Lexoksanen

Kirjoitukset aiheesta "KKO"

Rekisteriselosteet – henkilötietolain kuollut kirjain? (K-Plus)

Kauppojen kanta-asiakaskortit ovat olleet käytössä Suomessa varsin laajasti ja pitkään. Tähän nähden on yllätttävää, kuinka hitaasti niistä kerättävän tiedon hyödyntäminen on edennyt. Ehkä alan monopolistinen luonne on tehnyt aggressiivisemman kilpailun tarpeettomaksi? Viikonlopun aikana julkisuuteen tuli tieto siitä, että rekisteistä oli kerrankin ollut ihan konkreettista hyötyä: Elintarviketurvallisuusviraston pääjohtajan Jaana Husu-Kallion mukaan Ruokakeskon tukkuyhtiö Kespro on perjantaina [...]

Muutos alkanut: KKO linjasi sananvapauden puolesta

Vaikka pään hakkaaminen seinään onkin yksi kansallisista urheilulajeistamme, aina välistä järki sentään voittaa. Asiasta saatiin tänään esimerkki, kun KKO linjasi selkeästi aikaisempaa vahvemmin sananvapauden puolesta kunnianloukkausta käsittelevässä jutussa. Kyseessä oli sanomalehden artikkelista, jossa arvosteltiin voimakkaasti Oravaisten vastaanottokeskusta: A oli sanomalehti Pohjalaisessa 26.8.2006 julkaistussa haastattelussa todennut että, “Oravaisten vastaanottokeskuksen työntekijät ovat täysin leipääntyneitä ja heidän asenteensa [...]

Blogeilla lähdesuoja – vielä ylläpidon vastuusta

Kesähelteet ovat vihdoin täällä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oikeusjärjestelmä pysähtyisi täysin vaan mielenkiintoisia päätöksia tulee näköjään ulos tasaiseen tahtiin. Finreactorin lisäksi viime viikolla annettiin toinenkin mielenkiintoinen päätös, jonka kokonaisen version sain vihdoin nyt käsiini. Kyse on ns. Kasvi-casesta, jossa punnittiin ensimmäistä kertaa oikeudessa blogien ja lähdesuojan suhdetta. STT kirjoitti tapauksen lopputuloksesta lyhyesti ja Mikko [...]

Tuomio tuli, sanattomaksi vetää.

KKO antoi tänään tuomionsa. Päätös on käytännössä sama kuin hovioikeudessa, ainoastaan hyvitysmaksujen osalta maksuja toisaalta korotettiin ja toisaalta avunannon osalta ne poistettiin.  Vastuuvapauslaista kommentoitiin seuraavaa: Finreactor-tiedostojenjakoverkossa on ollut kysymys verkon ylläpitäjien ja käyttäjien välisestä yhteistoiminnasta, joka on tähdännyt ja johtanut tekijänoikeuksien haltijoiden taloudellisten oikeuksien laajamittaiseen loukkaukseen. Vastaajat ovat olleet tietoisia tästä verkon tarkoituksesta ja he [...]

Finreactor – veikkaukset lopputuloksesta?

KKO:sta on luvattu, että Finreactor-päätös saataisiin vielä tämän kuun aikana. Koska päätöstä ei ilmeisesti saatu ainakaan vielä tänään, nyt olisi vielä viimeiset mahdollisuudet osoittaa omat taidot kristallipallon käyttäjänä ja ennustaa lopputulos. Kyseessä on siis laajasta kokonaisuudesta, jossa on ensinnäkin ns. Turun haara eli ylläpitäjien syytteet. Näiden osalta Turun hovioikeus on linjannut, että kyse on ollut [...]

KKO linjasi tietokoneiden menettämisseurauksesta – oikein

Tietokoneiden takavarikot ovat työllistäneet allekirjoittanutta runsaasti viimeisten vuosien aikana. Syynä tähän on ollut, että Suomessa poliisilla on ollut tapana takavarikoida herkästi kaikki, mitä epäillyn työpyödältä löytyy ja koettaa sitten saada kyseisiä laitteita tuomituksi valtiolle rikoksentekovälineinä. Alemmat tuomioistuimet ovat käytännössä kumileimanneet toiminnan, vaikka se on ollut selkeästi KKO:n autojen ym. monikäyttölaitteiden osalta antamien päätösten kanssa räikeässä [...]

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös