Lexoksanen

Kirjoitukset aiheesta "Oikeudenkäynti"

Vuoden päätökset – osa 1.

Vuosi 2010 oli hyvin tapahtumarikas IT-oikeudellisella sektorilla. Mediassa päähuomion veivät verkkoon liittyvät sananvapauskysymykset ja erilaiset uhkailutapaukset, mutta myös immateriaalioikeuspuolella saatiin tärkeitä päätöksiä – erityisesti Finreactor (2010:47) juuri ennen juhannusta. Kyseessä oli varsin radikaali irtautuminen perinteisestä tekijänoikeusdoktriinista ja lisäksi hyvitysmaksun innovatiivinen käyttö avasi tien “USA-tyylisille” rangaistuksellisille vahingonkorvauksille. Median mielenkiinto ei sitten riittänyt oikein enää syksymmällä olleisiin [...]

Blogeilla lähdesuoja – vielä ylläpidon vastuusta

Kesähelteet ovat vihdoin täällä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oikeusjärjestelmä pysähtyisi täysin vaan mielenkiintoisia päätöksia tulee näköjään ulos tasaiseen tahtiin. Finreactorin lisäksi viime viikolla annettiin toinenkin mielenkiintoinen päätös, jonka kokonaisen version sain vihdoin nyt käsiini. Kyse on ns. Kasvi-casesta, jossa punnittiin ensimmäistä kertaa oikeudessa blogien ja lähdesuojan suhdetta. STT kirjoitti tapauksen lopputuloksesta lyhyesti ja Mikko [...]

Tuomio tuli, sanattomaksi vetää.

KKO antoi tänään tuomionsa. Päätös on käytännössä sama kuin hovioikeudessa, ainoastaan hyvitysmaksujen osalta maksuja toisaalta korotettiin ja toisaalta avunannon osalta ne poistettiin.  Vastuuvapauslaista kommentoitiin seuraavaa: Finreactor-tiedostojenjakoverkossa on ollut kysymys verkon ylläpitäjien ja käyttäjien välisestä yhteistoiminnasta, joka on tähdännyt ja johtanut tekijänoikeuksien haltijoiden taloudellisten oikeuksien laajamittaiseen loukkaukseen. Vastaajat ovat olleet tietoisia tästä verkon tarkoituksesta ja he [...]

Päivä päätökseen – Viacom v YouTube ym.

KKO:sta on ilmoitettu, että heiltä tulee huomenna aamulla klo 09:00 tiedote, jossa kerrotaan Finreactorin lopputulos. Nyt on siis aivan viimeiset hetket veikata oikeaa lopputulosta. Päätöstä odotellessa hyvää lämmittelyä voi hakea esimerkiksi tuoreesta Viacom v YouTube – tuomiosta, jossa tuomioistuin ei pitänyt palveluntarjoajaa vastuullisena käyttäjien teoista, koska tämä noudatti lain edelyttämää alasottoprosessia. Tulosveikkauksessa yleinen konsensus näyttäisi [...]

Finreactor – veikkaukset lopputuloksesta?

KKO:sta on luvattu, että Finreactor-päätös saataisiin vielä tämän kuun aikana. Koska päätöstä ei ilmeisesti saatu ainakaan vielä tänään, nyt olisi vielä viimeiset mahdollisuudet osoittaa omat taidot kristallipallon käyttäjänä ja ennustaa lopputulos. Kyseessä on siis laajasta kokonaisuudesta, jossa on ensinnäkin ns. Turun haara eli ylläpitäjien syytteet. Näiden osalta Turun hovioikeus on linjannut, että kyse on ollut [...]

Päivä, jolloin parodia kuoli?

Helsinkigin käräjäoikeus antoi eilen odotetun päätöksensä Matti Nikin “pelastakaa pedofiilit”-parodiatapauksessa (Helsingin käräjäoikeus, 3 osasto, tuomio 30.9.2009 nro 9170, asianumero R 09/2761.), jossa vastasin puolustuksesta yhdessä kollega Välimäen kanssa. (muiden mielipiteitä  asiasta täällä, täällä ja täällä) Olisin kirjoittanut aiheesta jo aikaisemmin, mutta teksti olisi näyttänyt vähän liikaa tältä. Yön yli nukkumisen jälkeen pahin raivo on nyt [...]

Kopiointi, terveen markkinatalouden merkki

Globaalin pankkikriisin seurauksena vapaa markkinatalous ei ole tällä hetkellä erityisesti suosionsa huipulla. Erilaiset vaatimukset lisääntyneestä sääntelystä saavatkin tällä hetkellä täysin toisella tavalla vastakaikua kuin 90-luvun ja 2000-luvun alun uusliberalismin kulta-aikana. Omasta näkökulmastani huolestuttavaa on, että samalla monesti unohdetaan vapaiden markkinoiden tuomat kiistattomat hyödyt ja (vain hiukan liioitellen) trendikkääksi ideologiaksi on nousemassa uusmerkantilismi. Valitettavan hyvä esimerkki [...]

WIPO SCCR, tapaus Nikki ja EU-vaalit

Olen viettänyt tämän viikon seuraamassa WIPO:n tekijänoikeuskomitean kokousta. Positiivisena puolena WIPO tarjoaa nykyään täysin avoimen wlan-verkon, joten (useimmiten tylsähköjä) puheenvuoroja kuunnellessa pystyy tekemään samalla varsin hyvin “oikeita töitä”. Viikon tapahtumista on erinomainen raportti IP-watchin sivuilla. Hiukan tiivistäen, kokouksen tärkein anti on ollut väittely siitä, tulisiko näkö/lukurajoitteisten ihmisten hyväksi tehdä uusi kansainvälinen sopimus. Näkörajoitteisuus on erityisesti [...]

Vihdoin järkeä tietokoneiden takavarikoihin

(Eye of Tiger soi taustalla) “Viimeinen erä Espoon käräjäoikeudessa käynnistyy, tutkinnanjohtaja M. on murjonut jo ylittämättömän pistejohdon aikaisempien käsittelyiden yhteydessä. Oksanen lähtee omasta kulmastaan ja kaikkien yllätykseksi takoo KKO:n tuoreella päätöksellä kolme nopeaa iskua läpi tutkinnanjohtajan puolustuksen (rikoksentekovälineen takavarikko  ei saa olla rangaistuksellinen, sitä voidaa käyttää ainoastaan uusien rikosten ehkäisemiseen sopivana turvaamisetoimenpiteenä ja edellyttää lukuisia [...]

Tuomio tuli – entä sitten?

Ensimmäinen The Pirate Bay-tuomio on eittämättä viikon mediauutinen myös Suomessa. Itselläni ensimmäinen haastattelupyyntö tuli vajaa viisi minuuttia päätöksen julkaisemisesta ja Jyrki Kasvi näyttää olleen mediakierroksella jo aamusta alkaen. Arto Alaspäälläkin on varmasti puhelin käynyt kuumana. Itse päätöstä ei vielä tunnu saavan mistään verkosta, mutta tärkeimmät tiedot ovat ulkona eli vankeustuomiot tulivat avunannosta ja hyvitysmaksuja kohtuullistettiin [...]

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös