Lexoksanen
Kirjoitukset aiheesta "perusoikeudet"
Wikipedia, SOPA ja PIPA – Luovutus USA:aan tekijänoikeusrikoksesta?
Tässä blogissa on viime aikoina seurattu kohtuullisen suurella mielenkiinnolla USA:ssa tapahtuvaa kampanjointia SOPA:aa ja PIPA:aa vastaan. Kyseisten lakihankkeiden sisältö on tällä hetkellä varsin “liikkuva maali” ja on mahdollista, että ne eivät päädy koskaan edes lopulliseen äänestykseen. Perusideana kuitenkin on ollut, että USA:n sisältöteollisuudelle pitäisi saada lisää työkaluja, joilla puuttua kansainväliseen laittomaan verkkojakeluun. Käytännössä tämä voisi [...]
Rekisteriselosteet – henkilötietolain kuollut kirjain? (K-Plus)
Kauppojen kanta-asiakaskortit ovat olleet käytössä Suomessa varsin laajasti ja pitkään. Tähän nähden on yllätttävää, kuinka hitaasti niistä kerättävän tiedon hyödyntäminen on edennyt. Ehkä alan monopolistinen luonne on tehnyt aggressiivisemman kilpailun tarpeettomaksi? Viikonlopun aikana julkisuuteen tuli tieto siitä, että rekisteistä oli kerrankin ollut ihan konkreettista hyötyä: Elintarviketurvallisuusviraston pääjohtajan Jaana Husu-Kallion mukaan Ruokakeskon tukkuyhtiö Kespro on perjantaina [...]
Case Rastimo vs. Paalijärvi + TSV:n pakkoruotsi.net-lausunto
Jukka Relander kirjoitti erinomaisen kirjoituksen yhteiskuntamme tilasta – homma on mennyt “sepporätyilyksi”. Onneksi kuitenkin on olemassa vielä yksi sarja, jossa maamme näyttää pysyvän hyvin pienellä yrittämisellä Euroopan kärjessä. Se on EIT:stä saadut tuomiot sananvapauden loukkaamisesta. Tänään Espoon käräjäoikeudesta saatu päätös Rastimo vs. Paalijärvi -tapauksesta on hyvä esimerkki siitä, miten tähän päästään ilman perkeleitä. Tapauksen yksityiskohdat [...]
Ovatko julkiset tiedot vapaata riistaa – pakkoruotsi.net.
Pakkoruotsi.net väittää, että tietosuojavaltuuttu Aarnio on todennut pakkoruotsin kannattajia sisältävän listan julkaisemisen olevan henkilötietolain vastaista. Koska kyseistä lausuntoa ei ole toistaiseksi saatavilla verkossa, asian todenperäisyyden vahvistaminen on tällä hetkellä mahdotonta. Tilanteen oikeudellinen arviointi on sen sijaan mahdollista. Päinvastoin kuin yleensä oletetaan, henkilötietojen kerääminen julkisista lähteistä ei tee niiden julkaisemisesta sen sallitumpaa. Henkilötietojen käsittelylle (eli myös [...]
Google+ + Erkki Tuomioja?
Omista virheistä pitäisi oppia. Japanin katastrofista kirjoittamani teksti on näin jälkeenpäin lukien yksi tämän blogin pohjanoteerauksista. Siksi tarkoitukseni oli olla sekaantumatta Norjan tapahtumista käynnistyneeseen keskusteluun mm. netin tarjoaman anonymiteetin sallittavuudesta. Aihe on kuitenkin nyt ajankohtainen toisestakin syystä. Facebook ei tunnetusti pidä anonymiteetistä. Nyt Googlen uudessa G+-palvelussa on lähdetty noudattamaan samaa tiukkaa linjaa pseudonyymien nimimerkkien ja [...]
