Lexoksanen

Kirjoitukset aiheesta "Lainsäädäntöhanke"

Päätöstä odotellessa – WLAN ja OM

Odottavan aika on pitkä. KKO:sta ei ole kuulunut Finreactorin suhteen vieläkään mitään. Saa nähdä, saadaanko päätöstä lainkaan ennen kesälomien alkua. Onneksi maailmalla toki tapahtuu muutakin mielenkiintoista. Valtion IT-hankinnoista vastanneen toisen valtionvarainministerin Mari Kiviniemen nousu keskustan puheenjohtajaksi ja pääministeriksi vapautti yhden Suomen tietoyhteiskuntapolitiikan avainpaikoista. Se tarkoitti myös samalla Mauri Pekkarisen säilymistä TEM:in johdossa. Onkin mielenkiintoista nähdä, [...]

ACTA ja yhteiskunnallinen keskustelu

ACTA:n ns. Internet-osio on vihdoin vuotanut nettiin. Sen sisältö on saatujen ennakkotietojen mukainen eli pääkohtia on varsinaisesti kaksi, mutta yksityiskohdista (ja alaviitteistä!) on luettavissa myös vähän laajempi tarina. Ensinnäkin palveluntarjoajilla olisi vastuuvapauden edellytyksenä ns. “notice-and-takedown”-velvollisuus. Tämä on jo toteutettu sekä EU:ssa & USA:ssa eli mitään kovin radikaalia muutosta tältä osin ei  olisi tulossa – paitsi [...]

Hyviä uutisia hallinnosta, osa I

En ole kovin väärässä, jos väitän, että IT-puolelle vallitsee näkemys, jonka mukaan hallinnosta ei tule nykyään mitään hyvää. Viimeinen viikko on kuitenkin ollut melkoisen selkeä poikkeus tähän sääntöön. Erityisesti oikeusministeriö on kunnostautunut aloitteissaan, mutta jopa LVM:n sähköisen viestinnän elinkeinopolitiikkaa pohtineen työryhmän mietintö oli lajissaan sieltä paremmasta päästä. Erityisesti sen julkisia tietovarantoja koskeva suositus on jotain, [...]

Lex Nokia -hinnasto

Oikeusministeriössä on juuri nyt valmisteilla hinnasto siitä, mitä Lex Nokian / yleisen urkintalain mukaiset ilmoitukset tulisivat yhteisötilaajille maksamaan. Perusmaksuksuksi on kaavailtu pelkkää verkkovalvontaa tekevälle yhtöisötilaajalle: – kiinteä maksu ennakkoilmoituksen käsittelystä         1500 € + valvonnan edellyttämät tarkastukset         1200 €/pv (tarkastusryhmä) Tämän lisäksi tulee ainakin vuosiraportti, jossa on sama hinnoittelu: a) maksullisen tietoyhteiskuntapalvelun, [...]

Aita, seipäät? (Lex Nokia)

Talouselämän tutkiva journalismi on nostanut taas pintaan hetkellisesti rauhoittuneen keskustelun siitä, uhkailiko Nokia yleisen urkintalain yhteydessä virkamiehiä tai/ja poliitikkoja. Artikkelissa keskeisimmät lakia valmisteleet virkamiehet  kiistävät kautta linjan Nokian harjoittaman uhkailun. Uskon heidän kertovan totuuden asiasta. Esimerkiksi LVM:n JP Ristolaa olisikin ollut täysin hullua uhkailla aiheesta, jota hän on koko ajan kannattanut henkilökohtaisella tasolla. Sama pätee [...]

Lähioikeuksien pidennys lähellä läpimenoa

Lex Nokia -keskustelu vie tällä hetkellä käytännössä kaiken hapen suomalaisesta tietoyhteiskuntakeskustelusta. Tämä on hiukan sääli, koska maailmassa toki tapahtuu muutakin hyvin mielenkiintoista. Esimerkiksi EU:n hanke pidentää musiikin lähioikeuksia on Suomessa jäänyt vähelle huomiolle. Asiasta äänestettiin eilen JURI:ssa, joka päätyi tukemaan keston pidentämistä 95 vuoteen. Parlamentti muodostaa lopullisen kantansa 11.3., kun asiasta äänestetään pääkäsittelyssä. Koska asia [...]

Laajennetaan Lex Nokiaa?

Urkintalaista (HE 48/2008) on tällä viikolla kirjoitettu ja sanottu lähes kaikki mahdollinen. Ajattelinkin ensin olla käsittelemättä enää koko aihetta. Loppujen lopuksi en kuitenkaan malta olla laittamatta lusikkaani kyseiseen, kovilla kierroksilla kiehuvaan soppaan. Lakiehdotuksen keskeisin innovaatio on, että siinä laajennetaan yhteisötilaajien oikeuksia tunnistetietojen käsittelyyn pelkkien teknisten väärinkäyttötilanteiden ulkopuolelle ts. liikesalaisuuksien ja käyttöehtojen rikkomiseen. Miksei samaa konseptia [...]

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös