja/replikoituja tiedostojärjestelmiä, kuten GFS, GPFS ja Lustre, mutta näiden käyttöönotto ei ole kivaa. Nämä kaikki vaativat esimerkiksi kernel-patcheja, kokonaan omat tiedostojärjestelmänsä ja jotain ylläpitoakin, eivätkä muutenkaan ole tarkoitettu koti- tai muuten pienempään käyttöön.
Törmäsinpä juuri Tahoeen. Se vaikuttaa mukavan kevyeltä ratkaisulta. Taustalle käynnistettävälle daemonille vain kerrotaan, että tuo hakemisto tuossa on sellainen, johon tuleva sisältö jaetaan näille muille Tahoea pyörittäville koneille. Tämän jälkeen hakemistoon pudotetut tiedostot pidetäänkin synkassa useamman eri koneen välillä.
Lue koko artikkeli »
Aiheet: Linuxin jäljillä | 6,595 Kommenttia »
21.3.2008
Asensin Mozilla Firefox 3 Beta 4:n nähdäkseni, onko uuden sukupolven Firefoxista tulossa niin paljon parempi kuin netissä on annettu ymmärtää. Käytössäni on Fedora 8 ja kävin hakemassa mozilla.orgin puolelta Firefoxin beta-version tar-paketin.
Ruuvari käteen
Otin varmuuskopion oman kotihakemistoni .mozilla-hakemistosta, purin Firefoxin paketin ja käynnistin selaimen paketista löytyneen firefox-skriptin ajamalla. Kas, selain käynnistyi – mutta mitä ihmettä? Kaikki käyttöiiittymän ikonit, fontit ja avatut webbisivut olivat noin kolme kertaa liian suuriksi skaalattuja. Mikään sivu ei mahtunut kerralla näyttöön edes tällä 1900×1200-resoluutiolla.
Lue koko artikkeli »
Aiheet: Linuxin jäljillä | 11 Kommenttia »