Pieniä päivityksiä (hyvitysmaksu, Yle-maksu), lisää lehtovaaravaikutusta ja vielä ACTA:stakin.
Eduskunta jää tänään kesälomalle, joka ei todennäköisesti kuitenkaan kestä koko kesää. Joka tapauksessa pöytää putsattiin mm. hyväksymällä juhannusta vastaan kiistanalainen Yle-maksua koskeva lainsäädäntökokonaisuus.
Effin tavoitteena oli tältä osin kokeilla, kuinka tosissaan hallituksessa ollaan avoimen datan puheiden osalta. Uudistuksen yhteydessä olisi voitu – ainakin teoriassa – tehdä periaatelinjaus, että kaikki Ylen tuottamat aineistot ovat public domainia, ellei erityistä syytä muuhun ole. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta jotain sentään saatiin asiasta LiV:in mietintöön:
Valiokunta pitää toivottavana, että jatkossa avataan Yleisradion aineistoja tekijänoikeuksien sallimissa rajoissa nykyistä enemmän yleiseen käyttöön, soveltuvin osin julkisen tiedon avoimuutta koskevien periaatteiden mukaisesti. Näiden periaatteiden lähtökohtana on aineistojen maksuttomuus.
”Pitää toivottavana”-kategoria ei ole velvoittavuudessaan ihan kärkipäässä, mutta ainakaan ideaa ei täysin torpattu. Tässä kuitenkin jälleen kerran menetettiin merkittävä paikka kehittää suomalaista sisältöteollisuutta. Miettikääpä hetki, mitä kaikkea Ylen tuottamilla aineistoilla (ml. niiden raakamuodot ja tuottamiseen käytetty data) voitaisiin tehdä yksityisellä sektorilla, jos aineisto olisi oikeasti vapaasti käytettävissä. Samalla Yle-veron yritysosuus olisi tullut jonkin verran paremmin perustelluksi.
****
Hyvitysmaksun osalta OKM:ssä ei ole tehty vielä mitään erityisen lopullisia päätöksiä. Varsin vahvaa osvittaa saa kuitenkin Leikolan papereista jätetyistä lausunnoista tehdystä yhteenvedosta. Sen ylivoimaisesti merkittävin kohta on tämä:
Verkkotallennuspalvelut, pilvipalvelut.
Teleyritykset ja kuluttajat katsoivat, että nämä palvelut pitäisi sisällyttää yksityiseen kopiointiin. Lähes kaikki muut lausunnonantajat katsoivat, että ne eivät ole yksityistä kopiointia eivätkä kuuluneet toimeksiantoon. Niinpä ne eivät kuulu tähän kontekstiin.
Luettuani kyseisen kohdan, jostain syystä tämä ”viikon video” tuli mieleen ihan ensimmäisenä:
Ministeriön tekijänoikeusyksikössä ollaan siis valmiita heti alkuun luopumaan Leikolan ratkaisuehdotuksesta, jossa perustellaan laajasti, miksi ko. palvelut pitäisi nimenomaisesti huomioida. Tämän lisäksi on hyvä pitää mielesssä, että jopa tekijänoikeusneuvoston omassa aikaisemmassa muistiossa todettiin, että verkossa voi myös tapahtua yksityistä kopiointia. Nyt luotavan hyvitysmaksujärjestelmän pitäisi toimia nimenomaan tulevaisuudessa, mitä ei kaikella järjellä tue pään työntäminen hiekkaan verkkopalveluita koskevien kysymysten osalta. Sopii siis toivoa, että Arhinmäki osoittaisi tässä kohtaa (jo monesti kuuluttamaani) poliittista johtajuutta ja pakottaisi virkamiehensä 2000-luvulle!
****
Maailmalla Lehtovaaravaikutuksesta (Streisand effect) on saatu taas pari hyvää esimerkkiä.
Ensinnäkin Englannissa paikalliset viranomaiset yrittivät vaientaa 9-vuotiaan koulutytön ruokablogin, joka oli saavuttanut globaalin maineen paremman kouluruuan puolestapuhujana. Tästä seurasi ensimmäisen 12h:n aikana:
- Huge amounts of public support, including from Jamie Oliver (who tweeted “Stay strong, Martha!”) and Neil Gaiman.
- 214 news articles worldwide in the past 12 hours.
- Another half-million pageviews at the NeverSeconds blog (and almost 1,000 comments on her Goodbye post, up from about 150 when I posted last night).
- The Guardian proposed that people take pictures of their lunches and tweet them #MyLunchforMartha
Ei-niin-yllättävästi sensuuripäätös pysyi voimassa alle vuorokauden. Sen seurauksena blogin tukema hyväntekeväisyysjärjestö sai myös hyvin merkittävän lahjoitusvyöryn:
The brief censorship had a remarkable effect. Millions of people visited Martha’s food blog to voice support for her and then chose to donate to her hunger charity. Martha’s now helped raise more than $146,000, enough to build a full kitchen at an elementary school in Blantyre, Malawi, according to the Guardian. There’s enough money to feed the school’s nearly 2,000 pupils for a year.
Toinen, ”vähän” oudompi tapaus tulee USA:sta, jossa kulttimainetta nauttiva The Oatmeal-sivusto joutui FunnyJunk-verkkosivuston juristin Charles Carreonin hyökkäyksen kohteeksi. Sivuston fanit eivät pitäneet tästä ja Carreonin jatkotoimenpiteet eivät erityisesti auttaneet tilanteeseen – hän mm. vaati The Oatmeal-sivuston käynnistämän rahankeräyksen (kohteena National Wildlife Federation ja American Cancer Society) mitätöintiä. Viimeisimpänä siirtonaan Carreon on haastanut oikeuteen Twitterin ja ARS Technican, jotta saisi selville häntä Twitterissä loukanneiden henkilöiden identiteetin.
****
One more thing: EU-parlamentin INTA-valiokunnassa on tänään keskeinen äänestys ACTA-sopimuksesta. EPP-ryhmä on ilmeisesti päättänyt, ettei tähänastinen sopimukseen liittyvä salailu ollut tarpeeksi ja aikoo vaatia ko. äänestyksen toteuttamista salaisena. Ei-niin-yllättävästi muut (kriittisesti ACTA-sopimukseen suhtautuvat) poliittiset ryhmät ovat jo ehtineet tuomitsemaan siirron:
”If the conservatives do indeed ask for a secret vote on ACTA, they show the ultimate disregard for the millions of European citizens who have spoken out against ACTA and in favour of internet freedom. Such a move would only serve to reinforce the very lack of transparency which has been criticised in the conduct of the ACTA negotiations. As Liberals, we believe that transparency is essential, especially for public office holders and parliamentarians who should conduct their business openly. The ALDE group remains firmly opposed to this agreement and will vote to reject it.”
Päivitys 16:40: INTA äänesti ACTA-sopimusta vastaan
Hyvää Juhannusta!