Hallinto-oikeus: Nikin sivu poistettava estolistalta
Uskoni suomalaiseen oikeusjärjestelmään on viime aikoina ollut kovilla erityisesti liittyen sananvapausteemoihin. Yksi vääryys on nyt kuitenkin saatu korjatuksi – Matti Nikki voitti tapauksensa Helsingin hallinto-oikeudessa: “Kun Nikin verkkosivusto on Suomessa ylläpidettävä sivusto eikä sitä hallintooikeuden käsityksen mukaan, toisin kuin keskusrikospoliisi on päätöksessään katsonut, voida ottaa laissa tarkoitettujen estotoimien kohteeksi siitäkään huolimatta, että se tarjoaa linkkien [...]
Vuoto: EU:lle massiivinen matkustustietokanta, päätös maanantaina?
EU:ssa julkisuusperiaate toteutuu ministerineuvoston kokousten osalta lähinnä vuotojen kautta. Tälläkin kertaa – kiitos vuodon – tiedämme, että maanantaina pidettävässä JHA-neuvoston (sisä/oikeusministerit) kokouksessa tullaan päättämään massiivisesta EU:n sisäisten lentojen matkustajatietojen keräämisestä. Tähän asti näitä ns. PNR-tietoja (kuka matkustaa, kenen kanssa, miten maksanut lentolipun jne.) on kerätty vain EU:n ulkorajalla. Syynä on ollut tällöinkin yleensä USA:n vaatimukset, [...]
Pakkokeinot uudistuvat – Isoveljelle takaovi koneeseesi?
Kun nyt Suomen USA:n suurlähetystöstä lähetettyjen sähkeiden julkaiseminen näyttää venyvän WikiLeaksissä, näin perjantain ratoksi oli aikaa pureutua hallituksen esitykseen esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi. Muitakin kiinnostavia aiheita olisi toki ollut valittavaksi viikon varrelta, kuten Nova Trottersin 10 pisteen yritys lehdovaaravaikutuksen aikaansaamiseksi “Suomen parhaat verkkosivustot”-kilpailulleen tai vaikka Mauri Pekkarisen suunnitelmat Nokia-kriisin purkamiseksi. Esitutkinta ja pakkokeinojen uudistaminen on [...]
Suomi ja sananvapauden rajoittamistrendi
EIT tuomitsi eilen Suomen jälleen kerran sananvapauden loukkaamisesta. Lopputulos oli odotettu, sillä samaan tapahtumaketjuun kuuluvasta tuomiosta oli saatu jo aikaisemmin vastaava ratkaisu, jossa sanomalehden katsottiin toimineen sananvapauden rajoissa ja tuomioistuimen ylikorostaneen yksityisyydensuojaa. Kyseessä oli jo 16. sananvapautta koskeva langettava päätös EIT:ssä Suomelle. Päätös ei aiheuttanut muutamaa pääkirjoitusta kummempaa julkista kohua. EIT:n päätökset eivät jaksa kiinnostaa [...]
Osavoitto – valitustie sensuurilaista avattu
KHO antoi tänään päätöksen Matti Nikin verkkosivuston sensurointia koskevassa asiassa. Tapauksessa Helsingin hallinto-oikeus oli aikaisemmin kieltäytynyt käsittelemästä sensurointipäätöksestä tehtyä valitusta valituskelvottomana, minkä KHO kumosi nyt varsin odotetusti. KHO ei kuitenkaan ottanut tässä vaiheessa kantaa sivuston kuulumiseen sensuurilistalle ja kieltäytyi toteamasta lakia kokonaan perustuslain vastaiseksi: “Suomen perustuslain 3 §:n 1 momentin mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta. Lakien [...]
Selaa blogikirjoituksia
| Aiheet |
|
| Arkistot | |
| Hakusanat |
IT-työpaikkailmoitukset
- Palvelupäällikkö DNA Oy
- Testiautomaatio-osaaja Barona
- System Specialist, Unified Communication Nokia Oyj
- Consumer Product Validation Specialist Nokia Oyj
- Software developer, SW Localisation Solutions Nokia Oyj
- Junior ICT Service Specialist Nordic Investment Bank
- Tuotekehittäjä Foreca Oy









