Assangelle turvapaikka – Mitä tekee U.K.
Wow.
Draamaa korkeimmalla tasolla.
Ecuador on juuri päättänyt myöntää Assangelle turvapaikan. Ruotsi ei suostunut antamaan takuita, etteikö häntä olisi luovutettu USA:aan. USA ei ole suostunut kertomaan, vaatiiko se luovutusta.

Samaan aikaan Lontoossa hallitus on uhannut käydä hakemassa väkisin Assangen Ecuadorin suurlähetystöstä, jonka ympärille on kokoontunut isot joukot osoittamaan mieltä miehen puolesta.Twitter kuohuu. Jos rynnäkkö tapahtuu, kyseessä on historiallinen muutos kansainvälisessä diplomatiassa – Kiina ja ym. noudattaisivat tässä mielellään esimerkkiä.

Tilannetta voi seurata esimerkiksi täältä:









