Hyvitysmaksu – Game over?
Ei ole ihan jokapäiväistä nähdä Sanoman, Teoston, IFPI:n ja Nokian olevan samaa mieltä mistään digitaalitekniikkaan liittyvistä kysymyksestä. Leikolan paperi hyvitysmaksusta sai kuitenkin tämän ihmeen aikaiseksi. Varokaa siis tänään taivaalta tippuvia nautaeläimiä!
Tämä kehitys oli Effillä toki tiedossa jo viime viikolla ja se saatiin siten otetetuksi huomioon Leikolan paperista antamaamme lausuntoon (muiden lausunnot löytyvät muuten täältä, jos kiinnostaa katsoa). Teknisesti maksun kerääminen suoraan kuluttajilta on eittämättä kustannustehokkaampaa (vrt Oden bloggaus aiheesta) ja tarkoittaa tietyissä kuluttajaryhmissä (paljon tekniikkaa ostavat) selkeää puhdotusta nykytasosta.
Miksi asiasta sitten syntyi sopu juuri nyt ainaisten riitapukarien välille? Vastaus löytyy asiaa käsitelleestä taustamuistiosta: ”Kaksipistemalli jättää tekijänoikeuskysymykset erilliskysymykseksi eikä myöskään edellytä puuttumista globaalin tekijänoikeusjärjestelmän fundamentteihin, kuten Leikolan mallissa on esitetty.” Kumpikin osapuoli toisin sanoen pelkäsi, että tässä oltaisiin nyt ”aikuisten oikeasti” tehty merkityksellisiä muutoksia tekijänoikeusjärjestelmään. Nykyinen Status Quo sopii olemassa oleville tahoille, koska se pitää ”inhottavat” uudet kilpailijat (tyyliin TV-kaista) tehokkaasti poissa markkinoilta.
Leikola sohaisi ampiaispesään nostaessaan verkossa tapahtuvan yksityisen kopioinnin osaksi hyvitysmaksujärjestelmää. Teollisuus ja järjestöt eivät kummatkaan halua, että kuluttajille annattaisiin selkeä oikeus käyttää verkkopalveluita täysin vastaavasti kuin kotona olevia laitepohjaisia ratkaisuja. Niiden etujen mukaista on, että alan innovaatiot on lukittu raskaiden sopimusneuvotteluiden taakse, joihin vain isoimmilla pelureilla on varaa. Leikolan paperi olisi optimaalisessa skenaariossa avannut kuluttajille tämän ”pandoran laatikon” ja siksi se piti tappaa hinnalla millä hyvänsä.
Bad news – asia on kuitenkin edelleen pöydällä ja ainakin allekirjoittanut tulee taistelemaan loppuun asti sen puolesta, että kansalaiset saavat rahoilleen todellista vastinetta. Hyvitysmaksu-uudistuksen yhteydessä tulee edelleenkin ratkaista kysymys yksityisen kopioinnin ulottuvuudesta verkkoympäristöön. Katse kääntyykin tässä kohtaa ministeri Arhinmäkeen: oletko Sanoman, IFPIn ja Nokian takana vai katsotko kansalaisten ja yhteiskunnan kokonaisetua?









