Lexoksanen

Kirjoitukset aiheesta "Tekijänoikeus"

Nollapäätöksiä (Yle, TekL)

Suvi Lindénin yllätyspäätös mediamaksun hautaamisesta on ollut yksi viikon kuumimmista poliittisista puheenaiheista. Tämä ei ole todellakaan yllätys, koska maksussa puhutaan yksilötasolla juuri sopivan pienistä summista, joista on helppo käydä populistista väittelyä. Ilkeästi sanoen kyseessä olikin vähän samanlaisesta ilmiöstä kuin tuoreessa kasvisruokadebatissa, josta jokaisella itsenään kunnioittavalla (hah) poliitikolla piti olla oma mielipide. Tätä myös kuvastaa keskusteluun [...]

ACTA ja yhteiskunnallinen keskustelu

ACTA:n ns. Internet-osio on vihdoin vuotanut nettiin. Sen sisältö on saatujen ennakkotietojen mukainen eli pääkohtia on varsinaisesti kaksi, mutta yksityiskohdista (ja alaviitteistä!) on luettavissa myös vähän laajempi tarina.
Ensinnäkin palveluntarjoajilla olisi vastuuvapauden edellytyksenä ns. “notice-and-takedown”-velvollisuus. Tämä on jo toteutettu sekä EU:ssa & USA:ssa eli mitään kovin radikaalia muutosta tältä osin ei  olisi tulossa – paitsi Suomelle, [...]

Miten tuhota tekijänoikeus

Jotta lakeja noudatettaisiin, ihmisten tulee kokea ne oikeudenmukaisiksi. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää rangaistuksia, mikä tosin edellyttää kiellettyjen tekojen päätymistä yhteiskunnan tietoon. Tekijänoikeuden kohdalla kumpikaan ehto ei tällä hetkellä toteudu erityisen hyvin – ja tilanne on menossa vain huonompaan suuntaan.
Valvonnan osalta tallennuskapasiteetin kasvu ja verkkoyhteyksien nopeutuminen muodostavat yhdistelmän, jota vastaan taisteleminen on hävitty taistelu. Kun vielä yhtälöön [...]

Kirjojen tekijänoikeudessa kuohuu

Tämä viikon todennäköisesti mielenkiintoisin tekijänoikeudellinen tapahtuma oli Paavo Haavikon elämänkerrasta käytävä vääntö, jonka foorumina tulee toimimaan Helsingin käräjäoikeus. Erityisen mielenkiintoiseksi tapauksen tekee sen osallistujakunta. Haavikon poikaa Heikkiä edustaa AA Markku Fredman, jonka tukena on prof. Jukka Kemppinen. Kyseiset herrat ovat todennäköisesti ehtineet – kliseetä käyttääkseni – unohtamaan enemmän tekijänoikeudesta kuin pääosa juristeista oppii siitä uransa [...]

Kesän päätöksiä

Vaikka kesä ei virallisesti olekkaan vielä ohi, syksy tuntuu jo kovasti painavan päälle. Kesän aikana on jo joka tapauksessa ehtinyt tapahtua paljon asioita, joilla tulee olemaan merkitystä jatkossa tietoyhteiskuntakehitykselle.
Ensinnäkin (veikkaukseni mukaisesti!) Viveca Stillistä tuli uusi tekijänoikeusneuvos opetusministeriöön. Vaikka Jukka Liedes jatkaakin vielä ministeriössä, käytännön vetovastuu lainsäädännön kehittämisestä on nyt siis siirtynyt eteenpäin ja mahdollisesti varsin [...]

Itkeä vai nauraa – politiikka ja ironia.

Tahaton ironia on usein parasta viihdettä. Valitettavasti vain Suomesta puuttuu toistaiseksi aihepiiriä hyödyntävä TV-ohjelmat, vaikka The Daily Show:n kaltaiselta ohjelmalta ei todellakaan puuttuisi aineistoa. Klassinen esimerkki tältä keväältä voisi olla esimerkiksi Matti Vanhasen hyvin joustava yksityisyyskäsite.
Hieman kuivempi, mutta varsin hyvä tyylipuhdas suoritus alueelta on myös LVM:n Telecom-paketin perustelut. Ministeriö vastustaa ensin parlamentin muotoilua liian epäselvänä:
“..Muotoilu [...]

Tuomio tuli – entä sitten?

Ensimmäinen The Pirate Bay-tuomio on eittämättä viikon mediauutinen myös Suomessa. Itselläni ensimmäinen haastattelupyyntö tuli vajaa viisi minuuttia päätöksen julkaisemisesta ja Jyrki Kasvi näyttää olleen mediakierroksella jo aamusta alkaen. Arto Alaspäälläkin on varmasti puhelin käynyt kuumana. Itse päätöstä ei vielä tunnu saavan mistään verkosta, mutta tärkeimmät tiedot ovat ulkona eli vankeustuomiot tulivat avunannosta ja hyvitysmaksuja kohtuullistettiin [...]

Valintoja virkoihin

Aktiivisella korkeimman oikeuden tuomarilla on Suomessa enemmän valtaa kuin suurimmalla osalla kansanedustajista. Siitä huolimatta näistä henkilöistä tiedetään pääsääntöisesti hyvin vähän. Keskeinen syy tähän on valintaprosessi, joka poikkeaa radikaalisti siitä, miten asia hoituu esimerkiksi USA:ssa. Suomessa valinnoista ei käydä juuri lainkaan julkista keskustelua, sillä valinnan valmistelu tapahtuu tiukasti KKO:n seinien sisäpuolella. Jyrki Virolainen kuvaa blogissaan prosessia [...]

Lähioikeuksien pidennys lähellä läpimenoa

Lex Nokia -keskustelu vie tällä hetkellä käytännössä kaiken hapen suomalaisesta tietoyhteiskuntakeskustelusta. Tämä on hiukan sääli, koska maailmassa toki tapahtuu muutakin hyvin mielenkiintoista. Esimerkiksi EU:n hanke pidentää musiikin lähioikeuksia on Suomessa jäänyt vähelle huomiolle.
Asiasta äänestettiin eilen JURI:ssa, joka päätyi tukemaan keston pidentämistä 95 vuoteen. Parlamentti muodostaa lopullisen kantansa 11.3., kun asiasta äänestetään pääkäsittelyssä. Koska asia kuuluu [...]

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös